Lidliin voi luottaa toisin kuin kepulaisiin.

" Lidl ei nosta maidon hintaa. Valion toimenpiteet eivät vaikuta meidän ja tavarantoimittajiemme välisiin sopimuksiin eivätkä hintoihimme, Lidl Suomen viestintävastaava Pilvi-Sisko Riikonen kertoo Uudelle Suomelle."

Ajatelkaapa, mikä säästö on vaikka nelihenkisessä perheessä, kun ostaa maidon Lidlistä. 30%:n korotus on centteinä kutakuinkin yhtä paljon litraa kohden. Mutta Lidl ei sitä toteuta ja sen myymä maito on ennestäänkin halvempaa kuin muiden ketjujen. Ja kotimaista, joka on monelle tärkeä seikka. Kertokaapa yksikin syy, miksei kuluttajan kannattaisi ostaa maitonsa Lidlistä? Ja muutkin elintarvikkeet siinä samalla? Järkisyitä ei taida paljon löytyä?
23119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Muistatko hallitus kokoonpanoa.
Kysyttiin sulta tuolla alla.

Ja vielä vaikeutettiin kysymystä
" mitkä puolueet ei ole hallituksessa "

Eprikoitavaa

Äänestä
  • En muista myöskään, mitkä ei ole hallituksessa.
    Mene nyt muualle siitä hölisemästä.

    Äänestä

  • Muistako sinä, kun Sirkka-Liisa Anttila kehotti kuntia laittomuuksiin? Kyse oli hankintalaista ja siitä, että Suomen kouluissa syötiin puolalaisia perunoita.

    Äänestä

  • Eprikoitavaa kirjoitti:

    Muistako sinä, kun Sirkka-Liisa Anttila kehotti kuntia laittomuuksiin? Kyse oli hankintalaista ja siitä, että Suomen kouluissa syötiin puolalaisia perunoita.

    Sirkka-Liisan perunameteli oli huvittava episodi ja hänelle tyypillinen. Piti ääntä milloin mistäkin ja lupasi aina tehdä jotain, mutta samaan tuttuun lupausten laatikkoon meni tuokin höpinä kuten meni lupaus ottaa selvää ruokaketjun välistävetäjistä. Pitiköhän se yhtään lupausta?

    Äänestä

  • Eprikoitavaa kirjoitti:

    Muistako sinä, kun Sirkka-Liisa Anttila kehotti kuntia laittomuuksiin? Kyse oli hankintalaista ja siitä, että Suomen kouluissa syötiin puolalaisia perunoita.

    Anttila aikoi myös luoda satatuhatta työpaikkaa, jos jokainen suomalainen käyttää euron kuussa enemmän Anttilan sikatilan tuotoksiin.

    Tässä on muuten Vanhasen maitopurkki. Vanhanen on vinoilusta boikottiaan kohtaan suivaantunut niin, että on lyönyt korkin lopullisesti kiinni.
    http://is13.snstatic.fi/img/978/1288532596649.jpg

    Äänestä

Sitähän ei vielä tässä vaiheessa tiedetä, vaikka muutkin kauppaketjut pidättyisivät viemästä Valion hinnankorotusta yhtiön maitopurkkien hintoihin. Lapsiperheet ovat tärkeä asiakasryhmä, joten maitoa kannattaa myydä nykyistä pienemmällä katteella, jotta nuo perheet pysyisivät asiakkaina. Käyttiväthän muutamat marketit jokunen vuosi sitten maitoa suorastaan sisäänheittotuotteenakin myyden sitä vain muutaman sentin lintrahintaan.

Äänestä
  • Nähtäväksi jää, pienentääkö muut ketjut omia katteitaan. Ei ole ainakaan vielä sellaisesta ilmoitettu niiden osalta. Mutta onpa outoa, että Valion tukkuhinnat on olleet alemmat kuin tuottajille maksettu hinta. Ainakin siltä kannalta katsoen, että Valion toimitusjohtaja kertoo kuitenkin, ettei ole ollut tarkoitus ajaa kilpailevaa ruotsaliasyritystä markkinoilta. Ja entistä oudommaksi muuttuu, kun toimitusjohtaja tuollaisia puhuu, vaikka hän sähköpostiliikenteessään kirjoittaa aivan muulla tavoin ymmärrettävää tekstiä. Hyvää hyvyyttäänkö Valio myy tappiolla maitoa?

    Äänestä

  • jopa 18 kk kirjoitti:

    Nähtäväksi jää, pienentääkö muut ketjut omia katteitaan. Ei ole ainakaan vielä sellaisesta ilmoitettu niiden osalta. Mutta onpa outoa, että Valion tukkuhinnat on olleet alemmat kuin tuottajille maksettu hinta. Ainakin siltä kannalta katsoen, että Valion toimitusjohtaja kertoo kuitenkin, ettei ole ollut tarkoitus ajaa kilpailevaa ruotsaliasyritystä markkinoilta. Ja entistä oudommaksi muuttuu, kun toimitusjohtaja tuollaisia puhuu, vaikka hän sähköpostiliikenteessään kirjoittaa aivan muulla tavoin ymmärrettävää tekstiä. Hyvää hyvyyttäänkö Valio myy tappiolla maitoa?

