Miksi ei ole investointeja Suomessa?

johtajien jättipalka

Perjantain YLE:n uutisissa EK:n edustaja kommentoi Suomen yrityksien liian vähäistä investointeja yrityksiinsä.

Syy on siinä, että valtion omistamissa yrityksissä johtajilla on jättipalkat ja kaikki investoinnit tehdään johtajien palkkoihin eikä oikeastaan lainkaan yrityksen koneisiin, tuotantotilanteisiin, tuoleihin, siivoukseen, etc.

Lainmukainen yritystoiminta kehnoilla tuotantovälineillä ja erittäin rapakunnossa olevissa tuotantiloissa on pelkästään kulissi ja oikeutus nille yritysjohtajille, jotka vain pitävät huolta siitä, että heidän eläke- ja palkkapussinsa kasvaisi.

Esimerkiksi kun työntekijät viime vuonna suoraan pyysivät valtion yrityksien johtajista isomman kuukausipalkan saaneelta toimitusjohtajalta 7-8 euron maksavan lämpöpuhaltimen ostamista työpisteeseen, tuo johtaja ei lainkaan välittänyt siitä eikä työntekijöille hankittu edes mitään lämpöpuhallintaa työpisteeseen, jossa he jo tekivät töitä sisätiloissa ulkotakit päällä ja pipot päässä, ja siitäkin huolimatta ihmiset olivat viety jo viimeiselle kärsimysrajalle kylmän takia.

Jos aletaan investoita tuotantokoneisiin ja -kehitykseen sekä tuotantotilojen kunnossapitoon, myös jää rahaa vähemmäksi siitä, mitä muuten tulisi johtajien palkkapusseihin.

3

203

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Qwerty23

      Siis jos johtaja saa n. 200-500 tuhatta palkkaa ja 50-500 tuhatta bonusta, niin näiden rahojen takia ei voida sijoittaa 10-500 miljoonaa Suomeen?

      Missä on logiikka?

    • Globaali Markkinatalous voi perustua vain yhteen perustotuuteen eli voiton maksimointiin.

      Jos ihmiset antavat äänensä niille ehdokkaille jotka ei halua asettaa rajoja markkinataloudelle niin ei tarvi ihmetellä että meillä on kriisejä ympäri maapalloa !!!

      • Qwerty23

        Kuka ehdokas ei halua asettaa rajoja markkinataloudelle? Ei vapaata markkinataloutta ole kuin joissain Latinalaisen Amerikan maissa ja osin Venäjällä. Kaikkialla muualla markkinoita enemmän tai vähemmän säännellään. EU on iso sääntelyorganisaatio.

        Mitä tarkoitat, en ymmärrä?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      142
      1660
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      154
      1134
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      70
      980
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      345
      977
    5. 68
      753
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      743
    7. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      701
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      38
      654
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      621
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      591
    Aihe