Tunnen itseni poikkevan muista ihmisistä. Ihmiset pitävät enemmän tarmokkaista ja hieman itsekkäistäkin ihmisistä. Olen kiltti ja heikko. Sellaisia ei arvosteta. Olen pallo jota pompotellaan. Miksi kaikkien pitää olla niin ilkeitä? En halua muilta sääliä enkä sääliä itseäni, vaan haluaisin elämäniloni takaisin. Haluaisin jutella muidenkin kanssa kuin vain koiran.
En prkl jaksa enää!
Joku
7864
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Terveen merkki kun haluat jutella toisten ihmisten kanssa.
Olen kans sitä mieltä, että kiltit ihmiset masentuvat helpommin.
Koira olis hyvä kaveri mullakin. Toinen juttu sitten jaksaisko sitä lenkittää ja laittaa ruokaa sille.
Hetkellistä elämäniloa vois tuoda Janina Frostellin kotikäynti ja miljoona voitto lotossa, mutta eihän nekään pitkälle riittäis.
En ymmärrä maailmaa, joka ottaa iloisena vastaan ihmiset jotka ovat luonteeltaan häikäilemättömiä ja inhottavia, ikään kuin se olisi jotenkin suositeltavaa. Tiedä sitten onko maailma oikeasti sellainen, mutta osa siitä ainakin on. Olen huomannut. Minulla on serkku joka on ihanan kiltti ja ottaa aina muut huomioon, ja hän on tosi kiva. Minusta joidenkin ihmisten pitäisi tosissaan ottaa hänestä oppia. Minunkin, vaikka pyrin olemaan oikeudenmukainen ja empaattinen. Mutta se minusta...
Mielestäni sinun pitäisi saada vertaisiasi kanssaihmisiä keskustelukumppaneiksi, niin näkisit että et ole niin poikkeava kuin kuvittelet olevasi. Kiltit ja mukavat ihmiset ovat usein hiukan enemmän syrjässä kuin alituiseen itsestään paahaavat jyrät. Ja herkkyys (joidenkin mielestäkö heikkous?) on vain hyvä puoli ihmisessä. Nykyaika se on joka on kipeä, ei hän joka ei syystä tai toisesta ole sarjatuotantoa.
Mutta... Voi kun voisin auttaa sinua. Tiedän millaista on kun elämänilo on kateissa. Minullakin on. :(
Niin valitettavan totta tuo, minustakin. Ja meitä "kiltteydestä kipeitä" on varmaan paljonkin. Itse olen yrittänyt pitkään muuttaa itseäni siltä osin, mutta tuntuu, ettei tälle ominaisuudelle mitään voi. En tarkoita tässä sellaista hyvyyttä, mitä voi ihmisellä olla muutenkin, ja toki hyvä ihminen haluankin olla. Tarkoitan sellaista tervettä itsekkyyttä, että oppisin pitämään enemmän puoliani, koska tuntuu, ettei tässä julmassa yhteiskunnassa muuten pääse eteenpäin eikä saavuta mitään. Suhtautumiseni muihin on ehkä perua äidiltäni, jonka näen myös aika kilttinä ihmisenä.
Mutta kyllä herkkyys on myös vahvuus, näemme ja koemme asioita joita muut eivät!
Voimia sinulle!
ps. haluaisitko mailailla?
Mulla on kans ainakin ollu ihan sama tilanne. Olin kiltti, otin muut huomioon ja ajattelin enemmän muitten etuja. Sitten aloin saamaan vastaan torjuntaa, en sinänsä suoraa mutta läpällä heitettyä tai jotain siihen suuntaan. En tiedä mikä minussa sitten sai aikaa tämän muuttumisen, ehkä siihen on montakin osatekijää, mutta rauhallisesta ja mukavasta ihmisestä onkin nyt kehkeytynyt joka v-loppu dokaava, masentunut ihminen. En kykene olemaan normaalisti vieraitten ihmisten seurassa, on sellainen yrittämisen maku suussa kun yritän olla seurallinen. Olen ihan paiseessa ja jutuistani tulee jotain ihan ihme puuroa, pelkään ihmisiä vaikka haluaisinkin olla seurallinen ja mukava, mutta nyt elämä on väkisin yrittämistä. Oma identiteetti on hukassa vaikka ikää on jo 22-vuotta. En jaksa tätä paskaa! Kännissä oon just sellanen mikä haluaisin olla eli seurallinen, hyvää juttua heittävä ja muutenki hauska.. Selvin sitten olen kuin eri ihminen. Oon kuullu muutaman kerran sanottua et oon kännissä paljon kivempi.. Ja se käy todella luonnon päälle sillä se on totuus!!:/ Jos tämä pää ei kohta tästä oikene niin minä tapan itteni!! On niin tuskaa.. Itkeä iltaisin ja kirota omaa minäänsä.. Ei jaksa..
Mulla samoin, en vaan ryyppää. Olisi kiva vaihtaa ajatuksia. Muutkin saa toki kirjoittaa jos tuntee samoin.
[email protected]
mean people suck! they suck, they suck, they suck!!!
Olin vielä pari vuotta sitten ihan pehmeä, kunnes masennukseni iski enkä ollut vuoteen muuta kuin kirjaimellisesti zombi.
Toinen vuosi alkoi ja masennuin taas lisää, mutta aloin kuitenkin miettimään miksi sitten muut pystyvät elämään kunnolla. Tulin siihen päätökseen että ne muut olivat tarpeeksi itsekkäitä. Päätin vastoin tahtoani muutta itseäni itsekkäämmäksi, koska en jaksanut enää masentua.. Nyt taas vuoden päästä olen selvinnyt osittain henkisesti koska olen vihdoin kohtuudella muuttunut itsekkäämmäksi, niin ainakin luulen.
Masennukseeni liittyy tietenkin enemmän asioita, kuten mm. liikahikoilu, joka rasittaa myös henkisesti paljon.
(Syvä masennus ei kuulemma yleensä ala vain yhdestä ongelmasta ja sen olen itsellänikin huomannut.)
Muuta itsesi vaikka pakolla edes vähän itsekkäämmäksi; ota itsellesi vaikka VÄLILLÄ suurempi nokkimisjärjestys perheesi TV:n katselemisissa, riippuen tietenkin elämän tilanteesta.
Masennus on yksilöllistä ja kaikki elämä on pohjimmiltaan itsekästä! THERE IS NO OTHER WAY!