    Joko se Valion perimä tukkuhinta on julkistettu?

    Tämän uutisen mukaan Valio olisi vuonna 2009 pudottanut tuottajahintaa peräti yhdeksän senttiä litralta halpatuonnin takia:

    http://www.talouselama.fi/uutiset/valion vienti vetaa maidon tuottajahinta nousee/a2028116

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Valio turvaa vientiin ja panostaa tuonnin estämiseen. Jopa niin, että sakkoja tulee.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Joko se Valion perimä tukkuhinta on julkistettu?

    Tämän uutisen mukaan Valio olisi vuonna 2009 pudottanut tuottajahintaa peräti yhdeksän senttiä litralta halpatuonnin takia:

    http://www.talouselama.fi/uutiset/valion vienti vetaa maidon tuottajahinta nousee/a2028116

    Julkistettu on ainakin Valion Laaksosen sähköpostia.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Joko se Valion perimä tukkuhinta on julkistettu?

    Tämän uutisen mukaan Valio olisi vuonna 2009 pudottanut tuottajahintaa peräti yhdeksän senttiä litralta halpatuonnin takia:

    http://www.talouselama.fi/uutiset/valion vienti vetaa maidon tuottajahinta nousee/a2028116

    "...Valion perimä tukkuhinta on julkistettu? "

    Eihän siihen tarvitse kuin kaksi korvaa asioita kuullakseen..moneltakin suunnalta.

    Äänestä

Joko Vanhanen on ilmaissut blogissaan huolestumisensa maidon hinnan nostosta?

Äänestä

Muistatko hallitus kokoonpanoa.
Kysyttiin sulta tuolla alla.

Ja vielä vaikeutettiin kysymystä
" mitkä puolueet ei ole hallituksessa "

Jos et noita tiedä.
Niin, miten muuta tiedät.
Höhlä !

Äänestä
  • En minä ole mitään väittänyt tietäväni.
    Mene nyt jo siitä muualle.

    Äänestä

Kerro nyt kun kysytään.
Kun niin tunnut kaiken tietävän.

Punikki mallia, en minä mitään sanonut.
" keskustan vika "

Äänestä
  • Ala sinäkin kannattaa perussuomalaisia. Maalaisliittokepu on mennyttä aikaa kuten on Lepikon torpan mullat ja Neuvostoliittokin.

    Äänestä

Huomaan, ettei yhtäkään järkisyytä ole ilmaantunut, miksei Lidlistä kannattaisi ostaa sekä maito että muut elintarvikkeet siinä samalla.

Äänestä
  • Persut saa ostaa mistä haluaa, ostakoon vain ulkolaista, me keskustassa olemme kotimaisen työn kannalla, emme osta Saksalaista, syokää vain ulkolaista ja kasvattakaa isoa mahaa, kuten eräät.

    Äänestä

  • etsillee kirjoitti:

    Persut saa ostaa mistä haluaa, ostakoon vain ulkolaista, me keskustassa olemme kotimaisen työn kannalla, emme osta Saksalaista, syokää vain ulkolaista ja kasvattakaa isoa mahaa, kuten eräät.

    Ostaako persut vaikka Kiinassa valmistetun Paavo&Vuokko-mukin, jos haluaa?

    http://static.iltalehti.fi/uutiset/paavomuki_juttu_TM_uu.jpg

    Äänestä

Iltalehdes valion pomo sanoi ettei purkkiikaan myyty tappiolla. Hintaa pudotettiin 10 senttii ja laskuvaraa jäi 25 senttii varallr. Tuottajille meni sen mukaa tuolloi 45 ..tosta kun laskee tukkuhinnaksi tulee 80 senttii.

Äänestä

Tukusta ostanut saikin maitoa halvemmalla prismasta

Äänestä

Ostin vehnäjauhoja mutta maksoinkin valion maitoja.... Kuka vetää välistä ja miksi anttila laittoi raportin kassakaappiin. .. .. . ....

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kuluttaja hyötyy kirjoitti:

" Lidl ei nosta maidon hintaa. Valion toimenpiteet eivät vaikuta meidän ja tavarantoimittajiemme välisiin sopimuksiin eivätkä hintoihimme, Lidl Suomen viestintävastaava Pilvi-Sisko Riikonen kertoo Uudelle Suomelle."

Ajatelkaapa, mikä säästö on vaikka nelihenkisessä perheessä, kun ostaa maidon Lidlistä. 30%:n korotus on centteinä kutakuinkin yhtä paljon litraa kohden. Mutta Lidl ei sitä toteuta ja sen myymä maito on ennestäänkin halvempaa kuin muiden ketjujen. Ja kotimaista, joka on monelle tärkeä seikka. Kertokaapa yksikin syy, miksei kuluttajan kannattaisi ostaa maitonsa Lidlistä? Ja muutkin elintarvikkeet siinä samalla? Järkisyitä ei taida paljon löytyä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu