Esikoiset aitoa lestadiolaisuuden juurta

VL väki tahtoo nimetä esikoiset "eriseuraksi". Lestadiolaisuuden historia kuitenkin osoittaa, että Lapin vanhinten asema on Juhana Raattamaan työn tulosta. Hän huolestui "villeistä saarnaajista", jotka saarnasivat kaikenlaista mitä sylki suuhun toi. Suojellakseen herätystä näiltä susilta, Raattamaa tahtoi valita ja ohjata saarnaajia, antaa heille tunnistettavan poromerkin.
Raattamaan kuoltua herätys joutui kriisiin, ja pian yhden johtajan sijalle valittiin Jällivaarassa länsi-lestadiolaisuuden johtoon "toimikunta", arvostetut saarnaajat, joiden joukkoa ruvettiin kutsumaan Lapin vanhimmiksi.
Tämä hierarkia muistuttaa katolisen kirkon rakennetta ja on erittäin voimakas ja tehokas.
Esikoisuuden valtarakenteet ovat kuitenkin vääristyneet, kun on poikettu pyhän Raamatun selkeistä ohjeista.
Saarnaajia ei olel vain lupa vaan vaatimus arvostella, julkisesti jos tarpeellista, ja mielellään esikoisten omissa piireissä, forumeilla ja Rauhan Siteessä. Tämä on tervettä vanhalle-Aatulle ja avaa seuraväen sydämet ja korvat erottamaan jyvät akanoista. Näin Totuuden Henki on aina Kristuksen kirkossa toiminut ja yhä toimii. Missä arvostelu tukahdutetaan, ajetaan välttämättä pieleen.
Jos saarnaaia tulee arvostella Jumalan Sanan valossa, sitä enemmän herätyksen johtoa Jällivaarassa ja Kiirunassa, Lapin vanhimpia. Jumalan palvelijoina he kiittävät ja iloitsevat Jumalan lasten antamasta palautteesta, virheiden oikaisuista ja yliheittojen torjunnasta.
Isaksonilaiset vanhimmat ovat pitäneet valtaa jo yli 20 vuotta ja jäljet näkyvät - kansa on ahdistunutta, ilotonta, etsii natsi-tyyppisiä kokouskokemuksia ja hurmiota, ei tunne Raamattua, ei rukoile eikä tee lähetystyötä. Jällivaarassa esikoislestadiolainen herätys on kituen kuolemassa ja jäänyt vanhusten piiriksi - ainoaa elämää tuovat norjalaiset ja suomalaiset kristityt, jotka nostalgiaa etsien sinne hakeutuvat.
Kristus on seurakunnan pää, eivät Lapin vanhimmat. Jeesus Kristus pystyy uudistamaan herätyksen sen nuoruuden loistoon, jos seuraväki sitä Häneltä pyytää.
26316
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Jos en ole väärin katsonut, niin tämän päivän evankeliumi on Kaanan häät.

Olisiko nyt aika sanoa Jeesukselle: Heillä ei ole viiniä! Ja juhlan tarjoilijoille: Tehkää mitä Hän käskee!

Äänestä
  • Oikein, Kaanaan häät on tämän sunnuntain tekstinä.

    Kuulin kirkossa ihanan saarnan täsrä. Juuri tuo, mitä Maria sanoi palvelijoille: Tehkää kaikki mitä Hän käskee, onkin vakava sana meille kaikille.

    Äänestä

  • Veli vihne, tästä on juuri kysymys.

    Identiteetti sinänsä ei ole paha asia, me ihmiset luonnostamme identifioidumme joksikin. jos tämä identiteetti ei ohita Kristuksen evankeliumia, silloin se on OK!.

    identiteetti (< lat.), Psykologiassa minätunne, minuus, yksilön suhteellisen pysyvä tapa kokea oma itsensä sekä elämänarvonsa ja tavoitteensa suhteutettuna yhteiskuntaan.

    Identiteetti sisältää sekä minäkuvan eli käsityksen omasta minästä että itsetunnon, jossa on kysymys siitä, miten yksilö arvostaa itseään.

    Äänestä

  • Joh. 13:34 Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut - että tekin niin rakastatte toisianne.

    Joh. 13:35 Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus."

    Tässä riittää kaikille meille Jeesuksen opetuslapsille kilvoitusta ihan riittämiin.

    Äänestä

  • näin minä uskon kirjoitti:

    Joh. 13:34 Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut - että tekin niin rakastatte toisianne.

    Joh. 13:35 Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus."

    Tässä riittää kaikille meille Jeesuksen opetuslapsille kilvoitusta ihan riittämiin.

    Joh. 15:6 Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niinkuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen, ja ne palavat.

    Joh. 15:7 Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, niin anokaa, mitä ikinä tahdotte, ja te saatte sen.

    Joh. 15:8 Siinä minun Isäni kirkastetaan, että te kannatte paljon hedelmää ja tulette minun opetuslapsikseni.
    Joh. 15:9 Niinkuin Isä on minua rakastanut, niin minäkin olen rakastanut teitä; pysykää minun rakkaudessani.

    Joh. 15:10 Jos te pidätte minun käskyni, niin te pysytte minun rakkaudessani, niinkuin minä olen pitänyt Isäni käskyt ja pysyn hänen rakkaudessaan.
    Joh. 15:11 Tämän minä olen teille puhunut, että minun iloni olisi teissä ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi.
    Joh. 15:12 Tämä on minun käskyni, että te rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut.

    Äänestä

  • Ei tarvi lillukavars kirjoitti:

    "Ei tarvii lillikukanvars."

    Joh15:6.selityksessä sanotaan että jakeet1-6.kuuluu yhteen,ja siitä on pitkä selitys
    ei niin kuin jakeesta 6 ymmäerrän ,että se on muistutus viimeisestäTuomiosta.
    Mutta selitys on pitkä ehkä n.2500 - 3000 merkkiä . kirjoitan jos joku pyytää..

    Joh 15 :7-16. Tuossa oli melkein kaikki jo raamatusta kirjoitettu, johon lisään
    selityksen siitä , se on noin 2000 merkkiä.
    Sel. Usova PYSYY JEESUKSESSA päivittäisen Raamatuntutkimisen , Rukouksen
    kiinteän uskovien yhteyeden sekä uudistuvan Parannuksen ja Jeesusksen VEREN
    puhdistuksen kautta . Mitä pyhitetynnäksi kristityksi hän tulee , sitä enemmän
    hedelmää hän kanta . Toisaalta : Mitä enemän hän pyrkii kantamaan hedelmää , sitä enemmän hän tarvitsee sananviljelyä , Rukousta , uskon säilyttämistä .

    Puhtaassa omassatunnossa ja kiinteä yhteyttä toisiin uskoviin . Hedelmää. on Rak-
    kaus ,eriilmenemismuodoissaan , 1 Kor. 13:4-7; Gal. 5:22.. ja sydämen halusta läh-
    tevä tunnollinen uskonkuuliaisuus Jumalan /Jeesusuksen opetuksille ja käskyille ,
    Mat .28:20 ; Joh.14:21,23; 15:10,14; 1 Joh. 5:3. Korkeinta ja jalointa hedelmää
    on ihmisten kutsuminen ja johtaminen Kristuksen luo kotimaassa ja lähetysken-
    tillä . ks. vet. Room.9:2 ; 10:1 ; 1 Kor. 9:19-23..

    Äänestä

  • Ei tarvi lillukavars kirjoitti:

    Joh. 15:6 Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niinkuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen, ja ne palavat.

    Joh. 15:7 Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, niin anokaa, mitä ikinä tahdotte, ja te saatte sen.

    Joh. 15:8 Siinä minun Isäni kirkastetaan, että te kannatte paljon hedelmää ja tulette minun opetuslapsikseni.
    Joh. 15:9 Niinkuin Isä on minua rakastanut, niin minäkin olen rakastanut teitä; pysykää minun rakkaudessani.

    Joh. 15:10 Jos te pidätte minun käskyni, niin te pysytte minun rakkaudessani, niinkuin minä olen pitänyt Isäni käskyt ja pysyn hänen rakkaudessaan.
    Joh. 15:11 Tämän minä olen teille puhunut, että minun iloni olisi teissä ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi.
    Joh. 15:12 Tämä on minun käskyni, että te rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut.

    ”Te olette puhtaat sen sanan tähden, jonka minä teille puhuin”. Minkä sanan tähden? Juuri tämän puhdistamisen tähden, josta hän on aiemmin puhunut. Kaikki ne jotka ovat puhdistettu, ovat puhtaita tänäänkin. Mutta ne eivät ole puhtaita, jotka eivät ole kulkeneet puhdistuksen ovesta, vaikka he olisivat saaneet tuntea jotakin Jumalan armon vaikutusta tai vaikka Jumalan työ olisi mennyt heissä jo niin pitkälle, että lapsi, nimittäin uusi ihminen, on syntynyt. Sillä joidenkin napanuoraa ei ole vielä leikattu, vaan he riippuvat tiukasti kiinni vanhassa ihmisessä. Niin kauan kuin napanuora on kiinni, oma kunnia estää ihmistä tunnustamasta Herran Jeesuksen nimeä ja vaeltamasta uskossa ja omistamasta hyvän omantunnon todistusta. Siksi Laestadius sanoo siinä saarnassa, jossa hän puhuu kelvollisista ja kelvottomista ehtoollisvieraista: ”Jos te ette ole puhdistaneet omaatuntoanne, ei auta Herran ehtoollinen eikä usko, että synnit on annettu anteeksi.”
    Laestadius kysyy siis, millainen on niiden usko ja elämä, joiden omatunto on kiinni omissa teoissa? hän sanoo samassa saarnassa, että voi käydä niinkin, että kristitty saa rautanaulan sydämeensä toista kristittyä kohtaan. Jos naula jää sydämeen, siitä koituu pahaa. Sellainen kristitty alkaa etsiä samanmielistä, jolla myös on rautanaula toista kristittyä tai ehkäpä myös jotakin saarnaajaa kohtaan. Kysymyksessä voi olla erityisesti sellainen saarnaaja, jolla on armolahja tulla sanoillaan niin lähelle, että sanat koettelevat sydämen sisimpiä ajatuksia.
    Näin on käynyt yhdelle ja toiselle tämän kristillisyyden aikana. Se on mennyt niin pitkälle, että oikeamieliset ja todelliset opettajat eivät ole enää kelvanneet. Apostoli Paavali puhuu sellaisista kristityistä, kun hän kirjoittaa Timoteukselle: ”Sillä aika tulee, jolloin he eivät voi kärsiä tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan kokoavat itselleen opettajat, että heidän korvansa syyhyävät.” He kuuntelevat sellaisia opettajia, jotka puhuvat ihmisille mieliksi ja lohduttavat ja vahvistavat heitä sellaisessa sieluntilassa, joka on kaukana oikeasta. Sen tähden se on totta, mitä täällä sanottiin tänään seurojen alkaessa, että tämä on vastuullista työtä. Se on yhtälailla vastuullista lähetysmiehille, kuin kunkin paikkakunnan omille saarnaajille heidän työssään. Älkäämme ruvetko keräämään joukkoja oman selkämme taakse ja etsiskelemään, löytyisikö tuolta tai täältä joku, joka asettuu minun puolelleni ja puolustaa minua. Mihin minä sitten menisin sellaisen joukon kanssa, johon olen koonnut turmeltuneita sydämiä?
    Sen tähden, kuuletteko saarnaajat, meidän kohdallamme on kyse siitä, että teemme työtä rakkaudessa ja yksimielisyydessä ja sovitamme aina työmme yhteen. Silloin kristityt eivät usko ja luota vain minuun, vaan he rakastavat ja tukeutuvat kaikkiin opettajiimme, erityisesti oman paikkakunnan saarnaajiin. Tämä on merkinnyt kristillisyydelle koossapysymistä. Silloin kaikilla kristityillä on se tunne, että heillä on suoja ja lohdutuksen paikka yhteisessä lammashuoneessa.
    ”Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä”. Tämä on ikään kuin ehto. Mitä Jeesuksessa pysymin tarkoittaa? Se on pysymistä hänen opissaan ja rakkaudessaan. Kun niin teemme, vaellamme hänen jäljissään nöyryyden tietä ja olemme liittyneet toisiimme rakkaudella, joka ei teeskentele. Silloin voimme tuntea, että Herra Jeesus itse on kanssamme. Hän lahjoittaa meille voimia, niin että voimme rohkeasti nostaa Hengen miekan vastustamaan hengellistä pimeyttä, jossa kaikki väärät opintuulet puhaltavat. Hengen miekan tulisi olla voimakas seurakunnassa, ja kuolleen ja elävän uskon rajan on oltava selvä. Silloin olemme saaneet tuntea, kuinka ihanasti rauhan kellot ovat soineet sydämessämme ja kuinka suuren armon Jumala on osoittanut minua kohtaan. Silloin emme ole jääneet vaatimaan rakkautta toisilta. He taas ovat voineet rakastaa minua paljon enemmän kuin olen ansainnut. He ovat jaksaneet antaa minulle anteeksi niin, etteivät ole jääneet muistelemaan puutteitani ja heikkouksiani. Tällä tavalla Jeesus on luvannut pysyä meissä.

    Äänestä

  • " vihne " 20.1.-13. klo 12:10 ."

    Tässä tekstissä näeme , kuinka Maria oli oppinut luottamaan tähän Henkilöön
    Jeesukseen Kristukseen , joka oli ollut vähän yli 14 vuotta leivän toimittaja
    koska Joosf oli kuollut , Kuninaan työmaalla .

    Kun Jeesus oli ollut vajaa 16, vuotta .
    Normaalissa Raamatussa ei kerrota , koska sille ei ole ollut apostolin kaltaisia
    kirjoittajia , jotka kirjoittavat mitä on nähneet tai tunteneet . Kukin oli vieras
    jonka Jeesus valitsi opetus lapseksi -> sitäkautta Apostoliksi He sanovat kir-
    joituksissaan noin
    Jeesus oli 12 v. kun hänestä vielä Raamatusta mainitaan , Ja n.30 kun taas
    alkaa siitä ketominen ,ensin Kasteella käyminen , Johannes Kastajan luona.
    sitten pikkuhiljaa Hän kerää opetuslapsensa ja aloittaa opettamisen .

    Tuohon väliin , 12-30 ikävusiin mahtuu palon ne ovat n.18 v. joista on Raamattu
    vaiennut miksi? ehkä siksi että omat ei katsottu oikeiksi kirjoittajiksi tai siksi
    että sillä ei olisi ollut sen ajan lain voimaa , en tiedä , pidän hulluutena Juutaiset.
    sillä aivan selviö on että kaikki tapaukset, pitäisi olla ylös otettu mitkä on
    tapahtunut ja ne pitäisi vahvistaa .

    Äänestä

Hääjuhlassa on mielestänitärkeät ne astiat, joista ei ollenkaan nautittu mitään vaan käytettiin ulkonaiseen puhdistautumiseen.

Kannattaa miettiä mikä olisi sellainen kalleus,, jota oikeastaan ei nautita,, vain pestään päältä?

Äänestä

Pelko on aseeni!

Pelko on tehokkain torjunta ase kaikkea hengenuudistusta vastaan.

Äänestä
  • "... ase kaikkea hengenuudistusta vastaan."

    Sitäkin toki. :-))))

    Mutta tutumpi lienee lestadiolaisten käytössä oleva liekinheitin, jota kutsutaan nimelleä "helvetin tuli".

    KUn tätä heitintä käyttää henkilö jonka kuulija mieltää erehtymättömäksi Jumalan meedioksi, niin jälki on todella pahaa.

    Jumalan SANA on se elementti. KONKRETIA jossa on pysyttävä sanatarkasti.
    Jumalan Sana Logos on:

    Isän Jumalan ääni
    Pyhän Hengen ääni
    Jeesuksen Kristuksen ääni

    Sanasta pois poikenneet puhuvat mielellään, "vääristä hengistä" ja "hengen uudistuksista".

    Katoppa kun kaveri on väärässä hengessä, niin mistäs otat kiinni??!!
    Tuomitsijalla kun ei ole muuta kun oma mielipiteensä jonka hän on vääntänyt hengeksi ja hengen uudistukseksi. Ja kun toisella on sitten eri "henki", niin siinä sitä ollaan.

    Sen sijaan kun puhumme Raamattuun kirjoitetusta Jumalan ainakaikkisesti pysyvästä sanasta, silloin näemme heti, kumpi pitää sanasta kiinni ja kenellä on lyömäaseenaan vain tämä hengeksi kutsuttu.

    Äänestä

  • Väärä sana ei -henki kirjoitti:

    "... ase kaikkea hengenuudistusta vastaan."

    Seuraavaksi kysymmekin veli vihneeltä eksaktin selvityksen siitä, mitä kaikkea konkretiaa hän tarkoittaa ilmaisullaan "hengenuudistusta".

    Äänestä

  • Kiitos jo etukäteen kirjoitti:

    Lestadiolaisuuden ongelmana on nittäin juuri
    JUMALAN
    SANASSA
    !PYSYMISEN!
    puute.

    On kehitelty hirveä määrä "muilta" salattuja ja suljettuja salatieteellisiä termejä mitä mikin sana Raamatussa muka tarkoittaa.

    Raamatussa kaikki sanat tarkoittaa juuri sitä mitä siinä lukee, silloin ei tule väärinkäsityksiä kenellekään.

    Nimenomaan tuhannet erilaiset Raamatun tekstien tulkinnat ja niistä tappeleminen tuhoavat kristittyjen yhteyden ja kristittyjen välisen rakkauden.

    Äänestä

  • Raamattua Raamatulla kirjoitti:

    Tyypillinen esimerkki väärästä Raamatun tulkinnasta:

    1. Vanhassa testamentissa iloittiin soitettiin ja laulettiin ylistystä Jumalalle. Uuden testamentin ainaka soitto on kielletty, mustat värit ja kumara asento ja naama norsun v..tulla, ovat vanhurskauttavia tekijöitä uudessa liitossa.

    2. Viis sanasta, kunhan vaan henki kulkee lujaa.

    3. Pyhä Kaste ei oo oikeestas mittää!
    4. HPE ei oo sittää!

    11. Ja hän on pannut muutamat apostoleiksi, muutamat prophetaiksi, muutamat evankelistaiksi, muutamat paimeniksi ja opettajiksi.
    12. Pyhäin täydellisyyteen, palveluksen työhön ja Kristuksen ruumiin rakennukseen,
    13. Siihenasti kuin me kaikki tulemme uskon ja Jumalan Pojan tuntemisen yhteydessä täydeksi mieheksi, Kristuksen täydellisen varren mitan jälkeen:
    14. Ettemme silleen lapset olisi, jotka horjuisimme ja kaikkinaisilta opetuksen tuulilta vieteltäisiin, ihmisten koiruuden ja kavaluuden kautta, jolla he meitä käyvät ympäri, saadaksensa pettää;
    15. Mutta olkaamme toimelliset rakkaudessa ja kasvakaamme kaikissa, hänessä, joka pää on, Kristus,
    16. Josta koko ruumis on koottu ja yhteen liitetty, kaiken yhdistyksen kautta, joka siihen lisääntyy, sen vaikutuksen ja määrän jälkeen, joka kullakin jäsenellä on, siitä kasvaa ruumis omaksi rakennukseksensa rakkaudessa.

    Pyhä Henki olisi valmis kasvattamaan jokaista uskovaa Kristuksen kuvan kaltaisuuteen, jos se olisi sallittua.

    Paavali antaa tuossa tarkat ohjeet miten Jumalan valtakuntaa tulisi hoitaa ja rakentaa sellaisilla menetelmillä ja lahjoilla, että se työ jota tehdään kasvattaisi uskovat aikuisuuteen uskossa.

    Me tarvitsemme hengellisiä isiä ja äitejä, mutta sen aika on määrätty eikä koko elämää kattava. Emme luonnollisia lapsiammekaan ohjaile niinkuin valjaissa olevaa vekaraa, vaan annamme heidän kasvaa aikuisuuteen ja itsellisiksi. Sitten huomaamme, että he todella osaavat tehdä omat mokansa ja onnistumisensa itse.

    Israelin kansa on meille esikuva. Kun vanha Israel vanheni, hän salli evään hakemista Egyptistä. Vaikka huomaamme, että he eivät olleet köyhiä, mutta jokapäiväinen leipä puuttui. Egyptissä käytiin ihan helposti ja lopulta sinne muutettiin, kun Jumalan lupaukset eivät enää olleet mielessä. Siellä jouduttiin orjuuteen. Oliko tämä Jumalan lahjaa kansalleen? Ei ollut, mutta Hän antoi koitella omia järjen voimia ja se tie vei orjuuteen.

    Paluu sieltä oli tavattoman vaikea ja välillä veisattiin kiitosta ja välillä kapinoitiin, tultiin käärmeitten puremiksi ja koko kansa kuoli erämaassa. Paitsi kaksi.

    Jumala johdatti pilven ja tulen patsaassa. Mutta tietääkö joku mihin ne patsaat hävisivät ja milloin? Tätä olisi syytä Lapissa tutkia, mitä ne olivat ja mihin ne hävisivät?

    Kasvua tarkoitetaan ja työtä oikeiden syntisten parissa. Nyt on herätysliikkeen aika mennä sinne aidalle, jonka on itse rakentanut ja purkaa se pois ja kutsua niitä, jotka on tuomittu ulkopuolelle. Nyt on aika kkutsua ja saattaa ontuvat ja raajarikot sisälle lammashuoneeseen ja katsoa ympärilleen ja hieroa unta silmistä pois sitä tarkoittaa hengenuudistus. Sen tekee Pyhä Henki suvereenisti, jos sitä haluamme.

    Äänestä

  • Ollaanpa tarkkoja kirjoitti:

    Ollaanpa tarkkoja.21.1.-13 klo 12:33"

    En välitä tuosta (1) ;sestä yhtään . mutta nuo 3, ja 4on tärkeät . Mitä siitä sano
    Martti . Luther. se on ainoa ettei häneltä löydy mitää lyhyttä tekstiä .

    Ensimmäinen ja kaikkein tärkein asia on hyvinoppia ne sanat , joihin perustuu
    Kaste, ja kaikki mikä siitä on sanottavaa . Ne ovat Herran Kristuksen sanat
    Matt. 28.:19." Menkää kaikkeen maailmaan , opettakaa kaikkia kaikia pakanoita
    ja Kastekaa heitä Isän ,Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ."

    Samoin myös Markuksen EV. 16:16. "Joka uskoo ja Kstetaan pelastuu , mutta joka ei udko , se tuomitaan kadotukseen ".
    Sinun on ensiksikin otettava huomioon se, että näihin sanoihin sisältyy Jumalan käsky ja asetus . Siksi ei ole mitän syytä epäillä , että Kaste on Jumalasta lähtöisin
    Ihmiset eivät ole sitä keksineet omasta päästä . Yhtä lailla kuin voin sanoa ,ettei kukaan ihminen ole omista ajatuksista punonut Kymmentä käskyä

    Uskon tunnustusta eikä Isä meidän Rkousta , vaan että itse Jumala on ne ilmoit-
    tanut ja antanut yhtä lailla voin kerskata Kasteesta: se ei ole ihmisten keksimä
    vaan Jumalan itsensä asettama . Lisäksi meille on annettu vakava ja ankara
    käsky suostua Katettavaksi , sill muutoin emme voi pelastua . Ei pidä kuvitella,
    että Kaste olisi yhdenkevä asia , kuten on esimerkiksi uuteen punaiseen pukuun pukeutuminen ..

    4. Ehtoollinen , koska on ehtoollis vieras kelvollinen , SILLOIN KUN EHTOOLLIS VIERAS USKOO NÄNÄ SANAT .."TEIDÄN EDESTÄNNE ANNETTU "..JA
    TEIDÄN EDESTÄNNE VUODATETTU,". nÄMÄ KRISTUKSEN SANAT TARKOITTAA.
    sitä varten minä annan tämän teille ja käsken teidän syödä ja juoda , että te
    puolestanne ottaisitte sen vastaan ja nauttisitte sen. joka suostuu kuulemaan nämä sanat ja uskoo ne tosiksi , hän saa, mitä ne lupaavat. Se taas , joka ei usko ,ei saa mitään

    Turhaan sellainen ,joka ei tahdo tuota pelastavaa hyvää nauttia , antaa ojentaa itselleen ehtoollisen . Aarrearkku on aivan auki . Se on kannettu jokaisen oven eteen, pantu joka päytään . MUTTA SINUN ON MYÖS OTETTAVA EHTOOLLINEN VASTAAN JA AJATELTAVA . ETTÄ SE VARMASTI ON SE, MISTÄ SANAT SINULLE
    PUHUVAT ..Siinä onkin kaikki , mitä kristitty tarvitsee valmistautuakseen ottamaan
    kelvollisesti vastaan ehtoollisen sakramentin ., Ikaan kuin pika luku ..
    nimittäin tekstiä on kummassakin tapauksessa 90 %jäljellä..

    Äänestä

  • vihne kirjoitti:

    11. Ja hän on pannut muutamat apostoleiksi, muutamat prophetaiksi, muutamat evankelistaiksi, muutamat paimeniksi ja opettajiksi.
    12. Pyhäin täydellisyyteen, palveluksen työhön ja Kristuksen ruumiin rakennukseen,
    13. Siihenasti kuin me kaikki tulemme uskon ja Jumalan Pojan tuntemisen yhteydessä täydeksi mieheksi, Kristuksen täydellisen varren mitan jälkeen:
    14. Ettemme silleen lapset olisi, jotka horjuisimme ja kaikkinaisilta opetuksen tuulilta vieteltäisiin, ihmisten koiruuden ja kavaluuden kautta, jolla he meitä käyvät ympäri, saadaksensa pettää;
    15. Mutta olkaamme toimelliset rakkaudessa ja kasvakaamme kaikissa, hänessä, joka pää on, Kristus,
    16. Josta koko ruumis on koottu ja yhteen liitetty, kaiken yhdistyksen kautta, joka siihen lisääntyy, sen vaikutuksen ja määrän jälkeen, joka kullakin jäsenellä on, siitä kasvaa ruumis omaksi rakennukseksensa rakkaudessa.

    Pyhä Henki olisi valmis kasvattamaan jokaista uskovaa Kristuksen kuvan kaltaisuuteen, jos se olisi sallittua.

    Paavali antaa tuossa tarkat ohjeet miten Jumalan valtakuntaa tulisi hoitaa ja rakentaa sellaisilla menetelmillä ja lahjoilla, että se työ jota tehdään kasvattaisi uskovat aikuisuuteen uskossa.

    Me tarvitsemme hengellisiä isiä ja äitejä, mutta sen aika on määrätty eikä koko elämää kattava. Emme luonnollisia lapsiammekaan ohjaile niinkuin valjaissa olevaa vekaraa, vaan annamme heidän kasvaa aikuisuuteen ja itsellisiksi. Sitten huomaamme, että he todella osaavat tehdä omat mokansa ja onnistumisensa itse.

    Israelin kansa on meille esikuva. Kun vanha Israel vanheni, hän salli evään hakemista Egyptistä. Vaikka huomaamme, että he eivät olleet köyhiä, mutta jokapäiväinen leipä puuttui. Egyptissä käytiin ihan helposti ja lopulta sinne muutettiin, kun Jumalan lupaukset eivät enää olleet mielessä. Siellä jouduttiin orjuuteen. Oliko tämä Jumalan lahjaa kansalleen? Ei ollut, mutta Hän antoi koitella omia järjen voimia ja se tie vei orjuuteen.

    Paluu sieltä oli tavattoman vaikea ja välillä veisattiin kiitosta ja välillä kapinoitiin, tultiin käärmeitten puremiksi ja koko kansa kuoli erämaassa. Paitsi kaksi.

    Jumala johdatti pilven ja tulen patsaassa. Mutta tietääkö joku mihin ne patsaat hävisivät ja milloin? Tätä olisi syytä Lapissa tutkia, mitä ne olivat ja mihin ne hävisivät?

    Kasvua tarkoitetaan ja työtä oikeiden syntisten parissa. Nyt on herätysliikkeen aika mennä sinne aidalle, jonka on itse rakentanut ja purkaa se pois ja kutsua niitä, jotka on tuomittu ulkopuolelle. Nyt on aika kkutsua ja saattaa ontuvat ja raajarikot sisälle lammashuoneeseen ja katsoa ympärilleen ja hieroa unta silmistä pois sitä tarkoittaa hengenuudistus. Sen tekee Pyhä Henki suvereenisti, jos sitä haluamme.

    No, siinä on tullut näkemyksiä veljiltä.

    Jo heti alussa ilmenee, että ylemmässä asemassa olevien nuolemiskisan voittanut, ei Jumalan valtakunnassa ole mitään.
    __________________________________________
    ***) Ja hän on pannut muutamat apostoleiksi, muutamat prophetaiksi, muutamat evankelistaiksi, muutamat paimeniksi ja opettajiksi.

    Miksi?

    Koska Jumalan valtakunnassa JUMALA suorittaa valinnat ja jakaa valitsemiilleen tehtävien hoidon edellyttämät lahjat.
    ___________________________________

    Nuolemis(mielistely)kisan voittajat ovat tiensä valinneet jo siinä vaiheessa kun he aloittivat nuolemisen. Eli heidän tapansa selvitä tehtävistään on esimisten mielistely.

    Kun mielistelemällä virkaan päässeestä tulee aikanaan johtaja, niin mitä luulette hänen odottavan alaisiltaan, näiden menestymisen edellytyksenä?

    Kun näin jatketaan 100 vuoden ajan, niin lopputulos on jo ennalta täysin selvä, "kunkku" jalostuu sukupolvesta toiseen aina vain narsistisemmaksi, koska seurakuntalaisista valitun seurakuntaneuvoston kontrollia ei liikkeessämme ole ikinä ollutkaan. Päädytään samaan lopputulokseen, kuin katolinen kirkko, paaviin kardinaaleihin ja näiden yhdessä muodostamaan konklaaviin.
    _______________________________________________________
    ***) Kristuksen kirkossa kaikki kiinnittyvät saumattomasti Jeesukseen Kristukseen, ja kaikki johtajista alkaen viimeiseen mummuun ja vaariin seurakunnassa, ovat TOINEN TOISENSA alamaisia.

