Kristinuskon synty - valonleimahdus ja suuri väärinkäsitys

T.P.Laine

Miten on mahdollista, että kristillisissä kirkoissa palvellaan jumalana juutalaista miestä? Toisaalta, miksei Jeesus kelpaa juutalaisten jumalaksi? // Paavali selvittää asiaa kolmeen kertaan. Ylipappien valtuuttamana hän oli lähtenyt Damaskoon vangitsemaan Jeesuksen oppilaita. Kaupunkia lähestyessään hän näki äkkiä suuren valonleimahduksen, joka sokeutti hänet, ja kuuli äänen. Hän kaatui maahan, ja loppumatkan häntä oli talutettava. Kauhistuneena hän päätteli, että Jeesus - kuollut, ristiinnaulittu Jeesus, jonka oppilaita hän vainosi! - oli rankaissut häntä. Hän lopetti vainoamisen, hylkäsi Mooseksen lain ja päätti jatkossa uskoa yksinomaan kirkastuneeseen Jeesukseen. Muut juutalaiset eivät hyväksyneet Paavalin ajatuksia, mutta pakanoita ne kiinnostivat, ja uusi oppi alkoi levitä. // Mutta valonleimahdus voidaan ymmärtää toisinkin. Välttääkseen keskipäivän kuumuuden Paavali oli lähtenyt matkaan jo varhain aamulla. Kun hän oli ammatiltaan teltantekijä, hän kuljetti tarvitsemansa materiaalin aasin selässä satulan alla. Ratsastuksen aikana karkeakarvaiset nahat hankautuivat toisiaan vastaan monta tuntia, ja kun Paavali puolilta päivin astui satulasta maahan, hän sai voimakkaan staattisen sähköiskun. Se synnytti aivosähköhäiriöitä, jotka tulivat ilmi fyysisinä näkö-, kuulo- ja aistivasteina. // Tänään kristillinen kirkko ja 1,3miljardia ihmistä luottavat Paavalin tulkintaan. Ehkä asia tulisi arvioida uudelleen.

2

144

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Leiff.

      Ei mitää uusia arviointeja asia on Raamatussa kuin pitääkin .
      Mistä sinä tietäisiut ,että se oli puolilta päivin , kun sen olet jo
      ainakin arvioinut väärin ((että hän ei kulkenut aasin kanssa .
      aivan tarkkaan sanotaan että seurueellä oli hevoset ..

      Siksi toiseksi torppö , vai astui satulasta , Raamattu kertoo
      Että kirkkaus kaatoi heidät kaikki , Ja kuului ääni "Saul,saul,
      miksis vainoat minua " ,,Saul vastaa kuka olet HERRA.
      ja sieltä kuuluu "minä olen Jeesus , jota sinä vainoat .

      Noista sähköistä ei kannata puhua mitään ,ne on sun keksintöö .

    • Apostoliiiiiiiiiiiii

      Arvioin asiaa uudelleen aina vetäessäni tenua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin lähti takki auki sotaan....

      Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,
      Maailman menoa
      106
      3576
    2. Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista

      ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv
      Maailman menoa
      231
      2350
    3. Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle

      Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,
      Maailman menoa
      0
      2130
    4. Sanna on pakottaja, domina

      Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k
      Maailman menoa
      38
      1879
    5. Skodan hankintaan painostaminen toi potkut

      Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll
      Skoda
      9
      1679
    6. Harmittaa ettei paluuta entiseen enää ole

      Paluuta entiseen ei ole koska pilasit kaiken.
      Ikävä
      95
      1128
    7. No onneks ei tartte sit olla

      Mustis ku se ootki sinä itte 😂😂 Oon pelännyt että ehkä teille kehkeytyy jotain enemmän ku niin paljon yhteistä mut....
      Ikävä
      5
      930
    8. Mitä sun päässä oikeen liikkui

      Silloin kun menit laittamaan sille viestiä? Jotenkin tosi outoa?
      Ikävä
      51
      892
    9. Lahden kolarisuma ja automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä

      Olisiko uudehkojen autojen automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä vähentänyt kolareiden määrää tuolla Lahden tiellä? Sumu
      Yleistä autoilusta
      72
      871
    10. Sinkkuihmisten suppea kuva maailmasta.

      Siskoni on jo vannoutunut sinkku. Hän ei haaveile mitään suhdejuttuja. Mutta välillä mietin, miten vähän ja suppeasti
      Sinkut
      130
      832
    Aihe