Palstan säälittävimmällä tavalla tyhmän Beatles-papparaisen (niin sanotun rannan kundin) typerin aivopieru on ollut väite, jonka mukaan Beatles-levyt olisivat tasaista ja hyvää - maailman parasta - musiikkia.
Päätinpä kuunnella albumin, jonka olen tuntenut jo kauan. Siis uudelleentarkistaa varman entisen ammattimaiseen ymmärrykseen pohjautuvan havaintoni, joka oli se, että albumi on sävelmateriaalin suhteen melko lailla epätoivoisen surkea tuotos.
Nytpä kommentoin pikkasen näitä ralleja:
Ensimmäinen biisi No Reply on rokkitasolla siedettävä, mutta oikeastaan koko rokin kuva. Primitiivinen ja hämmästyttävän pienimuotoinen pikku renkutus. Jos tällaiseen pitäisi aikaansa tuhlata, eikä saisi kuunnella Beethovenin ihanan sulavaa viulukonserttoa, niin vihaiseksi sitä tulisi. Seuraava biisi Im a Loser on sitten aivan kamala, koskaan kuullut näin huonoa biisiä. Tekijänä kukapa muu kuin kitaravirittämisen harjoittelija. Kolmas biisi on Beach Boys-varhaisrockn'roll-tyylinen (ennen Pet Soundsia on tämän levy tehty), mutta laulamisen taso on kyllä huonoa. Harmi että Macca oli ainoa, jolla vire pysyi aina, muuthan hallitsivat epävireisen rock-ulinan paremmin. =) Itseasiassa ei Lennon Dylanista oikein erotu, sen enempää säveltäjänä kuin laulajana. No mutta ehkä cover-biisi Rock'n'roll music olisi nimeänsä parempi? Eipä ole, primitiivinen ala-arvoinen jumputus.
Ill Follow the Sun on laulelma, jonka melodiaa Beatlesfani taitaa pitää ok.na? Onko niin? Onko tämä esimerkki vahvasta melodiasta vai? Oletteko te apinat sitä mieltä, että esim. 4-vuotiaan Mozartin melodiat kalpenisivat? Suosittelen lopettamaan arvostelukykyä heikentävän kevytpopin kuuntelemisen. Koska Ill follow ei ole edes ok tekele. Täysin vaatimaton ralli taas. Joten jos kaikki Beatles-levyt ovat tasaisen laadukkaita, niin tämä levyn melodisimpien kappaleiden joukkoon kuuluvana todistaa kyllä vahvasti sitäkin vastaan, että Beatles voisi kilpailla edes 4-5-vuotiaan Mossen teosten, eli ensimmäisten Mozartin menuettien kanssa. On aika noloa hävitä taaperolle, muttei toisaalta nerolle.
Mr. Moonlight koittaa tuoda jotain uutta tunnelmaa. Mutta miksi melodia on taas niin vaatimaton? Liikkuu niin vähän, ei sisällä asteikon luovaa käyttöä, intervalleja? Onko niin että Beatles on vain surkea musiikintekijä? On kaiketi. Mutta miksi jotkut sitten kehuvat sitä? Biisithän ovat aivan aliarvoisia. Medley(Kansas City/Hey,hey hey ei taida olla bändin oma biisi? Yleensä muiden biisejä otetaan levylle siksi, että ne ovat omia parempia. Tämä on kyllä yhtä heikko muutaman soinnun varaan rakentuva täyterokki. Kuten kaikki edellisetkin biisit ovat olleet. Odotan ensimmäistä biisiä joka ei ole täyteraita.
Kas, Eight days -hitti tuleekin nyt. On se heikko levy, jos tästä ilahtuu. Sointuja säkeistössä on korvakuulolta kolme. Asteet 1, 2, 4. Erehdyinkö? Tässä siis sitä harmonian rikkautta ja elävyyttä, jota Beatlesfanit korostavat. Kuitenkin kiva kansanlaulu Maccalta. Seuraava biisi takuuvarmasti Lennonin kynästä, koska niin laaduton: Rakkauden sanat. Välissä tulee pätkä jossa rummut nakuttaa ja yksinkertainen luuppi soi. Klassisessa maailmassa ei ikimaailmassa päästettäisi näin huonoa läpi. Honey Dont kuulostaa aika tutulta berrymäiseltä biisiltä bassoineen, sointuja taitaa olla punaniskamäärä eli rannan kundille sopivat 4. Every Little Thing on tyypillinen johnlennonmelodia, tai itseasiassa tyypillinen kenentahansa-melodia. Kuka tahansa osaa tehdä tällaisen kappaleen. Lennon oli säveltäjänä nobody, jätän palstan kirjallisuusihmisille analysoitavaksi lyriikat, jospa niissä sitten olisi jotain.
Täyteraita-albumi alkaa olla pulkassa. Tätä levyä ei koskaan lähetetä avaruuteen, kuten Bachin mestariteoksia, jotta siellä ehkä kiinnostuneet planeetat saisivat kuvan ihmiskunnan saavutuksista.

Vastaukset 14
Vanhimmat
Dhommin ripulointi pahenee. Mutta ei se mitään, sillä hän omaa "ammattimaisen ymmärryksen" (mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan...).
Bachin musiikkia ei näillä näkymin lähetetä avaruuteen. Avaruudessa on kuitenkin soinut musiikkia, mutta mitä musiikkia?
Ymmärtääkö Tömmi mitä kirjoitin?
Kyllä Tömmi´ ymmärtää, mutta tietääkö Dhommi kenen musiikki on soinut avaruudessa?
Arvioi seuraavaksi HELP-levy.
Help siks koska siellä on yesterday.
Voin suoda palstan älyköille sen ilon jossain vaiheessa, mutta ennakkotietona se, että Help! on selvästi parempi albumi kuin Beatlse for Sale.
Kyllä, sillä Beatles fo sale on ehkä Beatlesin heikoin ja siis silloin tosi heikko tekele. Helpistäkin sanoisin, että sieltäkin löytyy niitä lainarokkeja (joihin muuten kuului tuossa edellä myös Mr.Moonlight - vaikka siis varsinainen rokki ei olekaan), Lennonin pakotetuista räpellyksistä (Tell me what you see; You're going to lose that girl) puhumattakaan. Sokerina pohjalla muuten alkuperäistä paljon kehnompi Dizzy miss Lizzy ja Ringon puhtaasti (= kehnommin kuin pieni lapsi) "tulkitsema" kantrihumppa Act naturally. Tässäkö sitä näkemyksellisyyttä nyt sitten on, pistää kyllä väkisin epäilemään.
Eipä näistä oikein ole vastusta Beethovenin sinfonioille, pianokonsertoille, viulkonsertolle tai piano- ja viulusonaateille. Autiolle saarelle valitsisinkin Beatlesin sijasta mieluummin ne - olisi jotain hengenravintoakin mukana matkassa.
"Eipä näistä oikein ole vastusta Beethovenin sinfonioille, pianokonsertoille, viulkonsertolle tai piano- ja viulusonaateille."
Miksi typerys vertaat Beatlesia ja klassista? Niillä ei voi verrata tosiinsa. Vertailuun ryhtyy vain vähäisen järjen omaava imbesilli. Beatles on poppia/rokkia ja klassinen on klassista. Appelsiini on hedelmä ja särki on kala. Linnuilla on siivet ja sialla on saparo. Edellä mainituista mitään ei voi verrata keskenään. Tajuatko, imbesilli?
Taas yksi klasari, ns ei dhommi - vertaa beatlesia klassiseen. Beatles on ilmeisesti aikamoinen piikki selkänahassa. No, siksi kai nuo asiantuntijaklasarit ovat heitä arvioineet. Syyttäkää heitä, ei meitä.
Autio saari kuvastaakin klasista musiikkia hyvin. Sitähän kautetään karkoittamaan ihmisiä rakennnusten läheisyydestä.
Mutta: jos olisi pakko valita pieni määrä levyjä autiolle saarelle, minäkin ottaisin klassista Beatlesin sijaan. En Beethovenia tosin. Puhkikuuntelussa klassinen pärjäisi paremmin - Beatles on jo kuunneltu puhki.
Beatles seuraisi kuitenkin mukanani, syvällä sielussani. Mutta minkä Beatles levyn ottaisisin...Abbey roadin, Revolverin, sgt pepperin, valkoisen tuplan, Rubber sooulin, MMT:n.. sinisen kokoelman, punaisen kokoelman, rock'n'roll musicin...Okei, kaikki. Loputkin kaupan päälle ja lisäksi pari livelevyä.
Ei auta nimittelysi, olet aseeton. Muuhun et pysty kuin asian vierestä haukkumiseen. Jos sinulla olisi alkeellista musikaalisuutta et kysyisi moisia typeryyksiä. Vertailua voi harrastaa ihan vapaasti ja vaikka Beatles ja klassinen painivatkin eri sarjassa, tekevät ne sitä myös laadullisesti. Jos Beatles on kaupallisesti menestynyttä poppia ei se tee siitä suhteellisestikaan klassiseen verrattavaa sisällön osalta. Todennäköisesti sinulla menee kauan ennen kuin tajuat moisen perusasian - jos siis ylipäätään tajuat joskus.
Räksyttämällä ja jatkuvalla nimittelyllä ei suita tukita, se on jo huomattu tälläkin palstalla. Ei auta itku markkinoilla!
Niin, nimittely klasarien taholta ei poista Beatles-faneja....
Sehän oli vain vastakaikua sinun tavallesi haukkua muita. Muistathan toki omat jatkuvat nimittelysi: apina, idiootti ja muut nimitykset? Kyllä sinä muistat, imbesilli.
Beatles onnistui nostamaan myös coverit baby-Mozartin tasolle.
Tässähän voisi päästä kieron kautta asiaan: Beatlesin uskomattomaan tarinaan ja merkitykseen.
For Sale on nimenä hieman sarkastinen. Edellinen albumi oli juuri julkaistu, joulumarkkina vaati uutta tavaraa. Tosin For Sale taisi syrjäyttää A hard days nightin Britannian albumilistalta. tuohon aikaan ihmisillä ei ollut tosin rahaa ostaa albumeita, sinkut riittivät.
Seitsemän päivää levyn tekemiseen.Se on jo paljon verrattuna Please please me - levyn seitsemään tuntiin. Tosin tuo aika sisälsi harjoittelun, biisien tekemisen, kansikuvan ottamisen.... Eikä Hampurin standardeja edes harjoiteltu (Words of Love on Hollyn kappale).
Samaan aikaan kierrettiin maailmaa: USA:ssa 23 kaupunkia, 32 konserttia (olkoon niitä puolituntisia)...jne.
For Sale oli ensimmäinen askel muutokseen, jota Lennon toi musiikin sävyihin. Siitä voi llukea vaikka Wikistä. Olennaista ovat seuraavat askeleet - se evolutio, joka tapahtui tavassa tallentaa musiikkia ja osaltaan luoda muille artisteille mahdollisuuksia tehdä musiikkia eri malliin.
Klassisessahan joku aina maksaa viulut...Popissa ne pitää maksaa itse.