Olen aina ollut enemmän tunneihminen. Olen mennyt suhteen alussa täysillä mukaan. Tunnehyökyaalto pitää voimakkaassa liikkeessä ja asiat tapahtuvat rytinällä. Se on myös persoonakysymys, että on impulsiivisuutta, joista ilkemielisimmät voivat tehdä kaikenlaisia diagnooseja. Mutta sitten tapahtuu jotain. Kapsahdan katajaan. Huomaan, että vastapuoli pitää minua jonkinlaisena pellenä. Minua ei oteta vakavasti. Tai otetaan vakavasti, mutta halutaan omistaa ja laittaa kultaiseen häkkiin. Yhtäkkiä tuulee kylmä aalto, joka pyyhkäisee ylitseni. Tulee kamala pakokauhu. Toinen ei välittänytkään tai toinen laskelmoi, että hyötytaso on saavutettu. Tämä ei voinut mennä näin ja se silti meni. Kaikki tunteet olivat hukkaan heitettyjä. Rakastuminen olikin suurta teatteria. Asiat, joista olisin halunnut pitää kiinni, valuivat pois kuin hiekka sormien välistä.
Mitä tästä opitaan? Tunteita kannattaa jarrutella ja pikkuhiljaa tunnustella, sopiiko luonteet yhteen ja riittääkö rahat ja tavarat. Ei saa olla liian avoin. Toki on aikoja, jolloin ihminen on herkimmillään kuten eron jälkeen. Jos silloin menee uuteen suhteeseen, tulee puhuttua sellaista, mitä myöhemmin katuu. Kannattaa pitää vuosi tai pari taukoa ja vahvistaa itseään tuleviin koitoksiin.
Mitä tästä opitaan? Tunteita kannattaa jarrutella ja pikkuhiljaa tunnustella, sopiiko luonteet yhteen ja riittääkö rahat ja tavarat. Ei saa olla liian avoin. Toki on aikoja, jolloin ihminen on herkimmillään kuten eron jälkeen. Jos silloin menee uuteen suhteeseen, tulee puhuttua sellaista, mitä myöhemmin katuu. Kannattaa pitää vuosi tai pari taukoa ja vahvistaa itseään tuleviin koitoksiin.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Vähintään vuosi pari taukoa, se on juuri niin. Omalla kohdallani suhde elämäni tärkeimpään ihmiseen meni pilalle osittain siksi, että edellisestä erosta oli liian vähän aikaa. Ei sitä rakastumisen tunnemyrskyssä huomaa, osaa ajatella järkevästi. Kaikki mennyt tuntuu rakastuessa toisarvoiselta, vaikka tosiasiassa eletty elämä kulkee tiiviisti mukana ja vaikuttaa kaikkeen. Vaikka ero olikin harmaan liiton kahden kyllästyneen ero, se olisi pitänyt käsitellä paremmin ennen uutta suhdetta.
Nyt opettelen elämään yksin, koska minulle kävi juuri noin kuin kuvailit. Hän ei enää uskonut tunteisiini, ehkän hänen tunteensa olivat teatteria, hän syytti etten minä muka rakasta, vaikka rakastan yhäkin ja elämäni loppuun saakka. Tämä tunne ei lähde mihinkään, rakkaudesta ei voi parantua, mutta sitä hän eikä kukaan mukaan saa koskaan tietää. Hautaan sen sisälle ja kaivan esiin yksinäisiä hetkiä lääkitäkseni.
Pelkään samaa, häkissä heräämistä, kun haluan olla kahlitsematon oma itseni yhdessä toisen kanssa.
Aloittaja, mitä jos sä et rakastukaan siihen ihmiseen vaan rakastumisen tunteeseen? Ja ne ihmiset onkin vain joitain jotka sattui kohdalle ja antoivat sulle mahdollisuuden siihen. Ja sitten kun "arki" alkaa ja sä alat nähdä sen ihmisen, ihan tavallisen kuolevaisen sieltä kaiken takaa eikä se enää menekään niinkuin käsikirjoituksessa, siinä sun itse päässäsi kehittelemässäsi, niin silloin sä koet itsesi petetyksi ja lähdet etsimään seuraavaa?
^ Toi ei oo mikään analyysi tai syytös tms, tollanen ajatus tuli vaan itselle mieleen kun luki tota sun tekstiä.
Tietysti jokainen ihminen ja jokainen matka on erilainen ja mäkin peilaan tota omia taustojani vasten. Mä olen ihan aikuinen ja elämäni aikana mä olen rakastunut 3 kertaa vaikka suhteita, hienojakin on ollut enemmän. Yksi niistä rakastumisista oli juurikin sellainen sekopäinen ja kaikki tapahtui todella nopeasti. Kuitenkin mä koen että nimenomaan tuossa sekopäisessä mä rakastuin nimenomaan siihen ihmiseen ja siitä toipuminen on ollut pitkä tie.
Mun mielestä rakkaudessa avoimuus on ihan peruselementti.
Ja kun rakkaussuhde päättyy syystä tai toisesta niin mä en ainakaan ole valmis uuteen suhteeseen ennenkuin kaikki on käsitelty ja se vie joskus kauankin.
Ja tota pohjaa vasten mietin että onko se edes mahdollista että ihminen on kykenevä oikesti rakastumaan sarjana kerta toisensa jälkeen niin että kohde vain vaihtuu, tai siksi että on heikko edellisen suhteen raunioilla tms
ole itse rakastunut, jos kerran kolme rakastumissuhdetta on ollt ja hienoja suhteita vielä enemmänkin?
Näin ainakin mun vinkkelistä, joka on rakastunut todella, todella vahvasti vain yhden ainoan kerran. Vakaviksi luokiteltavia suhteita sen lisäksi kaksi, mutta tunne ei ollut sama, ei likimainkaan. Muut pelkkiä seksisuhteita, eikä niitäkään kovin monta ole.
Valitettavasti tunnistan iteeni tuosta ihan täysin. Ja olen sitä mieltä että oonpas mä kova paketti, mua ei kukaan kestä. Tiesin sen jo edellisen suhteen alussa ja taisi tulla miehelle mainituksi. kuitenkin taas kovaa vauhtia syteen ja saveen :) mutta heh, olkoot mitä tahansa tai miten tahansa, on vaikeaa muuttua ihan toiseksikaan. Mutta ihan samaan lopputulemaan olen tullut kun ap, pitäisi vähän jarrutella, vissiin. Mutta viitsinkö, se on jo toinen asia. Kun olen kuitenkin lentoon lähdössä, niin miten sen siinä tilanteessa purkaa. Mä olen niin on-off että sitten pitää vissiin vetää off päälle eikä nähdä koko ihmistä kun tosi harvoin ja silloinkin koko ajan suggeroida itteensä: rauhallisesti, rauhallisesti.