Oikeesti. En haluu nähdä sellaista muumioitumista.
Jos et vaan jaksa niin osoitan että jaksat vielä. Voidaan jutella sellaisista tunteista aina välillä, muuten voin vaan kertoilla sulle kuulumisia ja sellaisia juttuja, jotka ehkä hymyilyttäisi sua jos tietäisit. Mut sinne yhteen paikkaan en enää kerro kun se hullu on sielläkin, jos et tiennyt...
Jos et vaan jaksa niin osoitan että jaksat vielä. Voidaan jutella sellaisista tunteista aina välillä, muuten voin vaan kertoilla sulle kuulumisia ja sellaisia juttuja, jotka ehkä hymyilyttäisi sua jos tietäisit. Mut sinne yhteen paikkaan en enää kerro kun se hullu on sielläkin, jos et tiennyt...
Vastaukset 109
Vanhimmat
en jaksa enää.
Osaatko sanoa perimmäisen syyn että miksi vai onko se vaan vellova olo?
Olen parissa kuukaudessa muuttunut ihan toiseksi ihmiseksi. En ole enää se sama ollenkaan. Mustat silmänalukset, väsynyt ja kauhtunut. En halua tavata ketään. Tätä se teki, se oli se viimeinen pisara.
Ei vaan enää pysty mihinkään.
Jos yhtään lohduttaa, niin mulla on jossain vaiheessa elämää ollut varmaan mustemmat, kun ne menee heti jos ei oo hyvä olo. Mut tao-tao oli aina mun lemppari, niin ei meillä pandoilla oo hätää. Sun ulkonäkö kestää aika radikaalia kuihtumistakin, niin ei kannata olla huolissaan siitä että ulospäin näkyisi. Enemmän siitä sisuksesta. Eikä se sisus parane sillä, että sä vuosien päästä huomaat, että oot muumio, vaikka energia on tullut takas. Tarvisit just nyt nimenomaan sellaisia juttuja, jotka aiot lopettaa. Sä et oo ikinä ollut mikään muumio, ei sellaiseksi muuttuminen auta.
ei enää pysty.
Pystytkö sanomaan mitä pitäisi tapahtua, että pystyisit? Voit heittää sellaisiakin ajatuksia, jotka ei tunnu realistiselta. Haluisin vaan tietää mikä auttaisi tähän tilanteeseen.
paletti on kyllä nyt niin sekaisin, ettei siihen ihan pikaisesti mitään lääkettä ole. Uutta tekemistä tietenkin ensisijaisesti niin saisi ajatukset johonkin muuhunkin...
Jos sitä yrittäisi purkaa juuri noin asia kerrallaan, se olisi hyvä. Minkälaista uutta tekemistä kaipaisit? Minkä suuntaista se voisi olla, ootko miettinyt? Heitä mitä vaan epärealististakin, koska tärkeä purkaa ajatuksia.
En tiedä kun ei kiinnosta paskaakaan mikään.
Mua on tosi vaikea auttaa, olen niin syvissä vesissä nyt.
Ikiuneen painaisin pään jos ei olisi noita lapsia.
Tosi hyvä siis, että on.
Ei se haittaa, että on vaikea auttaa. Uskon silti, että me keksitään vielä ne asiat mitkä auttaa. Aion niin kauan ehdotella eri asioita, että joku auttaa.
Luulen, että tajuan sua vaikken voi tietää miltä susta tarkalleen tuntuu. Ajattelin itse vähän aikaa sitten jättää ihan kaiken, opiskelutkin ja muuttaa Eurooppaan sellaiseen jokiveneeseen, kun tuntui, että pakko saada joku vaihdos elämään. Ei nyt ehkä ollut itsellenikään kaikista järkevin ajatus ja lähinnä vain mulle sopiva, mutta ehkä jotain samaa siinäkin on. Oon myös ajatellut, että menen hyppäämään benjihypyn, koska en jaksa itseäni ja ainakin tulee kunnon adrenalliniryöppy (Aina voi toivoa, että naru katkee :) ) Siis sä voit toivoa mulle sitä :)
Tiesitkö muuten, että ainut kohta minkä meikkaan ihostani piiloon on ne tummat silmänaluset.
Vaikka kuulostaisin siltä etten tajua, niin tajuan silti, että benjihypyt ja muut ei ole mitään ratkaisuja, jos on niin huono olo, ettei jaksa mitään.
Mutta voin aina yrittää jutella sulle jotain, jos tahdot. En mitään tahallani satuttamista, vaan sellaisia normaaleja asioita ja kuulumisia.
jos haluat. Ihan miten vaan.
Haluan, siltikin vaikka sä et nyt sanonut mun tylsiä juttuja ihaniksi ja vaikutat tosi innokkaalta niiden kuulemiseen :)
Mun pitäisi itseasiassa nyt juuri rakennella jostain pahvista tylsä palikkajuttu, mutta nähtävästi kirjoitan tässä sulle. En jaksa stressailla ja ehkä teen sen joskus yöllä kun on paremmin inspiraatiota. Mutta voisit vähän sääliä mua, koska joudun huomenna kahdeksi tunniksi ulos piirtämään jotain tyhmää. Olin keskiviikkona ulkona samantyyppisen asian vuoksi tunnin ja en sen jälkeen enää tuntenut varpaitani. Yritän tässä samalla pohtia, että miten selviän. Eikö oo tylsiä kuulumisia :) Sen takia se benjihyppy on ehkä mulle ihan hyvä, niin tulee vähän vipinää, kun oon aina kohmeessa.
Mä yritän keksiä sulle vielä joku päivä kaikkea hölmöä kerrottavaa.
Mun mummo on aina ollut huolissaan mun tummista silmänympäryksistä ja sukulaiset joskus kielsi menemästä sen luo ellei ne oo kunnolla peitetty :) Sanooko ihmiset sulle siitä, että näytät huonovointiselta?
Mun mielestä et näytä ikinä huonolta, vaikka pystyn kuvittelemaan sulle väsymyksen kasvoihin ja kehoon. Mä laihdun aina huono-oloisena niin paljon, että oon yrittänyt pitää olostani huolen.
Jos ei mikään mun uusia ajatuksia luova ehdotus aiheuta sussa minkäänlaisia reaktioita, niin oon päättänyt jonkun reaktion kyllä saada susta esiin, niin onneksi voin aina viimeisenä oljenkortena ehdottaa, että harrastetaan seksiä :D
Olisko edelleen kaikki ihan sama, vai tuleeko korville :)
Menee ohi! Älä luovuta...
Hae asioita joista tykkäät ja ole ajattelematta sellaista mistä et tykkää, tai ei tunnu hyvältä.
kiitos yrityksistäsi piristää.
En ole koskaan ollut näin masentunut kun nyt. Saas nähdä kuinka kauan menee tässä tahkotessa... Pitkään luulen. Pääsispäs eläkkeelle, jos heittäytyy ihan mahdottomaksi, niin eikös sitä pääse, entä vetäisi huumeilla pään sekasin.
Jotakin sellaista mietin. Eli koko elämä kerralla sileeksi.
Mä voin yrittää piristää sitten yhtä pitkään. Oon tosi sitkee yrittämään sitä, vaikka sun olo ei paranisi helposti.
Mä haluan sitten kanssa, jos alat olla siinä pisteessä, että huumeisiin turvautuminen on paras vaihtoehto. Saat luvata, että yhdessä sitten, koska mäkin oon sitä vaihtoehtoa pitänyt varalla, enkä jaksa olla kahdestaan pelkkien vaaleanpunaisten elefanttien kanssa. Eikä turhaan mitään kevyitä aineita, vaan heti ihan kunnollisia sitten. Mutta kannattaa muistaa silti se hyvä viisaus, että jos haluaa kuolla ja etsii siihen rohkeutta, niin ei kannata ainakaan koskea heroiiniin, koska sen jälkeen ei satu mikään yhtään, on niin hyvä olla ettei ainakaan tee mieli kuolla. Mutta en sitten ala ihan sellaiseksi stereotypiseksi huumeidenkäyttäjä-ääliöksi.
Saat aina tulla mun vapaaehtoiseksi eläkeläiseksi, jos elämä vuosienkin päästä tuntuu yhtä pahalta edelleen. Tai voin vaikka luvata sulle, että saat aina tulla askartelemaan niitä mun palikoita mun puolesta, jos tuntuu, että ei jaksa tehdä jotain tiettyä työtä. Ei sen työnkään tarvitse tuntua loukulta, vaikka siltä se voi joskus tuntua. Muista silloin se, että mä lupasin sulle askartelutyön, jos haluut jotain muuta joskus. Ja se, että jos työ vie elämänhalun, niin saat aina tulla mun kotieläkeläiseksi, ilman sekoilujakin tai niiden kanssa. En velvoita niihin toisin kuin Kela :) Tuntuuko yhtään vähemmän loukulta? Tarkoitan oikeasti sitä, että jos joskus tulevaisuudessa haluat, niin voin aina puhua sut tekemään periaatteessa samoja juttuja kuin mäkin. Toivottavasti vaihtoehtojen olemassaolo vähän helpottaa.
Älä laita elämää sileeksi, mut jos ikinä laitat, niin kyllä mä kerään sut sieltä katuojasta sitten, jos yhtään pystyt ilmaisemaan, että olet siellä. Tai hyppään sinne kanssa siihen asti, että haluut tulla edes sohvalle.
Jos tällä kertaa saataisiin vielä se masennus oikeasti selätettyä, molemmilta.
Ensi viikolla sitten muutama juttu ratkeaa osittain, jos ne ei onnistu, niin kyllä masennus vaan pahenee.
Pidä peukut, että onnistuisi... olen sellainen on/off-ihminen, kun rakastan, niin rakastan yli kaiken, kun inhoan, niin ihoan raskaasti, vaikka se ei aina näykään.
Olen yrittänyt opetella sellaisen hälläväliä asennoitumisen, ehkä jonakin päivänä.
Joskus siinä onnistun, annan ihmisen olla pelkkää ilmaa.
Vituttaa kun elämä potkii koko ajan päähän. Tulisipa nyt käänne tähän.... mutta en edelleenkään ole varma että osaonnistuminen ensi viikolla edes auttaisi...koska olen niin alamaissa.
Osaisikohan edes arvostaa... tokkopa. Olkaa kohauttamalla saattaisi sekin mennä. En tiedä. Perseestä kaikki.
Pidän peukkuja sun puolesta ja uskon, että onnistuu. En tiedä mitä tarkoitat, mutta varmasti arvostaa, en pysty ajattelemaan että joku suhtautuisi sun yritykseen olankohautuksella. Joskus ei tietty välttämättä ole osannut näyttää, että arvostaa, jos se tuntuu susta olankohauttelijalta, mutta eiköhän se ole sellainen asia, jonka on saattanut hyvinkin oppia näyttämään, vaikka ennen ei olisi osannut näyttää niin hyvin. Joten ei mitään hätää.
Sen näkee sitten auttaako se osaonnistuminen. Sellaiset yleensä auttaa päivien kuluessa paljonkin, vaikkei juuri sillä sekunnilla tuntuisi sen kummemmalta, niin ei saa sitten heti heittää kirvestä kaivoon :)
En oo varmaan koskaan ollut niin iloinen, että sun mielestä kaikki on perseestä, kun se on roimasti parempi kuin se, että kaikki on ihan samaa. Se on jo paljon lähempänä sitä, että kaikki on hyvää.
On/off -ihmisenä on ihan hyvä olla, vaikka musta välillä tuntuu, että kaikki ihmiset ei ihan ymmärrä sitä. Mä harvemmin nykyään enää inhoan syvästi, oon päättänyt yrittää pysytellä syvässä rakkaudessa ja sitten siinä, että merkityksettömät ihmiset on vaan sitä ilmaa.
Se vaikuttaa muuten tosi paljon, että minkälaisissa ilmapiireissa pyörii. Mä sain tosi hyvän hälläväliä-asenteen toisesta opinahjosta tässä viimevuosina. Siellä kaikki oli tosi suurpiirteisiä ja teki asiat juuri niin kuin itsestä tuntui eikä turhia stressailleet ja se ympäristökin näytti siltä. Sen jälkeen on ollut tosi helppo suhtautua kaikkeen sisäisestikin niin, että mitä väliä. Ulkoisesti oon aina kyllä näyttänyt siltä, että mitä väliä, mutta ehkä se ei sisäisesti täysin tuntunut siltä, vähän kyllä. Mun mielestä se helpottaa masennustakin, että omaksuu sen asenteen eikä katso elämää yhden kapean näkökulman läpi, vaan ottaa laajan ihmiskuvan eikä robottimaista. Tai siis se asian ydin on siinä, että robotti ei voi suhtautua asioihin siten, että mitä väliä, hälläväliä. Mutta sellainen ihminen, joka hyväksyy laajasti itsensä ja sen ettei ole kaikessa niin kuin muut eikä aina tunne niin kuin muut haluaa jne. pystyy näkemään suurimman osan asioista mitä väliä-asenteella, koska tietää olevansa ok, vaikkei oo aina samaa mieltä eikä robotti.
Onneksi meillä on aina ne huumeet sitten, jos asiat menee päin persettä. Ja voin luvata, että jos susta tuntuu sun elämässä siltä että menee, niin en oo kovin kaukana ja vaikka olis yhteisesti mennyt kaikki päin persettä, niin suostun aina jakamaan huumeeni sun kanssa.
Meen nyt askartelemaan niitä palikoitani ja sä oot mun ajatuksissa aina kaikessa sen kaltaisessa tavalla tai toisella. Oot mun tunteet ja ilman tunteita kaikki sellainen on ihan paskaa eli kiitos mun hyvistä suorituksista sellaisissa asioissa :)
Mä piristän sua huomenna kun joskus pääsen sieltä jäätymästä kotiin, jos sun olo ei maagisesti korjaannu ennen sitä. Ja yritän olla hohkaamatta kylmyyttä, vaikka fyysisesti hohkaisin ja kirjoittaa jostain viiden huovan alta sitten :) Nuku hyvin.
Hyvää yötä.
Mä tulin kiljaisemaan sulle virtuaalisesti, että iik, mittari näyttää -11. Löysin kaikenlisäksi jotkut hirveät pörrösukat, jotka äiti osti mulle joululahjaksi. Ne on tosi hienot, liukuesteetkin pohjissa. Kaikenlisäksi ne näyttää niin paljon kuolleelta rotalta, että kun laitoin ne tuolille odottamaan kun menin laittamaan hiukset, niin koirani oli ottanut ne sillä aikaa ja riepotteli niitä innoissaan :D Nyt ne on kaikenlisäksi kuolasta märät, on mullakin rankkaa :) En ees pääse tuolta kylmästä kotiinkaan heti, vaan pitää mennä toiseen opinahjoon ja pääsen sieltä varmaan taas joskus viiden jälkeen eli pitää täristä siihen asti enkä ehkä kehtaa ottaa huopia mukaan, vaikka sitäkin pohdin. Toivottavasti sulla on lämmin päivä :)
Ai niin kylmä. Heräisin juuri. Ei taas huvita mikään.
Pitäsi ettiä töitä, ei jaksa.
Olisipa taas kaikki hyvin, mutta ei vaan ole. Itse en nukkunut vielä 4 aikaa minuuttiakaan. Kattelin kelloa koko yön.
Mikä tää mun elämä oikein on? Olen ollut työsuuntautunut, siihen kai kaikki sitten perustuikin. Se kun menee alta niin putoaa todella pohjalle.
Mun päivä on olohuoneen sohvalla peiton alla. Ei oo hääppöistä.
Selvisin sieltä ulkoolta ja onneksi pääsin kotiinkin aikaisemmin kuin yleensä. Jalkoja ja sormia en tuntenut suurinta osaa ajasta, mutta se oli aika hassu tunne, kun naama meni sellaiseksi tosi kohmeisen oloiseksi, että esim. puhuminen ja suun liikuttelu tuntui omituiselta. Ihan kuin olisi ottanut jotain botoxia tai tehty naamankohotus vähän turhan kireälle :) Mutta selvisin ihan hyvin, vähän paremmin jopa kuin odotin ja tuntui, että kaikki muut oli mua enemmän jäässä, mikä oli hieman kummallista. Tai sitten olin vaan se, joka valitti vähiten, jota et varmaan tämän perusteella usko :)
Pystyn ymmärtämään miltä susta tuntuu. Oon itsekin joskus ollut vuoden joskus siten, että päivät meni aikalailla sohvalla maatessa ja oli paha olo. Silloin juuri ei pysty hakemaan töitä, kun on paha olla ja energia menee siihen, että jaksaa hengittää. Älä tee sitä virhettä, että mietit liikaa jotain töiden hakemista. Muistan itse, että kaikki ihmiset jauhoi niistä ihan jatkuvasti tai lähestulkoon saarnasi ja marisi aina, että miten aion muka elää ja kuolen nälkään ja ihan ihme pelottelua ja kauhukuvia, mitkä ahdisti mua entisestään, vaikka nyt tajuan, että ihan sairasta pelotella ihmistä sillä tavalla, tässä maassa ei kukaan kuole nälkään ja asiat aina järjestyy. Joskus on huonompia hetkiä ja hetkiä, kun ei jaksa uskoa tulevaisuuteen, mutta sitten se taas joskus muuttuu ja kaikki on paremmin. Tunnen tosi paljon ihmisiä, jotka on kertonut, että niillä on ollut ihan samanlaisia ajanjaksoja. Musta on kiva, että ne on kertonut ja kerron yleensä itsekin, ettei kukaan tuntisi oloaan huonoksi niiden vuoksi ja jaksaisi paremmin.
Mulla on kaksi sukulaista, joista toinen ei edes ole lähisukulainen, vaan enon vaimo ja ne oli niin hirveitä mulle silloin kuin makasin omassa asunnossani enkä tehnyt mitään, että en pysty vieläkään arvostamaan niitä ihmisinä kovinkaan paljon vaikka se on vähän ikävästi sanottu, mutta totta. En kovin mielelläni ole niiden kanssa tekemisissä. Joka ikinen kerta kun näki ne sai kuulla kauheaa valitusta ja melkein huutoa ja nyrpistelyä, kun en halunnut hakea jotain paikkaa, mitä ne ehdotti. Sitten taas isäni ei koko aikana sanonut ainuttakaan negatiivista sanaa ja sanoi aina, että kyllä sitä joskus jotain löytyy ja ei se nykyään ole niin helppoa töitä löytää, ettei siitä pidä olla surullinen jos ei heti tärppää. Sen kanssa on ollutkin tosi hyvät välit ja se oli ainut ihminen, jonka luona kävin silloin joka viikko ja musta edelleen tuntuu tosi mukavalta etsiä vaikka arkistoista sille jotain sukututkimusmateriaaleja yms. ja teen aina sille pyytämättä opiskelualoihini liittyviä juttuja, joista ajattelen että se tykkäisi tai tarvisi tai joita se ei itse osaa/jaksa selvittää.
