Mitä mun kannattaisi tehdä..

Hmmm....

Mä en tiedä mihin suuntaan mun kannattaa lähteä kun valmistun. Olen niin vtun ahdistunut ja masentunut nykyiselle paikkakunnalleni :/ Etenkin kotona vanhempien kanssa asumiseen. Olen kotona aina suurinpiirtein raivona ja vain stressaantunut. Haluaisin omaa rauhaa ja omaa elämää. Mulle oman elämän rakentaminen on todella vaikeaa, ellei jopa mahdotonta jos rasittavat paapovat vanhempani asuvat samassa taloudessa jotka tekevät liikaa asioita puolestani :/ Mutta pelkästään kotona asuminen ei mua ärsytä.

Olen myös todella ujo ja epäsosiaalinen. Sen takia sosiaalisia tilanteita yritän vältellä liiankin paljon. Tuntuu että olen leimattuna tälläiseksi tänne missä asun nyt, ja siksi elänkin melko rajoittuneesti.

Mulla on monesti käynyt mielessä ja haaveillut jos muuttaisin uudelle paikkakunnalle niin yksin eläessäni olisin jotenkin vapautuneempi, itsenäisempi ja osaisin ottaa vastuuta elämästäni. Ja viimeistään silloin minun olisi myös pakotettava itseni tilanteisiin joihin mun tällähetkellä on kovin hankala mennä.

Mutta toisaalta mä en tietenkään ole varma voiko se 100% varmuudella muuttaa nykyistä tilannettani? Onko kenelläkään kokemuksia?

Jos muuttaisin saattaisin repäistä oikein kunnolla ja muuttaa jopa pääkaupunkiseudulle. Tai sitten fiksumpaa olisi muuttaa lähipaikkakunnalle.

Valmistun nyt keväällä. En todellakaan haluaisi hakea töitä täältä, muutenkin työtarjonta on älyttömän suppea. Mulla on mielessä että mä hakisin töitä toiselta paikkakunnalta, tai sitten menen opiskelemaan. Kämppä mun kuitenkin varmaan ensin pitäisi löytää.

Mitä mieltä te muut olette? Mitä te mun tilanteessa tekisitte?

3

270

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei

      Itse Ujoudesta ja epäsosiaalisuudesta kärsineenä voin sanoa että kannattaa ensiksi yrittää saada sosialinen elämä hallintaan sitten vasta muuttaa pois kotoa. Nyt se voi olla viellä helppoa ajatella että kun muutan pois kotoa muutan myös itseäni, se ei välttämättä mene niin. Mutta en halua lannisttaa kannattaa miettiä muuttoa viellä vähän kauemmin.
      Mihin haluasit muuttaa?

    • omakohtainen kokemus

      Kun olet nyt siinä tilanteessa missä kerrot olevasi niin jos et todella tiedä mitä teet niin ensin älä tee mitään ja rentoudu ja anna ajatusten vain mennä. Ole siinä missä olet ja jos tykkäät jaa viihdyt siinä niin hyvä. Jos kuitenkin jokin vetovoima vetää sua jonnekin muualle niin silloin tiedät mitä tehdä. Jossain vaiheessa sulle selviää ihan varmasti että mitä oikeesti haluat tehdä, kunhan olet itsellesi rehellinen etkä liikaa järkeile. Kuuntele sydäntäsi vaistojasi äläkä liikaa ala miettimään pitempiä suunnitelmia ja jossittelemaan että mitä jos. Mitään asiaa ei ikinä voi tietää täysin 100%lla varmuudella ja sitä sanotaan elämäksi. Kirjoituksestasi tulee sellainen olo että tiedät jo haluavasi muuttaa kauas pois, mutta haet siihen vahvistusta ulkopuoleltasi. Älä odota sellaisia vahvistuksia vaan tee niin kuin sinusta hyvältä tuntuu. Toimi ennen kuin annat pelkojesi jähmettää sinut. Jos et nyt tee mitä haaveilet niin voit myöhemmin katua sitä kun olet jämähtänyt vanhempiesi naapuriin asumaan. Haaveile ja toteuta haaveesi. Tartu tilaisuuteen äläkä kuuntele pelon ääniä tuli ne sitten itseltäsi tai vanhemmiltasi. Luota. Pärjäät kyllä, itsetuntosi kasvaa ja saatat olla jopa onnellisempi. Se mikä ei tapa, vahvistaa.

    • ritkit on olemassa

      Toisaalta jos et muualle muutettuasi saa itsestäsi irti tarvittavaaa rohkeutta ja energiaa, niin asiat menevät helposti vielä huonompaan jamaan. Silloin kun kaikki asiat on tehtävä itse, jaksoi tai ei.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      20
      18464
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      56
      5362
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      24
      4987
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      28
      4894
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      38
      4721
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      76
      4615
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      62
      4193
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      43
      3837
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      40
      3114
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      45
      2819
    Aihe