Myönnetään, että kävin toisinaan katsomassa ja lukemassa Tuksun blogia. Usein mietin, että kuinka tyhmä ihminen voi olla ja mitä hän päästää suustaan.
Olen kuitenkin korviani myöten täynnä tätä täysin turhanpäiväistä minäminäminäminä hörhöilyä ja sille ei näytä tulevan loppua, joten otan fiksuna ihmisenä "lusikan" kauniiseen käteeni ja pistän blogin lukemisen boikottiin. Miksi?
Siksi, että jos minä käyn siellä, niin se näkyy kävijälaskurissa ja on sama kuin heittäisi bensaa liekkeihin. Olen aivan vakuuttunut että nämä tarpeelliset "juorut" löytyvät ja päättyvät tällekin palstalle muiden ihmisten toimesta, joten minä en aio olla edesauttamassa hänen bloginsa lukijamäärän kasvua.
Ymmärsitkö? Ehkä teet samoin?
Anna peukku ylös jos pidät tästä ideasta, kiitos
Olen kuitenkin korviani myöten täynnä tätä täysin turhanpäiväistä minäminäminäminä hörhöilyä ja sille ei näytä tulevan loppua, joten otan fiksuna ihmisenä "lusikan" kauniiseen käteeni ja pistän blogin lukemisen boikottiin. Miksi?
Siksi, että jos minä käyn siellä, niin se näkyy kävijälaskurissa ja on sama kuin heittäisi bensaa liekkeihin. Olen aivan vakuuttunut että nämä tarpeelliset "juorut" löytyvät ja päättyvät tällekin palstalle muiden ihmisten toimesta, joten minä en aio olla edesauttamassa hänen bloginsa lukijamäärän kasvua.
Ymmärsitkö? Ehkä teet samoin?
Anna peukku ylös jos pidät tästä ideasta, kiitos
Vastaukset 78
Vanhimmat
2400 peukkua !
Edellisessä vastaavassa ketjussa tuli viestien määrä täyteen. Vain 500 viestiä mahtuu yhteen laariin. Tuo vastaava ketju keräsi hurjat plussamäärät, suurimmat koko Suomi24:n historiassa. Plussataan pitkin kevättä tämä korkeampiin lukemiin.
Mukana kuin peräpukama
Minä en koskaan klikkaile seiskan plokeja.
Edellisessä boikottiketjussa on 2447 -merkintää (18.1.2013) ja tuo 500 viestiä.
Ketju keräsi nuo määrät 2 kuukaudessa (alkoi 14.11.2012).
Tässä on linkki ekaan boikottiketjuun. Sitäkin voi käydä klikkaamassa, jos huvittaa:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11053385#comment-0
Komea oli tuokin ketju...
Pannaan tähän yli 3000 merkkiä.
Tätä aatetta voi aina ilomielin tukea. Pluspeukku!
Ei karismakaan kaikkea korvaa.
No ei tod.
Olen mukana. Paras ketju ikinä!
En ota kantaa mihinkään, mutta plussaa klikkaan.
Kannatan, komppaan.
Yhteistyö numerolehden kanssa on kohta ohi.
Olen messissä.
Yes.
Yritetään plussailla joka päivä.
Samma här ja peukut pydee!
Jotta muistaisimme.
Ihmeellinen juttu.
Tänään 22.1. ilmestynee uusi blogi. Viimeisiä pläjäyksiä...
Blogi ei ilmestynyt, sillä Tuksu makaa krapuloissaan Jollaksessa.
Hän ei jaksanut puristaa tekstiä yhtään.
Viimeinen kavrtaali blogillakin.
Olen tässä mukana tositarkoituksella.
Tuli uusi ploki, palstalta vain luin, ok
Blogipläjäyksen saa luettua kyllä täältäkin, tältä palstalta.
Nyt loppui kaiken tästä henkilöstä koskevan uutisoinnin lukeminen.
Laitetaan paljon merkkejä, kiitos!
Tuen tätä
Teidän peukuttelunne ei vaikuta millään lailla blogien kirjoittamiseen.Luulette liikoja itsestänne.
Taas on kuulemma Blogi täynnä valheita, mutta toivottavasti joku postaa tiedot tänne niin ei tarvitse itse mennä lukemaan ja lisäämään kävijämääriä laskuriin, jota seurataan. Jos kävijöitä ei ole, niin blogi lopetetaan mikä olisi hyvä asia!
Jaahas, jaahas
JT:n Blogin sisältö perustunee "huuhaa väitteisiin" ja toisten ihmisten loukkaamiseen.
Luen mielummin Hymyn keskustelupalstaa ja kaivan sieltä Nääitien alati vaihtuvat älykkäät kannanotot glamoursiskosten ja remmin toilailuihin.
Totuus selviää juuri näillä palstoilla, kun asioita tarkastellaan kaikilta kanteilta.
Bottoms Ups
Heh,heh.Osui ja upposi.
