viime viikolla olin aivan maissa. en jaksanut oikein mitään, en halunnut tavata ketään, itkin vähän väliä. tuntui kuin olisin ollut sumussa. viikonlopun jälkeen kuitenkin olen tuntenut oloni paljon paremmaksi, eikä tuosta masennuksesta(?) ole jälkeäkään. lisäksi minulla oli vuoden ongelmia syömisen kanssa (jonkinlainen lievä syömishäiriö), josta nyt tunnen päässeeni eroon. varasin kuitenkin viime viikolla ajan psykiatrille, ja nyt mietityttää, että vieläkö minun kannattaa mennä sinne? mitä jos käynti onkin turha? eihän minulla ole edes mitään 'kunnon kerrottavaa' psykiatrille. en siis tiedä, mistä tuo olo johtui, mutta sitä on ollut aikaisemminkin. kannattaako mennä psykiatrille nyhjämään tyhjästä (kun nyt ei tunnu pahalta), vai peruutanko koko ajan? en edes tiedä, mistä keskustelun hänen kanssaan aloittaisin, sillä nyt ei tunnu, että mitään ongelmaa on.
psykiatrille vai ei?
mustikka
9842
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Olet varannut suoraan aikasi psykiatrille käymättä eka yleislääkärin juttusilla.
Sitten esitän kysymykseen kysymyksen:
Kannattaisko käyttää vähän omiakin aivoja välillä?
Äitikin voi antaa hyviä vihjeitä.
lähinnä tarkoitin siis tällä viestillä sitä, että onko syytä mennä? olenkin menossa ensin omalle lääkärille ja hän lähettää minut eteenpäin. kuitenkin, takertumatta nyt tällaisiin, olisin vain halunnut kuulla mielipiteitä ja kokemuksia siitä, ovatko tällaiset mielialanmuutokset tavallisia masennuksessa, vai onko tämä vain jotain ohimenevää, josta olen täysin 'ylihuolestunut'? en kiitos vain tarvitse tässä tilanteessa jonkun näsäviisaita kommentteja siitä, kuinka äidin puoleen voi aina kääntyä. omatkin aivot on, tahtoisin vain muiden arvokkaita mielipiteitä. kiitos.
Kai se nyt on oma asiasi menetkö lääkäriin vai et. Mutta kun kerta tulet ajan psykiatrille saamaan, niin miksi et sinne menisi? Kyllä psykiatri osaa parhaiten vastata mielialanvaihteluita koskeviin kysymyksiin, jos se kerta askarruttaa sinua itseäkin.
Eikä ne psykiatrit niin kauheen pelottavia ole, vaikkakin he suosivat kovasti erilaisten lääkkeiden käyttöä kaikkiin mahdollisiin vaivoihin.
Taitaa psykologi kummiskin olla parhaiten perillä mielialanvaihteluista ja niiden syistä.
Psykiatri on taas asiantuntija psyykkisten sairauksien hoidossa.
Tietenkin menet ja kerrot, että nyt tuntuu tavalliselta, mutta silloin oli sellaisia olotiloja. Hänen kuluu auttaa sinua ja sinä annat työkalut hänelle. Puhu kaikki hyvät ja huonot asiat elämästäsi ja itse arvioit hänen ammattitaitonsa sen jälkeen, onko apua vai ei. Muista kuitenkin, että ensimmäisellä kerralla vastailee vain, että jaa ja joo, hänenkin pitää saada tilanne hallintaan. Toisella kerralla voit jo itse arvioida saatko mitään vai et. Ei sinun tarvitse miettiä, kuinka viihdytät psykiatria, sano vaikka, että et halua puhua mitään, kaikki on kunnossa, ammattilainen kyllä avaa keskustelun ja luulen, että saisit jotain pohdittavaa myös. Aina käynnit eivät ole paapomista vaan joskus joutuu myös tiettyjen tosiasioiden eteen. Mene avoimin mielin, voit löytää itsestäsi jopa uusia piirteitä.
Vuosi sitten olin todella masentunut, vaikka kaikki piti olla hyvin. Äitini kehottamana menin psykiatrille. Aluksi musta tuntu ettei mulla olisi mitään sanottavaa, mutta kyllä sitä vain puhuttavaa löyty... joka kerta vain enemmän. Masennuksen ei tarvitse johtua tämän hetkisistä asioista, vaan voi juontaa lapsuudesta asti.
Se on viimeinen vaihtoehto...
tutustu vaikka ennemmin bestsellereihin ,joilla voi auttaa itse tilaansa, tai vaihda maisemaa tai keksi jotain kivoja asioita.
Moni on kuollut psykiatriassa...
ihan naurattaa. eh, eh.
Itellä alko joskus yläasteen alussa tommoset ongelmat, menihän ne aina välissä pois, mutta nyt kaxkymppisenäki pyörin vielä samassa kehässä.. Terkka passitti psykiatrille, vaikken siellä tahtoisi edes käydä ja psykiatrikin alkaa menettää hermot kun en osaa puhua mistään. Mutta eihän siinä mitään menetä. Psykiatrini meinasi alussa että väh.1-2vuotta pitäisi siellä laukkoa. Ei tässä tosin edistystä tapahdu, joten ehkä vielä 50vuotiaanaki pitää siellä käydä.. :P tai ehkä joskus pääsen ns.eteenpäin. Ei voi tietää.