Hankkeen esikuvana on toiminut Helsinkiin kaavailtu Guggenheim-museo.
Hankkeen kustannusarvio lienee n. 60 miljoonaa euroa, joista kaupungin osuus on runsas puolet. Lopuille löytynee rahoitus paikallisista yrityksistä ja EU:n rahaakin on luvassa lähes 20 miljoonaa.
Kotkassa kaikki kuvataiteen ystävät ovat lievästi sanoen innoissaan tästä odottamattomasta hankkeesta.
Nyt Kotka voi lopultakin näyttää, kuinka työväen kaupunki pääsee pinnalle kulttuurin voimin!

Vastaukset 7
Vanhimmat
Salmiskakin voi vetäistä pensselillä muutamat laveeraukset raameihin ja hintalappuun 5 numeroisen hinnan. Heh?
Upeaa kerrassaan. Kotkaan on todella perustettava Fuckenheim-Museo. Siinä määrin täällä on kaikki hommat nussittu pieleen.
Elä sie ole asenteellinen. Ritva Niemikin sanoi, että meidän kotkalaisten pitää uskaltaa! Nyt onkin viime vuosina uskallettu tehdä tyhmyyksiä ihan liukuhihnalta. Eiköhän me kestetä vielä yksi 60 miljoonan turha taidemuseokin sinne satamaan. Sittenhän se on ainakin kokeiltu sekin.
Sinne voitaisiin kiireellä ruveta keräämään kommunisten edesmenneiden maiden edesmenneistä kansanjohtajista tehtyjä patsaita.
Hyvä että kannatusta löytyy. Se kaksi lisäprosenttia kunnallisveroon lienee pikkujuttu, kun saadaan tällainen upea laitos, jota kelpaa tulla katsomaan kauempaakin.
Rankki olis hyvä mesta museolle .Kassu olis helppo muuttaa museoksi lisäks alakerrassa olis valmis rafla ,keittiö valmiina ,kerrostaloon vois majoittaa jengii rivarissa budjais huoltojengi ,lisäks olis rantabastu ja hyvät maisemat . Matka botskilla saareen lisäis elämystä.
Mutta, mutta nythän tarvitaan näyttävää arkkitehtuuria ja kallista loppulaskua.
Siihen tarvitaan uusi entistäkin uljaampi vellamo, jonka loppulaskut jätetään lapsille ja lastenlapsille. Nyt pitää panna haisemaan kunnolla!