Murehtiminen ei yhtään auta joten se on ihan turhaa. Pitää yrittää ensin saada olo hyväksi ja keksiä keinoja nauttia arjesta, vaikka ei töitä olisikaan, niin sitten se energia tulee takaisin ja jaksaa etsiä niitä.
Se on tietysti kivaa, kun on joku mieluisa työ, koska se tuo omanlaista sisältöä. Mä tykkään siitä, kun on vähän kiire, koska hallitsen sen aika hyvin ja tuntuu tarpeelliselta. Tosin tänäänkin mulla meni kaksi asiaa täysin päällekkäin ja sain pientä marinaa siitä, että pitäisi olla molemmissa :D Kun makasin sohvalla tuntui aina siltä, että olen varmaan maailman laiskin ihminen. Se vääristää sitä ajatusta itsestä tosi paljon, kun se johtuu vain virikkeettömyydestä.
Kävin Japanissa silloin kun en tehnyt mitään. Siellä työpaikka tuntuu olevan melkein nimeäkin tärkeämpi ja maahantullessa piti vastata siihen, eikä sitä ollut, niin jouduin tietysti heti vastaamaan kaikkiin maahantulon syy -kysymyksiin ja matkalaukut pengottiin pohjia myöten ja koira haisteli. Se ärsytti ihan sairaasti. Ja sitten jotkut siskoni japanilaiset kaverit kysyivät siltä mitä teen työkseni ja kun se sanoi etten tee mitään, niin ne tokaisivat vaan "loinen". Mikä ilmeisesti on niin yleinen termi siinä yhteiskunnassa, että sitä voi käyttää niin törkeästi. Sen jälkeen on oikein suututtanut koko asia ja oon päättänyt, että en ikinä pidä työtä minään ihmisen määritelmänä ja suhtaudun kaikkiin syystä tai toisesta työttömiin maailman suurimmalla lämmöllä.
Oon myös nykyään sellainen, että ei tee ikinä yhtään mieli kertoa mitä opiskelen jne, vaan haluaisin edelleen, että ihmiset luulisi etten tee mitään ja haluaisin nähdä niiden suhtautumistavan.
Sori tuli vähän avautuminen, vaikka piti yrittää piristää sua, mutta yritän paremmin seuraavassa viestissä. Yritin juuri miettiä mitkä mulla oli ne jutut, mitkä vähän piristi päivää. Ei niitä ehkä kauheasti ollut, mutta tykkäsin tosi paljon suihkussa käymisestä :) Kävin siis ehkä 3-4 kertaa päivässä ja jäin monesti vaan istumaan sinne lattialle. Ehkä se piristäisi suakin, mua ainakin piristää ajatus susta suihkussa :) Jos voisin valita, niin en muuta ajattelisikaan, mutta pitää ajatella niitä kaikenmaailman palikoita vaan. Nyt susta tuntuu varmaan tosi hyväksikäytetyltä, mutta en lopeta sitä ajattelemista silti, koska oon itsepäinen :) Saatan vaan lisätä, jos valitat aiheesta.
Menin nukkumaan kahdelta, kun jäin kuuntelemaan pitkästä aikaa musiikkia eikä tehnyt millään mieli mennä nukkumaan, mutta sitten kahden aikaa oli pakko, koska oon aika unikeko, jos en huolehdi kunnon yöunista. Sunkin pitää muistaa yrittää nukkua kunnolla. Nyt et tosin ehkä enää voi, koska näet painajaisia siitä, että ajattelen jatkuvasti sua suihkussa :) Oma vikasi.
Masentaa niin vietävän paljon.
Samoja ajatuksia velloo päivät pitkät pään sisällä, ettei tosikaan.
Keitin jouluglögit (alkottoman) kun tulin koiralenkiltä. Maistui niin hyvälle sellainen kuuma juotava...nam.
En itsekään saanut unta viime yönä, valvoin ja laskin rahojani, mihin asti ne riittää. On tota asuntolainaa jne. ei tekisi mieli laittaa asuntoa myyntiin... se olisi niin surku juttu, mutta jos sitä työtä ei saa, niin pakko se on laittaa jossakin vaiheessa.
Jää siitä lainojen jälkeen jotakin käteen, ties vaikka kuinka kauan joutuu olemaan työttömänä.
Päivän suurin saavutus oli saada vanha printterini asennettua tähän uuteen koneeseeni. Kävin imuroimassa HP:n sivuilta draiverin, ihme että löytyi ja sain printterin asennettua tämän koneeseen, että pääsen tekemään verottajalle muutaman kausi-ilmoituksen. Siis kaikki tälläiset ihan perusjutut, että saa tuloisteita edes ulos. Ennen sitä töissä vaan lomakkeen printtasi ja se oli sit siinä.
Tää viikko olisi vielä odotettava, kun yhdessä työpaikassa on haastattelut kesken. Oli 50 hakijaa, mutta pääsin haastatteluun, mikä tietenkin oli ihan loistavaa. En tiedä montaako haastattelevat, mutta ensi viikolla kait sitten kuuluu, jos kuuluu. Toivottavasti, itse olin maanantaina, ja se meni kyllä ihan OK... saas nyt nähdä.
Tuo printterihomma on muuten oikeasti suuri saavutus :) Mä aina toivon sormet ristissä, että ei koskaan tarvi asennella niitä ja että kaikki toimisi ihan kiltisti, koska en vaan kestä niiden kanssa pulaamista. Häpeäkseni on jopa pakko myöntää, että ostin kerran uuden printterin, kun en osannut vaihtaa mustekasettia vanhaan, on aika säälittävyyden huippu, mutta en häpeä kertoa sitä :D
Joudun aika monesti muualla tulostelemaan asioita sellaisella isolla printterilla, joka tulostaa metrin levysiä tulosteita ja siinä on aina jotain paperijumeja ja ootan vaan sitä hetkeä kun se jumittaa mulle, koska en jaksa edes nostaa sitä paperirullaa.
Asuntolainaanhan saa tosi pitkiä jaksoja, että maksaa vain korkoja. Ei tietysti ehkä nyt ole kaikkein kannattavinta, kun korot on alhaalla, niin on varmaan järkevämpi maksaa sitä pois, mutta ainahan voi ottaa sellaisen vaikka pariksi vuodeksi, jos tekee tiukkaa, niin ei ainakaan tarvitse laittaa asuntoa myyntiin. Eikä sitäkään kannata liikaa etukäteen murehtia. Yleensä asiat järjestyy aina jotenkin enkä usko, että menisi niin ikävästi että joutuisit laittamaan sen myyntiin. Kun tilanteet vaikeutuu, niin ihmiset aina puristaa itsestään sen sisun, vaikka ei siihen etukäteen uskoisi. Siksi sitä ei kannata surra.
Voihan sitä aina yrittää myös ajatella positiivisestikin. Esimerkiksi äitini otti joskus aivan liian suuren lainan yksinään (ja määräaikaisessa työssä). Ja se oli todella paljon liian suuri ja se sai sen vain siksi, että pankinjohtaja on sen kaveri. Sille oli sanottu monta kertaa ettei se millään selviä siitä ja äiti käski antaa sen, niin se sai sen sitten. Niin kun se monta vuotta eli siten, että mihinkään ylimääräiseen eikä aina tarpeelliseenkaan voinut tuhlata, niin sitten joskus kun sen tilanne muuttui ja se myi sen talon, niin se kaikesta säästäminen meni tavallaan talteen siihen taloon ja se sai hyvän voiton siitä. Ei hetkittäin kituuttaminenkaan ole turhaa, vaan sen saa joskus takaisin.
Glögi on tosi hyvää :) Tee muuten juuri sellaisia asioita, ne auttaa. Osasyy siihen, että miksi nykyään on niin paljon pahaa oloa on se, että psykologisoidaan aina kaikki ja pohditaan liikaa, kun pitäisi nauttia sellaisista perustavanlaatuisista syvistä tunteista, jotka juontaa siitä, että ne on joskus merkinnyt selviytymistä. Eli juuri se tunne, kun tulee kylmästä lämpimään ja juo jotain hyvää ja lämmintä. Tulen katselu vilttiin kietoutuneena, kun ulkona on kylmä. Eli suojan tunne. Kaikkein paras ainakin itselleni on, jos ulkona tuiskutta lunta ja sisään asti kuulee viiman äänen, niin tulee tosi onnelliseksi, että on lämpimässä. Talvella on paljon mahdollisuuksia nauttia olemassaolosta yksinkertaisten ja syvien tunteiden kautta. Kesällä sitten kaikki veteen liittyvä ja vaikka ajatus kylmästä juomasta.
Suoraan sanottuna en varmaan olisi ollut kovin huolissani, vaikka se glögi olisi ollut alkoholillinenkin. Ei se oo paha asia juoda jos siltä tuntuu ja luotan, että osaat itse kuitenkin lopettaa ajoissa. Vaikka joskus joisit/olisit juonut vähän liikaa, niin en usko että tahdot olla alkoholisti, niin kyllä siihen voi mun mielestä suhtautua niin, että juo jos tuntuu siltä ja uskoa, että se on hallussa ja jos ei ole, niin korjaa asian ja sitten taas on. Mutta vaikea toisia arvioida, koska juon itse tosi minimaalisesti. En oikeastaan tykkää edes siitä kännisestä tunteesta, koska pää tuntuu turhan omituiselta. En sitten viitsi juoda kun ei niin maistu, niin ainakaan ei vaikuta ihoon tai mihinkään se sitten turhaan. Mutten mitenkään negatiivisestikaan suhtaudu siihen. Kännissä olevat ihmiset on omalla tavallaan ihan hellyyttäviä. Mua aina huvittaa jotkut lapsuusmuistot, kun ollaan oltu mökillä ja lähdetty kotiin auto täynnä ihmisiä ja oon aina istunut isän sylissä etupenkillä ja se ei koskaan voinut sanoa sanaakaan mulle humalassa, mutta näin kyllä sen silmistä sen ja siitä, että se aina huojui autolle :) En lapsena ymmärtänyt että miksei se ikinä silloin vastaa mitään, mutta nyt kun ymmärrän, niin se naurattaa tosi paljon. Se siis oli sellainen, että jos kysyin vaikka, että saanko vielä keksin, niin se paniikissa viittoi muille, että ne vastaa :D No joo, vähän hullua.
Toivon kovasti sun puolesta, että saat sen työpaikan, mutta vaikket saisi, niin se on tosi hienoa, että pääsit haastatteluun. Tuli tuosta mieleen kuinka monta hakemusta joskus tuli itse laitettua ilman että pääsi siihen haastatteluunkaan, niin se on tosi hyvä suoritus jo ja varmasti luo uskoa siihen, että se työpaikka vielä löytyy.
Minkälaisia ajatuksia siellä päänsisällä velloo? Näiden jo mainittujen lisäksi tai jos haluat tarkemmin kertoa niistä jo puhutuistakin?
Palaan illalla. Pitää lähtee hakemaan likka harrastuksesta.
Jep. oli suuri saavutus tuo printteri. Kävin kaupasta ostamassa riisillisen papereita niin sain kaikki tarvittavat asiakirjat printattua. Tämäpä hyvä näin.
Kiitti kun pidät peukkuja, on se vaan niin tettä onnenkantamoinen on jos tällä hetkellä töitä saa.
Rankkaa vaan työsaitteja kierrellä ja laittaa hakemuksia... tuntuu että on kakkosluokan kansalainen kun ei ole sitä työpaikkaa...
Nyt sitten puurtamaan verottajan lomakkeen kanssa, eipä siinä niin paljon tehtävää onneksi ole.
Huomenna menen työnhakuvalmennukseen taas, siellä pääsee juttelemaan ja purkamaan ajatuksia ja pahaa oloa. Sellaista terapiaa, paitsi sinnekin pitää tehdä yksi kirjallinen duuni vielä ennen huomista.
Ei todellakaan ole mikään kakkosluokan kansalainen, jos ei ole työpaikkaa! On varmasti olemassa kourallinen ihmisiä, jotka ajattelee niin, mutta ne ei tiedä mistään mitään. Ja uskoisin, että nykyisin yhä harvempi ajattelee niin, koska maailma on muuttunut ja harvoin ollaan koko työuraa yhdessä paikassa, niin lähes kaikki kokee ainakin hetkellistä työttömyyttä joskus. Se ei ole mikään häpeä. Ihmiset, jotka korostaa liikaa työpaikan tärkeyttä ja pitää työttömyyttä pahana on minun mielestä tosi kapeakatseisia ja ehkä lievästi sanottuna sisäistäneet yhteiskuntarakennetta ylläpitävän puheen. Ja jo periaatteestakin kannattaa olla sitä mieltä, että ei järjettömästi seuraa ja toista kaikkea, mitä ylhäältä päin sanotaan. Yhteiskunnan säilyminen muuttumattomanakin on lähinnä siitä eniten hyötyvien etu. Kun voisi mielummin herättää keskustelua, jossa ihmisiä ei arvosteta vaan koneen rattaina, vaan inhimillisinä ja arvokkaina olentoina.
Hyvä, että pääset juttelemaan asioista muitten kanssa, niin varmasti vähän helpottaa aina, kun kuulee, että ei oo ainut jolla on samanlaisia ajatuksia.
Tottahan se on, että se on jos saa työpaikan, mutta tää taloustilanne on onneksi suhteellisen vakaa, vaikka onkin mitä on, niin uskon kyllä, että löydät vielä sen työpaikan varmasti. Se ottaa sen ajan minkä se ottaa ja sitten sulla on taas parempi mieli :) Hienosti jaksat kuitenkin yrittää, vaikka tiedän, että se hakemuksien laittelu on raskasta.
Yritä tehdä kaikki jutut ajoissa ja nukkua hyvin. Ymmärrän, että on vaikeaa jos ei uni tule ja tuntuu aika yksinäiseltä joskus jos ei saa unta, kun ahdistaa ja tuntuu, että on ihan yksin kun koko muu maailma nukkuu. Mutta ajattelee vaikka sitten sitä, että on lämmin ja mukava olla.
Kyllä sut joku ottaa ihan varmasti töihin, koska oot kiva :)
Munkin pitää tehdä kaikenlaista huomista varten ja huomenna on taas mukavan pitkä päivä, kuten mulla aina tiistaisin on. Hyvää yötä :) Sano sitten, jos et syystä tai toisesta jaksa enää mun juttuja tai on olo sen verran parempi, että et tarvitse niitä. Ja sano, jos haluat jutella ihan mistä tahansa, niin aina voin yrittää kertoilla kaikenlaista. Voin olla sellainen kirjoitusjukeboksi, että sanot vaan mistä haluat kuulla, kun itsehän tiedät mikä piristää ja mikä ei. Voi käydä muuten vähän raskaaksi kuunnella aina vaan mun kylmyysvalituksia :)
Mutta hyvää lappujentäyttelyä, meen nyt itsekin taas tekemään omia juttujani, mitä pitää huomiseksi taas saada tehtyä. Kyllä se siitä :)
Jaksan kyllä lukea juttujasi, itseasiassa odotakin kovin ja käyn vilkuilemassa joskos olisit taas kirjoittanut.
Hyvää yötä ja jaksamista kiireiseen tiistaihin. Lupaan että sinulle kerron ensimmäisenä jos työpaikan kanssa tärppää :)
Pitäsi saada tuohon likkaan vauhtia, netissä vaan chättäilee vaikka ensi viikolla on koulussa koeviikko.
Mitä kuule mietit jos vaihtaisin paikkakuntaa.... tekisi mieli lähteä täältä kokonaan muihin maisemiin. Saisi aloittaa jossakin muualla alusta.
En ole enää paikkakuntariippuvainen kun nuo kersatkin on isompia....
Kirjoittelehan taas... kun kerkiät.
Kirjoitan sitten huomenna illalla taas, oon kotona puoli kahdeksan vasta. Mäkin näitä aina vilkuilen, kun on mukava kuulla susta. Nyt meen kyllä tekemään ne tehtäväni loppuun, hyvää yötä ja kauniita unia :) Tekisi mieli nyt kirjoittaa noista aiheista pohdintoja, mutta on pakko tehdä ne työt ja aion mennä jotain inhimillistä aikaa nukkumaankin. Mutta huomenna sitten :)
:) Ei voi kuin pyöritellä päätä epäuskoisena...
Tulin sanomaan vielä aamu-moikan. Toivottavasti sait edes vähän unta, ettei mun juttujen tarvitse käydä entistäkin unettavammiksi :) Nukahdin joskus 11 ja en herännyt kertaakaan kuin vasta aamulla, se oli kivaa vaihteeksi. Toivottavasti sulla on mukava päivä, koska oot itsekin mukava. Ja jos ei oo mukava, niin lupaan piristää (ja unettaa) sua sitten illalla.
Moikka vaan. Kiva kuulla sinusta.
Sain tehtyä ne työhakuvalmennusjutskat eilen ja viimeistelin ne tänään, on se tapaaminen siis tänään taas. Hyvät tuli, sain laajasti mietettyä asioita ja laitoin ne ylös. Sitten työhaastattelussa asiat on muistissa ja helppo ladella niitä.
Nukuin kans koko yön, viime kerrasta olikin aikaa.
Nyt on ihan pirteä olo jo heti aamusta. Illalla oli sen verran vilu, että laitoin patterin päälle vaikka yleensä nukun ympäri vuoden patteri aina kiinni.
Printtasin ne nuotit vaikka vannoin että lopetan soittamisen.. en edelleenkään lupaa niitä soittaa, katsotaan nyt miten käy. ne on tossa pöydällä nyt odottamassa...en nyt stressaa siitä yhtään jos ei huvita, niin saa mennä lehtien mukana rodeen tai sitten alan taas soittamaan... En tiedä.
Koirat tossa pyörii nälissään, pitää mennä niille antamaan ruokaa.
Pakko vielä nopeasti sanoa, että tosi ihana juttu. Tulin tosi iloiseksi tuosta :) Nyt mun on mentävä etten myöhästy bussista.
Toivottavasti sulla on ollut kiva päivä. Meen varmaan taas ajoissa nukkumaan, kun vähän vie verojaan pitkä päivä, kun en jostain syystä osaa päivisin yleensä syödä mitään. Tai en tarkoituksellakaan käy missään syömässä, kun tykkään tehdä ruokaa itse kotona enkä ehkä jaksaisi kahta kertaa syödäkään. Se on sellaista mukavaa tekemistä, että saa rauhoittua ja tehdä jotain ihan erilaista kuin päivisin. Ehdin vähän kirjoittamaan sun viestiä ruokatunnilla sen vuoksi :)
Ja oli aika hassua, kun yhtä niistä palikkajutuista en oikein meinannut saada tehtyä, tai tein sitä, mutta sitten unohduin aina kuuntelemaan musiikkia tai jotain enkä oikein saanut sitä toimimaan. Nyt aamulla olin tosi iloinen niistä sun jutuista enkä jaksanut yhtään stressata mistään ja koulussa piirsin minuutissa jonkun hahmotelman post-it -lapun kokoiselle lapulle ja palautin sen, kun olisi pitänyt palauttaa se askartelujuttu :D Niin sainkin siitä kauhean hyvät arvostelut, kuulemma tosi jännittävä, vaivattoman näköisesti tullut, josta huomaa, että mulla on ollut hauskaa miettiä sitä, eikä mitään negatiivista sanottu, paitsi vähän vaan naureskeli sille, että taisin tosin tehdä sen äsken. Niin se oli hassua, kun mulla oli tosi iloinen olo, kun sä olit saanut nukuttua ja etkä ollut enää vankkumattomasti lopettamassa soittamista, niin se heti näkyi jotenkin kaikesta muustakin niin vahvasti :) Tosin nyt joudun tekemään sen hauskan näköisen jutun tällä viikolla puusta ja oon niin käsi sellaisten asioiden kanssa, että ei hyvä tosi. Tai en oo käsi, mutta teen ihan omalla tavallani kaiken, kun en oo koskaan oppinut mitään oikeita tapoja ja hävettää tehdä kaikkea aina jotenkin katastrofaalisen näköisesti :) Oon joskus mm. yrittänyt saada ruuvia menemään hakkaamalla sitä pelkästään vasaralla :D Mutta aina oon saanut kaiken tähän mennessä pysymään koossa. Ja joskus toisessa koulussa kun oli joku pelottavien sähkölaitteiden opastusjakso, missä piti tehdä joku kehys tms. niitä harjoitellakseen, niin tein juustokehän, mistä se puutyöopettaja oli niin ylpeä, että se otti siitä kuvankin :) Olin varmaan niin huojentunut, kun sain vihdoin taltan, että sitten jäin vaan kaivertelemaan sitä, ettei vahingossakaan tarvitse enää koskea niihin pelottaviin laitteisiin.
Mutta mä valitan sulle sitten koko viikon, kuinka ruuvit ei mene vaikka niitä kuinka hakkaa yms. Sä ainakin nukut sitten edelleen hyvin :)
Oon tartuttanut suhun mun viluisuuden. Tai sitten sulle on tullut sympatiakylmä, kun joudut koko ajan kuuntelemaan mun valitusta :) Mäkin tykkään nukkua suhteellisen viileässä, koska en pysty nukkumaan ilman kunnollista peittoa ja sitten jostain syystä en saa unta ollenkaan, jos jalkapohjat tuntuu kuumilta. En oikein tajua miksi, kun kammoan sitäkin, jos jalat on jäässä. Ja se on kyllä maailmankivoin tunne, kun voi käpertyä lämpöiseen peiton alle.
Se, että olit viluinen nukkumaanmennässä johtuu selkeästi siitä, että olen taas törkeästi ajatellut sua esim. lämmittämässä mua ja sulla on tietämättäsi koko ajan joku lämmitystäsi tarvitseva jääkalikka vieressäsi :) Voit jo varautua siihen, että joudut nostamaan lämpöä, koska helmikuustakin piti tulla kylmä ja oon sitten erityisen lämmöntarpeinen.
Eih, tää viesti ei mahdu ikinä...
Et sitten ala ahdistua, vaikka puhutaan kaikenlaisista aiheista. Tai saat ahdistua ihan rauhassa, mutta puhe on vaan puhetta eikä koskaan ole pakko olla varmasti jotain mieltä, vaikka siitä puhuu ja miettii asioita. Oon itse ajatellut tai en ehkä ajatellut, mutta tullut tunteiden kautta siihen tulokseen, että haluaisin aina kuulla susta ja voida jutella sun kanssa. Ja etenkin sellaisina hetkinä, kun on raskasta, koska sä oot mulle tärkeä. Oon ajatellut, että asiat saa mennä omalla painollaan ja ainut asia, millä on oikeasti niin paljon väliä, että en halua hyväksyä sitä mitenkään toisinpäin on se, että sä olisit onnellinen. Jos se asunnon pitäminen tekee sut onnelliseksi, niin tietysti kannustan sua siinä ihan oikeasti koko sydämestäni. Ja jos se maisemanvaihdos tekee sut onnelliseksi, niin kannustan siinä vielä enemmän. Tiedät sen varmaan jollain tasolla millaisia mun tunteet on. Aika ei oikein näytä vaikuttavan asiaan ihan niin paljon kuin sanonnat uskottelevat. Luulen, että se aika ei todellakaan vaikuta, kun ei se ole ennenkään vaikuttanut. Niin mikään ei ole sekunneista kiinni, vaan kaikkea voi miettiä niin kauan kuin tuntuu siltä. En sanoisi noin ellen tietäisi jo, että kaikkia tunteita ei aikakaan muuta.
Oot nähtävästi ehkä vähän samanlainen kuin mäkin noiden maisemanvaihdosten suhteen. Nyt oon tosin tykännyt tästä kaupungista, missä asun, mutta aina yleensä mua on alkanut rasittaa asua samassa paikassa ja oon tahtonut aina muuttaa johonkin muualle. En tykkää sellaisesta homehtumisen tunteesta ja maailmassa on niin paljon mukavia paikkoja, etten ihan kauhean innoissani halua sulkea itseltä mahdollisuuksia kokea niitä. En siis tarkoita, että en osaisi pysähtyä tai että koko ajan olisi jatkuva kaipuu muualle, mutta en esimerkiksi voisi kuvitella muuttavani vaikka takaisin sinne, mistä olen kotoisin enkä liian pieneen kaupunkiin tai virikkeettömään ympäristöön. Oon huomannut, että ihmiset ei aina välttämättä ole samanlaisia ja mun mielestä tuo on tosi lohduttava piirre sussa, että koet kai jossain määrin samoin. Koska sitten se on vaan positiivinen yllätys, jos joskus tuntuu, että ei haluakaan vaihdella maisemia enää (siis yhdessä). Mutta epäilen itsestäni, että oon varmaan vanhempanakin sellainen, että pysyn paljon tyytyväisempänä, jos mua ei ainakaan tyrmätä, jos saan idean, että pitääkin muuttaa pariksi kuukaudeksi jokiveneeseen, niin sitten on taas mukava olla kotonakin. Ja jos on tarpeeksi hyvä olla muutenkin, niin se jo auttaa, että voi aina suunnitella kaikkea sellaista ja joku ymmärtää sen.
Voihan sitä aina hankkia vaikka kesämökin sieltä, missä lapsesi asuvat. Se voisi varmaan olla niiden lapsienkin kannalta mukava asia. Lapsien kannaltahan se on lopulta siltä kantilta positiivinen asia, että on helpompaa, kun tukiverkko levittäytyy laajemmalle maahan. Ei oo niin suuri kynnys lähteä sitten joskus esim. opiskelemaan juuri sitä alaa mitä haluaa ja oppii liikkumaan sekä tuntemaan, että pärjää aina, eikä vain pienen alueen sisällä, tulee laajemmaksi se sellainen tuttu alue. Muistan itse ainakin tykänneeni kauheasti käydä esim. papan siskon luona, joka asui kaupungissa. Siis edelleen jossain varhaisteini-iässäkin vähintään siksi, että pääsi ainakin sinne kaupunkiin, joka oli vähän erilaista kuin arki ja muistan, että aika monesti sellaiset asiat oli jänniä, jos jonkun vanhempi asui jossain muualla ja joillain oli aina mahdollisuus päästä muuallekin niistä tutuista ympyröistä milloin halusi. Omatkin kaverit halusi aina joskus mukaan sinne papan siskon luo. Itse olin innoissani siitä ajatuksesta, kun vanhemmat erosi, että pääsisin muuttamaan kaupunkiin. Mutta äiti ei suostunut, vaikka kuinka vinguin, koska olisi muka ollut liian stressaavaa joutua vaihtamaan koulua. Olisihan se voinut ollakin, mutta muistan olleeni kauhean pettynyt.
Ehkä sitä voi jossain määrin olettaa, että sun lapset on osaksi samanlaisia kuin sinä ja ehkä tykkääkin siitä mahdollisuudesta, että on toinen koti jossain erilaisessa ympäristössä.
Etenkin omista vanhemmista oon huomannut, että asioiden alusta aloittaminen uudelleen on sellainen juttu, joka yleensä näyttää toimivan paljon paremmin kuin se ensimmäinen kerta, koska on niin selkeästi nähnyt sen, mitä ei halua ja ne asiat, jotka olisi pitänyt tehdä toisin. Toisella kertaa on sisäistänyt sellaisia asioita, jotka auttaa tekemään elämästä onnellista. Uskon siis kyllä siihen uudelleen aloittamiseen.
Ootko pohtinut sitä, että minkälaista haluaisit sen uuden elämän olevan, jotta olisit onnellinen? Onko asioita, mitä tekisit eritavalla tai samanlailla? Se on minusta tärkeää, että osaa ilmaista mitä haluaa ja mitä ei halua. Itseäni ei esimerkiksi varmaan kovin helposti saisi suostuteltua perinteisen jäykkiin kirkkohäihin. Olisin varmasti mielummin sitten menemättä ollenkaan. Enkä haluaisi ikinä sellaistakaan, että toisen pitäisi minun vuoksi sitten luopua omista ajatuksistaan. Se sellainen sovittelu on tärkeää. Ja toisaalta kaikki tuollainen on ihan toissijaista tunteiden rinnalla.
Mutta on pakko myöntää, että ehkä ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa tuntui todella rauhaisalta kaikki ajatukset, kun sanoit siitä maisemanvaihdoksesta. On ajatuksissa tuntunut jotenkin siltä, että jos itse muuttaisin, niin olisi paljon painolastia kannettavana ja oon sen vuoksi pelännyt kyllästyväni tiettyyn kaupunkiin lopulta, vaikka en lakkaisi rakastamasta. Tuo ajatus tuntui vapaalta ja hyvältä. Kaikki mikä tuntuu lämpimältä, voimakkaalta tuulelta ja rannalta on hyvä ja se ajatus tuntui kaikessa raskaudessa ja painossaankin jossain sisällä siltä.
Sanon sitten, kun tulee kaikkia ajatuksia mieleen, koska tuosta aiheesta voi puhua kunnolla ilman mitään toiveita tai niiden puutetta. Ihan vaan rauhallisesti miettiä asioita.
Tiedät varmaan sen, että tykkään susta eikä mikään ole ikinä siitä kiinni. Enemmän mun kohdalla siitä, että uskonko siihen olisiko meillä molemmilla mahdollisuus tuntea se vapauden tunne yhdessä eikä vain paineita ja taakkoja kaikesta. Tarkoitan sillä vapaudella nimenomaan yhteisesti koettua tunnetta siitä, että kaikki on hyvin ja tunnetta siitä, että ollaan itsejämme. En alkaisi mihinkään, jonka tietäisin hajoavan. Mutta sulla on ehkä aika paljon vaikeampia pohdintoja omien ajatustesi taustalla ja ymmärrän sen, eikä sun ainakaan mun vuoksi tarvitse ikinä olla pahoillasi eikä selitellä mitään. Tykkään susta sellaisena kuin oot ja otan asiat aika rauhallisesti sen kummempia toivomatta, paitsi tietty sitä, että sun on hyvä olla.
Oon iloinen, että voidaan puhua kaikenlaisesta. Koska haluan puhua niistä. Kun ne asiat jossain määrin munkin päässä pyörii.
Taisi tulla aika pitkä viesti, kun kirjoitin sitä jo silloin päivällä ja ehdin aikaisempaan bussiin onneksi, mutta ehkä sä nukut taas ensiyön hyvin, kun oot nukahtanut puolessa välissä tätä :)
Tuo on paras asenne mitä voi olla, että et stressaa siitä, soitat sen tai et. Oon ihan älyttömän iloinen, että et oo enää täysin lopettamassa. En vaan ollenkaan halua, että lopetat. Ja jos oikeasti pystyisit olemaan joitain hetkiä mun pään sisällä, niin et varmasti sen jälkeen haluaisi enää lopettaa. Etkä etenkään silloin kun sun tekee mieli katkaista mun benjiköysi :) En ymmärrä miksi aina annan sulle sakset, mutta ole hyvä :) Et katkaise kuitenkaan, koska sitten sulle tulee ikävä mun unettavia juttuja ja joudut alkaa sijaistoimintana katsella Emmerdalea. Voin yrittää luvata olla ihan vähän jännittävämpi kuin Emmerdale.
Heips,
Tänään oli sitten sellainen päivä, käväisin siellä urakonsultaatiossa.
Olen samaa mieltä kanssasi, kyllä se maisemanvaihdos tekisi hyvää. Siinä on vaan muutamat hankaluudet, pitäisi sitten koko elämä roudata mukana...
Saas nähdä mihin päädyn, riippuu työpaikastakin aika lailla.
Ei mitään sen kummempaa sitten olekaan tänään tapahtunut... Tässä kirjoittelen ja menen varmasti ajoissa nukkumaan. Pää on niin täynnä ajatuksia, että unetkin on yhtä tohinaa.
Katson sen soittamisen nyt alkuviikon aikana. Sitten päätän miten etenen sen asian kanssa.
Sori, en jaksa nyt raapustella enempää. Hyviä öitä vaan.
Hyvää yötä, älä ajattele mitään asioita, jos ne stressaa. Mäkin vastaan sitten taas huomenna pidemmin, kun nyt on pää tyhjä ja uni kutsuu. Kauniita unia ja nuku hyvin :)
Aamumoi taas :)
heips :)
Mitä luulet, olisiko kuitenkin parempi, että ei jutella sellaisesta, mikä tuo sulle lisäahdistusta tai on liian vaikeaa ajatella? Kun ei varmaan ole kauhean mukavaa, jos on pää koko ajan liian täynnä ajatuksia. Aina kaikesta sellaisesta ehtii jutella myöhemminkin, vaikka sitten kun ne sun työjutut selviää ja niistä vapautuu ajatteluenergiaa, kun sun ei niitä tarvitse enää stressata. Kaikki varmasti ajallaan selviää kumminkin. Mutta on sekin vaihtoehto minusta hyvä, että juttelee asioista ja tietää sitten millaisia ne on. Mun mielestä sellainen olisi ihan mukavaa, että voisi jutella niistä kaiken mieltä painavan ja sitten osaa ajatella aika realistisesti mitä ne on. Sitten on ainakin yksi vaihtoehto lisää olemassa ja tietää millainen se olisi, sen sijaan että on vaan epämääräisiä ajatuksia ja tuntemuksia. Se on ihan hyvä asia, että on niitä vaihtoehtoja, koska niitä ei tarvitse käyttää, mutta ne ainakin luo jonkinlaista mahdollisuuksien tunnetta, joka voi vähän auttaa masennukseen. Ei oo kaikki sitten ainakaan sitä ihan samaa.
Mä olen kyllä ehkä vähän huono neuvomaan, että pitäisi lopettaa ajattelu, koska en ole ikinä osannut sitä. Mutta toisaalta sen vuoksi oon ajan kanssa alkanut kestää ajatuksia tosi hyvin. Toisaalta joskus kun laittaa kaiken ylös jostain aiheesta, niin pää hetkeksi tyhjeneekin. Mutta oon aina ollut sellainen etten osaa tavallaan "paeta" omia ajatuksiani, vaan ajattelen aina kaikkein kamalimmat tunteetkin ja yritän vaan seistä niiden alla vahvasti. Niin kuin esimerkiksi kun vaikka mun mummu kuoli, kun se oli ollut sairaalassa oksenneltuaan paljon ja isä sanoi, että se kuoli rauhallisesti, niin no en ensinäkään ole tyhmä ja toiseksi kuulin sen äänestä, että se on valhe. Niin tuntui jotenkin siltä, että oli pakko ajatella sitä kuinka kamalaa on kuolla oksentaen, kun jos ei ajattelisi, niin kieltäisi totuutta. Ja oon hiljalleen alkanut kestää ajatuksia siten, että tuntuu vahvalta, koska ei tarvitse paeta niitä, vaikka ne on joskus ikäviä ajatuksia. Samoin lemmikkien kanssa ajattelen aina sitä hetkeä, kun ne pitää lopettaa enkä tunne oloani heikoksi, kun tiedän, että oon ajatellut sitä ihan tarpeeksi ja oon vahva tekemään sen sitten, kun se on niiden edun vuoksi paras. Ja sitten muutenkin saatan saada itseni rauhoitettua ihan viileäksi ja ikävät asiat hyväksyväksi, vaikka sitten toisaalta en kestä ollenkaan esim. niiden eläinpelastusohjelmien katsomista, kun näkee miten joku eläin on loukkaantunut tai kärsii, kun tulee inhottava olo. Mutta sitten taas kaikesta oikeasti tapahtuvasta saan ajatukset tosi nopeasti siihen tilaan, että vaan kestän ne ja toimin järkevästi. Niin toisaalta ehkä se, että opettelee sietämään omat ajatuksensa on ihan hyvä asia pidemmän päälle. Oon aika paljon sellainen, että reagoin kaikkeen tosi vahvasti, niin se on ihan positiivinen asia, että senkin voi opetella, että saa rauhallisuutta lisättyä. Ja se on loppujen lopuksi ihan hyvä tunne, että tietää kestävänsä.
Oliko siellä uraohjauksessa mukavaa?
Onhan se työ siinä mielessä tärkeä asia, että sitä kuitenkin tekee niin monta tuntia viikossa, että on varmasti hyvä, kun tekee sellaista mistä tykkää. Ja jos ei löydä sellaista, mistä oikeasti tykkää, niin minun mielestäni se ei ole ollenkaan huono vaihtoehto, ettei tee mitään, jos vaan itse kestää sen ja osaa etsiä itselleen harrastuksia.
Tietty taloudellisesti se nyt on vähän hankalampaa, mutta mikä kenetkin onnelliseksi tekee, niin se on varmasti paras vaihtoehto. Kyllä sellaisetkin ihmiset on minun mielestäni todella arvostettavia, joilla on ollut joku oma juttu, mitä ne haluaa tehdä ja on tehnyt sitä välittämättä mistään muusta, toimeentulosta tai yhteiskunnan paineistakaan. Mulla on muutama sellainen tuttu ja pidän niitä tosi sitkeinä ja itsepäisinä ihmisinä.
Koirani on oppinut ilmoittamaan ruoka-ajasta tökkäämällä nenällään tavaroita alas pöydältä :D Parit kirjat tuossa tipautti juuri ihan tietoisesti :)
Mutta ei sitä pidä ajatella liian pahasti, jos on joskus vähän vaikeampi hetki, koska niitä töitä löytyy varmasti vielä. Ja toisaalta ihmiset on joskus parhaimmillaankin, kun saavat vähän haasteita. Muistan itse, kun muutin omilleni ja oli aina peloteltu, että opiskelijat syö vain makaroonia tai tonnikalaa, niin olin ihan täysin valmistautunut siihen ja tuntui, että sen ainakin osaan, että pärjään eikä tee yhtään tiukkaa syödä makaroonia siksi, että saa asua yksinään. Olin pettynyt, kun rahat riittikin paljon enempään kuin olin ajatellut, eikä tarvinutkaan osoittaa itselle, että varmasti pärjään vaikka millä minimiruualla ynnä muulla :)
Ehkei kaikki ole samanlaisia, mutta mä monesti koen sen aina vaan paremmaksi, mitä vaikeampi tilanne on, koska sitten voi todistaa itsellensä pärjäävänsä ja keksivänsä keinot. Sekin varmaan perustuu siihen, että luonnossa eläimillä on jatkuvasti sellaisia tilanteita ja ne selviää niistä sitkeydellä ja luovuudella ja saa ehkä onnistumisen kokemuksia. Ihmisen elämä tulee joskus vähän liian valmiina, jotta voisi tulla esiin se, että on itsekin niiden sitkeiden ja luovien eläinten jälkeläinen, eikä niin erilainen.
Jos sulla on välillä tylsää, niin saippuakuplienpuhaltelu on kivaa :) Siihen ei tarvitse ees sellaista juttua. Oon joskus taitellut rautalangasta lenkin ja sillä ja tiskiaineella tuli ihan täydellisiä saippuakuplia. Äläkä sitten heti sano, että et oo saippuakuplaihminen. En usko.
Mutta se mun vaan piti vielä sanoa ajatuksia realistisoimaan, että jos joskus päätät, että se maisemanvaihdos on se, mitä haluat, niin voin oikeasti puhua sulle työpaikan samanlaisten asioiden parista mitä itse teen. Vaikka siis se koko ajatus ei varmaan ole kauhean realistinen muutamaan vuoteen. Eikä sua välttämättä kiinnosta sellaiset asiat ollenkaan, mutta ainakin mä tykkään niistä ja sulla olisi varmasti muutamia ihan selkeitä vahvuuksiakin niihin juttuihin. Niin sitä vaan yritin sanoa, että ei tarvitse ainakaan sen vaihtoehdon suhteen siitä asiasta stressata liikaa. Ja siis silloinkin, vaikka oltaisiin vain ystäviä. Eli ei ainakaan tarvitse liikoja stressailla asioista, otan kopin jos tipahdat. Mutta et sä mihinkään tipahda.
Onko sulla ollut millainen päivä? Mun pitäis alkaa nyt tehdä yhtä juttua koneella, koska yhdessä jutussa mun muut ryhmäkaverit on jotain ihme laiskimuksia eikä ne ollut tehnyt sitä :)
Toivottavasti et edelleenkään ole lopettamassa sitä soittamista, koska en haluu että lopetat. Joo joo, tiedän ettet oo mikään jukeboksi, mutta haluun silti, että soitat. Vaadin. Sä saat vaatia multa sitten vastalahjaksi ehkä yhtä tai puolikasta asiaa. Mutta et sitä, että lopetan ajatuksissa lämmittämästä itseäni sun lämmöllä eli kylmettämästä sua. En suostu :)
Heips,
Käväisin heittämässä tyttäreni espanjankurssille just ja huomasin että olit kirjoittanut.
Ihan normipäivä ei sen kummempaa. Tämä ei vaan mulle sovi tämä tekemättömyys, on ahdistavaa kun ei pääse töihin. Se oli minulle niin tärkeä asia elämässä.... Ei voi mitään. Ahdistaa vaan niin kamalan paljon.
Voisin tehdä töitä vaikka 24 tuntia päivässä, jos sellaista vaan nyt olisi.
Teippailin ne nuotit valmiiksi..saas nähdä jaksanko roudata itseni harkkoihin huomenna. Uskon, että jos olisi työ, niin varmasti menisin.
Teen huomenna ratkaisun.
Mitä lähemmäksi kevät tulee, sitä enemmän ahdistaa, koska kesään mennessä rahat on sit finito. Joka paikasta vähennetään, on niin helkkaristi hakijoita jokaiseen avoimeen paikkaan.
Yhden avoimen rekryn tulisi selvitä tän viikon aikana, jos mitään ei siis kuulu viikon loppuun mennessä niin en ole päässyt jatkoon.
Ymmärrän tuon tuskan tunteen siitä työstä. Sitäkin suuremmalla syyllä vähän muuta ajateltavaa ei varmasti ole pahitteeksi.
Miksi sä menisit sinne harkkoihin varmasti jos olisi töitä? Kuulostaa hupsulta :) Eikö ole tärkeää mennä nyt, jotta saa muuta ajateltavaa ja tekemistä. Ja eikö se oo ihan mukavaakin? Vai tuntuuko susta jostain syystä pahalta siellä?
Haluan sanoa sen ihan vaan yleisesti, että ne sellaiset ahdistavasti lähenevät aikarajat on masennukselle todella pahoja. Monet itsemurhat on tehty juuri siksi, että jonkin aikarajan lähestyminen on jatkuvasti tehnyt oloa toivottomaksi. Vaikka oikeasti se etukäteen pelkääminen on paljon pahempaa kuin se itse asiasta selviäminen. Sitä ei pitäisi liikaa surra, että mitä sitten tapahtuu. Koska sitten selviät tilanteen kanssa etkä ehdi sitä surra, koska siinä on tekemistä. Ja kaikkein todennäköisemmin oot jo sen työn siihen mennessä löytänyt ja asiat jotenkin järjestyneet.
Jos vaan pystyt, niin luovu jotenkin siitä aikarajan ajattelemisesta. Tai sovitaan vaikka, että viimeistään toukokuun alussa käydään yhdessä jokaikinen työmahdollisuus läpi ja järjestetään asia jotenkin, jos ei mitään muuta ole tullut. En aio antaa sun ahdistua sillä kaikkein hirveimmällä aikaraja-jutulla. Kaikki järjestyy kyllä.
Tiedän että se masentaa, kun tuntuu, että kaikkialta vaan vähennetään. Tää nykyinen taloustilanne on kuitenkin ihan ok ja ainakin voi melkein luottaa siihen, että yhtä kauan kuin ihmisiä vähennetään, niin ne asuntolainan korotkin pysyy alhaalla. Ja sen ratkaisun vuoksi niitä työpaikkoja alkaa vähitellen löytyä. Tietysti jotkut alat on suhdanneherkempiä kuin toiset.
Siskonikin etsii töitä ja on sanonut, että tuntuu vaikealta ja ärsyttää selailla niitä työpaikkailmoitus sivuja päivästä toiseen. Se on tähän mennessä päässyt yhteen haastatteluun.
Mulla on ollut vähän samanlainen tunne kuin sulla siitä, että tekisi töitä vaikka kuinka paljon, kun niitä vaan olisi. Opiskelin yhtä sellaista alaa, jossa niitä ei käytännössä ole ja se ajatus ahdisti aina välillä hiukan. Tää ala, mitä päätoimisesti opiskelen on taas sellainen, että niitä töitä on enemmän kuin jaksaa tehdä ja tilanne tulee olemaan suhdanteista huolimatta sellainen massiivisen eläköitymisen ynnä muun vuoksi hamaan tulevaisuuteen. Oon huomannut, että se tekee olon hyväksi, että tietä
ä voivansa aina ainakin uppoutua töihin, jos ei muu elämä tunnu hyvältä ja tietty se turvallisuus on hyvä asia ja myös se, että voi tehdä niin paljon kuin jaksaa. Niin ymmärrän kyllä, että sen puuttuminen ahdistaa ja on hyvä haluta siihen tilanteeseen, että kaikki on hyvin, koska se työ tuo sitten hyvää oloa. Mutta sun asiat järjestyy varmasti vielä, koska munkin on järjestynyt. Olin joskus ihan varma, ettei omani järjesty ja laskin mihin asti pystyn elämään asunnossani enkä uskonut, että elämällä on enää muuta tarjottavaa. Mutta niin sekin asia korjaantui, vaikken uskonut. Olen ihan varma, että säkin mietit muutaman vuoden päästä, että hassusti se elämä aina kantaa, eikä ollutkaan mitään hätää ja kaikki järjestyi.
Sehän skenaario me käytiin jo läpi, että jos et ikinä koko loppuelämän aikana löytäisi töitä, niin voit aina olla mun eläkeläinen, jos et mitään muuta vaihtoehtoa keksi. Tarkoitan muuten ihan oikeasti sitä, en sano vain vitsillä. Niin sitä ei pidä stressata. Eikä mitään muutakaan asiaa, olet ihana ihminen, ja se joka sut saa töihin on onnekas eikä toisinpäin.
Nyt vedät vähän henkeä ja lasket sitä ahdistusta menemään ja yrität ajatella, että olet arvokas ja hieno ihminen, joka selviää. Koska sitä olet. Ja sitten meet sinne harkkoihin, eikö niin :) Muuten tulostuspaperia on kulunut ihan turhaan.
Älä jooko stressaa liikaa, vaikka onkin kiva, että oot myös panda, etten oo ainut. Mutta älä stressaa. Löysin juuri eilen pankkitililtäni ylimääräisen tonnin, jonka olemassaolosta en ollut tietoinen ja jota en ollut huomannut, niin saat vaikka sen sitten ihan vain siksi, että et ahdistuisi ja aikarajaa voisi edes ihan vähän työntää eteenpäin, koska se on tärkeämpää kuin mikään raha, että ei tunnu siltä, että tekisi mieli kuolla ahdistukseensa. Niin ja ehkä kuitenkin sillä ehdolla, että et saa maksaa luonnossa :D Paitsi ainoastaan siten, että yrittäisit huolehtia omasta olostasi ja oot elossa ja hyvinvoiva.
Nää on pahoja nää tietokoneella tehtävät jutut, koska en malta olla katsomatta, ootko vastannut :) Nyt aion kyllä keskittyä taas vähän paremmin :) Oon saanut kyllä jo aika paljon tehtyäkin tänään.
Kiitos kannustavasta meilistä.
Toivon että kesään mennessä on asiat siis selvät. En ole stressaaja paitsi raha-asioissa, koska olen pedanttinen niiden kanssa.
Soittamisessa ahdistaa se, että siellä on se yks heppu entisistä töistä... ei sit huvita tippaakaan nähdä, koska tiedän, että se heti alkaa utelemaan... voi huokaus.
No sitten ei ainakaan laajemmassa mittakaavassa ajateltuna ole yhtään mitään huolta niistä asioista, kun oot muutenkin huolellinen niissä. Sellaiset työttömyysjaksot on nykyään yleisiä ja ne järjestyy kyllä ajallaan. Jaksat vaan sitkeesti laitella hakemuksia ja yrität pitää positiivisen mielialan, koska se oma olo on tärkeä. Ja mä oon aina tässä ja autan jos elämä potkii päähän.
No älä anna sen udella :) sanot vaan ystävällisesti ja hymyillen että mitäs se sinulle kuuluu ja keskityt olennaiseen, niin luulisi menevän perille. Ja jos ei niin sanot uudelleen vaikka että et käy enää harkoissa, jos ne on muuttunut ompeluseuraksi. Ja että marttakerhoja löytyy lähempääkin, niin alat pian laiskuuksissasi poiketa niihin, jos tää ei mitenkään eroa niistä. Eikai se niin sitkeä ole ettei tuollaisesta jo ymmärtäisi ettet halua jutella niistä. Sanot vaan suoraan, niin sitten on sunkin kivempi kun saat olla rauhassa uteluilta.
Hyvää yötä, nuku hyvin. Ja mee sinne harkkoihin :) kirjoittelen sitten huomenna taas pidemmin.
Heips,
Joo kait sinne harkoihin on mentävä.. ehkä se tekee ihan hyvää.
Saa ainakin uusia ajatuksia.
Hyviä öitä vaan.
Hyvin ihanasti päätetty :) hyvää yötä.
Saat taas kuunnella mun virtuaalikiljaisuja, kun joudun kohta lähtemään ulos saman jutun takia kuin viimeksikin. Onneksi tosin vaan puoleksi tuntia täällä kertaa, mutta mittari näyttää -12,7. Jäädyn jo ajatuksestakin, kun ei voi edes laittaa miljoonia lapasia päällekkäin. Onneksi selvisin siitä edellisestä, niin tää ei tunnu enää niin pahalta :) Toivottavasti sulla on kiva päivä ja selviät ilman kamalia uteluita :)
Utelulta ei voi välttyä, sen tiedän.
Väsyttää... jospa keittäisi vaikka kahvia.
Ai , onks tääl muitakin samanlaisia työttömiä kuin minäkin, että ei tuu uni kovin aikaisin kuin vasta aamuyöstä alkaa nukuttamaan.
Olemme sitten samassa asemassa kolmen pisteen kera.
Mut ei anneta periksi. Noustaanko joku päivä sohvalta ylös ulos ja lenkille?
Miksei se anna sun olla yhtään salaperäinen? Aika törkeetä :) Sun pitää tarpeeksi painokkaasti ilmoittaa, että ne on sun yksityisiä asioita ja ne koskee sua eikä sua ja sitä. Ilmaiset silleen kiltisti, ettet oikein nyt arvosta uteluita, niin ehkä se rauhottuu. Multa ei kukaan ikinä uskalla udella mitään. Mitä sä oot tehnyt, että sulta uskaltaa? :) No ei, se varmaan tarkoittaa vaan sitä, että ootte läheisiä. Mulle ihmiset nimittäin yleensä pahoittelee, jos ne edes kauttarantain kyselee jotain minkä voisi lavealla tulkkinnalla vähän kokea uteluksi, vaikken koe. Mua ei oikeastaan haittaa yhtään kuinka paljon ihmiset kyselee ja ei kysele, kun vastaan sen verran kuin huvittaa enkä ikinä mitenkään pahalla ota vaikkei tekisikään mieli vastata. Joskus edellisessä koulussa opiskelukaverit alkoi ottaa sellaisia harjoitustyönesittelyhetkiä aina tilaisuutena esittää mulle vaikeita henkilökohtaisia kysymyksiä, koska siinä tilanteessa, kun seisoo kaikkien edessä olisi niin kuin lähes pakko vastata järkevästi. Ja vastaustapani on kuulemma vaan enemmän kysymyksiä herättävä aina, vaikkein oikein miellä sitä niin itse. Mun täytyy yrittää tosi paljon, että osaisin kertoa asioita selkeästi, enkä siltikään aina osaa. Sulta saa sitten ehkä selkeitä vastauksia, jos se haluaa kuulla niitä.
Ja ymmärrän kyllä, että et ehkä nyt halua puhua kaikesta ja varmasti parempikin sen asian kannalta, että jos susta tuntuu, että pää on liian täynnä ajatuksia, niin että voisit välillä olla vaan eikä tarvisi miettiä mitään tai selitellä tilanteita. Mutta on se silti hyvä asia, että on kavereita jotka välittää. Ehkä voisit ihan rehellisesti sanoa sen, että sun oloa ei nyt paranna se, että sun tarvitsee ajatella niitä asioita lisää, koska ajattelet niitä jo ihan tarpeeksi. Ja että sun mielestä olisi kiva, että ihmiset olisi ihan rauhallisia ja normaaleita, niin sitten ne asiat sun päässä voi pyöriä enemmän ja kerrot sitten itse jos siltä tuntuu, mutta jos aletaan vaan udella ja sählätä, niin sitten sun ei ehkä tee mieli miettiäkään niitä, koska tarvitset rauhaa ajatuksille. Tai mitä ikinä tunnetkaan, mutta itsestä voisin olettaa noin.
Mut älä kuitenkaan stressaa siitä, vaikka niitä uteluja tulisi. Sä itse tiedät miten asiat on ja ne on sun asioita ja vain sun. Ehkä hauskempikin, että pidät joitain asioita vähän enemmän omana tietonasi, koska ei muiden tarvitse kaikkea tietää, vaikka kuinka utelisivatkin. Pääasia on, että sinä tiedät :)
Mun pitäisi tehdä sitä puujuttua. Kävin hakemassa pehmeintä puuta mitä löysin ja oon tosi toiveikas, että saisin ehkä leikattua niihin palikoihin viistoja reunia saksilla :D Okei, tiedän vähän etukäteen, että se ei ehkä onnistu, mutta aion silti yrittää. Sun ei onneksi tarvitse nähdä mun hienoja menetelmiä, mutta voin kertoa ne sulle niin elävästi, että saat pyöritellä silmiäsi.
Kahvi on kyllä hyvää, mutta mä en saa unta jos juon sitä. Siis sitten yölläkään, kun pitäisi nukkua. Oikeastaan mua aina välillä ärsyttää se, että yöllä pitää aina nukkua. Tekisi monesti mieli valvoa öitä. Muttei silleen pakosti, niin kuin kahvia juomalla. Pakko kyllä nukkua, kun herääminen on liian vaikeaa, jos valvoo, mutta joudun monesti vaan pakottamaan itseni nukkumaan. Ja oon vielä sellainen, että mun mielestä sänky on tosi ihana paikka, kun se on pehmeä ja siellä on lämpimiä peittoja, niin maailman ärsyttävintä on mennä sinne ja nukahtaa, jotta aika kuluu sekunnissa aamuun ja pitää nousta ylös. Haluaisin aina olla valveilla sängyssä ja yritän aina nukkumaanmennessäkin pitkittää ajatuksianikin, etten vaan nukahda, koska sitten on jo aamu.
Kahvista tuli mieleen, että itämainen teen/kahvinjuontitapa on tällaiselle palelijalle kaikkein ihanin, kun niissä kupeissa ei ole kahvoja ja sitä pidetään kädessä silleen, että se kuppi lämmittää kädet. Joskus oon käynyt lounaalla japanilaisessa, kun oon ollut lähellä, vaikkein niin tykkääkään syödä kahta ruokaa päivässä, mutta jotkut sushit ei kyllä kauheasti täytä kun syö jonkun pienen annoksen, mutta siellä oli kahvi kahvattomissa kupeissa ja siitä tuli tosi hyvä olo, kun se lämmitti kädet. Oon miettinyt että pitäisi kotiinkin hommata ainakin varalle sellaiset kahvikupit. Tai miksilie kulhoiksi niitä pitäisi sanoa. Niin, ainahan voin juoda kahvin murokulhosta, no joo, ehkä tästä aiheesta en enää jauha enempää. Paitsi jos sulla on jotain univaikeuksia, kun oot väsynyt, niin sitten voin jatkaa siitä vielä 5 seuraavaa viestiä :) Mä en aina oo varma pitäisikö mun unettaa vai piristää sua. Molemmissa on puolensa :) Oot kiva, yritä selvitä väsymyksen (ja nyt unetuksen) ja sen kaverisi kanssa. Kerro sitten jos sulla on huono olo, niin yritetään saada se aina heti paremmaksi. Mutta sun pitää silti pysyä pandana, koska pandat on uhanalaisia. Mä taidan olla myös väsynyt, koska tuosta lauseesta tuli vaan mieleen, että "sun pitää pysyä, bandana!" Siis jossain tuulessa. Mun tän päivän asioista tulee varmaan tosi hyvintehtyjä, koska en enää itsekään tajua mitä selitän. Mutta ei se mitään. Ehkä selkenen iltaa kohti.
Moi :) koiralla on tänään eläinlääkäri, viimeksi kun se oli nukutettu, niin sai aika tarkkaan vahtia sitä, kun se yritti kotona vielä tokkurassa nousta koko ajan ylös, mutta kellahti aina kyljelleen, jos ei ehtinyt ottaa koppia. Täytyy yrittää olla hereillä, vaikka ei se nyt niin kamalaa ole kellahtaa pehmeään petiin :)
Nyt sitten tuli vielä toi kauhea flunssa. Keuhkot krohisee niin pahasti ettei saa edes nukuttua ja päätä särkee, ihan kun siellä olisi kauhea paine.
Ei jaksa paljoo kirjoittaa, pitää mennä takaisin nukkumaan.
Voi tätä elämää.
Ettei saa nukuttua... oliko se vihje että mun pitäisi yrittää kirjoitella taas jostain kahvikupeista koko ketju täyteen. No sun onneksi en oo tajuavinani sitä, jos se oli vihje :)
Nyt on sitäkin tärkeämpi, että et yhtään stressaile ja lepäilet ajatellen vain hyviä ajatuksia tai yrität tyhjentää pään kokonaan ja oot vaan. On tärkeetä levätä niin kauan kuin siltä tuntuu, se lepo auttaa.
Mä en oo melkein koskaan kipeä enkä muista milloin olisin viimeksi ollut vaikka flunssassa, vaikka ihmiset yskii ja aivastelee lähellä, niin onnistun aina jotenkin välttämään ne. Mutta välillä mulla on sellaisia päänsärkyjä, että se päänsärky on toisen silmän takana ja kun koko päivän joutuu tuijottamaan asioita, niin tekee päivän jälkeen lähinnä mieli mennä sänkyyn nukkumaan ja valot pois. Ja jos ei mee, niin se ei oikein tunnu lähtevän. Niin se lepääminen on tosi tärkeää. Ja etenkin nyt, kun sulla on ollut vähän masentunut mieliala, niin sun on tärkeää levätä tarpeeksi oli sitten juuri silloin flunssa tai ei, koska se huonompi mieliala vaikuttaa fyysiseen oloonkin, niin siitä pitää nyt pitää extrahuolta. On ihan normaalia sairastella ja silloin pitää keskittyä siihen, että olo tulisi hyväksi, vaikka se ei heti parantuisikaan. Juo vaikka sitä lämmintä glögiä ja yritä pysyä positiivisena, niin ehkä henkisesti on vähän parempi olla. Flunssaiset ihmiset on kauhean hellyyttävän kuuloisia ja näköisiä :) En voi tuolle tunteelle mitään. Ehkä siksi, kun en ikinä pelkää saavani sitä myös, eikä se nyt haittaisi vaikka saisikin. Sellaiset asiat kuuluu elämään. Mutta sitten aina vaan tulee sellainen olo, että voi että, kun ihmiset aivastelee yms. Paitsi kun mun äiti aivastaa. En oo ikinä kuullut kenenkään aivastavan samalla tavalla. Luulen, että se ääni on jo jotain korvia vahingoittava :) Itsekin aina säikähdän sitä ja on tehnyt aina mieli nauraa kippurassa koirani ilmeelle, kun äiti on joskus aivastanut kun olin siellä ja koira ei ollut varautunut :) Sekin hypäti taaksepäin ja katsoi sillä tavalla toinen silmä isona ja toinen kammoksuvana kuin näkisi jossain kohta jonkun hirveän mörön :) Sitä on vaikea selittää, mutta se oli hassua.
Sairastele ihan rauhassa ja kirjoita sitten, kun on olo taas parempi. Yritän vähän hillitä sitä sairastelun aiheuttamaa hellyyden tunnetta, etten ala turhia lässyttää sulle ja saa aikaan sun flunssan muuttumista akuutiksi oksennustaudiksi :) Mutta pidä huoli itsestäsi, ei kai se niin kamalaa ole, vaikka joskus sairastuukin. Ei ainakaan minun mielestäni, mutten ehkä oo paras sanomaan, kun en saanut edes sitä mahtavaa sikainfluenssaa, vaikka olin jollain riskialueella joskus. Pidät vaan huolta siitä, että se oma olo on mahdollisimman hyvä, vaikka flunssa vielä jatkuisikin.
Toivottavasti sun olo on muuten ollut hyvä. Haluan sen kuitenkin sanoa, että jos et syystä tai toisesta halua enää kirjoitella mun kanssa, niin voit aina sanoa sen eikä oo pakko, jos tuntuu siltä. En oo ihan varma aina osaanko lukea sua oikein. Itse kyllä tykkään kuulla susta ja kirjoitella sun kanssa. Mutta sen vaan haluan sanoa ihan vaan siksi, että tiedät, että en halua että tunnet mitään pakkoa jutella mun kanssa. Voit aina lopettaa, jos siltä tuntuu, eikä se haittaa. Sano siis ajoissa, jos mun pitkät unetusviestit alkaa kyrsiä sua. Siihen asti oletan tietysti, että tykkäät niistä ja ajattelet että ne on tosi ihania. Eikä sun tarvitse vastata tähän mitään, että haluat kirjoitella tms. Oikeastaan en niin välitä lupauksista, vaan siitä vaan, että kuulen susta jotain ja jos en joskus enää kuule niin en sitten kuule. Pidän asioista enemmän kuin ne on vaan ilman sen kummempia lupauksia mistään. On mielestäni helpompi olla avoinkin, kun karsii turhat oletukset ja tarpeet lupailuihin. Tai itse voin sanoa lupauksia eikä se tunnu minusta aina edes niin vaikealta tarkoittaa niitä, mutta en oikein itse välitä kuulla. Ja varmaan olisi paras etten itsekään sanoisi, mutta sen haluan kumminkin luvata, että autan sua niitten ahdistavien asioiden kanssa, vaikka tapahtuisi mitä ja korjataan ne varmasti ennen kesää, jos ne ei siihen mennessä ole korjaantunut. Sen kumminkin haluan luvata. Mutta se lupauksista. Toivottavasti sua ei haittaa? Se on vaan helpompaa niin, kun sitten voi puhua avoimemmin ja vaan pyöritellä asioita ilman että ne tarkoittaa sen enempiä.
Ainakin toivon, että voitaisiin jutella ihan kaikesta ilman että ne asiat ahdistaisi yhtään. Kun sun kanssa juttelu kuitenkin sellaisella syvällä tasolla tekee mut iloiseksi :) Niin en jaksaisi ahdistua mistään, vaan mielummin antaisin sen iloisuuden kantaa, mikä susta tulee. Eikö oo hassua, että susta tulee iloisuutta, vaikka oot nyt ollut vähän mörrimöykky välillä :) Sano sitten, jos mun iloisuus alkaa ottaa päähän, en tosin voi sille mitään, niin turhaan sanoisit.
Toivottavasti oot saanut krohinaltasi unta. Tosin koska oot mies, niin se olisi sulle ihan oikein, ettet saisi, niin voisit leikisti kokea oman kuorsauksesi :) No ei, sun kuorsaus olisi varmaan vaan söpöä, koska ainakin tietäisi että saat unta. Kuorsaus kuulostaa kyllä kammottavalta, mutta onneksi sekin vääntyy tosi söpöksi asiaksi, jos välittää jonkun henkilön unensaannista tarpeeksi :)
heips,
Kipeenä edelleen. Pitää parantua maanantaiksi.
Yritä selvitä, jutellaan vaikka sitten taas maanantaina. Munkin pitää tuota koiraa vahtia, kun se on edelleen vähän tokkurassa, vaikka sitkeesti yrittää koko ajan vaellella eri peteihinsä :) Antoivat sille kipulääkettäkin, niin sen silmät seisoo hassusti :) Voisi ollakin tuollainen vähän väsynyt koko viikonlopun, niin saisin hyvin kaikki rästityöt tehtyä, koska oon tehnyt sisustusvirheen ja hommannut matalan olohuoneen pöydän. Kun teen siinä jotain niin tuo koira tulee aina osallistumaan ja vähintään kuolaa papereille. Onneksi se ei kuolaa paljon ja kiva, että osallistuu. Aika usein se tulee myös varastamaan suuhunsa jonkun osan ja se on niin etevä siinä etten ikinä huomaa sitä hetkeä kun se ottaa niitä, aina huomaan vasta sen ilmeestä, että sillä on suussa jotain :) onneksi antaa sen aina takaisin ihan kiltisti. Muista olla stressaamatta ja lepää tarpeeksi. Oot tärkee mulle.
Mitä sun koiralle tehtiin?
Katkenneen hampaan juuri poistettiin toinen katkennut. Ei mitään ihmeempiä :) jossain luita pureskellessa varmaan mennyt. Hammasjutut ei kai niin kipulääkkeitä tarvisi, mutta saipa nyt kumminkin :)
voi poloista.
Se on sitkee koiruli :) tammikuun alussa se oli nukutuksessa kun ne kuvasi sen hampaat ja silloin se oli paljon enemmän sekaisin, nyt se on jo kuin vanha tekijä. Ei haittaa menoa pieni unilääkevaikutuskaan :) ja koirilla on paljon hampaita, niin se kyllä pärjää ilman muutamaa. Mutta voin rapsutella sitä sunkin puolesta, niin ainakin on ekstramukava olla. Epäilen kyllä, että sillä on täällä hetkellä mukavampi olla kuin sulla ja mulla kun ne tökkäsi sen täyteen mitä lie morfiinia :) ja tein sille jauhelihapuuromössöä, mitä pitäisi varmaan kohta antaa kun se tuosta tokenee.
Mun koiralta poistettiin kans hammas, sillä on mätääntynyt etuhammas. Hyvin pärjää, söpö kolo yläetuhampaan kohdalla.
Mulla on tosiaan kamala olo, keuhkoihin sattuu, varmasti koirallasi on parempi.
Silittäisin kyllä suakin, jos et olisi niin kaukana :)
En malta kumminkaan olla sanomatta moi, vaikka väitin että vasta maanantaina. Hengittele keuhkoihin hyvää mieltä :) Munkin pitäisi hengitellä keuhkoihini enemmän, koska oon jostain syystä aina hengittänyt lähinnä sillä yläosalla. Paitsi etten sen vuoksi oo koskaan viitsinyt opetella joogahengitystä, tai käyttää, koska joogaopettaja väitti että se leveentää keskivartaloa ja moni joutuu ostamaan isompia paitoja, jos on ollut kapea. En halua luopua vyötäröstä :) Ja toisaalta sitten on paljon voimakkaampia yksittäiset hetket kun hengittää syvään ja tuntee sen koko vartalossa.
Koita jaksella ja pidä huolta keuhkoista.
Keuhkot krohisee edelleen. Tänään olisi kaverin muksun 1-vuotissynttärit ikävää mennä sinne kipeenä mutta pitää mennä vaan. Täytyy pysytellä siitä muksusta kaukana.
Eihän ne pöpöt välttämät enää tartukaan tietyn ajan jälkeen, vaikka olisi edelleen kipeänä. Koitat vaan olla itsekin rauhallisesti, että paranet. Oon saanut muuten yön aikana jostain pitbullin. Saman värinen kuin koirani ja muutenkin vähän epätyypillinen yksilö, mutta naama on yhtä leveä. Raukka on vähän turvoksissa :)
Haluan oikeastaan nopeasti avautua sulle yhdestä asiasta, jotta se on vaan pois omista ajatuksistani ja on tunne, että oon kertonut eikä tarvitse ajatella sitä enää sen kummemmin. Jos et jaksa mun avautumisia, niin hyppää suosiolla tämän yli, koska sun ei periaatteessa tarvitse tietää tätä, kunhan vaan puran oman pääni tyhjäksi.
Oon lapsesta asti ollut paljon erilaisten eläinten kanssa tekemisissä ja ehkä niistä(kin) oppinut sen, että vaistot on tärkeät ja ihminen on paljon eläimiä tyhmempi, tai ainakin hitaampi, liikaa järkeillessään, koska silloin katoaa se tunne yhteydestä maailmaan ja ne viestit hukkuu, joita maailma antaa. Sitä on vaikea selittää, mutta luotan kuitenkin vaistoihini ja tunteisiini. Esimerkiksi tuossa koirassa ne vaistot näkyy vaikka siinä, että se ei ikinä mene jäällä sinne, missä on virtausta ja heikompi jää. Se luonnostaan välttää kaikki sellaiset paikat. Enkä saisi sitä viemään mua sinne vaikka yrittäisin, pistää siinä vaiheessa jarrut pohjaan ja takapuolen maahan :) En usko että se sen kummemmin asiaa järkeilee, tuntee vain että ei sinne. Samoin jos suutun ja vaikka istuisin täysin paikoillani ja pitäisin kaiken täysin sisälläni, niin se huomaa sen aina ja pistää päänsä syliini sellaisella kerjäävällä ilmeellä ja heiluttaa häntää. En tiedä miksi se tekee niin, mutta kyllä se suuttumus aina liukenee hetkessä. Se vielä heiluttaa häntää aina niin lujasti, että sen koko takapuoli heiluu :D
No joo kuitenkin ne vaistot. Aloin huomata joskus sun tapaamisen jälkeen, että tuli tosi vahva olo, että en pystynyt haluamaan olla muiden ihmisten kanssa, vaikka tiesin ettei meistä voinut tulla mitään. Enkä vaan pystynyt. En ymmärtänyt mistä se tunne tuli, mutta se oli niin vahva etten kyseenalaistanut sitä. Se liittyi ihan selkeästi suhun, ei mihinkään muuhun. Muutamia vuosia meni sitä tunnetta sen kummemmin ajattelematta, tai oli helppo olla vaan. Sitten joskus myöhemmin kun vaikka joku poika osoitti kunnolla kiinnostustaan ja pidin siitä kyllä ihmisenä, niin tuli aina jostain sellainen olo, että teki mieli suoraan sanottua oksentaa pelkästä ajatuksestakin. Tunnuit liian voimakkaalta, vaikka olit niin kaukana. Enkä vaan sun vuoksi pystynyt, vaikka tiesin että oot kaukana ja ehkä ei enää ikinä nähdäkään enää. Mitä enemmän aikaa meni ja mitä enemmän aloin toivoa, että meistä tulisi jotain ja mitä vähemmän toivoa meillä enää oli, niin sitä pahemmalta tuntui. Itkin joskus tuskaani siitä, etten pysty siihen muiden kanssa. En todellakaan vaan pystynyt.
Sitten jossain vaiheessa mun olo meni todella huonoksi. Asiat mitkä siihen johti ei johtunut susta. Sä sanoit sen yhden kauniin asiankin sinä vuonna. Olin vaan jo niin rikki, että en pystynyt kuuntelemaan enkä kestänyt sitä tilannetta enää. En tehnyt sitä asiaa rakkaudesta kehenkään toiseen, vaan olin päättänyt kuolla ja otin sen yhtenä askeleena kunnolla kuolemiseen, että menen henkisesti ja fyysisesti kunnon tuhon.
Ensin se ja sitten fyysisesti tuhoan loputkin. Tiesin, sen tehdessäni, että se on virhe ja se tuntui koko ajan tuholta ja virheeltä, mutta se tuntui siinä hetkessä oikealta tunteelta, tuho ja virhe. Jälkeenpäin ajateltuna en kadu sitä, olen vain pahoillani. Se johti kuitenkin siihen, että tapahtui asioita joiden vuoksi selvisin siitä hetkestä elossa. En tiedä olisiko se ollut parempi, että olisin kuollut. Mutta sen tiedän, että rikoin sen mitä olin itselleni luvannut susta.
Oon miettinyt sitä tunnetta jälkeenpäin. Se on aina tuntunut siltä, että minä huudan itselleni, että en saa tehdä sellaista sulle. Niin kuin oman pään sisältä tuleva epätoivoisen kovaa kaikuva huuto, että mitä ikinä teetkin, älä tee sitä. Ja se kaikuu tuskaisan kovaa, jos en kuuntele.
En tiedä onko se mikään selitys, mutta se tuntuu parhaimmalta kun tunnen, että ehkä se on entisen elämän muistoja. Sitä ajatellessa tunnen, että oon tehnyt väärin sua kohtaan, ollut ehkä väärä ihminen, ehkä tehnyt sitä rahasta ja loukannut sua ja ollut välittämättä sun tunteista. Jotain sellaista kuitenkin, jota olen katunut kuoleman hetkellä niin syvästi, että olen luvannut että teen kaikkeni etten ikinä tee sitä sulle enää. Ja se oma huutoni kaikuu tuskaisena päässäni, etten vain unohtaisi sitä.
Se liittyy ehkä samaan asiaan, että muhun ei ole koskaan sattunut ne asiat mitä sä olet tehnyt läheskään niin paljon kuin voisi ajatella, silloin monia vuosia sitten. Tunsin jollain tapaa syyllisyyttä ja toivoin ettet satuta itseäsi ja välitin vaan syvemmin. Sekin tuntuu kuin joltain syyllisyyden korjaamiselta. Alusta asti juuri niihin asioihin on liittynyt jotain turhaa vahvuutta, joka ei ole vain tämän elämän asioiden summa. Ajattelin myös joskus, että jos me oltaisi seurusteltu, niin en varmaan silloinkaan olisi osannut ottaa asioita liian pahasti ja olisin antanut sulle luvan ihan kummallisiin asioihin tuntematta niistä edes pahaa oloa ja haluamatta itse samanlaisia vapauksia. Se tunne ei tunnu kovin normaalilta.
Että välittäminen sua kohtaan ei voisi kuin kasvaa mitä ikinä teetkin, mutta tuska kasvaa sietämättömäksi, jos itse teen.
En onnistunut pitämään sitä lupausta, joka oli niin tärkeä, että kuulin sen sisälläni siitä hetkestä lähtien, kun sut näin. Sitä en silti unohda, ja vaikken pystynyt, niin yritän virheestä huolimatta. Vaikkei se sulle merkitsisi, niin oon huomannut, että se merkitsee mulle ja sille tuskaisalle äänelle oman pääni sisällä.
Haluan sen vaan sanoa ilman että se merkitsee yhtään sen enempää, että luulen, että tämän elämän osalta se jää siihen yhteen harha-askeleeseen. Se on itselleni helpompi niin, vaikkei mikään koskaan olekaan helppoa, mutta helpointa on ehkä kuitenkin kantaa omat taakkansa ja joskus saada niistä vapautus siitä äänestä sisällä, joka tuntee tehneensä niin väärin sua kohtaan, että kantaisi minkä tahansa tuskan. Korvata jotain. Ainakin se on tärkeämpi asia sovittaa ne asiat itselleen, kuin tehdä asioita elämässä, jotka ei kuitenkaan tuo niin suurta onnea.
No, mutta se siitä. Älä järkyty, vaikka tuli vähän puskista, tai jos järkytyt niin älä tukehdu krohinaasi :) Tästä aiheesta ei tarvitse puhua yhtään sen enempää ja voidaan unohtaa se että avauduin. Meen nyt oikeasti maanantaihin asti pois täältä, niin saan jotain asioita tehtyäkin. Kerro vaikka sitten maanantaina millainen sun olo on, niin yritän auttaa, jos se on edelleen huono. Ja jos ei oo, niin oon iloinen sun puolesta. Mutta siihen asti nyt oikeasti moi :)
Tiedän tuon kaiken. Ei ollut sinulle helppo ratkaisu.
Jos vaihtoehto oli, että olisit tuhoutunut, niin hyvä sitten näin.
Mennään omiin suuntiimme. Ei ollut matkan tarkoitus yhdessä jatkua tämän pidämpää.
Tuhouduin vähän silloin silti, sisältä vaikkein ulkoisesti.
En tiedä tuntuuko se susta vaan pahalta, mutta haluan että tiedät, että olisin halunnut sun kanssa. En tehdä niin kuin tein. Mitä ulkoisesti voi muuttua, niin se ei ollut silloin. Se oli aikaisemmin ja yksinäni. Ajattelin sua silloin.
Nyt tuntuukin pahalta, että otin tämän asian esiin. Alkoi tuntua puukon kääntämiseltä. Vaikkein sitä halunnut tehdä vaan jotenkin kertoa sen sulle, että en aio tehdä sellaista enää. Vaikkei oltaisikaan missään yhteydessä ikinä.
En halua mennä mihinkään omiin suuntiin ja onko sellaisia edes olemassa, jos aina yrityksen ja yrityksen jälkeen päätyy tähän. En jaksa enää edes yritä mennä hampaat irvessä eri suuntaan. Aion olla vaan ja antaa elämän heitellä miten heittelee. Ainut mitä voin yrittää on tukea sua sun asioissa, vaikka ne olisi niitä asioita, jotka ennen kirpaisi. Se on ainut asia, mikä oikeasti tuntuu yrittämisen arvoiselta.
Eri suuntaan ei tee mieli mennä. Silti en ole tässä ollut siksi, että haluaisin väkisin samaan suuntaan. Oon pystynyt luopumaan siitä ajatuksesta, vaikka oikeasti haluaisin sitä eniten maailmassa. Haluan olla vaan ja olla niin kuin meidän on paras olla ilman sen suurempia lupauksia mistään. Mutta jos sä sitä joskus haluat, niin uskallan yrittää eikä se mitään, vaikka se ei onnistuisi. Mulle on tärkeää se, etten aiheuta sulle pettymystä, koska niitä on ollut jo ihan tarpeeksi. Yritän vaan olla niin, ettei niitä tule, koska osaan sen nyt. Ja myös niin etten itse pety, mutta se on jo hyvin opittu.
Ei käy. Mene mihin haluat, mutta et saa mua enää suostumaan tuohon lähdetään eri suuntiin juttuun. En lähde mihinkään suuntaan. Koska rakastan sua. En jaksa enää yrittää turhaan sitä.
En tiedä mitä ajatella... ehkä tätä asiaa on edes turha yritää käsittää, sen verran absurdia se kaikkineen on.
Joka ainoa päivä siitä lähtien, en ole voinut käsittää koko juttua, se ei edelleenkään tajuntaani sovi.
Ehkä en koskaan käsitä tämän asian tarkoitusta.
Et oo yksin noiden ajatusten kanssa. En pystyisi ikinä edes puhumaan tästä kenellekään, kun tiedän ettei kukaan voi käsittää. Se tuntuu niin järjettömältä ja täysin käsittämättömältä, kun sitä itsekin miettii. Onneksi sä oot olemassa ja elät sen saman järjettömyyden.
Välillä kaikki tuntuu selvältä ja näen menneisyyden ja kaiken järkevänä ja ne on hetkiä, kun ei tunnu kipua mistään. Jotain siinä kuitenkin on, minkä sydämellä ymmärtää, mutta ei siltikään voi tajuta, miten elämä voi olla tällaista, miten tunteet voi olla.
Jos mietin liikaa niitä kaikkia outoja asioita, joita on enemmän kuin voi edes muistaa, niin tulee vähän raastava olo. Se olo on paljon parempi, jos on sun kanssa edes jossain tekemisissä. Se tuntuu oikeammalta kuin se, että yrittää väkisin suhtautua kuin ei mihinkään ja unohtaa.
Joskus epäilin itseäni ja ajattelin olevani vain hullu, mutten jaksa tehdä sitäkään enää. Tämä on sellaista kuin se on, enkä oikein usko että se siitä muuksi muuttuu. En minäkään tiedä mikä kaiken tarkoitus on. Monesti ajattelen sitä, että ainakin tällainen pakottaa ihmisen olemaan enemmän kuin on ja ajattelemaan asioita. Olisin ollut todella erilainen ihminen ilman tätä.
Se lohduttaa mua, että kaikki tuntuu sustakin yhtä käsittämättömältä. Kammoksun aina ajatusta, että joku tietäisi tai joutuisin kertomaan, koska jos joku kertoisi minulle vastaavaa, niin en ehkä osaisi kuin pitää vähän hulluna. Ja silti tää tuntuu täysin järjelliseltä ja oikealta kaikessa järjettömyydessään.
Kaikki asiat mitkä on mennyt vähän ikävästi niin sun kanssa tulee aina sellainen tunne, että ne kuitenkin meni niin kuin oli tarkoituskin ja ne on paljon helpompi hyväksyä, koska joku halu korjatakin on suuri. Vaikea selittää. Tuntuu kuitenkin siltä, että kaikki on hyvin, kun en jaksa enää vaan jatkuvasti taistella unohtamisen kanssa.
Tismalleen samoin ajattelen. Surullista silti....
Yritetään ajatella, että se ei oo surullista. En halua että se tuntuu enää surulliselta. Näin vahvat tunteet voi luoda iloa sen kaiken surun sijasta. Aion pitää kiinni siitä, enkä aio taistella omia tunteita vastaan. Annan niiden olla ja käännän ne iloksi ja pidän sut sydämessä miten asiat ikinä onkaan. Me ei olla menetetty mitään, ehkä asioiden on tarkoitus olla näin. Se on mulle tärkeää, että tiedän että voin tuntea lämpimästi sua kohtaan. Me ollaan selvitty paljosta.
Joka ainoa päivä vielä itken ja suren. En voi sille mitään.
Tämä tuntuu niin epäreilulta.
Tiedän sen tunteen, mutta oon aina olemassa sua varten. Voidaan aina olla tai olla olematta jotain. Voit aina luottaa siihen, että välitän susta koko sydämestäni. Teen mitä vain sun vuoksi ja autan sua missä ikinä pyytäisitkään.
Et oo koskaan yksin niiden tunteiden kanssa. Munkin silmät jatkuvasti kostuu sulle kirjoittaessa.
Niin. Uskon.
Usein muistuu kaikki hyvät hetken mieleen, aito hauskuus ja kaikki.
Niitä aikoja on tosi ikävä.
Ei niitten aikojen tarvitse mihinkään hävitä. Ehkä välillä on surullisempia hetkiä, mutta olisi varmasti parempikin suhtautua asioihin joskus vähän kepeämmin ja muistaa hymyillä asioille. Muistan, että mullakin oli hyvä olo ja kaikki nauratti. Kaikesta huolimatta sun lähellä mun hymy on helposti herkässä ja kaipaan sellaisia hetkiä itsekin. Tehdään niin, että ei anneta sellaisten hetkien hävitä mihinkään, vaan otetaan ne vielä takaisin.
Moi :) Oon koko aamupäivän tehnyt ahkerasti juttujani, koska en saanut eilen mitään tehtyä. Jäin aina vaan istumaan ja miettimään sua. Pitäisi ehkä ottaa joku kylmä suihku aina, että saisi ajatukset kasaan. Sun epäonneksi pystyn kylmiin suihkuihin korkeintaan saunan jälkeen ja silloinkin yleensä meen heti takaisin saunaan koska tulee niin kylmä. Tulin laskemaan koneelle jotain juttuja, niin ajattelin tulla sanomaan myös moi. Ja siis tulin laskemaan oikeasti muitakin juttuja, kuin noita roskapostivarmistuslaskuja tänne, jos epäilet että mitä laskuja :) Oli kiva, kun puhuttiin niistä jutuista, mistä eilen puhuttiin. Kaipaan itsekin niitä hetkiä toisinaan ja aika usein. Tosin luuletko, että jos meille tulee liian hauskaa, niin tää ketju katoaa johonkin, se nimittäin oli mun mielestä jo kerran jossain kadoksissa tai sitten olin vaan sokea :)
Moi,
Sama juttu, aina öisin heräilen ja sitten iskee to dellisuus tajutaan. Kauankohan
menee että toipuu? Pitkään veikkaan.
On ikävä hyviä aikoja. Tiedän että mitään vastaavaa muualla en enää koe.
Se oli siinä.
Oon itse aikalailla laskenut irti ajatuksesta, että voisin toipua. En enää jaksa välittää vaikken toipuisi. Tulee paljon huonompi olo, jos yrittää kaikkensa päästäkseen irti ja sitten huomaa jälleen kerran ettei se onnistu ja tulee vaan ikävä ja kaikki tuntuu huonolta. Yritän nyt olla kaukaa viisas ja hyväksyä sen, että parempi olla vaan eikä pohtia liikaa. Ja se ehkä helpottaa, kun ajattelee sitä, että jos tuntee näin vahvasti vaikka tekisi mitä, niin siihen on syynsä eikä kuulukaan tuntea toisin. Ehkä jos meidän olisi kuulunut olla toipuneita ja normaaleja, niin ei oltaisi koskaan kohdattu. Eikä se ollut sattumaa, että kohdattiin koska mulle tuli silloin niin suuri sisäinen pakko mennä sinnepäin missä sä olit, että tuntui etten edes juossut itse vaan jokin työnsi mua tai veti narusta, niin ei se sattumaakaan ollut. En usko, että mikään on sattumaa. Ainakin tässä alkaa pikkuhiljaa tajuta sen, että positiiviset tunteet voi olla vahvempia kuin mitkään maailman negatiiviset tunteet. Kestäviä. Oon ajatellut sitä joskus sellaisena asiana, että jos maailmankaikkeudessa on hyviä ja pahoja voimia, niin ainakin se tunne sua kohtaan on niin rikkoutumattomasti hyvään kääntyvää, että siihen ei mikään paha pysty, että se on sinällään hyvä asia ja osa niitä maailman hyviä voimia. Se on alkanut toimia itsessä sillä tavalla, että se heittää kaikki pahat tunteet pois. Se on vienyt oman aikansa, mutta katkeruus on alkanut hävitä, anteeksianto on helppoa ja kaikkea sellaista. Se puhdistaa jatkuvasti sisältä kaiken turhan ja täyttää sen välittämisellä. Enkä oo ollut sellainen muita ihmisiä kohtaan, en välttämättä anna anteeksi. Sun kanssa se on ihan erilaista.
Minäkin tiedän, etten koe enää mitään vastaavaa kuin sun kanssa. Kukaan muu ei tunnu samalta ja tiedän sen kokeilemattakin. Kaikki muut aiheuttavat jo ajatuksissakin sellaisen kummallisen hetken, että aina yhtäkkiä tajuaa ettei tunne yhtään mitään. Ja ainoat tunteet mitkä on tallella on tunteet sua kohtaan. Ja se näkyy niissä hyvissä hetkissä, että ne on niin hyviä ettei hymy lakkaa millään ja sisällä on iloa niin paljon ettei se pysy millään vain sisällä. Kun ne tunteet on niin olemassaolevia.
Otetaan ne hyvät ajat takaisin, en halua ajatella että ne on ikuisesti menneitä. En myöskään halua, että sulle tai mulle tulee kummallekaan niitä todellisuuspahoja oloja, niin pidetään se todellisuus läsnä. Se voi olla läsnä.
En aio tuntea tästä syyllisyyttä, koska nämä tunteet mitä meillä on ovat niin vahvasti hyviä, ja pahaa karkoittavia, että ne kuuluu maailman hyvään. Vaikka yksityiskohdat joskus tuntuvat muulta. Uskon kuitenkin, että ne on jostain hyvästä lähtöisin. Ja se on tärkeää, että on hyvä olla. Sä välität mun mielestä monesti liian vähän siitä, että sulla itsellä olisi hyvä olla. Jokaisen pitäisi rakastaa itseään sen verran, että haluaa antaa itselleen hyvän olon, jotta voi antaa sen myös eteenpäin. Ja se on varmasti etenkin sun tyttärelle tärkeää, että sulla on hyvä olla. Voin kertoa sen kokemuksesta. Mun isällä on ollut joskus paha olla ja se tuntui aivan hirveältä. Sitä on vaikea sanoin kuvailla kuinka kamalalta, sellaiselta jatkuvalta huolelta. Yritin aina leipoa sille ja tehdä juttuja sen kanssa ja samalla tuntui siltä ettei voi vaikuttaa siihen. Se on myös jokin syntymäjärjestysjuttu, että vanhin tytär tuntee aina erityisen paljon vastuuta isästä. Nykyään mulla on niin huojentunut olo, että omalla isälläni on kaikki hyvin. Mutta aina on sellainen ahdistava tunne sisällä, että tuntuisi kamalalta jos ei olisi. Ja silloinkin kun sillä ei ollut hyvin, niin tiesin sen aina, vaikkei se sitä suoraan ikinä sanonut.
Ollaan vaan ja jutellaan eikä mietitä liikaa sitä onko se väärin vai oikein, eikä liikaa sitäkään että mitä todellisuus on ja ei ole. Mietitään hyviä asioita. Ainakin siihen asti, kunnes sä saat töitä ja sun olo alkaa parantua sitä kautta. Mun mielestä se olisi hyvä, koska se voisi saada aikaan vähän parempaa oloa.
Ja mistä sitä tietää vaikka 30 vuoden päästä asiat olisikin sillä tavalla, että me yhdessä oleminen tuntuisikin siltä, että se olisi mahdollista. Ei tulevaisuudesta ikinä tiedä. Ajatellaan vaikka niin, jos se tuntuu paremmalta kuin se ajatus, että kaikki on lopullisesti mennyt. Kun elämä on niin kummallista, niin ties vaikka päädyttäisiin vielä joskus satavuotiaina samaan vanhainkotiin. Voidaan sitten siellä ottaa rollaattorikisoja ja mennä hoitajilta piiloon. Ei se ota mistään pois ajatella niin, vaikka tietäisikin miten asiat on.
Minä en ainakaan kadu niitä hetkiä, kun olen ajatellut sinua, vaikkei se mihinkään sen kummempaan olisi johtanutkaan. Sekin asia, mistä avauduin eilen, se hetki kun ajattelin sua. Oon iloinen siitä muistosta. Tein sen silloin joskus, koska pelkäsin ajatusta, että tuntuisi niin särkyvältä sun lähellä jos me koskaan oltaisi siinä tilanteessa. Pelkäsin sitä, etten voisi pitää kyyneliä poissa ja näkisit, että kaiken sen tunteen miten sydämessä tuntui heikolta sun lähellä, niin vielä senkin vuoksi sä tuntuisit niin vahvalta ja minä tuntisin itseni särkyväksi. Mutta kun ajattelin sua, se koko tunne tuntuikin hyvältä. Sattui, mutta ajatus susta tuntui niin oudon hyvältä, että se tuntui henkisen ajatuksen takia niin hyvältä, että se sai aikaan...sen. ja itketti sen jälkeen. Ilosta, mutta ehkä surustakin, että olit kaukana etkä lähellä.
En kadu sitä, että oon ajatellut sua enkä aio olla siitä pahoillani, että ajattelen tulevaisuudessakin. Aion olla iloinen siitä, että oon saanut elämältä niin vahvan hyvän kuin sinä.
Oon selkeesti taas sen kylmän suihkun tarpeessa, koska ajatukset ei lähde susta, vaikka kirjotan niitä ylös. Saisit kannustaa siihen suihkuun :)
Moimoi. Ootko jo parantunut, krohinakeuhko :) Toivottavasti oot ja toivottavasti on parempi mielikin. Jos ei oo, niin mene takaisin sänkyyn ja nouse sillä ei-mörrimöykky jalalla :) Mutta on varmasti parempi mieli, jos oot selättänyt sen krohinan.
Olen paljon parempi. :)
Ihana juttu, että on parempi olla :) En ehdi nyt kirjoittamaan pidemmin, kun mulla on huomiseksi kolme palautettavaa juttua, mitkä pitää tehdä. Teen ne ensin ja kirjoittelen sitten illalla, jos jää aikaa mutta ei välttämättä jää. Tuun kumminkin hyvät yöt sanomaan jokatapauksessa :) Kirjotan sitten huomenna, kun ei ole ihan niin pitkä tiistai kuin yleensä. Tietystihän siis odotat innolla mun unettavia löperryksiä :)
Sainkin ne kaksi juttua tehtyä tosi nopeesti ja kivuttomasti (tai ei kivuttomasti, koska tökkään aina jossain vaiheessa suoraan sormelle kuumaliimaa, mutta ehkä oon jo tottunut siihen, että niin aina käy) ja kolmannen jutun tiedoston olin vahingossa jättänyt toiselle koneelle, niin ei voi mitään että jää tekemättä, teen joskus toiste. En nimittäin jaksa mennä enää takaisin sinne. Ehdin ruuankin tehdä uuniin asti tässä välissä niin oon ollut tosi nopea ja ehdin kirjoittaa jotain. Tosin ruuan tekemisessä oonkin aina ihan supernopea ja mun kanssa ei kukaan voi olla keittiössä yhtäaikaa, koska jää jalkoihin, vaikka muuten en oo ikinä sellainen, että törmäilisin ihmisiin tai koiriin. Musta on kyllä jostain syystä tullut niin hajamielinen, että jätän aina vahingossa yhden levyn päälle, yleensä muistan sammuttaa kaikki muut paitsi yhden. En tajua miksi, ei oo kivaa. Kai siellä on taas yksi päällä.
Oon jostain syystä sellainen, että aina kun luulen, että menee ikuisuus niin oon tosi nopea ja toisin päin. Sori siis väärästä aikamääreestä.
Oon vähän pettynyt, että oot parantunut, koska mun mielestä se ajatus sun krohisevista keuhkoista oli tosi söpö :) Kuulostitko enemmän siltä valvekuorsaamiselta vai Darth Vaderiltä? Muista sitten kun joskus taas suutut mulle ja haluut, että pelkään sua, niin älä ainakaan ota mitään Darth Vader-elettä, koska alan vaan ajatella, että voih se sun ihana keuhkokrohina on tullut takaisin :) Etkä sä oikeasti enää suutu mulle, koska oon oppinut hitaasti mutta varmasti olemaan kiltti sulle enkä aio ansaita suuttumusta. Vaikka ehkä välillä ihan vähän kaipaankin sitä, että ollaan molemmat ihan sairaan vihaisia toisillemme. Onko sairasta kaivata sitä? :D Kaipaatko sä sitä koskaan? En tarkoita että haluaisin sellaista, en halua ja onneksi ei olla. Mutta sun kanssa se vihaisuuskin on tuntunut kunnolliselta tunteelta. Se ei oo ollut vain sellaista inhottavaa kyllästymisen sekaista rasittavaa ärtymystä, vaan ihan kunnon vihaa parhaimmillaan. En siis oikeasti kaipaa mitään vihaa :) Oon vaan aika harvoin vihainen niin oli kiva tuntea sekin tunne ja huomata, että sun kanssa se aina tosi yllättävästi tuntui kääntyvän positiivisiin tunteisiin. Tai että mitä pahemmaksi se viha meni, niin sitä lähempänä se oli aina jotain positiivisen tunteen reunaa. Vaikea selittää.
Millaista sulla on muuten ollut? Onko sun olo parantunut siksi, että se fyysinen olo on parantunut, vai onko jotain muitakin asioita vaikuttanut siihen positiivisesti? Selvisitkö niistä harkoista hyvin vai menitkö ollenkaan?
Mulla oli tänään ihan hauska päivä. Koulussa on yksi tosi epäkohtelias poika joka levittää kaikki tavaransa mun työpöydälle, vaikka sillä on omakin, se myös kaivaa kaikki mun laatikot ja käyttää mun tavaroita ihan täysin lupaa kysymättä vaikka seisoisin vieressä. Enkä oo koskaan sanallakaan antanut sille minkäänlaista vihjettä, että mun laatikoiden kaivaminen yms. olisi ok. Mun pinna on aika pitkä ennen kuin sanon sellaisesta ja en oo viitsinyt sitten edes aina mennä omalle pöydälleni tekemään mitään, kun en halua olla epäkohtelias ja siirtää sen tavaroita siitä pois ja en mahdu muuten sinne, se ei myöskään väistä jos se on tekemässä jotain mun pöydällä, niin en todellakaan halua änkeä sen viereen. Niin tänään yksi tyttö huomasi sen ja sanoi, että se käyttää senkin tavaroita tosi epäkohteliaasti eikä yhtään katso jos sotkee jotain papereita eikä edes pahoittele, jos on esim. leikannut mattopuukolla jotain toisen piirustuksen päällä yms. Se siirsi kaikki sen pojan tavarat mun pöydältä pois ja sanoi, että sanoo sille heti kun näkee sen, ettei koske enää mun tavaroihin ja jättää mun pöydän rauhaan tai me suututaan, koska ei tykätä yhtään epäkohteliaista pojista :) Ei se varmaan silti jätä, mutta oli kiva kuulla, että se häiritsee välillä muitakin, koska ei mua nyt vielä ärsyttänyt ole, mutta vähän tuntunut siltä, että pinna kohta kiristyy ihan vähän :) Ainakin sain hetken rauhan sen tavaroista, vaikka ne ihan varmaan on taas huomenna siellä. Täytyy ehkä täyttää se pöytä ihan täysin omilla tavaroilla, mutta se saa olla tosi täynnä sitten, koska jos se on vaan vähän, niin se laittaa omansa niiden päälle. En keksi mitä tavaroita vien sinne, koska en viitsi vain maatakaan siinä pöydällä :)
Onneksi sä oot huomaavainen poika. Tai ainakin melkein :) Muistan ehkä yhden hassun keskustelun aikoja sitten ja huomaavaiset pojat ei tekisi niin nappien kanssa :)
Aamumoimoi :) Pitääkin lähteä vähän aikaisemmin eli mun lyhempi päivä vain piteni samanverran toisesta päästä. Sano sitten jos et jaksa enää mun juttuja, koska ei ole mikään pakko, mut varmaan tiedätkin sen. Vietä kiva päivä :)
Moikka vaan,
En jaksanut eilen kirjoitella.
Kävisin eilen työhaastattelussa, meni tosi hyvin ja konsultti lupaisi jatkohaastatteluakin loppuviikkoon tai heti ensi viikon tiistaille rekrytoivan esimiehen kanssa mikäli profiilini tälle esimiehelle sopii.... :)
Saas nyt sit nähdä. Elän jänniä aikoja. Toivottavasti pääsisi nopeasti töihin.
Tää ketju taisi ehkä hajota, niin kirjoitan tänne alas (olettaen, että se menee alas).
Tosi kiva juttu ja mukava kuulla :) Niin ne asiat aina hiljalleen alkaa parantua ja ehkä alat jo kohta tuntea, että ei oo mitään hätää, niitä töitä alkaa kyllä kohta löytyä jostain. Se vie vaan aina sen oman aikansa. Ja sekin varmaan helpottaa, kun pääsee siitä ahdistuksesta ohi ja palaa vaan innosta päästä töihin, niin kyllä ne haastattelussa senkin varmasti huomaa ja se auttaa paljon.
Ei siis todellakaan tarvitse kirjoittaakaan silloin kun et jaksa, mutta lähinnä vaan sitä mietin, että jaksatko kuunnella mun juttuja. Ja voit aina sanoa, jos on jotain ajanjaksoja, että et jaksa jutella ollenkaan, niin voidaan olla juttelematta ja jutella sitten joskus toiste jos siltä tuntuu. Ei sen tarvitse olla mitenkään mustavalkoista. Mä vaan sitä toivon, että jos sulla on koskaan paha olo, niin voisin edes kuunnella, jos se auttaisi. Tai auttaa muutenkin. Oon tosi iloinen sun puolesta, että ne työasiat tuntuu alkavan järjestyä :) Se kotona makoilu ainakin on itseäni alkanut joskus ahdistaa niin paljon, että oon vaan halunnut tosi kovasti töihin, koska kun on töissä, niin saa aina vapaa-ajallakin enemmän aikaan. Tulee käytettyä se tehokkaammin ja nauttiikin siitä paljon enemmän kun saa joskus olla vaan.
Arvaa muuten mikä on hassu juttu. Kerroin sulle eilen siitä epäkohteliaasta pojasta. Niin eikä mitään, kun tänään se hajotti sen mun puutyön :D Meni ensin kahteen osaan kun se törmäsi siihen ja sitten kolmeen, kun se yritti tökkiä sitä lisää :D Onneksi otan sellaiset asiat tosi hyvin, kun joku muu sanoi, että olisi varmaan alkanut itkeä. Mua yleensä vähän vaan huvittaa kaikki pienet katastrofit, mutta kieltämättä oli sellainen epätodellinen olo, että miten se ihminen voi olla sellainen. Ihan järkkyä. Sitten se oli myös siirtänyt mun työpöydältä kaikki tavarat pois ja laittanut omansa taas siihen. Mutta se oli hauskaa, kun muut ärsyyntyi mun puolesta, koska en edelleenkään osannut ottaa sitä kauhean vakavasti ja siirsi sen tavarat jälleen kerran pois mun pöydältä ja sanoi, että sanoo sille että itse siirsivät, etten saa edes syitä niskoilleni, kun en tykkää sanoa sellaisesta :) Tuntui hieman koomiselta kyllä koko hajotusjuttu ja vielä kun olin juuri valittanut sulle siitä henkilöstä :D Ehkä se on käynyt lukemassa nää ja hajotti tahallaan :D
Oon tosi iloinen, koska tänään ei tuntunut ulkona kylmältä. Alan aina tammikuun lopussa olla jo tosi toiveikas sen suhteen, että olisi jo kohta kesä. Vaikkei se vielä kertaakaan oo päässyt yllättämään helmikuussa. On vähän tylsää, kun ulkona ei talvisin tarkene olla isoja pätkiä silleen muuten vaan. Jos hyppää koiran kanssa lumihankeen, niin tulee hetken päästä niin kylmä, että seuraaviin on mentävä vaan sisulla. Lumihanget on kyllä ajatuksille tosi hyviä, koska aina kun sä söpösti krohiset siinä, niin ajattelen sun halaamista ainoastaan siten, että maattaisiin lumihangessa, niin tulisi ihan varmasti hyvin pian niin kylmä, että pitäisi nopeasti irrottaa susta ja juosta lämmittelemään. Lumihanget on siis ajatuksissa tosi turvallisia ja juuri sopivia sun suhteen :)
Koira on kyllä talvisin tosi tylsä, kun se ei viitsi ikinä heittää lumipalloa takaisin. Haluaisin välillä hävitäkin, enkä aina voittaa. En oikeastaan tee kauheasti mitään muuta, niin on kivaa, kun tarkenee olla ulkona enemmän. Talveksi otan aina isomman määrän tehtäviä juttuja, koska ei tarkene ulkonakaan niin paljon, niin sitten menee kauheasti aikaa koneella istuessa vaan. Tietty se on ihan kivaa, kun saa tehdä sellaista mistä tykkää. Ja toisaalta pidän kyllä huolen, että on kaikkia mukavia tärkeitä hetkiä, niin kuin kunnolla ja rauhassa syöminen yms. En oo jostain syystä ikinä ollut sellainen, että tykkäisin kauheasti mennä, mutta toisaalta teen suhteellisen paljon omia juttujani. Tosin extempore-matkailija oon ollut aina. Meillä on aina kotonakin ollut sellaista, että jos on ollut tylsää, niin on saatettu yhtäkkiä keksiä lähteä matkalle ja lähdetty. Teen itsekin sitä, mutta on vähän vaikeampi nyt koiran takia olla ihan niin extempore, että lähtee samana päivänä, kun keksii idean. Tosin maakuntamatkailua vielä voi, vaikkei ulkomaille. En muutenkaan tykkää kovin paljoa mennä mihinkään, minne ei voi ottaa koiraa mukaan, kun sille tulee niin tylsää, jos se joutuisi olemaan vapaa-ajalla yksin. On kiva kun kesä tulee, koska oon yrittänyt opettaa sitä olemaan mun kanssa piknikillä, mutta se ei vielä oo tajunnut sitä, että istuttaisiin paikallaan, vaan haluaisi johonkin oravien perään.
Ehkä yritän tänä vuonna olla niin jännittävää piknik-seuraa sille, että se jaksaa keskittyä eikä vinkua jatkamaan lenkkiä :) Mutta se on kyllä paras piknikseura ikinä, koska se haukkuu kaikkia känniläisiä, jos ne tulee liian lähelle höpöttämään, niin sitten ne miettii kaksi kertaa haluaako ne tulla :) Mutta ei se koira vielä itse tajua sitä, että sen kuuluu olla siitä ja taata mulle rauhallinen ulkonaistumishetki. Se on kyllä ihan kiltti, mutta huomaa tosi nopeasti jos en ihan tykkää jostakin tilaanteesta ja alkaa heti suojelevaksi mua kohtaan, vaikka sen ei rodun mukaan pitäisi tehdä sitä. En kumminkaan valita :) Jos en ole lähettyvillä niin se ei hauku ketään ja antaisi varmaan varkaankin tepastella kotona miten sattuu. Se on vähän hassu. Tosin kerran kun joku siskoni kaveri oli sen luona käymässä ja se oli tullut metsästämästä, niin olin salaa ylpeä, että koirani kökötti edessäni ja murisi sille jos se tuli yhtään lähemmäs. Ei se saisi kellekään murista, mutta haistoi varmasti kalman, niin olin tyytyväinen, että sen hajuaisti on hereillä. Ja itseäni oksettaa aina tosi paljon jotkut metsästysjututkin, en vaan voi sietää niitä vaikka ymmärrän ajatuksen siitä, että oman ruuan tappaminen on tosi hyvä asia ja ehkä oikeimmin kuin sen ostaminen kaupasta, mutta sekin oli ampunut jonkun vasan, kun oli pakko päästä ampumaan ja sellaiset jutut ällöttää ihan älyttömästi. Meillä oli koira kun olin lapsi ja se haukkui myös teurastajaa ja yhtä metsästäjää koko sen ajan, kun ne oli meillä sisällä.
Ulkona on sen mielestä niin jännää, että se ei osaa olla vaan, vaikka kotona kelpaa kyllä köllötellä sylissä ihan rauhassa. Ja sen kanssa on kiva käydä uimassakin, kun silloin sillekään ei tule tylsää, mutta se piknik ei ihan vielä onnistu kovin hyvin. Oon käynyt sellaisessa rannassa, joka ei oo oikeesti mikään uimapaikka, niin en oo itse viitsinyt kuin kahlata, kun se on aika hankalaa kivikkoa, ja yleensä vaan hypin niitten kivien päällä, mutta koira pääsee siitä ihan loistavasti polskimaan. Se on vielä niin utelias, että ei tarvitse kuin heittää kivi veteen siten, että se ei huomaa, että heitin niin se on heti säntäämässä perään. En oo silti viitsinyt laskea sitä vapaaksi, mutta kai sen saisi sillä keinolla takaisinkin, jos se sattuisi uimaan turhan kauas. Jossain koirarannalla oon joskus käynyt, missä on aidat, mutta ei sitten se uiminen enää kiinnosta, vaan ainoastaan ne muut koirat :) Tai kyllä se sitten, jos uin tosi kauas ja huudan sitä, mutta sittenkin käy vaan tarkistamassa mitä oikein metelöin.
Mulla oli jotain sanottavaakin jostain, mutten muista enää. Haluatko muuten, että kerron sulle enemmän mun elämästä ja tilanteista, vaikka me ihan näin vaan jutellaankin eikä mitään sen kummempaa ole näkyvissä? Voin kertoa mutten viitsi vain kertoa, jos mielummin et halua. Ei sillä, että niillä olisi mitään väliä tai mitään kauhean suurta kerrottavaa olisi. Ei siis ole. Voin kyllä yrittää kertoa sulle ihan mistä tahansa haluat kuulla, mutta en aina tiedä mistä kertoisin. Oon normaalisti tosi huono puhumaan sen kummemmin itsestäni, niin pitää tietoisesti yrittää ja oon yrittänytkin yrittää, mutta huomaan että saatan monesti selittää asiat hyvin epämääräisestikin aina.
Tai jos on jotain mistä haluat puhua niin sano vaan aina. Nyt tunnut ainakin niistä työjutuista paljon iloisemmalta, niin en viitsi enää niin paljon puhua siitä ahdistuksesta niihin liittyen, kun näyttäisi, että oot saanut ne kulkemaan mukavasti taas eteenpäin, mikä on hieno juttu :) Munkin pitäisi ehkä yrittää etsiä kesäksi yksi tietynlainen työpaikka, mutta en oo ihan varma vielä, että ehdinkö tekemään niin paljon sitä kun pitäisi, kun on kaikkea muuta hommaa jo. Sen tarvitsee opiskeluja varten, vaikka nimenomainen homma ei oo se kaikkein ihanin. Ja yksi mitä oon ajatellut, niin siihen liittyy tietysti jossain korkealla keikkumista ja oon niin korkeanpaikankammoinen, että tulisi kyllä ihana kesä siinä työssä. En oo huomannut, että siihen siedättyisi. Ja on aina pakko pitää kiljahdukset sisällä ettei vaan mee uskottavuus. Vaikeeta :D Et varmaan edes sääli mua, vaan sanot että pitää olla iloinen siitä, että olisi töitä. Joo okei, mutta sääli silti, se mun korkeanpaikankammo on oikeasti ihan lamaannuttavaa :) Meillä on jossain hieno kotivideo, kun siskoni ystävällisesti kuvasi mua videokameralla maailmanpyörässä, johon olin hetken hulluuskohtauksessa halunnut. Ja se on myös ottanut kauniita valokuvia, kun mentiin pilvenpiirtäjässä hissiin ja se sattuikin mukavasti olemaan näköalahissi, vaikka sitä ei mainittu missään ja meinasi mennä jalat alta ja oli vaan pakko istua lattialle kippuraan, kun oksetti koko kamalan minkälie minuutin, kun se meni ylös :)
Se on tosin kumma, että jos on tarpeeksi korkealla, niin kuin jossain pilvenpiirtäjässä tai lentokoneessa, niin sitten kaikki näyttää vaan hassuilta miniatyyreiltä ja ei huimaa yhtään.
Jep, katsellaan mitä tuo työpaikan kanssa käy. En nuolaise ennenkun tipahtaa, jos tipahtaa.
Tällä viikolla sitten kuuluu, jos kuuluu.
Minunkin koirat pitävät talvesta kovasti. Aina pitää olla aikaa niiden lumessapyörimiselle, vaikka olisi kuinka kiire lenkillä.
Koirat on tykänneet kun olen ollut kotona niiden kanssa päivällä. Edes joku, itse en kyllä jaksaisi kotona enää sekuntiakaan.
Pidän peukkuja. Kyllä se jossain vaiheessa jokatapauksessa nappaa vielä.
Hyvä vaan kun tuo koira osaa leikkiä itsensä ihan väsyksiin esim. lumessa peuhaamalla, kun nytkin se nukkuu niin tiedottomana tuossa ihan oudossa asennossa, ettei varmaan herää vaikka puuhastelen jotain. Jääkaappia en varmaan silti saa auki ilman sen havahtumista.
Mun koira juoksentelee unissaan parhaillaan, tassut vaan heiluu. Suloinen on.
Suloinen on varmasti.
Mun ei pitänyt kirjoittaa tänään enää mitään, mutta kirjoitan nyt kuitenkin jos nyt jaksaisin saada ajatukset tekstiksi. Älä ahdistu äläkä ota mitään lausetta liian vakavasti, koska saatan monissa asioissa olla väärässäkin. Ja varmaan oot pohtinut samoja asioita.
Oon siis tosi huono yleensä kertomaan mistään "huonoista" tuntemuksistani, niin ainakin yritän nyt. En tarkoita mitään torjuvasti enkä pahalla ja mikään ei johdu mistään sun sanomasta yms.
Kuitenkin. Mun oli tosi helppo tuntea ihan älytöntä tarvetta jutella sun kanssa, kun sulla oli paha mieli. En säälistä, vaan siksi että välitän susta kovasti ja haluan, että sulla olisi aina maailman paras olla. Sitä toivon sulle. En nyt välttämättä aina ihan järjettömän huolissanikaan ole, koska ajattelen että kyllä sä aina selviät ja sulla on varmasti asioita elämässä, jotka takaa sen. Mutta en haluaisi, että koet edes pieniä hetkiäkään pahaa ahdistusta ja tahdon koko sydämestäni auttaa. Se tunne on tosi vahva ja tekisin varmaan mitä vain, että sun olo menisi takaisin hyväksi. Silloin mullekin tulee sydämeen hyvä olo. Ja siis oon käynyt läpi nekin hetket, kun oon ajatellut että parempi mulle, että kärsit. Mutta ne on ollut tosi lyhyitä hetkiä ja kertonut vain omasta pahasta olosta enkä ole oikeasti tarkoittanut sitä. Joten se on ihan selvää, että maailma tuntuu oikealta, kun sun on hyvä olla.
Mä oon aina ollut aivan surkea pitämään ihmisiin yhteyttä ja siinä sellaisessa, että ns. yrittäisi olla osa kenenkään elämää. Tai yrittäisi yhtään. Silloin vasta kun ihminen on mulle todellatodella läheinen ihan oikeasti kaikin tavoin ja ollut vuosia oikeassa elämässä, niin osaan olla itsekin vähän yritteliäämpi. Oon vaan sellainen, eikä mun ole tarvinut muuttua, koska oon aina uusissa paikoissa saanut kavereitakin heti jonkun ensimmäisen esitelmänpitämisen tai vastaavan jälkeen, kun muut on huomanneet, että en ole mikään ylpeä kusipää, vaan ehkä vaan vähän ujo. Ei se mun mielestä kauheasti näy, mutta sen jälkeen tosi suuri määrä ihmisiä on aina sanonut, että tule tänne ja voitko olla mun pari ja tullut aina juttelemaan oma-aloitteisesti. Ja vaikka oon vähän sellainen, että en siltikään osaa olla aloitteellinen, niin ne on sitten aina olleet niin paljon, että oon saanut monista ihmisistä kavereita. Tänään juuri huomasin sen kuinka moni ihminen vaikka koulusta jatkuvasti juttelee mulle oma-aloitteisesti ja se tuntui kivalta, koska jos ne ei juttelisi, niin en yrittäisi edes jutella, mutta nyt kaikki päivät menee aika hassusti.
Mulle iskee jokin sellainen inhottava tunne tilanteissa, joissa pitäisi yrittää, kun se normaali reaktio itseltä on, että ei kiinnosta yrittää. Sun kanssa tuntuu nyt ehkä vähän samalta. En todellakaan tarkoita mitenkään pahalla. Oot tosi ihana ihminen ja arvostan ja kunnioitan sua, mutta mulla on vähän sellainen olo, että ei oikein ole mitään sanottavaa. Tai on paljonkin, mutten osaa, kun en ole sellainen ihminen, että osaisin ja luonnostani haluaisin kertoa vaikka päivästäni toiselle ihmiselle, vaikka pidän susta kovasti. Oon yrittänyt enkä tiedä miten onnistunut.
Mutta sitten asioissa on ihan selkeästi sellainen puoli, että en halua vain lopettaa tätä ohutta yhteydenpitoa suhun. Tiedän, että se ei toimi eikä välttämättä ole tarkoituksenmukaista ihan vaan täydellisenä yhteyksien katkaisuna. Mä luulen, että meillä molemmilla on vähän sellaista välillä, että molemmille tulee vähän paha olo, jos ajatellaan että toinen on unohtanut, koska itse ei aina unohda. Ja silloin kuitenkin tulee jokin tarve saada kuulla toisesta jotain. Sen jälkeen taas tulee hyvä olo eikä ole enää niin akuuttia tarvetta olla yhteydessä. Sori jos tämä kuulostaa inhottavalta tai kylmältä, mutta yritän nyt mahdollisimman rationaalisesti avata asiaa. Tietenkin siellä taustalla on syviä tunteita, mutta tilanne on mikä on. Mullakin tulee monesti se tunne, että en kestäkään ehkä ilman sua ja haluaisin kuitenkin kaikesta huolimatta olla sun kanssa. Se tulee niiden kaukaisuuden tunteiden kanssa ja uskon että samoin kuin sullakin, niin se jossain määrin häviää, mitä lähempänä ollaan. Mä en ehkä vaan reagoi niin selkeästi niihin tunteiden aaltoiluihin, vaan yritän pysyä rauhallisesti niissä, vaikka ne aaltoilee.
Sitten välillä, kun sulla on ollut paha mieli meidän asioista ja oon tuntenut sen ihan saman tuskan, niin oon halunnut sanoa, että asiat meidän välillä voisi olla niin kuin ennenkin, vaikka oon sisälläni tiennyt, että se on ehkä valkoinen valhe, koska ne on niin lukossa nykyään. Ei mahdottomasti, mutta vaikeasti. Ja enemmän sun suhteen, on mullakin tietty omat asiani ja ne on ne mitä itse ajattelen, en niitä sun. Kai jokaista ne omat asiansa vain vaivaa, ei ehkä toisen enää tällaisissa tunteissa, ne on hyväksytty. Ja oon ajatellut, että ehkä se vaan auttaa sut yli sen haikeuden, jos sanon niin, koska itsekin tunnet ehkä eritavalla taas seuraavana päivänä.
Haluan nyt kuitenkin korostaa sitä, että en millään tavoin ajattele susta pahaa. Välitän kaikissa tuntemuksissa susta paljon ja kunnioitan sua. Ei vaan ole aina niin helppoa, etenkään tällaiselle ihmiselle, joka on koko ikänsä juossut toisia karkuun, mutta epäilisin että se on sullekin vähän samanlaista.
Oon halunnut ja haluaisin yrittää olla edes tällaisessa heikossa yhteydessä suhun, koska se tuntuu vaikealta, mutta oikealta. Luulen, että se vaikealta tuntuminen on myös merkki siitä, että ehkä kuuluisi opetella. Kukaan muu joka ei olisi tarpeeksi läheinen oikeassa elämässä ei merkitse niin paljoa, että edes viitsisin yrittää. Uskon kaikkeen karmaan ja muuhun ja musta tuntuu, että meillä molemmilla olisi parempi olla, jos me yritettäisi pitää toisiimme edes näin sellainen pieni yhteys. Se olisi ehkä tarkoituksenmukainen asia. Sitten voisin olla "läsnäkin", jos ikinä tarvitset missään apua. Mutta en tiedä. Ajattelin nyt kertoa miltä on pari päivää tuntunut, koska peitän aina vahingossa kaikki tällaiset tunteet sisälleni.
Toivottavasti et ota pahalla, koska yritän kunnioittaa sua kertomalla niistä sulle, sen sijaan että vetäisin vaan kestohymyn naamalle ja tuntuisin ehkä vähän feikiltä. Se on nimittäin se helppo ratkaisu mulle, kun en mielelläni kerro tällaisesta. Mutta ainakin nyt yritin. Äläkä ota vakavasti, tää on vaan tällaista tajunnanvirtaa ja huomenna saatan ajatella taas jo eri tavalla. Tykkään kyllä kirjoittaa sulle, mutta tuollaista pyöri nyt välillä mielessä. Ehkä sullakin.
Sen vielä haluan sanoa, että tarkoitin sitten ihan tosissani niitä kaikkia juttuja, joita sanoin kun sulla oli paha olo. Vaikka mulla olisi millainen mielentila, niin kaikissa ottaisin sut mun sohvalle tai kotieläkeläiseksi jne. Vaikken aina kerro kaikista tunteistani, niin ne piti ihan paikkaansa. Ettei tästä nyt tule sellaista oloa, että kaikkea sanomaani pitää epäillä, kun se on vaan se tietty pala tuntemuksia, joista olen tosi huono sanomaan. Tosin itsekin olet välillä.
Hyviä öitä, nuku hyvin.
Kiitos paljon kauniista sanoista. Olen otettu.
Kyllä voidaan kirjoitella ihan hyvin, vaikka avata jotkut sähköpostiosoitteet jos halutaan ja päästään täältä palstalta pois,
Itse olen sivuraitella niin kauan kun saan sen työn, koska se nyt on mun elämäni tärkein asia tällä hetkellä.
On kaikenlaisia tuntemuksia vielä, syvää pettymystä, että asiat meni miten meni.
Kun parhaansa yrittää ja saa kylmää vettä niskaan, niin on se toki raskasta,
Jos olisi edes harkinnut lähtemistä, niin kaikki olisi ollut helpompaa. Nyt kurkku katkaistiin varoittamatta, niin olipa taas kestämistä.
Jää varmasti kaivelemaan koko loppuiäksi tuollainen, ei voi mitään.
No ihan mitä tahansa, ei sitä kannata nyt jäädä pohdiskelemaan. Muutamaa ihmistä on ikävä, täytyy myöntää. Sellaisia helmiä, ne ihmiset. Joskus vielä otan heihin yhteyttä ja haluan vielä nähdä, se on varma, mutta vasta sitten kun työasiat on selvät.
Nyt hyvää yötä. Kirjoitellaan taas paremmalla ajalla lisää.
Tuntuu hyvältä, kun ymmärrät mun ajatuksia paremmin kuin osasin edes toivoa. Oot tosi kiva. Kirjottelen sitten taas, kauniita unia.
Huomenta :) Oli kiva se ajatus, että voitaisiin kirjoitella sähköpostilla. Onhan tässäkin omat puolensa kuten vaikka se, että voi nopeasti katsoa onko toinen kirjoittanut jotain. Mutta tää aiheuttaa pakostikin vähän turhaa ahdistusta, josta pääsee hyvin eroon vaihtamalla sähköpostiin. Oon vaan yrittänyt olla välittämättä siitä itseni puolesta, mutta en vaan osaa ja tuntuisi hyvältä päästä pois täältä. Ehkä se vähän helpottaa mun sitä päivästä kertomistakin yms. Huojentaisi muutamankin eri asian vuoksi...
Vietä mukava päivä.
Ihan jees-päivä tänään, puuhaillut kaikenlaista.
Pitäisi mennä lumitöihin, mutta ei taida jaksaa.
Olin aluksi sitä mieltä, että tuo lumisade on tosi ihanaa ja voisin aina muutenkin katsella sellaisia isoja lumihiutaleita varmaan ikuisesti, mutta sitten kun kävelin bussipysäkiltä kotiinpäin vastatuuleen, niin se tuntui ihan kamalalta jääsateelta.
Sulla on aika paljon tuollaisia terveitä ja hyviä asenteita, oon huomannut. Niin kuin tuokin, että et mee tekemään lumitöitä jos ei juuri huvita. Oon vähän samanlainen, en jaksa stressata turhista ja vaikka tekemättömät lumityöt tai vastaavat ei ikinä häiritse mua ja teen sitten kun siltä tuntuu. Mun mielestä on hyvä osata ottaa vähän rauhallisemmin kaikesta stressaamisen kanssa. Kivempi tehdä asioita siitä syystä, että huvittaa. Tai no on mullakin jotain yksittäisiä asioita, joihin en suhtaudu niin rennosti kuten esimerkiksi se, että haluan tehdä ruokaa jokapäivä ja toinen on se, että jos joku tulee kylään, niin pitää aina sen vuoksi olla tiptop-siistiä ja paljon tarjottavaa. Noin muuten en välitä yhtään siitä että imuroinko tänään vai huomenna, mutta siitä pidän kiinni aina, että vaikkei itseäni ikinä mikään stressaa, niin on kuitenkin muille kiva kun on siistiä. Jotkut ihmiset taas on sellaisia, että kaikki asiat pitää tehdä jollain ihme natsimaisella kurilla ja siitä en oo ikinä tykännyt tippaakaan. Tai ehkä en vaan oo ikinä ymmärtänyt sitä. Tai no en tiedä, ehkä yhteiskunta toimii rationaalisemmin, mutten oo oikein ikinä mieltänyt olevani tai haluavani olla mikään yhteiskunnan rationaalisen koneiston osa. Mutta kai me voidaan olla iloisia, että esim. kaupunkien auraus aamuliikenteelle lumesta ei toimi vapaaehtoisvoimin eikä ole mun ja sun varassa :D Luulen, etten kyllä jaksaisi valittaa vaikka kaikki tiet olisi aina tukossa. Onhan sekin arvo, että kaikki toimii aina sulavasti, mutta en lähtökohtaisesti valita asioista, koska jos ne häiritsee tarpeeksi, niin voin valittamisen sijasta tehdä ne itse.
Se on niin totta, että on tärkeää saada ensin sellaiset perustavanlaatuiset asiat kuntoon kuten se työ, niin sitten on hyvä olla omissa nahoissaan ja jää paljon enemmän energiaa muuhun. Siinä on sekin, että on sitten niin suuri osa päivästä jotain ihan muuta ajateltavaa, niin se helpottaa asioita. Ei tarvitse pyöritellä mitään jatkuvasti päässään. Se oikeasti tekee kaikkien asioiden kannalta elämän helpommaksi. Oon itsekin huomannut sen. Ja ymmärrän kyllä oikeasti senkin mikset halunnut mennä harkkoihin ja tavata ketään, mutta olisit kokenut paremmaksi mennä jos olisi töitä. Olin itse ihan samanlainen joskus. Ja sitten heti kun sain töitä suostuin jopa menemään joskus aikoja sitten jonkun lapsuudenkaverin tupareihin, joissa oli kyllä tosi tylsää, mutta kävinpähän morjestamassa sitä ja sitten ilmottauduin myös samantien johonkin kansalaisopiston joogakursseille. Mitkä olisi molemmat ollut varmaan järkevää tehdä myöskin silloin kuin ei ollut mitään tekemistä, mutta se jokin sellainen luottamus itseen nousee niin paljon ja saa ihan uudenlaista energiaa kun saa niitä töitä ja sitten on luonnollisempi muutenkin puuhailla kaikkea, kun on jo liikenteessä. Se on kyllä tosi tärkeä juttu, että saa sen jutun sellaiseksi kuin haluaa ja oon ihan täsmälleen samaa mieltä, että sun pitää keskittyä siihen nyt täysillä. Ja positiivisella mielialalla eikä ahdistua, koska se positiivisuus auttaa asioita järjestymään.
Oliko se edellinen työ sellainen, että pidit siitä paljon? Tai sellainen, että olit tottunut siihen ja se oli hyvä osa arkea? Tietty sitten se ei oikein sovi, jos pidit siitä koko ajan paljon, mutta sehän voi olla koko elämän kannalta loppujen lopuksi ihan positiivinenkin asia, että joutuu kokemaan sen tunteen, että haluaisi vaan niin paljon töihin. Koska sitten kun niitä lopulta saa, niin on tosi onnellinen niistä. Mun isällä oli joskus kissa, tai se oli itseasiassa ollut mun joskus kun olin lapsi (vaikka kuulostaa vähän oudolta sanoa, että mun mutta sanotaan vaikka että mun lellikki), mutta sitä ei oltu leikattu ja se vaelteli aika paljon kaikkialla, vaikka tulikin aina kotiin syömään. Se kumminkin jäi jollekin vaellukselleen joskus n. 2-vuotiaana eikä sitä näkynyt enää sen jälkeen. Se tuli joskus 10 vuoden päästä takaisin ihan raihnaisena. Isä joskus soitti, että se oli tullut takaisin ja kertoi, että on jättänyt ovea auki, että se uskaltaisi tulla sisälle. Sitten joskus kun se uskalsi tulla edes askeleen sisälle, niin se alkoi heti kehrätä, sen mielestä se kova ja viileähkö lattia oli niin ihana verrattuna johonkin muuhun :) Sitten se taas kesyyntyi ja uskalsi tulla kunnolla sisään. Ja se kissa oikeasti kehräsi ihan jatkuvasti. Eikä mistään erikoisesta. Vaan siitä, että sisällä oli kai sen mielestä niin lämmin. Kun se oli oikeasti elänyt varmaan jossain metsässä, se oli niin pahan näköinen. Sillä oli tassu murtunut ja mennyt ihan ihme asentoon, toinen silmä täysin sokea ja kokonaan harmaa ja sen pään päällä oli niin paljon kuivunutta verta etten saanut sitä ikinä puhtaaksi siitä, koska en viitsinyt ajaa siitä karvojakaan pois, koska siinä oli niin paljon sellaisia arpisen näköisiä kohtia. Ne sen vaivat oli sen verran pahoja kuten se väärään asentoon luutunut jalka, että ehkä jonkun toisen kissan kohdalla olisi pitänyt miettiä, olisiko lopettaminen parempi vaihtoehto, mutta sen kohdalla sitä ei tarvinut miettiä hetkeäkään, kun se oli ihan käsittämättömän onnellinen. Kaikki aina etukäteen sanoi, että se pitäisi lopettaa, mutta sitten kun ne näki sen, niin heti olivat eri mieltä, kun se näytti niin onnelliselta, että eihän sellaista nyt missään nimessä voi lopettaa. Ja se oli aina tosi hassu, kun isä ei ikinä pystynyt vastustamaan sen kerjäystä, kun se tuli kehräten kerjäämään ja heitteli sille juustonpaloja, kun se raukka ei ikinä nähnyt vaikka ne olisi lentänyt ihan vierestä ja vaan edelleen kerjäsi :) Pointti on kuitenkin se, että sitä iloisemmaksi hyvät asiat sitten lopulta tekevät, mitä kauemmin niitä vailla on joutunut olemaan.
Nyt meen syömään, kun tein ruuan hautumaan, kun tulin kotiin. On jo varmasti valmista.
Ainiin se sähköposti. Ehkä teen sen nyt kuitenkin. Kirjoita sinne jos huvittaa ja jos ei huvita, niin jatka tähän. Ei sillä niin väliä. En tiedä miten voi olla jostain syystä todella rasittavaa keksiä sähköpostiosotteita. Ajattelin laittaa jonkun tosi kornin, mutta sitten en ollut ihan varma olisitko tajunnut sen vitsiksi niin en viitsinyt. Ehkä olisi pitänyt. Mutta se osoite on kuitenkin nyt [email protected] ehkä ne kornimmat olisi kuitenkin olleet jo varattu.
Moikka,
Laitoin sulle mun postiosoitteen ja viestin tuonne antamaasi osoitteeseen.
Vastaan kuitenkin tänne tähän vielä.
Niin, oli se duuni tärkeätä vaikka jälkeenpäin kun ajatteli, niin oli sielläkin aikalailla skeidaa ja hieman outoja ja itserakkaita paskiaisia, toisaalta puurtajia ja hiljaisia kärsijöitä.
Jos jotakin uudistusta tms. olin tekemässä, niin eräillä oli aina negatiivinen suhtautuminen kaikkeen tekemiseen. Positiiviselle ihmiselle kuten minä sellainen on suuri rasite.
Oli puuhaamassa erään toisen osaston kanssa sellaista, että olisimme heidän aamupalaveriin menneet kertomaan uusista tuulista, niin tämä yksi jehu piti sitä niin tyhmänä ideana ettei halunnut lähteä siitä edes keskustelemaan. Ole siinä sitten innovatiivinen ja luo suhteita. Tämä yksi esimerkki.
Sitten nämä kuulemma kävivät entiselle pomolle itkemässä miten kaikki on paskaa, vaikka tämä pomo on jo kilpailijalla töissä... naureskeltiin yhdessä näille tyypeille kun tämän entisen pomon tapasin, oli aika surkuhupaisaa. Jos on paskaa ja vaikeeta, niin miksi väkisin jää roikkumaan, menis muualle.
Siellä oli muutenkin sellainen outo ilmapiiri, ihmiset kantoivat asioita sisällään hiljaa. Jos joskus jonkun sai avautumaan, niin sitten tuli oikein ryöppy asioita päälle.
Tiedän, että tuollainen tyyli ei tule pitkän päälle johtamaan mihinkään hyvään. Parhaat lähtee menemään ja loput tekee juuri sen mitä vaaditaan, ei yhtään enempää.
Sori tää avautuminen. harmittaa silti olla työttömänä, vaikka kaikkea paskaa sai nielläkin aika ajoin.
Laitoin sulle viestin. Ps. katso roskapostikansio, koska itsekin jouduit sinne :D
vastasin postiisi :)
Mäkin vastasin sulle, hassua ilmoittaa, mutta ilmoitinpa silti :)
Sinä et halunnut niin että turhaa paskaa tämä. En jaksa lukea. Olisit saanut kaiken mutta pakenit ja heitit mut haaskalinnuille. Kirjoittelepa täällä vain sitten muka itsetuhosta senkin valehtelija ja juorukello.