En ole menossa Lahnabileisiin. Siellä kun on Valas.
Ei lopu blogi teidän peukutuksillanne.HEH;HEH
vai niinkö?
Eipä ainakaan kävijämäärät lisäänny minun kustannukselllani.
Mukana! Peukkua!
Eipä nuo blogit anna mairittelevaa kuvaa tästä "tähtösestä."
Niin on samaa jaaritusta. Tosiasiat tarjotaan muualla. Älkää urpot ja tupajumit menkö keikoille, ja klikkailko blogiaan, niin nopeammin nähdään suuri, upea Grande Finaale.
Joo........... ei se näillä peukuilla, vaan äänestäkää hmm siis jaloilla, sanotaan.
EI:
- klikkauksia blogiin
- Seiska-lehden ostamista
- keikallakäyntiä
- jne.
Finnish People Against The Tukiaiset.
Tekotukka, tekoripset, piilolasit, tekorusketus, hyytelötekohuulet (Saarioisten nakit), tekotissit ja korkeat korot 12-15 cm kompensoimassa lyhyyttä ja persjalkaisuutta.
On vain päihteet, kännisekoilut, "kauneusoperaatiot", vaatteet, tekohärpäkkeet.
Tänäänkin olisi ilmeisesti mahdollista nähdä Johanna esiintymässä jossain, mutta missä.
Olen pistänyt blogin boikottiin, koska en halua olla tukemassa mitään idioottimaista glamour-sekoilua.
Niitä on tältä palstalta kiva lueskella.
En halua rahoittaa milläin tavoin näitä siskoksia.
aha
olis myös tosi hyvä jos tekisitteki tälle asialle jotain ettekä vaan täällä peukuta ja "oo mukana"
Nooh, nooh, viime viikoina Tuksulla on ollut suuria vaikeuksia puristaa tekstejä viikoittain kasaan. Kaiken ajan ovat vieneet pullonpyöritysaktiviteetit.
Hih, hej! Muutaman kuukauden boikotointimme tepsi. :)
Muun muassa tämän ketjun seurauksista raportoi Tuksu 12.4.2013 illalla näin:
"Monet ovat kysyneet minulta, mihin kirjallinen Seiskan blogini on kadonnut!
Kaikki on Seiskassa muutettu Video muotoon joten tästä lähtien kaikki blogini tulee olemaan päivittäin videomuodossa livenä ympäri maailmaa, mm. Jenkeistä, Dubaista, Pohjois-maista, Thaimaasta jne. jne."
Kommentti. Mutta, mutta... joudutaanko tässä ojasta allikkoon?
VideoTunkki - ai kamala!
Mä vähän epäilen, ettei se saa mitään julkaisukelpoista kuvattua ja siihen loppuu sopimus seiskan kanssa.
Uhkarohkea peliliike Seiskalta, mutta lopulta virheliike, jonka seuraukset paljastuvat muutamassa kuukaudessa.
Ihanaa, minä heräsiin juuri. Minä katson itseäni peilistä ja näytän ihanalta itseltäni. Miten minun päiväni voikin alkaa aina näin minä ihanasti. Minänä on aivan upeaa elää. Minä katson itseäni peilistä, miten minä olenkin näin upea näköinen heti herättyäni. Minulla on suurenmoiset geenit. Ihanaa. Minä mietin lähtisinkö manikyyrin, pedikyyrin, ihanaan hierontaan, hiusten teippaukseen vai shampanja lounaalle. Ihanaa, minä. Otanko minun pihastani upouuden kaksipaikkaiisen turbo kiihdyttäjän vai tilaisinko hovikuljettani. Ihanaa, minä. Peukuttakaa, ihanalle minälle. Minäkin aion jättää peukun. Siis, en tietenkään ihanalle minälle. Minää on vain yksi.
Okei, olet number uno.
Onneksi minä olen seiskan julkkislistalla,Julia ei ole koska hän ei ole julkisuuden henkilö,mutta minä olen.
Näillä typerillä boikottiketjuilla ei ole ollut eikä tule olemaan vaikutusta yhtään mihinkään!
Olet täysin väärässä.
Ennen vuoden loppua Tuksun yhteistyö numerolehden kanssa on ohi.
Tuskin menee niinkään kauan. Osa sisällöstä tulee olemaan maksullista, ja kukaan ei maksa nähdäkseen Tuksun " glamour"- videoita.
Tuksu kirjallisessa muodossa on jo paha, videolla vielä pahempi.
EI:
- Tuksun videoblogin tilausta, 9,95 euroa/kk
- Seiska-lehden ostamista
- keikkapääsylipun ostamista Tukiaisten keikkaravintoloiden pysyvä boikotointi
Finnish People Against The Tukiainen Sisters.
Julia Tukiainen iloitsi ja raportoi "unelmien duunista" FB:ssa sunnuntai-iltana 7.4.2013:
"NYT KOLISEE!!!!!!!!!! MUN KAUNIS SISKO SAA OMAN REALITY SARJAN NETTIIN; MISSÄ KUVATAAN PRINSESSAN ARKEA; MATKOJA; ELÄMYKSIÄ; UUSIA TAPAHTUMIA/ IHMISIÄ JA MEIJÄN TULEVAA SALAISTA MATKAA!!!!!!!!!!!
OLEN NIIIIIN ONNELLINEN JOHANNAN PUOLESTA; TÄMÄ JOS MIKÄ ON KESKISORMENNÄYTTÖ KOKO KATEELLISELLE SUOMELLE; LISÄKSI HULLUILLE SATANISTISILLE IHMISILLE; JOTKA VAINOAVAT MEITÄ.
HOMMA ALLEKIRJOITETAAN HUOMENNA! TÄMÄ ON JYMY JUTTU!!!
NYTPÄS KANSA SAA OMIN SILMIN NÄHDÄ; KUINKA JOHANNA EI BLOGISSAAN KOSKAAN OLE VALEHDELLUT MEIJÄN GLAMOURELÄMÄSTÄ!!!!! HAHAAAAA."
Vai niin.
... iloitsi siis Julia ja jatkoi tuokion kuluttua:
"JA KIITOS KAIKILLE TUHANNESTI; ETTÄ MUISTITTE MUA KUN OLIN KEUHKOVERITULPASSA SAIRAALASSA JA PELKÄSIN; ET SE PLÄJÄHTÄÄ AIVOIHIN TAI SYDÄMEEN.
OLEN PETTYNYT OMAAN MAANNE JA PYYHKIKÄÄ PERSETTÄNNE ADRESSILLANNE; JOLLA HALUATTE MEIDÄT POIS MAASTA;
haaaaaaaa, SAAMANNE PITÄÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! EN OLE KATKERA JOS NIIN LUETTE; EN OLE; NAURAN."
Kuka nyt sitä rumaa turpeaa naamaa ja itserakasta mäkätystä ja omakehua haluaisi nähdä ja kuulla? Juttuja jostain menneistä ex-panoista, muka glamourelämästä ja Arton haukkumista. Eihän sillä katkeralla muijalla muuta ole.
Emme tarvitse Seiska Liveä. Totuus selviää juuri näillä palstoilla, kun asioita tarkastellaan kaikilta kanteilta.
Jotta muistaisimme plussailla...
Nyt ollaan siinä pisteessä, että nämä sairaat sisarukset pitää laittaa hoitoon, siis ihan oikeasti. Kaikki heidän valintansa ovat olleet todella huonoja ja suunta on ollut jo pitkään alaspäin. Toivottavasti numerolehti lopettaa yhteistyön heidän kanssaan ja lopettaa heistä kaiken uutisoinnin, jolloin he voisi olla pieni mahdollisuus palautua yhteiskuntaan "normaaleina" työtä tekevinä kansalaisina ilman pikkutyttöjen prinsessaleikkejä.
Vieläkään ei ole Tuksun videoblogi varsinaisesti lähtenyt liikkeelle... "sit maanantaina" ... tyypillistä alkoholisoituneelle ihmiselle... ja viisi viikkoa kulunut lanseerauksesta (9.4.)... muut ovat kyllä saaneet materiaalia esiin...
Vuodessa on noin 52 maanantaita, ehkä jokin niistä osoittautuu siksi julkaisumaanantaiksi, jolloin hommat alkavat rullaamaan...
Tänään 17.5. sinne on tullut pari videota hiuksista:
1) http://www.seiska.fi/Johanna-Tukiainen/Uudet-sinettipidennykset-ja-muhkeat-kohottuneet-rintani!/1004733
2) http://www.seiska.fi/Johanna-Tukiainen/Uudet-70-cm-pitkät-hiukseni-ovat-vihdoinkin-valmiit!/1004737
NYT SAA RIITTÄÄ TÄMÄ TUKSU, TUKSU, TUKSU....
BOIKOTTIIN HETI JA VANKILAAN SANON MINÄ.
En lue enää Doll-shit päiväkirjaa, numerolehteä enkä halua olla rahoittamassa tämän sekavan naisen hölmöilyjä, joten en mene keikoille tms..
En halua millään tavoin olla rahoittamassa sellaista ihmistä, joka on päästänsä sekaisin ja ei ymmärrä tekojensa seurauksia, joten en lue hänen päiväkirjaansa/blogiaan enkä varmasti mene yhdellekään baarikeikalle.
MInusta juorulehtien pitäisi lopettaa täysin tämmöisestä sekavasta ihmisestä kirjoittelu kokonaan, jolloin hän joutuisi pikkuhiljaa poistumaan julkisuudesta kokonaan.
Koska Julia ei ole enää kuvioissa, niin en lue, en myöskään seuraa hänen blogiaan.