En tiennyt mitä se tarkoittaa kun ihastuu, ennen kuin se osui kohdalle ja lujaa. En tajunnut, että se voi tuntua aikuisenakin samalta, kuin joskus haparoivassa nuoruudessa.
Niin kuin lekalla olisi lyöty. Ei pysty ajattelemaan selkeästi, kaipaus alkaa heti kun olemme erillään, yritän keksiä "virallisia" syitä soittaa tai mailata sinulle. Haluan tietää sinusta kaiken, haluan nähdä hymysi yhä uudelleen, haluan vain viettää aikaa kanssasi. Näen sinussa vain hyviä puolia, janoan huomiotasi, muu on yhdentekevää. Kaikki ajatukseni pyörivät sinun ympärilläsi.
Tiedän, että minusta ei tuntunut tältä silloin kuin rakensimme elämäni peruspilareita 15 vuotta sitten, kun kosin, kun menin naimisiin, kun suunnittelimme tulevaisuutta, saimme lapsia, vakiinnuimme.
Vasta nyt huomaan eron. Ennen luulin, että kuuluukin tuntua vähän väljältä, ei kuulu haluta olla yhdessä, ja että naiset ovat aina tunteellisempia ja ripustautumassa muutenkin.
Nyt ymmärrän, miksi minulla on ollut niin vaikeaa viikosta, kuukaudesta, vuodesta toiseen sanoa, että rakastan, ja ihmetellä miksi sellainen tunne on niin mieto, että sitä ei oikeastaan edes tunne. Tai että miksi minusta on vaikea viettää aikaa yhdessä, kun tuntuu, että yhteisiä kiinnostuksen kohteita ei edes ole. En ole koskaan, koskaan pettänyt, ollut edes orastavissa suhteissa, olen ollut ehdottoman uskollinen vaimolleni ja perheelleni, elämälleni. Mutta sisälläni on ollut tyhjyys jota en ole osannut selittää, jota olen yrittänyt korjata, saanut lääkkeitä, käynyt läpi masennuksen, menettänyt elämäniloani.
Jos kuuntelen tunteitani tai lähden edes selvittämään niiden pysyvyyttä, tuhoan kaiken sen mitä olen rakentanut.
Jos en kuuntele tunteitani, kuolen sisältä. Pystymme jatkamaan näin, pariskuntana, kuolemaamme asti, mutta sisältä olen tyhjä. Sinulle se riittää, haluat turvaa ja yhteisen illan edes kerran viikossa.
Tämä tilanne repii minut palasille. Satutan jotakuta ja lujaa - helpointa on ehkä kuitenkin valita itseni.
Niin kuin lekalla olisi lyöty. Ei pysty ajattelemaan selkeästi, kaipaus alkaa heti kun olemme erillään, yritän keksiä "virallisia" syitä soittaa tai mailata sinulle. Haluan tietää sinusta kaiken, haluan nähdä hymysi yhä uudelleen, haluan vain viettää aikaa kanssasi. Näen sinussa vain hyviä puolia, janoan huomiotasi, muu on yhdentekevää. Kaikki ajatukseni pyörivät sinun ympärilläsi.
Tiedän, että minusta ei tuntunut tältä silloin kuin rakensimme elämäni peruspilareita 15 vuotta sitten, kun kosin, kun menin naimisiin, kun suunnittelimme tulevaisuutta, saimme lapsia, vakiinnuimme.
Vasta nyt huomaan eron. Ennen luulin, että kuuluukin tuntua vähän väljältä, ei kuulu haluta olla yhdessä, ja että naiset ovat aina tunteellisempia ja ripustautumassa muutenkin.
Nyt ymmärrän, miksi minulla on ollut niin vaikeaa viikosta, kuukaudesta, vuodesta toiseen sanoa, että rakastan, ja ihmetellä miksi sellainen tunne on niin mieto, että sitä ei oikeastaan edes tunne. Tai että miksi minusta on vaikea viettää aikaa yhdessä, kun tuntuu, että yhteisiä kiinnostuksen kohteita ei edes ole. En ole koskaan, koskaan pettänyt, ollut edes orastavissa suhteissa, olen ollut ehdottoman uskollinen vaimolleni ja perheelleni, elämälleni. Mutta sisälläni on ollut tyhjyys jota en ole osannut selittää, jota olen yrittänyt korjata, saanut lääkkeitä, käynyt läpi masennuksen, menettänyt elämäniloani.
