Ne eivät ainakaan ole suomalaisia. Ne väittävät että Suomi olisi ruotsalainen, ja niiden kohdalla se pitää paikkansa. Sen näkee kaikesta etteivät he halua kuulua tänne muiden joukkoon vaan kaihoavat lahden yli, vaikkei heitä siellä tunneta eikö heistä mitään tiedetä. Puoluekin heillä on, nimeään myöten ruotsalainen,
YLE sen kertoi
Hjärntvättad
5166
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
.
YLE syyllistyi suomalaisvastaiseen rasismiin
.
Surusvekoila on tunnetusti jatkuva identitettikriisi.
He ovat suomalaisia, mutta eivät halua olla. He pitävät itseään ruotsalaisina, mitä he eivät ole.
Joten mestaridea: Väitetään koko Suomen olevan ruotsalainen! Kätevää. ;)
Ei ole helppoa olla suru Suomessa....
Miksi emme halua olla suomalaisia siinä mielessä kun te sillä tarkoitatte eli suomenkielinen - ihan yksinkertaisesti koska emme ole. Koska kielemme on yksi version ruotsinkeilestä. Ei kai se ole niin kummallista. Suomen kansalaisina sekä paperilla että tunnetasolla - kyllä. Sitä ei kukaan voi ottaa meiltä pois.
Me emme ole riikinruotsalaisia. Mutta kielen suhteen ruotsalaisia.
Tuo teidän väittämänne identiteettikriisi on enemmän omassa päässäänne kuin meissä. Kukaan suomenruotsalainen kokee tämän mitenkään kummallisena tai kriisinä.
Mitä minä en ymmärää on että se on teille niin iso ongelma!
Sekoitat ihmeellisesti kielen ja kansallisuuden toisiinsa!
Varmastikin tahallisesti, mikä juuri kertoo surujen identiteettiongelmasta.
twervigille voi kertoa hänen oikean identiteettinsä:
olet ruotsinkielinen, vähemmistölkielinen Suomen asukas.