Mutta se on todella kummallista, että Ruotsissa asuvat suomenkieliset kokevat olevansa vieläkin suomalaisempia kuin sinne mentyään 40-50 vuotta sitten tai kauemminkin. Onko ruotsalainen yhteiskunta toiminut heidän itsetuntonsa herättäjänä? Ihmisen identiteettiä on vaikeata muuttaa kyllä se on sama kuin syntyessään ja aikaisessa lapsuudessa hankittu. Ei siihen Lipposen Svenska.nu:n aivopesut auta, rahalla ei kenenkään identitettiä pysyvästi muuteta. Rahat ja edut joku voi poimia mutta ei omaa identitettiään muuta.
Suomi on ruotsalainen, näin sarja ainakin väittää!
123...
26316
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Jesh.
Kyse ei ole vain ruosuista. Lähes säännöllisesti ulkomaille pysyvästi asumaan muuttanut suomalainen kokee voimakkaan kansallisidentiteettin heräämisen.
Sehän on psykologisesti luonnollista. Vieras kulttuuri korostaa omaa kulttuuria.
MUTTA on eräs poikkeus. Tietyt Suomessa asuvat suomalaiset kokevat identiteettinsä muuttuvan nopeasti ruotsalaiseksi, jos menevät avioon surun kanssa, oppivat ruotsia tai pelkästään saadessaan ruotsinkielisen sukunimen!
Tämä metamorfoosi on hämmästyttävä ja hämmentävä. Sitä ei selitä mikään muu, kuin vuosituhantinen manipulaatio ruotsalaisuuden paremmuudesta. Heikon itsetunnon omaavat nousukkaat ovat alttiita sille.
Sattumalta törmäsin tähän ohjelmaan Yle:n nettisivulta ja yllätyin kuinka paljon negatiivisia kommentteja ohjelma sai. Itse olen syntynyt ja kasvanut Suomessa ja vihasin ruotsin kielen tunteja koulussa. 17 vuotiaana lähdin kuintenkin Tukholmaan siivous-ja keittiötöihin jotta oppisin vähän puhumaan ruotsia jota kuitenkin monissa työpaikoissa tarvittiin myös Suomessa. Parin viikon kuluttua tuloni jälkeen kohtasin miehen josta tuli aviomieheni ja täällä olen nyt asunut, opiskellut, perustanut perheen ja ollut työelämässa yli 40 vuotta. Minun mielestäni tämä ohjelma oli hyvin mielenkiintöinen ja totuuden omainen. Mielestäni voin hyvinkin arvioida molempia maita ja miten Suomi on paljon saanut vaikutteita 600 vuoden ajan Ruotsista, eikä se ole negatiivista Suomelle
MInäkin pidän Ruotista ja vierailen siellä mielelläni työn puitteissa ja muutenkin. Olin jopa Victorian häissä, siis kadulla hurraamassa.
Mutta tämä sarja on ihan pöhkö. Tietysti Ruotsin kautta tuli Suomeen monenlaista hyvää, tulihan monen sadan vuoden ajan länsimaisuuteen liittyvä kehitys pääosin sitä kautta, mutta kyse on siis eurooppalaisuudesta.
Miksi saarnata tuolla tavoin suomalaisille näiden ruotsalaisuudesta, kunnei kukaan haluaisi tehdä irkuille ohjelmaa "Irlanti on englantilainen" tai virolaisille "Viro on venäläinen".
Täällä Kyynikko kirjoitti, että tarkoitus ehkä olikin kirvoittaa kansalaisissa kirpeitä kommentteja, jotta voidaan taas kerran "osoittaa", että pakkoruotsin vastaisuus onkin ruotsivihaa. Tämä on surullista.
Suomalaisuutta on monenlaista ja monella suomalaisella on myös vahva skandinaavinen identiteetti, mutta se ei tarkoita että "Suomi on ruotsalainen".
Mutta sinä saat rauhassa olla sekä suomalainen että ruotsalainen ja ylpeä siitä yhdistelmästä. Onnea!
Tuskinpa suomalaisilla mitään yleisestiottaen ruotsalaisia vastaan on, sen kummemmin kuin muitakaan skandinaaveja, päinvastoin. Kerran eräässä kansainvälisessä happeningissa koin 'skandinaavisen perheen' hyvinkin omakseni- puhuimme tosin keskenämme englantia. Eri asia on esim. Ruotsin vallan ajan historia Suomen historiallisessa jatkumossa, ja sen käsittely myös kriittisesti. Tai se, miten kielipolitiikka voi heijastella muitakin poliittisia tavoitteita tämän päivän Suomessa. Nämä asiat on voitava erottaa toisistaan. Mitä kunnioittavammin naapurit suhtautuvat toisiinsa, toistensa kielivalintoihin jne, sitä paremmat edellytykset on sille, että hyvä naapuruus paranee entisestään.
Suomi ei kuulu Skandinaviaan eikä suomalaiset ole skandikansa.
Ja ihan hyvä niin!
Typerä ohjelma . Kaikki maathan ovat ottaneet vaikutteita ulkoapäin mutta eivät silti ole mitään toistensa kopioita.
Koko lähtökohta että yritetään todistaa että suomalaiset eivät muka olisi luoneet mitään itse on idiotiaa.
Ei se ole ohjelman lähtökohta. Ohjelman lähtökohta on se, että meillä on paljon yhteistä historiaa. Aivan kuin meillä on yhteistä historiaa Venäjänkin kanssa.
Ei siitä pidä vetää hernettä nenään. Suomalaisia me olemme silti.
Ohjelman lähtökohta ja tavoite on, että:
"Suomenkieliset, muuttakaa identiteettinne kaksikieliseksi, hyväksykää pakkoruotsi. Mieluiten muuttukaa kokonaan ruotsinkielisiksi".
Muutatko useinkin identiteettiäsi tv-ohjelman takia?
tv-ohjelmat muovaavat arvomaailmoja ja identiteettejä. Erityisesti ne ryhmät, joilla on rahaa, pyrkivät muokkaamaan muiden ajatusmaailmaa tuottamalla tietynlaista ohjelmaa. Ei mikään uusi juttu ja toimii kyllä, valitettavasti. Tällä kertaa vaan yritys on erityisen huono. Ainoastaan voidaan vääristellä käytyä keskustelua ja väittää Ruotsille, että kyse on onkin ruotsalaisvastaisuudesta.
Miksi sitten vaahdota, jos yritys on huono? Silloinhan kenenkään identiteetti ei ole vaarassa.
Jos jo olympiajoukkueen edustaja saa vapauden olla puhumatta enemmistön kieltä, niin ei hyvin mene. On kyllä ihme. Edes stalinistisessa Neuvostoliitossa ei annettu vuoden 1952 olympialaisiin osallistujille vapautta puhua vaikkapa armeniaa ja georgiaa venäjän sijasta. Svekko teorian mukaan tämä tarkoittaa ilmeisesti sitä että "me olemme orjia" ja te "valtiaskansalaisia". Nooh kyllä ne venäläisetkin "isännät" pistettiin 90-luvulla aika nopeasti kuriin.
Rkp-läiset kertovat aivan avoimesti keskusteluissa, että ohjelman tarkoitus on "täyttää tyhjää tilaa".
Rahalla tuotetaan ohejlmasarja, jota sitten näytetään yhä uudelleen ja uudelleen, samoin kuin jotain Tali-.ihantalan rkp-elokuvaa.
Olkoon raitilla tyttöjä viis, muttei me välitetä niist. Antaa heidän täyttää tyhjää tilaa. Ja me laitetaan telkkari kiinni. Tai vaihdetaan kanavaa.
Älä lässytä. Rahaa palaa, sille olisi parempaakin käyttöä.
Ruotsinkielisiä nuoleskelevat luukuttavat rahaa sieltä, ja jälki on sen näköistä, kuin juoppohullun taaperrus. Sekö on kansallisen Yleisradioyhtiön tehtävä. Ei ihme ettei ns. "suomalainen" ohjelmatuotanto mene kaupaksi.
Ei nykymeno eroa mitenkään venäläistämiskaudesta 1900-luvun alussa.
Tietääkseni suomenkielisen joka osallistui suuriruhtinaskunnan olympiajoukkueeseen Venäjän lipun alla, ei tarvinnut puhua venäjää.
Kansainvälisissä tapahtumissa pidetään kuitenkin silmillä. Maa joka lähettää ruotsinkielisen Euroviisuihin ja salliin omien olympiaedustajiensa olla puhumatta enemmistön kieltä, on pelkkä vitsi.
Olisihan se erikoista, jollei yli 600 vuotta yhteistä valtiota rakentaen olisi jättänyt mitään jälkiä. Mukavaa,että tällaisia ohjelmia tehdään. Mielenkkintoista olisi myös vertailla niitä suomalaisia kyliä meikäläisiin, jotka eivät koskaan olleet meidän kanssamme ruotsalaisia. Tällaisia kyliä löytyy esim. Aunuksen Karjalasta.
"Olisihan se erikoista, jollei yli 600 vuotta yhteistä valtiota rakentaen olisi jättänyt mitään jälkiä. Mukavaa,että tällaisia ohjelmia tehdään. Mielenkkintoista olisi myös vertailla niitä suomalaisia kyliä meikäläisiin, jotka eivät koskaan olleet meidän kanssamme ruotsalaisia. Tällaisia kyliä löytyy esim. Aunuksen Karjalasta."
Voit vertailla itärajan takaisia, ruotsiin kuuluneita ja ei kuuluneita kyliä keskenään, turha vertailla rajan tällä puolella oleviin.
Voihan sitä verrata Tornionjokilaakson oloja siihen osaan Suomea mikä irroitettiin Ruotsista, kielellisten oikeuksien suhteen.
"Mielenkkintoista olisi myös vertailla niitä suomalaisia kyliä meikäläisiin, jotka eivät koskaan olleet meidän kanssamme ruotsalaisia. Tällaisia kyliä löytyy esim. Aunuksen Karjalasta."
Aunuksen kylät eivät ole koskaan olleet suomalaisia kyliä, vaan karjalaisia. Niissä kylissä puhuttiin ja puhutaan vieläkin karjalan kieltä, joka on suomen sukukieli. Karjalan kielen samoin kuin muidenkin suomensukuisten kielien asema Venäjällä on tosin heikentynyt sikäläisen politiikan tähden.
Venäjän Karjala, johon Aunus, Vepsä ja Viena kuuluvat, on osattava erottaa Kannaksen ja Laatokan Karjalasta, jotka olivat Suomen Karjalaa ja osa Suomea toiseen maailmansotaan asti. Luovutetulla alueella asuvat suomalaiset puhuivat pääsääntöisesti karjalan murretta, joka on yksi suomen kielen murteista samoin kuin esim. hämeen ja savon murre.
"Olisihan se erikoista, jollei yli 600 vuotta yhteistä valtiota rakentaen olisi jättänyt mitään jälkiä".
Onhan se jäljet jättänyt. Vieläkin kuljetaan "Kuninkaittemme jäljillä".
Suomalaiset kylät ja kaupungit ja muut taajamat Suomessa eivät ole koskaan olleet ruotsalaisia kyliä ja kaupunkeja muutoin kuin nimellisesti miehittäjien (Ruotsin) vallan
aikana. Asukkaat ovat olleet suomalaisia ja puhuneet suomea lukuun ottamatta rannikkoseutuja ja Ahvenanmaata, joita ruotsinkieliset ovat asuttaneet.
Suomi ei ole koskaan ollut ruotsalainen. Sen kai kaikki tietävät, vaikka jotkut muuta väittävät. Suomalaisten osuus 600-vuotisessa "yhteisessä rakentamisessa" on ollut palvella ruotsinkielisiä ja tehdä vähemmistön elämä mahdollisimman mukavaksi oman kielen ja kulttuurin kustannuksella.
"Suomi ei ole koskaan ollut ruotsalainen. Sen kai kaikki tietävät"
Kummallinen julistus kun tidämme olleemme enimmäiset 700 vuotta "valtillista historiastamme " juuri ruotsalaisia. Suomalaisuus tuli vasta 200 vuotta sitten väkisin ja vastoin tahtoamme.
"Suomalaisuus tuli vasta 200 vuotta sitten väkisin ja vastoin tahtoamme."
Vastoin teidän tahtoanne, mutta ei meidän. Me suomalaiset olisimme sen sijaan jättäneet ruotsalaisuuden ja venäläisyyden väliin, nehän tänne ovat vasten tahtoamme tunkeneet.
Monesti kun puhuu svedujen kanssa on kuin puhuisi kiviseinälle.
"Suomalaisuus tuli vasta 200 v. Ja vielä väkisin vastoin tahtoamme." Kenen tahtoa?
Ruotsinkielistenkö ? No sitten ymmärrän tuon idiotismin.
Täällä oli asukkaista 1809 suomenkielisiä 85%
Suomalaisuuden määritelmä on aina liittynyt kieleen.
Jos tarkoitetaan suomen valtiollista kehitystä se on eri asia kuin suomalaisuus.
Jo ennen ruotsin valloitusta oli olemassa kansa nimeltä suomalaiset,
se on yhtä vanha kuin svealaiset, göötanmaalaiset tai juutit.
1500 l. Alussa suomi sai kirjakielen (samoihin aikoihin kuin ruotsi) Ruotsin
valtion asiakirjoissa kirjoitetaan läpi historian "suomalaisista" kun tarkoitetaan
suomenkielisiä.
Tiedät varmasti tämän kaiken. Miksi silti kirjoitat tuota propaganda paskaa?
"Mutta se on todella kummallista, että Ruotsissa asuvat suomenkieliset kokevat olevansa vieläkin suomalaisempia kuin sinne mentyään 40-50 vuotta sitten tai kauemminkin."
Eikö se ole luonnollista jos Suomi on ruotsalainen. Ruotsissa tuntee olonsa enemmän ruotsalaiseksi eli suomalaiseksi.
Tosin sarjan titteli tuskin on tarkoitettu ihan kirjaimellisesti otettavaksi.
Juuri näin. Suomi = Ruotsi.
On vain ajan kysymys milloin maaamme yhdistetään ja toki silloin ruotsin kielen osaaminen on eduksi.