Pitäisikö lapsillemme ja maamme nuorisolle rehellisesti kertoa, mistä pakkoruotsissa on oikeasti kyse?
Miksei sitä saisi jo sanoa ääneen? Elämmehän jo vuotta 2013 eli Ruotsin vallasta on kulunut jo 204 vuotta.
Vaikka pakkoruotsia kuinka mainostetaan "kotimaiseksi" niin siitä huolimatta 204 vuoteen se ei ole ollut kotimainen kieli. Toisaalta Ruotsin tiukan vallan alla suomenkieli ei ollut virallinen kieli eikä kansalliskieli. Opetusta ei tuolloin saanut lainkaan suomenkielellä. Venäjän vallan alla Suomen ruotsalaiset onnistuivat vuonna1850 junailemaan asetuksen, joka kielsi suomenkielisten lehtien ja kirjallisuuden julkaisemisen. Tsaarinajan Suomessa todella kiellettiin kieliasetuksella suomeksi julkaisemasta muuta kuin uskonnollista tekstiä. Tuolloin kiellettiin kokonaan painamasta suomeksi valtiollisia uutisia tai tietoja rikoksista ulkomailla samoin kuin romaanien julkaiseminen suomeksi.
Tein omalla kohdallani ratkaisun ja kerroin asian oikean laidan, että kyse on TÄYSIN poliittisesta asiasta eikä kielen tarpeellisuudesta. Tätähän ei saisi poliittisten päättäjien mielestä ääneen edes lausua.
Miksi tämä hulluus saa maassamme sitten jatkua?
Tietenkin siksi että on valtaapitävien etujen mukaista, että meillä on kaikilla kouluasteilla pakkoruotsi ja yliopistoissa virkamiesruotsi. Turhan kielen opiskelu kahlitsee nuoriamme tiukkaan pakkopaitaan ja kaventaa todellisia mahdollisuuksia kehittyä EU-kansalaisena ja globaalina ihmisenä.
Myös jatkuva rahavirtojen tulva verottomista ruotsinkielisistä säätiöistä takaa sen että "maan tapa" ei tulle muuttumaan. Lapsillamme on oikeus tietää että ruotsin pakko-opinnot ovat poliittisen eliitin suhmurointia eikä mitään muuta. Kyse EI siis missään tapauksessa ole yksilön eikä myöskään kansakunnan edun mukaista.
Omia lapsiani kannustan opiskelemaan mm. saksaa ja espanjaa tai venäjää. Ruotsiakin saavat opiskella halutessaan, mutta faktat kerron avoimesti.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Miten espanja on parempi kuin ruotsi? Mitä lapsesi sanovat niille suomalaisille joiden äidinkieli on ruotsi? Kommunikoivatko englanniksi? Kyllä ihmisten pitää osata virallisia kieliä, ja kieli EI ole turha. Ja ei, en ole suomenruotsalainen ja numeroni ruotsissa 9lk on 7
Venäjä ja ruotsi naapurikaupaan, saksa Keski-Eurooppaan ja espanja nyt on vain maailman toiseksi puhutuin kieli.
"Mitä lapsesi sanovat niille suomalaisille joiden äidinkieli on ruotsi?"
Toi on niin huono syy opiskella ruotsia, kaikki sitä silti hokevat.
Englannilla pärjää. Jos kerran asuvat Suomessa niin opettelevat sitä, tai eivät ainakaan oleta että kaikki osaisivat ruotsia. Eivät lapset ainakaan.
Jos ei ruotsalainen osaa puhua englantia niin turha olettaa sitten että suomalainenkaa ruotsia osaisi.
Vai muutatko ulkomaille ja oletat että sulle puhuittais suomea?
Ruotsia tarvitaan vain pohjoismaissa, pohjoismaissa koulut ovat hyviä ja kaikki osaavat englantia. Ainakin sairaaloissa saat kyllä apua englanniksi jos haluat, ihan kuten Suomessakin. Huom. en kuitenkaa mitenkää vastusta pakkoruotsia, minulle se on aivan se ja sama. Lukion päättötodistuksessa ruotsista 8.
Se on loppujen lopuksi melko tarpeeton kieli, joka tuottaa monille päänvaivaa. Siitä vain yritetään tehdä tärkeä esim. virkaammatit vaativat sen taitoa.
Eikös ruotsin ja saamenkielisillä ole oikeus saada omalla kielellä palveluja? Espanja tai englanti ei taida olla se oma kieli. Opettakaa sitten Mandariinikiinaa, koska sehän on maailman puhutuin kieli...
Espanjaa puhutaan useissa maissa sekä se on YK:n yksi virallisista kielistä, Kiina puhutaan vain kolmessa maassa. Mutta en edelleenkään väitä että siitä olisi jotenkin hyödyllistä tehdä pakollista kieltä, varsinkaan Suomessa. Kunhan kommentoin sun ja ap:n teksitä ko. kielestä. Pointti oli se, että moni muu kieli on hyödyllisempi kuin ruotsi. Mutta sitä on pakko opetella, koska se on jostakin kumman syystä vieläkin Suomessa toinen virallinen kieli, kuten ap totesi.
Mutta itseäni ei haittaa tai kiinnosta, muutenkin ohi aiheen.
" Mitä lapsesi sanovat niille suomalaisille joiden äidinkieli on ruotsi? Kommunikoivatko englanniksi?"
Edelleen tuo kohta. Käännä asia toisin päin. Mitä SUOMESSA asuvat lapset, joiden äidinkieli on ruotsi sanovat lapsille joiden äidinkieli on suomi?
Eikös heidän pitäisi osata suomea myös jos suomalaisten tulisi osata ruotsia?
"Mitä SUOMESSA asuvat lapset, joiden äidinkieli on ruotsi sanovat lapsille joiden äidinkieli on suomi? Eikös heidän pitäisi osata suomea myös jos suomalaisten tulisi osata ruotsia?"
Tässä hyvin tulee esiin suomalainen rasismi ja yrittää poistaa lakissa oleva kaksikielisyys. Meillä on oikeus puhua ruotsi ja perustuslaki sanoo että suomalainen palvelee meitä ruotsin avulla.
ja ruottalainen ei palvele suomen avulla?
voitko kaivaa tuon kohdan suomen perustuslaista?
Perustuslakia voidaan aina muuttaa ja jos suomalaisilla on siihen poliittista tahtoa marginaalinen ruotsalainen vähemmistä ei voi yhtään mitään. Ruotsi ei ole suomalaisten kieli vaan ainoastaan ruotsalaisten miehittäjien jälkeläisten. Ei ole mitään Suomen ruotsalaista kulttuuria vaan kyse on ainoastaan ruotsin kielen ja ruotsalaisen kulttuurin pakkosyötöstä suomalaisille. Ruotsin kieli ja kulttuuri on suamalaisille aivan yhtä vieras kuin toisen miehittäjämme Venäjän kieli ja kulttuuri.
Ruotsalaisilta on myös poistettava kaikki heille myönnetyt etuoikeudet, kuten ruotsinkielisten etuoikeutetut kiintiöt opiskelupaikkoihin ym.
Lopeta toi pakkoruotsinvastainen propaganda heti, alat olemaan aikamoinen piikki palleissa.
Sekä pakkoruotsista että suomettumisesta pitäisi luopua.
Ainoana kriteerinä valmistautuminen palvelemaan
On kyllä aivan käsittämätöntä, että vuonna 2013 yli kaksisataa vuotta sen jälkeen kun Ruotsin valta Suomessa olisi pitänyt loppua, suomenkielinen suomalainen on edelleenkin pakotettu opiskelemaan entisen valloittajan ja vallanpitäjän kieltä ainoana kriteerinä se, että hänen tulee aina olla valmistautunut palvelemaan näitä maahan jääneitä, joille ei suomen kieli maita.
Ymmärrän kyllä, että kaikilla ruotsinkielisillä ei ole kielipäätä oppia suomea, mutta täytyykö sen takia pakkokouluttaa 5.200.000 kielipalvelijaa muutamalle tuhannelle ruotsinkieliselle ummikolle.
Mitä enemmän tätä ajattelee sitä enemmän häpeän suomalaisia poliitikkoja, jotka kehtaavat ja osaavat vielä vakavalla naamalla väittää, että he tekevät kaikkensa Suomen kilpailukyvyn turvaamiseksi. Pakkoruotsillako se turvataan.
Kuinkahan monta syrjäytettyä nuorta ja poliisin asiakasta tämänkin takia tulee?
Jos nyt kielistä aletaan puhua, niin kaikkien kannattaisi alkaa harjoitella mandariinikiinaa! Sillä riittää puhujia yli 1,2 miljardia ihmistä, ei ainakaan juttelukaverit lopu ihan heti kesken.