Tänään ne sitten alkavat XXVIII olympiadin kisat Ateenassa. Olympialiike on maailman suurin rauhanliike. Tapahtumalla on maailmanpolittista merkitystä ollut lähes aina.
Muistamme Montrealin 1976, Moskovean 1980 ja Los Angelesin 1984 boikottikisat sekä vuoden 1972 Munchenin kisojen verilöylyn. Toivokaamme kaikki, että Ateenan kisoista muodostuisivat maailman rauhaa tukevat kisat.
Niin valtavia turvatoimia, mitä Ateenan kisojen osalta on tehty, ei ole ollut missään aikaisemmissa kisoissa. Jos olympiarauhaa rikotaan terroristien toimesta, silloin War Against Terror, saa toivon mukaan ymmärrystä laajemminkin, mitä se on tähän saakka saanut (myös täällä Suomessa). Toivotaan, ettei "pyhä" olympiarauha saa olla loukkaamaton Ateenan kisoissa.
Myös dopingvalvonta on jo ennen kisoja toiminut aikaisempaa tehdokkaammin ja toivokaamme, kuten eilen kerrotiin, että vilpillisille urheilijoille tulee yllätyksenä uusia testimenetelmä, joka paljastaa dopingin käytön.
Kreikan omien yleisurheilijoiden poisjäänti eilen testeistä jättää ikävän varjon isäntämaan eräiden urheilijoiden päälle.
Suomi on kisoissa mukana pienimmällä joukkueella sitten vuoden 1932. Toivokaamme, että sieltä on tuliaisina kaikenvärisiä mitaleja. Suomi ei ole tähän mennessä jäänyt kesäkisoista ilman kultamitalia.
Kisojen laajuus on saanut sellaiset mittasuhteet, ettei pienillä kansakunnilla ole mitään taloudellisia edellytyksiä enää järjestää ainakaan kesäkisoja.
Meillä suomalaisilla on syytä olla ylpeitä siitä, että Suomi on olympiahistorian asukasluvultaan pienin maa, joka on järjestänyt kesäolympiakisat. Kisat, jotka historian lehdillä muistetaan viimeisinä nk. oikeina kisoina.
Ateena kisojen virallinen www.sivu:
http://www.athens2004.com/athens2004/
Helsingin olympiakisat 1952 päivä päivältä
http://www.urheilumuseo.org/kisat1952/index52.htm
The ATHENS 2004 Olympic Games - Games of the XXVIII Olympiad
3
100
Vastaukset
- rpu
on yksi nykymaailman suurimpia teollisuuden
aloja. muuta ideaa ei olympialaisilla olekaan.
palkkiosummat kultamitaleista pienet. - Käryjä tulee
kisoista sama kuin suomalaisille Lahden kisoista.
Miten näet syntyneen doping -kohun ?- Sir Alfred
Kreikan Kenteris ja Thanou on suljettava pois kisoista, koska he jäivät pois testeistä.
KEnnen kisoja jo kohistaan maailmalla mm. näistä kreikkalaisista urheilijoista, joita "ei tavoiteta doping -testeihin. Satttumia on jo paljon.
Toisaalta Kreikan liitto tiesi testeistä, joten
selitykset, ettei urheilijoille "muistettu muka kertoa" on palturia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399154Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737897Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605600William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542341Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62085Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821734Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191673Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921419Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381355Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71243