Se mitä aina olen epäillyt on nyt ihan tieteellisesti näytetty toteen. Ruotsissa tehdyssä tutkimuksessa tarkasteltiin 35 :en keskustelupalstan erityyppiset kirjoitelmat jolloin todettiin että melkein palstalla kuin palstalla keskimäärin 73 % lähetetyistä viesteisä oli 30- 50 samojen henkilöiden tekeleitä. Tai ainakin samasta tietokoneesta lähetetty koska tietokone ID oli sama. Lähettäjien nimiä tai edes paikkakuntaa tutkijat tietty eivät voineet eikä edes halunneet selvittää koska sen pystyy vain viranomainen tai viranomailuvalla tekemään. Melklo samaan tuloksiin on päädytty Saksassa ja Englannissa tehtdyissä tutkimuksissa joten se tarkoittanee että myös suomessa on sama trendi. Ehkä suomessa on myös sellainen tutkimus tehty. En vaan ole sattunut sellaisesta kuulemaan. Kun vaikka ajatelee vaan tämän ainokaisen palstan kirjoituksien määrää niin ei voi kuin ihmetellä miten näiltä muutamilta tyypeiltä ijka riittää kaikkiin sepustuksiin. Kai se sen vaatii että päivisin ja öisin ei ole muuta järkevä tekemistä kuin ihmisiä halveerata ja pahaa mieltä muille aiheuttaa. Kyllä Suomessa olisi paljon tekemätöntä työtä tarjolla minkä voisi sinä aikana tehdä kun niitä pilkkaamisia keksii.
TUTKIMUSTULOS
Anssi P.
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ainoa tapa päästä eroon tällaisista pa--an jauhaajista olisi että tehdään mahdottomaksi päästä minkäänlaisille sivustoille kirjoittaelemaan pelkällä nimimerkillä vaan sen takaa löytysi aina kirjoiottajan oikea nimi ja osoite. Kyllä silloin törkykirjoitukset loppuisivat kummasti. Monet päivälehdet jo vaativat että kirjoittaja esintyy omalla nimellänsä tai että vähintäänkin että kirjoittaja tarkat tiedot helposti löytyvät tarvittaessa. Tuloksena on että kielenkäyttö on siistintynyt huomattavan paljon niissä medioissa. Sama käytäntö myös nettiin mahdollisimman pian toivoo Jaakko Salovaara.
Hyvää että totuus tule vihdoin ja viimeeksi päivänvaloon.
Anni-Marja (= pseudunoomi)
Minusta on mukava kirjoitella ihan tuntemattomana, en kyllä
mitään törkyjä kirjoitakaan, mutta olen kiinnostunut yhteiskunnan asioista
siinä kuluu mukavasti aika ja saa samalla paljon tietoa, voi kertoa mitä mieltä on asioista ja kuulee mitä muut aprikoivat, se on avartavaa.
Olen eläkkeellä ja huonokuntoinen, eikä ole oikein muutakaan ajankulua,
niin olen hyvilläni tästä henkireiästä, en kyllä kehtaisi kertoa ajatuksiani
jos nimi tähänkin pitäisi laittaa, vaikka ei kai tämä nyt ketään voi loukata.
Törkyjuttuja en ole paljon nähnyt, joskus joku koltiainen tykkää niitä
kirjoittaa mutta eihän niitä ole pakko lukea, ne voi ohittaa.
Älkää nyt vain yrittäkö tätä hupiani ottaa minulta pois,pyydän?
Kehuin tuossa juuri etteihän täällä palstoilla juurikaan mitään törkyjuttuja ole, mutta jostain syystä tällä palstalla niitä tuntuu olevan, niistähän
voi ilmoittaa ylläpitoon, kyllä ne poistetaan, käyntäällä hyvin harvoin,
enkä oikein usko että persut itse omaa palstaansa pilaa, joten nuo
kirjoitukset täytyy tulla muiden puolueiden taholta.
Halpamaista toimintaa.