Jos kuuntelen tunteitani tai lähden edes selvittämään niiden pysyvyyttä, tuhoan kaiken sen mitä olen rakentanut.
Jos en kuuntele tunteitani, kuolen sisältä. Pystymme jatkamaan näin, pariskuntana, kuolemaamme asti, mutta sisältä olen tyhjä. Sinulle se riittää, haluat turvaa ja yhteisen illan edes kerran viikossa.
Tämä tilanne repii minut palasille. Satutan jotakuta ja lujaa - helpointa on ehkä kuitenkin valita itseni.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kuin itse kirjoittamani jokin aikaa sitten alusta loppuun. Luulin sen olevan merkki jostain suuresta ja merkityksellisestä.
Vastapuoli perääntyi eikä ehkä alunperinkään tuntenut juurikaan (en saa koskaan sitä tietää koska hän oli melko tyly) vaikka välillä niin kuvittelinkin. Homma on suljettu siististi tai vähemmän siististi.
Eli juu, on hienoa, että ihmiset voi tuntea noin suuria tunteita. Surullista itselleni on, että näköjään en saa koskaan kokea millaista olisi oikeasti tuntea tuollaista molemminpuolisena, fyysinen puoli mukaanlukien. Anteeksi katkera tekstini, riipaisi vain kun luin omasi.
Kyllähän sitä voi ihastua vaikka olisi hyvässäkin parisuhteessa,,tai vhemmän hyvässä.Itse ihastuin erääseen mieheen mutta se jäi sille asteelle eikä se muuttanut elämääni..tai olihan se kiva fiilis...mutta eihän sitä tarvitse kaikkea totetuttaa..Haaveilukin on ok :)
Tää juttu tämän tytön kanssa oli kipinöintiä jo pari vuotta sitten kun nähtiin ensimmäisen kerran. Aika viatonta, mutta merkitsevää uppoutumista keskusteluihin, pitkiä kahvitunteja jutellen, pieniä vihjeitä puolin ja toisin, jotka on helppo tulkita vain normaaliksi flirtiksi. Koko ajan on ollut todella helppo puhua ja nauraa yhdessä, olla samalla aaltopituudella.
Ne viestit joita nyt tajuan saaneeni parin kuukauden ajan, eivät jätä tulkinnanvaraa. Tunne on molemminpuolinen, ja viime viikolla se kytenyt kipinä sitten roihahti. Vaan miten tästä eteenpäin, pää on sekaisin, sydän hakkaa, uni ei tule. Hassua, että tämä tuntuu niin oikealta, ja samalla niin väärältä.
Välillä olen ryntäämässä uuteen suhteeseeni ja jättämässä kaiken entisen, välillä miettimässä kuinka lujasti satuttaisin kumppaniani ja luopumassa siksi koko ajatuksesta.
Tätä helpottaisi jos kumppanini olisi edes vähän ilkeä, edes vähän kyllästynyt minuun, edes vähän epäreilu minua kohtaan. Hän on kuitenkin kiltti ja ymmärtäväinen, ahkera, hyvä äiti ja hyvä vaimo.
Mutta kun en rakasta :(
Aivan kuin minun kirjoittamani, mutta toisin päin...mieheni on "kiltti, ymmärtäväinen, ahketa, hyvä isä ja hyvä mies"...mutta rakkaus on johonkin kadonnut :(
Sama tilanne täällä, ihana vaimo, mutta kun ei kiinnosta...voi kun joku osaisi kertoa mihin tällainen tilanne johtaa, löytyykö kipinä uudelleen vai pitäisikö saman tien laittaa homma poikki. Kurjaahan se on toisellekin elää "valheessa". Pakko se on jollain tasolla tajuta, vaikkei haluaisikaan.
Tsemppiä, löydät kyllä ratkaisun.