Mikko Elo

Irak-asian sisällöstäkin pitäisi pystyä keskustelemaan    

Lipposen Irak-puheista jo joulukuussa 2002 kirjallisen kysymyksen tehnyt kansanedustaja Mikko Elo (sd) toivoo, että vihdoin puhuttaisiin myös itse asian sisällöstä.

Irak-kohu nousi viime talven eduskuntavaalien teemaksi maaliskuun 6. päivä, kun keskustan puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki otti MTV3:n vaalitentissä aiheen esiin. Jo kolmisen kuukautta aiemmin eli joulukuussa 2002 kansanedustaja Mikko Elo (sd) oli tehnyt kirjallisen kysymyksen pääministeri Paavo Lipposen (sd) Yhdysvalloissa antamista Irak-lausunnoista.

Elo seisoo tänäkin päivänä kysymyksensä takana.

- Kyllä kirjallinen kysymys oli aiheellinen. Varsinkin kun myöhemmin paljastui ne keskustelut, joita Lipponen oli Bushin kanssa käynyt.

Bushin kiittämisessä
mentiin liian pitkälle

Monien mielestä keskusta voitti vaalit Irak-kortilla. Voiton jälkeen Anneli Jäätteenmäen hallitus kaatui Irak-asiaan ja ex-pääministerin edessä on vielä Helsingin käräjäoikeus, joka pui asian juridisen puolen.

SDP:n ulkopoliittisen kaaderiin kuuluva porilainen kansanedustaja Mikko Elo toivoo, että Irak-asian juridinen puoli saadaan mahdollisimman nopeasti päätökseen.

- Meidän pitäisi Suomessa pystyä keskustelemaan myös siitä sisällöstä, että kuka Suomen ulkoasianhallinnossa oli tehnyt sellaisen johtopäätöksen, että pääministeri kiitti Bushia johtajuudesta, ja että Suomi arvostaa tätä johtajuutta.

Elo sanookin, että pääministerin esittämä lausunto, oli se sitten kenen tahansa arvio, oli väärä.

- Katson kyllä henkilökohtaisesti, että siinä Bushin kiittämisessä johtajuudesta mentiin liian pitkälle.

Mitä koalitiota
tarkoitettiin?

Tiedot Lipposen puheista USA:n presidentin George W. Bushin kanssa joulukuussa 2002 kantautuivat nopeasti eduskuntaan asti. Vielä samassa kuussa kansanedustajat Mikko Elo, Jaakko Laakso (vas) ja Anni Sinnemäki (vihr) tekivät yhdessä kirjallisen kysymyksen. Siinä he tiedustelivat:

"Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä, jotta pääministeri Paavo Lipposen Washingtonissa antamista Irak-lausunnoista ei synny sellaista kuvaa, että Suomi on näyttämässä vihreää valoa Yhdysvaltain Irakia vastaan suunnittelemille sotatoimille?"

Kysymyksen perusteluosassa kansanedustajakolmikko kirjoitti myös, kuinka "Pääministeri Lipposen ilmoitus valmiudesta osallistua Yhdysvaltain hyökkäyksen tuhojen korjaamiseen tuntuu oudolta tilanteessa, jossa YK:n asetarkastajat ovat vasta aloittaneet työnsä Irakissa. Asetarkastajien työlle on annettava kaikki tuki. Lipposen ilmoitus voidaan tulkita myös vihreän valon näyttämiseksi itse sotatoimille."

Elon mukaan hän on saanut selityksen, että Lipponen tarkoitti USA:ssa puhuessaan terrorismin vastaista koalitiota, jonka muodostaminen alkoi 11.9.2001 tapahtuneiden terrori-iskujen jälkeen.

- Mutta tietysti tällaisella suurella epäilijällä kuin minä olen, herää kysymys, miksi joulukuussa 2002, kun maailmalla oli selvästi nähtävillä, että USA on valmistautumassa Irakin sotaan, niin miksi silloin olisi puhuttu koalitiosta joka oli jo yli vuoden takainen koalitio. Miksei tarkoitettu sitä koalitiota, jota oltiin muodostamassa.

Elo muistuttaakin, ettei Irakista ole vieläkään löytynyt Bush väittämiä joukkotuhoaseita, eikä yhteyksiä terroristiverkostoihin.

- Tätä taustaa vasten tuntuu aika käsittämättömältä, että ollaan kiitetty Bushia johtajuudesta.

Kim Huovinlahti /Lalli

http://www.lalli.fi/lalpahaku.asp?fmita=uutinen1&kohde=1339
2112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kaatuihan tähän Lipposen kunigastie. Ja demarien alamäki alkoi.

Äänestä
  • Lipponen joutui puhemieheksi ja Anneli pääsi MEPiksi!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vaatii: kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu