Miten voi sattua yhdelle ihmiselle näin paljon?

Olin pieni tyttö, raviradalla romani nainen halusi ennustaa ja otti kädestäni kiinni, ei kuitenkaan ennustanut vaan lähti pois. Noin kymmenen vuotta sitten eri kaupungissa kadulla tuli toinen romaani nainen eikä hänkään ennustanut kokonaan vaan vaivaantuneesti muutaman sanan sanoi muttei ollut vailla rahaa. Olen äiditön, isätön, kurjan lapsuuden koulukiusaamisineen sekä kuolemien kokema. Olen kuitenkin ollut onnellinen tapaamistani ihmisistä ja saanut myös paljon mutta nyt menetin kaikista kalleimman enkä usko mikä kaiken tarkoitus elämässä on, onko se oppia vai ymmärtää oma paikka elämässä. Elämän halu on niin poissa ja mikä kummallista aavistin tapahtuman jo muutama vuosi aiemmin. Tiedän että jokin tarkoitus elämälle olisi keksittävä, mutta onko minulla enää tarkoitusta johon tähdätä?
3100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

viherpipertaja, matkalla mellunmäestä nuuksion, ekologisella, saasteetomalla, parasta mitä on. mitä ....elettä loistava,saasteeton kulkuväline hyytyi, kolmen kilometrin jälkeen. soita hinaupalveluun, ettei sitä kukaan varasta. no eihän se kelpaa vähemistöillekkään. taksi vie perille, jopa hautalan.

Äänestä

haula eukko.ei jouda käymään. nuuksiossa saatikka lapissa. maalimaa parenetaan, lentämällä brysselin ja hetsinkin väliö.

Äänestä

tuonha voi ennustaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jäätynyt puro kirjoitti:

Olin pieni tyttö, raviradalla romani nainen halusi ennustaa ja otti kädestäni kiinni, ei kuitenkaan ennustanut vaan lähti pois. Noin kymmenen vuotta sitten eri kaupungissa kadulla tuli toinen romaani nainen eikä hänkään ennustanut kokonaan vaan vaivaantuneesti muutaman sanan sanoi muttei ollut vailla rahaa. Olen äiditön, isätön, kurjan lapsuuden koulukiusaamisineen sekä kuolemien kokema. Olen kuitenkin ollut onnellinen tapaamistani ihmisistä ja saanut myös paljon mutta nyt menetin kaikista kalleimman enkä usko mikä kaiken tarkoitus elämässä on, onko se oppia vai ymmärtää oma paikka elämässä. Elämän halu on niin poissa ja mikä kummallista aavistin tapahtuman jo muutama vuosi aiemmin. Tiedän että jokin tarkoitus elämälle olisi keksittävä, mutta onko minulla enää tarkoitusta johon tähdätä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu