Kataisen hallitus on luvannut ratifioida CRPD:n, mutta milloi

CRPD (Commission on the Rights of Persons with Disabilities) on tärekä dokumentti, joka tuo esiin faktan, joka ilmaistiin jo 1948 julistetussa YK:n ihmisoikeusjulistuksessa, että kaikki ihmiset, niin vammaiset kuten mielisairaat ovat tasa-arvoisia lain edessä. Eli siis jos he eivät tee rikoksia, saavat olla rauhassa, jos tekevät, heitä rangaistaan samalla tavalla kuin kaikkia muitakin, esim "terveitä" rikollisia.

Varsinkin tuo mielisairausosa vaatii huomiota, koska YK:n ihmisoikeusjulistuksessa sanottiin alunperin että KAIKKI IHMISET, toisin sanoen myös mielisairaat, ovat ihmisiä, ja ovat täten osa "kaikkia", joten he ansaitsevat samat oikeudet, joita CRPD sopimus vahvistaa vihdoinkin.

On niin surullista nähdä miten toista ihmistä kidutetaan vaan heidän ulkonäön tai käyttäytymisen oerusteella, Sellainen ei ole eettistä, eikä perustuslaillistakaan, ja sellainen kohtelu saattaisi sattua omalle kohdallesikin.

Onko kukaan kuullut suomalaisesta mediasta (jota en seuraa) milloin olisi suunnitelmissa ratifioida kyseinen dokumentti?
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Taitaa olla sama sopimus, joka jäi allekirjoittamatta (kenties tarkoituksella??) myös Vanhasen hallituksen aikana. Kuulin silloin asiasta radiosta ja suuresti ihmettelin hallituksen vastahankaa vammaisten oikeuksien parantamista kohtaan.

Tv-uutisissa ratifioinnista ei tuolloin ainakaan puheita pidetty, eikä lehdissäkin ollut kuin vain pikkujuttuja kyseisestä asiasta, joten tärkeä aihe saattoi mennä monelta ohi. Samalla hallituksen dissailu heikompia kohtaan jäi vähemmälle huomiolle.

Katainen oli silloisen hallituksen jäsen ja samoin nykyisen, joten en lainkaan ihmettele, jos asialle ei tehdä mitään. Tv:ssä asia ei tietävästi ole nytkään ole ollut sen suuremmin esillä, liekö lainkaan.

Haiskahtaa vahvasti siltä, että nykyhallitus siirtää vastuun muille eli vuoteen 2015 ja sitten vuoteen 2019, jne. Hallituksen ketkut osaavat viivytyspelin.

Äänestä
  • Jos kyse on mosesta toiminnasta, että tahallaan puskevat pitemmälle, mädäntykööt helvetissä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pelöga kirjoitti:

CRPD (Commission on the Rights of Persons with Disabilities) on tärekä dokumentti, joka tuo esiin faktan, joka ilmaistiin jo 1948 julistetussa YK:n ihmisoikeusjulistuksessa, että kaikki ihmiset, niin vammaiset kuten mielisairaat ovat tasa-arvoisia lain edessä. Eli siis jos he eivät tee rikoksia, saavat olla rauhassa, jos tekevät, heitä rangaistaan samalla tavalla kuin kaikkia muitakin, esim "terveitä" rikollisia.

Varsinkin tuo mielisairausosa vaatii huomiota, koska YK:n ihmisoikeusjulistuksessa sanottiin alunperin että KAIKKI IHMISET, toisin sanoen myös mielisairaat, ovat ihmisiä, ja ovat täten osa "kaikkia", joten he ansaitsevat samat oikeudet, joita CRPD sopimus vahvistaa vihdoinkin.

On niin surullista nähdä miten toista ihmistä kidutetaan vaan heidän ulkonäön tai käyttäytymisen oerusteella, Sellainen ei ole eettistä, eikä perustuslaillistakaan, ja sellainen kohtelu saattaisi sattua omalle kohdallesikin.

Onko kukaan kuullut suomalaisesta mediasta (jota en seuraa) milloin olisi suunnitelmissa ratifioida kyseinen dokumentti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu