Olen kolmekymppinen nainen. Olen koko ikäni kärsinyt siitä, että olen liian herkkä. Itken helposti mm. jos minua kohdellaan epäoikeudenmukaisesti tai stressaannun liikaa.Lisäksi minulla on huono itsetunto ja itseluottamus. Nämä asiat on todennäköisesti aiheuttaneet sen että kolmekymppisen sijasta minua kohdellaan kuin lasta( tai sellainen tunne ainakin itselläni on). Niin työkaverit kuin lähimmäisetkin miettivät ja tulkitsevat koko ajan ilmeitäni ja eleitäni. Mikä on, kun oot niin hiljanen? Ootko harmistunut jostain asiasta? Mökötätkö? Kukaan ei uskalla mainita negatiivisia asioita elämästäni tai työnteostani, koska pelkäävät että loukkaannun, pahoitan mieleni. Ja viimeinen asia mitä kaipaan on se, että herkkyyden takia minua kohdellaan eri tavalla kuin muita aikuisia, säälitään. Ongelmani on myös se, että puhun joskus liikaa omista asioistani sellaisille ihmisille, jotka eivät ymmärrä tai jotka käyttävät hyväkseen heikkouksiani. Sanotaan että omaa luonnettaan on vaikea mennä muuttamaan, mutta onko mitään keinoa millä liiallisesta herkkyydestä pääsisi eroon?
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ihmiset reagoivat siihen millä tavalla heille viestitään. Sinä viestit helposti tunteillasi, joten totta kai se vaikuttaa ympäristösi asennoitumiseen sinua kohtaan. Päättäväiseen ihmiseen suhtaudutaan erilailla kuin helposti itkevään, jne...
Sinä olet epävarma omista kyvyistäsi selvitä elämän negatiivisista paineista, joten olet oppinut tavan jolla sen paineen saa (useinmiten) loppumaan.
Itkuun pillahtaminen työpaineiden alla ei ole mitenkään outo ilmiö, miehetkin tekevät sitä joskus, mutta harvemmin julkisesti kuitenkaan.
(Naisena) sinun ei ole tarvinnut karaista itseäsi pidättäytymisellä tai itsesi tsemppaamisella, joten sinulle ei myöskään ole muodostunut samanlaista taistelutahtoa ja itseluottamusta kuin niille, jotka kestävät paineitakin tunteilematta.
Itseään voi treenata ja karaista koko ajan.
Sinäkin voit alkaa kannustamaan itseäsi aina kun itku nousee kurkkuun. Pure hammasta ja tsemppaa itseäsi, sen sijaan että päästät lannistumisen ja periksi antamisen tunteen ohjaksiin.
Itku on monesti myös merkki siitä, että voimien käyttö on äärirajoilla. Se ei ole hyvä asia. Stressin määrää voi säädellä ja stessiä purkaa niin monella tavalla.
Muista onnitella itseäsi joka kerta kun olen selviytynyt ja onnistunut jossain, kyennyt johonkin erilailla rohkeasti kuin ennen, jne. Silläkin tavalla sinä kannustat itseäsi luottamaan omaan selviytymiskykyysi.
On lupa läiskäistä mappi pöytään tai heittää banaani seinää kun tekee virheen tai kun kaipaa kunnon breikin kilttinä puurtamiseen. Itkuun pillahtaminen ei siis todellakaan ole ainut kanava tunteiden purkamiselle!
Käytä mielikuvitustasi, ja yllätä läheisesikin positiivisilla säikähdyksillä! :)
Herkkyys on rikkaus,sitä ei pidä tukahduttaa. Toisaalta juuri siksi meillä on mt-ongelmia, koska olemme herkkiä. Herkkyyden ansiosta olemme sitä, mitä olemme: oma itsemme.
Tsemppiä ja haleja aloittajalle