    Siis: "Pyhäin täydellisyyteen, palveluksen työhön ja Kristuksen ruumiin rakennukseen, Siihenasti kuin me kaikki tulemme uskon ja Jumalan Pojan tuntemisen yhteydessä täydeksi mieheksi, Kristuksen täydellisen varren mitan jälkeen"

    Äänestä

  • Ihmisvetoin ei toimi kirjoitti:

    Ef. 5:19-21

    puhuen keskenänne psalmeilla ja kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten ja laulaen sydämessänne Herralle, kiittäen aina Jumalaa ja Isää kaikesta meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.
    _________________________________________________
    ***) Ja olkaa toinen toisellenne alamaiset Kristuksen pelossa.
    _________________________________________________

    Äänestä

  • Raamattua Raamatulla kirjoitti:

    Lestadiolaisuuden ongelmana on nittäin juuri
    JUMALAN
    SANASSA
    !PYSYMISEN!
    puute.

    On kehitelty hirveä määrä "muilta" salattuja ja suljettuja salatieteellisiä termejä mitä mikin sana Raamatussa muka tarkoittaa.

    Raamatussa kaikki sanat tarkoittaa juuri sitä mitä siinä lukee, silloin ei tule väärinkäsityksiä kenellekään.

    Nimenomaan tuhannet erilaiset Raamatun tekstien tulkinnat ja niistä tappeleminen tuhoavat kristittyjen yhteyden ja kristittyjen välisen rakkauden.

    "Raamattua Raamatulla" kirjoittaa:
    "Lestadiolaisuuden ongelmana on nittäin juuri
    JUMALAN
    SANASSA
    !PYSYMISEN!
    puute.
    Raamatussa kaikki sanat tarkoittaa juuri sitä mitä siinä lukee, silloin ei tule väärinkäsityksiä kenellekään."

    Mitä raamattu sitten lukee:

    23. Jos joku piika on mieheltä kihlattu, ja joku häneen ryhtyy kaupungissa, ja makaa hänen;
    24. Niin pitää ne molemmat vietämän kaupungin porttiin, ja molemmat kivitettämän kuoliaaksi, piika, ettei hän huutanut, sillä hän oli kaupungissa, mies, että hän lähimmäisensä vaimon häpäisi; ja niin sinä eroitat pahan tyköäs.
    25. Jos joku löytää kihlatun piian kedolla, ryövää ja makaa hänen, niin mies pitää yksin tapettaman, joka makasi hänen;
    26. Vaan piialle ei sinun pidä mitään tekemän; sillä ei piika yhtään kuoleman syntiä tehnyt, vaan niinkuin joku karkais lähimmäistänsä vastaan, ja löis hänen kuoliaaksi, niin on myös tämä asia.

    Matt.5:21. Te kuulitte mitä sanottu oli vanhoille: ei sinun pidä tappaman; mutta jokainen, joka tappaa, hänen pitää tuomioon vikapää oleman.
    22. Mutta minä sanon teille: että jokainen, joka tyhmästi vihastuu veljellensä, hänen pitää tuomioon vikapää oleman; mutta jokainen, joka sanoo veljellensä: raka, hänen pitää neuvon alle vikapää oleman; mutta jokainen, joka sanoo: sinä tyhmä, hänen pitää helvetin tuleen vikapää oleman.
    27. Te kuulitte sanotuksi vanhoille: ei sinun pidä huorin tekemän.
    28. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo vaimon päälle himoitaksensa häntä, hän teki jo huorin hänen kanssansa sydämessänsä.
    29. Jos oikia silmäs pahentaa sinun, niin puhkaise se ulos, ja heitä pois tyköäs; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäs hukutetaan, kuin että koko ruumis pitäis heitettämän helvettiin.
    30. Ja jos oikia kätes pahentaa sinun, niin hakkaa se poikki, ja heitä pois tyköäs! sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäs hukutetaan, kuin että koko ruumis pitäis helvettiin heitettämän.
    31. On myös sanottu: jokainen joka emäntänsä hylkää, hän antakaan hänelle erokirjan.
    32. Mutta minä sanon teille: joka emäntänsä hylkää, muutoin kuin huoruuden tähden, hän saattaa hänen huorin tekemään; ja joka nai sen hyljätyn, hän tekee huorin.
    33. Taas te kuulitte sanotuksi vanhoille: älä vanno väärin, vaan pidä valas Herralle.
    34. Mutta minä sanon teille: älkäät ensinkään vannoko, ei taivaan kautta, sillä se on Jumalan istuin;
    35. Eikä maan kautta, sillä se on hänen astinlautansa: ei myös Jerusalemin kautta, sillä se on suuren kuninkaan kaupunki:
    36. Ei sinun myös pidä vannoman pääs kautta, sillä et sinä voi yhtään hiusta valkiaksi eli mustaksi tehdä.
    37. Vaan teidän puheenne pitää oleman: on, on, ei, ei; mutta mitä siihen lisätään, se on pahasta.
    38. Te kuulitte sanotuksi: silmä silmästä, ja hammas hampaasta.
    39. Mutta minä sanon teille: älkäät olko pahaa vastaan; vaan joka sinua lyö oikialle poskelle, niin käännä myös hänelle toinen.

    Ihan selvää sanaa. Ilmeisesti noudatat näitä?

    Äänestä

  • Totuus on toinen kirjoitti:

    HUomasitko minä vuonna tuo oli kirjoitettuja missä maassa?

    Äänestä

  • oleppas tarkempi!!! kirjoitti:

    HUomasitko minä vuonna tuo oli kirjoitettuja missä maassa?

    Raamatun kirjoituksia ovat, ja ne pitää ymmärtää niin kuin ne on kirjoitettu, eikä niin kuinka lestadiolaisen ne selittävät.

    Äänestä

  • ihmisvetoin ei toimi kirjoitti:

    Ef. 5:19-21

    puhuen keskenänne psalmeilla ja kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten ja laulaen sydämessänne Herralle, kiittäen aina Jumalaa ja Isää kaikesta meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.
    _________________________________________________
    ***) Ja olkaa toinen toisellenne alamaiset Kristuksen pelossa.
    _________________________________________________

    "ihmisvetoinen, ei toimi " Ef. 5:19-21 ->18-20 Sel. VIININ /VÄKIJUOMIEN KÄYTTÖ JUOPUMISEN; on Jumalan valtakunnan ulkopuolelle sulkeva synti . ks Joh. 2:1-11. : 1 Kor. 6:8-11. sen vastakohtana uskovan on rukoiltava armoa olemaan jatkuvasti pyhällä Hengellä täytetty ks. Apt. 4:27-33.; 13:52.
    "Taivaallinen Isä. ntaa Pyhän hengen niille,
    jotka sitä Häneltä anovat" (Luuk. 11:13. ) Tätä edistää ja sen ilmausta on mm.
    Hengellinen laulu ja veisuu sekä Jumalan kiittäminen .

    5 : 21- 6:9 , sel. Tämä HUONEENTAULU " (sanonta on Lutherin Vähässä katekismuksessa ) Osa . se ooittaa perheenjäsenten oikeat suhteet kristi-
    tyissä kodeissa . .

    5:21-33. sel. kirjoitetaan joskus .

    Äänestä

  • näin on kirjoitti:

    Raamatun kirjoituksia ovat, ja ne pitää ymmärtää niin kuin ne on kirjoitettu, eikä niin kuinka lestadiolaisen ne selittävät.

    " näin on" Mutta tältä näyttää . Minun selitus kirja ei ole Lestadiolainen ja olen
    sitä kättänyt täällä n.6 vuotta ,,Se on EVL, raamattu toimikunnan teos ,Tähän
    selitys Raamattuun .
    Painokseen 1933/38 , jotka on kirkolliskokousten hyväksymät , siis melkein
    aina kun otan sel. se on jonkun muun kuin LLL:n tekemä

    Kun sanoit lestaadiolaisen , ne selittävät ..Mutta mitä sanot että EVL,Toimikunta tekee. ? Onko sinun mielestä kaikki selitystä? Vastaa jos pystyt. .

    Äänestä

  • teu. kirjoitti:

    "ihmisvetoinen, ei toimi " Ef. 5:19-21 ->18-20 Sel. VIININ /VÄKIJUOMIEN KÄYTTÖ JUOPUMISEN; on Jumalan valtakunnan ulkopuolelle sulkeva synti . ks Joh. 2:1-11. : 1 Kor. 6:8-11. sen vastakohtana uskovan on rukoiltava armoa olemaan jatkuvasti pyhällä Hengellä täytetty ks. Apt. 4:27-33.; 13:52.
    "Taivaallinen Isä. ntaa Pyhän hengen niille,
    jotka sitä Häneltä anovat" (Luuk. 11:13. ) Tätä edistää ja sen ilmausta on mm.
    Hengellinen laulu ja veisuu sekä Jumalan kiittäminen .

    5 : 21- 6:9 , sel. Tämä HUONEENTAULU " (sanonta on Lutherin Vähässä katekismuksessa ) Osa . se ooittaa perheenjäsenten oikeat suhteet kristi-
    tyissä kodeissa . .

    5:21-33. sel. kirjoitetaan joskus .

    Nyt se joskus tuli . Ef,5:21-33. sel. MIEHEN jaVAIMON tulee rakastaa toisiaan osittaen molemminpuolista kunnioitusta (tässä vaimo miehelleen 1.Piet. 3:7. mies vaivolleen )MIEHEN TULEE Rakastaa vaimoaan .
    1. Niinkuin itseään .
    2. Niin kuin Kristus seurakuntaa.
    3. Heidän tulee olla toinen toisellen alamaiset (myös kun mies on vaimon päänä .
    4. Miehen tulee elää taidollisesti vaimonsa kanssa osoittaen hänelle kunnioitusta
    yhtäläisesti elämään armon perillisenä , etteivät hänen rukouksensa estyisi . (
    1 Piet. 3:7.) molenpien tule kilvoitella noudattamaan sanaa: "Olkaa ... toisianne
    kohtaa ystävällisiä , helläsydämellisiä , anteeksiantavia ... niin kuin Jumalakin on
    Kristuksessa teille anteeksi antaneet " ( Ef. 4:32.) "toinen toisianne kunnioittamisessa ilpailkaa keskenänne " ( Room. 12:10. ).

    Äänestä

Raattama fani

On totta että meitä esikoisia on nimitetty eriseuraisiksi , VL. taholta eikä
siinä mitään perää ole kuitenkaan , vaan heillä ei ole tietoa mitenkä liike
on jakautunut , neuvoni on että ottaisivat selvää .Koska kukakin on eronnut
Kas kun meillä on tieto että hajaannus alkoi Sikanmaa nimisetä ja hänen kanssaan
olleesta saarnaaja ryhmästä , Heidän käynti talvella 1901 tammikuulla ,ja nopea häviminen ,Jellivaaran kylästä yöllä , olen tästä kirjoittanut niin paljon että se tunnetaan.

KunRaattamaa kuoli ( 1899) ei sillä mikään kriisi tullut Purnu oli valittu jo 3 kk.
ennen jatkjaksi , ja oli toimessaan 1902 huhtikuulle , jolloin siellä toimi toimikunta
Sam Wettainen oli lähetys matkalla Suomessa , ja hänestä haluttiin uusi jatkaja
nimitetäänkö toimikuntaa Vanhimpien kokoukseksi , ei ole suurta merkitystä .

Lapin vanhimpia ei ole voinut arvostella mitnkään , koska he ei asetu keskusteluun
kenenkään kanssa , josta he epäilevät että tulee pyyhkeitä olen itse koettanut sitä
1996 lähtien ,ei asetuta minnekkään vaan kierretään . Kiiruna 1996 saakka .
kun lopetin 2011 turhana , ei minulla ollut mitään asiaakaan oikeasti heille.

Ei ole oikein sanottu että he ilotsevat Jumalanlasten palautteesta virheiden oikaisuista ja Yliheittojen torjunnassa , näistä yksikään ei ole saanut vastausta
vaan sellainen heiltä on kuulunut että he ottavat kaiken ittensä ja sitten sanovat
se on pientä mitä he saavat kärsiä Jeesukeen verraten ,

aivan niin mutta kukaan ei ole heille tuomiota tekemässä , jos he noin luulevat he
on tulleet isoksi tässä kristillisyydessä . Iisakssksonnit on pitäneet valtaa n.30 vuotta , he ovat kohta hukanneet kaikki kristityt , siellä on selvä JOTAKIN VIKAA
ON KOKO JELLIVAARAN JOHDOSSA sen sanon kauniisti ,sillä pahasti sitä
ei kannata sanoa kannattais tutkia LLL:n saarna jossa hän sanoo että Nikodee-
mus ei päässyt taivaaseen ja tutkia sitten Raamattu , nimittäin minun raamatu
päästää hänet taivaaseen , minkä tähden , sen tähden ,että Jeesuskin tiesi
ettei Nikodeemus ensikerralla voinut kaikkia ymmärtää Mutta kun tämä oli ensi kerta
kun Jeesus tuli opettajana Jerusalemin juhlille ja sen jälkeen Hän tuli 3 kertaa vuodessa joillakin kertaa hän teki parannuksen , ja ymmärsi asian .

Äänestä

"Raattama fani "

Esikoiset aitoa Lestaadiolais juurta , aidonpaa kuin VL.t ja vaikka meitä
on vähemmän , uskon että Meistä pelastuu usenpi.

Raattma antoi LLL:n muiston olla montakertaa niin kutsutusti Uskon kulkea
aikansa saarnaajien ja kristittyjen , puolesta kirjoittaa J.Raattama 1872.
15.2. Sivonvon muotka . Minä kiitän teitä kirjeen edestä . Sofia Vilhelmiina Lestadius , sinä kysyt minun ajatustani Erkki Antista , ja mainitsit kirjeessäsi Juhon Pietin ja Erkki
Juhon pietin kristillisyyttä . Sen pitäisi kaikkien kristittyjen tietää, että met pidämme Erkki Anttia hyvänä opettajana , ja Vanhantalon isäntä on ollut kristillisyyden alusta , ja on vieläkin , kristittyjenkestikievari. Niin siis siis ovat Erkki Antti ja Juhonpietin
kristityt hedelmälliset oksat totisessa viinipuussa, joita aina Isä Jumala puhdistaa, että net runsaamman hedelmän kantaisivat. Mutta hedelmättomistä tunnustajista emme saata todistaa, sillä Kristus sanoo: että hyvä maa kantaa hedelmän kärsivällisyydessä . Ei se ole saarnaajan vika /syy, että huono maa, kivistö ja
orjantappurain kanssa kasvava kristillisyys menee takaisin.

Löytyy kuitenkin kansain seassa hyvä maa , joka kantaa hedelmän kärsivällisyydessä , Senthden saarnatkoon kaikki saarnaajat uskossa.
että Jumalan sana vaikuttaa. Ompa se vaikuttanut meidän kristillisyyteemme
Suurimman Opettajan , Rovastin lapsissakin ynnä muissakin hänen kuolema- ansa jälkeen, ja vaikuttaa hänen oppinsa tästäkin edes niin lavealle kun tämä kristillisyys levenee..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

RaattamaaFani kirjoitti:

VL väki tahtoo nimetä esikoiset "eriseuraksi". Lestadiolaisuuden historia kuitenkin osoittaa, että Lapin vanhinten asema on Juhana Raattamaan työn tulosta. Hän huolestui "villeistä saarnaajista", jotka saarnasivat kaikenlaista mitä sylki suuhun toi. Suojellakseen herätystä näiltä susilta, Raattamaa tahtoi valita ja ohjata saarnaajia, antaa heille tunnistettavan poromerkin.
Raattamaan kuoltua herätys joutui kriisiin, ja pian yhden johtajan sijalle valittiin Jällivaarassa länsi-lestadiolaisuuden johtoon "toimikunta", arvostetut saarnaajat, joiden joukkoa ruvettiin kutsumaan Lapin vanhimmiksi.
Tämä hierarkia muistuttaa katolisen kirkon rakennetta ja on erittäin voimakas ja tehokas.
Esikoisuuden valtarakenteet ovat kuitenkin vääristyneet, kun on poikettu pyhän Raamatun selkeistä ohjeista.
Saarnaajia ei olel vain lupa vaan vaatimus arvostella, julkisesti jos tarpeellista, ja mielellään esikoisten omissa piireissä, forumeilla ja Rauhan Siteessä. Tämä on tervettä vanhalle-Aatulle ja avaa seuraväen sydämet ja korvat erottamaan jyvät akanoista. Näin Totuuden Henki on aina Kristuksen kirkossa toiminut ja yhä toimii. Missä arvostelu tukahdutetaan, ajetaan välttämättä pieleen.
Jos saarnaaia tulee arvostella Jumalan Sanan valossa, sitä enemmän herätyksen johtoa Jällivaarassa ja Kiirunassa, Lapin vanhimpia. Jumalan palvelijoina he kiittävät ja iloitsevat Jumalan lasten antamasta palautteesta, virheiden oikaisuista ja yliheittojen torjunnasta.
Isaksonilaiset vanhimmat ovat pitäneet valtaa jo yli 20 vuotta ja jäljet näkyvät - kansa on ahdistunutta, ilotonta, etsii natsi-tyyppisiä kokouskokemuksia ja hurmiota, ei tunne Raamattua, ei rukoile eikä tee lähetystyötä. Jällivaarassa esikoislestadiolainen herätys on kituen kuolemassa ja jäänyt vanhusten piiriksi - ainoaa elämää tuovat norjalaiset ja suomalaiset kristityt, jotka nostalgiaa etsien sinne hakeutuvat.
Kristus on seurakunnan pää, eivät Lapin vanhimmat. Jeesus Kristus pystyy uudistamaan herätyksen sen nuoruuden loistoon, jos seuraväki sitä Häneltä pyytää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu