1. Virtsaavatko akaattikotilot?
2. Muistan lukeneeni jostain, että akaattikotilot rakastavat paperia, siis että ne syövät sitä todella mielellään. Onko tämä totta ja jos on, niin onko siitä akaattikotiloille jotain haittaa, että ne syövät paperia?
3. Minulla on 3 akaattikotiloa. Ne ovat eläneet koko ikänsä samassa terraariossa, joten niiden hoito, olosuhteet ja ruokinta on samanlaisia. Mielestäni hoidan niitä hyvin. Terraario on 63-litrainen, siellä on pohjalla märkää turvetta, seepiansuomu ja vaihtelevasti erilaisia ruokia, esimerkiksi kurkkua, tomaattia, paprikaa, kesäkurpitsaa, herkkusieniä ja muita kasviksia, hedelmiä ja marjoja. Noin 2 viikon välein annan niille kostutettua kalan hiutaleruokaa kostutettuna, että ne saisivat proteiinia. Kotilot ovat olleet minulla noin puoli vuotta. 2 niistä on kasvanut hyvin ja ovat jo melko isoja, mutta yksi on vielä kovin pieni eikä ole kasvanut paljon. Miksi se yksi kotilo on selvästi pienempi kuin ne kaksi muuta, vain vähän reilut puolet näiden kahden isomman koosta?
Kysymyksiä akaattikotiloista.
kotilofani
3
424
Vastaukset 3
- jartsinikkari
- jemelin kotilot
Käykää jemelin kotilot sivulla siellä juttua kotiloista
- Kotilo fani
Moi, joo eli
1)kotilot ei virtsaa vaikka kyllä juovat vesi jonka ne juo menee "lima"eristeen mukaan
2)kotiloille ei missään nimessä voi antaa paperia vaikka siitä pitäisi mutta jos ne syö paperia se voi tuhota kotilon varsan kun se ei pysty ulostamaan sitä.
3)joka kotilo kasvaa omaa tahtiaan kuten ihmisetkin joten ei hätää paitsi jos koko on älyttömän suuri on syynnä varmaan sisäsiittoisuus.
:)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 601059
- 981034
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i21892Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔60820- 135812
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t124805Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke25699- 55689
- 45666
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen15636Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45620- 19607
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.83586Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka142582- 35580
- 46578
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok128573Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast47568Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6533Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi11529