Masentava maa

Ikäänkuin massatyöttömyys ei riittäisi. Nyt kansakunnan johdossa leimataan kai työttömät heikkolahjaisiksikin.

Masentava maa, masentavaa politiikkaa.
10427
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Erotettava heti.

Äänestä

Vasemmistolaiset ankeuttavat kaiken.

Keskusta tuo valoa ja vapautta!

Äänestä

Keskusta lupasi eduskuntavaalien alla valoisaa tulevaisuutta suomalaisille - työttömyyden nujertaminen oli yksi keskustan vaalilupauksista.

Ja mitä on kepujohtoisen hallituksen aikana saatu. Työpaikkojen määrä on laskenut 30.000 työpaikalla.

Vaikka työllisyystilanne heikkenee koko ajan, niin iloitkaamme kaikki kepun politiikan todella merkittävästä voitosta eli Rehnin todella painavasta komissaarisalkusta.

Suomelle tulee olemaan todella merkittävästi hyötyä siitä, että Rehn pääsee hoitelemaan romanialaisten ja bulgarialaisten kanssa liittymisneuvotteluja EU:hun.

Äänestä
  • et ole tainnut oivaltaa komissaarien roolia
    EU:ssa. opettele ihmeessä.

    Äänestä

  • rpu kirjoitti:

    et ole tainnut oivaltaa komissaarien roolia
    EU:ssa. opettele ihmeessä.

    Et selvästikään huomaa, milloin puoluepropaganda ajautuu liian kauaksi todellisuudesta, jolloin selitettäväksi tulee liian suuri aukko. Näin on kepulaisille käynyt Rehnin salkkuasiassa.

    Äänestä

ja muuta Venäjälle jos ei Suomi kelpaa.

Äänestä
  • Tässäkö kepulainen vastaus kansalaiskritiikkiin? Mitäs jos vaihdettaisiin hallitus, se on paljon järkevämpää kuin kehottaa petettyihinvaalilupauskiin kyllästyneitä kansalaisia muuttamaan maasta.

    Äänestä

  • Nimimerkki "suomalainen" taitaa saada maataloustukea niin paljon, että ei pysy selvin päin edes yhtä päivää. On pakko käyttää rahat edes johonkin, kun kaikki on jo verovaroilla saatu.

    Äänestä

  • Kepusta jysähtää kirjoitti:

    Nimimerkki "suomalainen" taitaa saada maataloustukea niin paljon, että ei pysy selvin päin edes yhtä päivää. On pakko käyttää rahat edes johonkin, kun kaikki on jo verovaroilla saatu.

    Kunnallisvaalit tulee ja kaikista mitä demarit tekevät tulee takkiin.

    Kunnallisvaalienkin ennuste on demareille kauhistus. No itse ovat tyhmyyksillä kannatuksensa hävittäneet.

    Keskusta on valoisa vaihtoehto.

    Keskusta on ihmisläheinen puolue.

    Sano vain. Turvallisesti Keskusta.

    Äänestä

  • Kepusta jysähtää kirjoitti:

    Nimimerkki "suomalainen" taitaa saada maataloustukea niin paljon, että ei pysy selvin päin edes yhtä päivää. On pakko käyttää rahat edes johonkin, kun kaikki on jo verovaroilla saatu.

    No just näin. Kännissä on kiva ollaaaaah! Hiii! Köyhät kyykkyyn!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tyhmä kirjoitti:

Ikäänkuin massatyöttömyys ei riittäisi. Nyt kansakunnan johdossa leimataan kai työttömät heikkolahjaisiksikin.

Masentava maa, masentavaa politiikkaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu