Miten käy kun ei suostu hoitoihin tai hyväksymään diagnoosiansa.
Kuinka "hulluksi" touhut voi mennä? Verbaalista päivittäistä hyökkäystä lähimmäisiä kohtaa on. Mitä vaatii että ihminen voidaan pakottaa hoitoon? Niin kamalalta kun se kuulostaa, mutta hän polttaa kaikki sillat takanaan jatkuvalla haukkumisilla, toisten vähättelyllä, sitten kun asian yrittää kohdata ja sanoi ei se ole noin hän ei muista mitään, tai ei asia noin mennyt. Kieltäytyy totaalisesti näkemästä omat tekonsa ja sanansa. Lähimmäisten oma mielenterveys alkaa olla kohta heikoilla jäillä vaikka kuinka yrittää ymmärtää.
Hoitamaton kaksisuuntainen mielialahäiriö!
10
1469
Vastaukset
- Pläkki homma
Sellaista ei tietenkään kannata katsella. Tee selväksi että lähdet lätkimään jollei hoida itseään. Mielen sairaudet ovat siitä ikäviä, että ne tarttuvat. Tervekin saa helposti masennuksen, kun joutuu tukemaan sairasta saamatta itse mitään takaisin.
Ymmärtämässä saa olla ihan maailman tappiin, jollet lopeta sitä. - dededertyyu
Pakkohoitoon vaaditaan sitä että jos on itselle tai muille vaarallinen, mutta siinhän se on että miten sen saa toteen näyettyä ennkuin on jotain tapahtunut.
Vaikea on sinunkin tilanne ja lähde vetämään jos vielä pääset ja voit. Yleensä bibot sitoo läheisensä niin ettet pääse pois vaan olen ansassa. (ei kaikki) ja sitten kun tulee parempi olo niin he ovat aivan ihania mutta usko vaan sitä ei kauaa kestä.
Se on kuin saippuapala joka heti kun ajattelee että nyt se on lähellä ja hyvin niin silloin se luiskahtaa käsistä. - onnellisuuspilleri
parhaiten autat tätä henkilöä kun saisit hänet hoitoon. voi tuntua kurjalta sanella ehtoja rakkaille ihmisille, mutta jos ikävilläkin konsteilla saisit ystäväsi hoitoon, on se hänen elämäänsä kohentava tekijä, ja hän varmasti kiittää sinua sittä.. tosin vasta kun on ensin ehtinyt reagoimaan hoitoonsa..
- bgtrfv
Siis tä? Sä olet toimittamassa lähinmäistäsi hoitoon, koska juttelee ilkeästi?
En tajua tätä palstaa.. nykyisin siis jo ilkeästi puhuminen on aihe syöttää neuroleptejä ja tasaavia?
Jos näin homma menisi, mun entisestä duunipaikasta joutaisi 80% bipodiagnoosin alle.
Olet ahdasmielinen.. onneksi en tunne sinua- 20 + 17
Olen samaa mieltä. Kyllä tuollaisessa tilanteessa kannattaisi lähteä hakemaan apua ensiksi itselle. Ei se homma niin mene, että parisuhteessa tai perheessä yksi on sairas ja muut terveitä. Jokainen siellä tarvitsee apua. Perheterapiakin voisi olla yksi vaihtoehto.
- sinulle, pulassa
20 + 17 kirjoitti:
Olen samaa mieltä. Kyllä tuollaisessa tilanteessa kannattaisi lähteä hakemaan apua ensiksi itselle. Ei se homma niin mene, että parisuhteessa tai perheessä yksi on sairas ja muut terveitä. Jokainen siellä tarvitsee apua. Perheterapiakin voisi olla yksi vaihtoehto.
Kyllä se niin menee, että yksi ihminen voi sairastuttaa koko
perheen ja yhteisönkin käyttäytymisellään eli hoitoon vaan jos ei
hyvällä niin pahalla. Jos ei usko niin pois vaan, ei omaa
elämäänsä kannata pilata toisen käytöksen takia. - 3 + 20
sinulle, pulassa kirjoitti:
Kyllä se niin menee, että yksi ihminen voi sairastuttaa koko
perheen ja yhteisönkin käyttäytymisellään eli hoitoon vaan jos ei
hyvällä niin pahalla. Jos ei usko niin pois vaan, ei omaa
elämäänsä kannata pilata toisen käytöksen takia.Mutta miksei hommaa voisi hoitaa niin, että hakisi itselleen apua, ja pyytäisi vaikka myöhemmin "pahatekijänkin" mukaan? Se kun ei ole näissä tapauksissa ollenkaan selvää, kuka siellä kotona on se "pahantekijä". Maanikko näkee avun tarpeen vaikka puolisossaan, ja ajattelee itse olevansa terve.
- huhhuhuhhsssss
kuulostaa kyllä enemmän luonnehäikältä. Maniassahan ollaan menossa koko ajan. Eksäni oli samanlainen. Saattoi olla ihan mutta sitten olikin kuin perseeseen ammuttu karhu. Psykopaatti-diagnoosin sai. Terapiaa kokeiltiin muttei sitä kuulemma tarvinnt, koska oli terve.... psykologikin oli aivan ammattitaidoton kuulemma. Semmosta. Minä lähdin kävelemään ja en ole katunut.
- jklp
niinkkö
- aika pahaksi
Harhat voivat mennä niin pahaksi ettei enää pysty huolehtimaan itsestään tai lapsistaan.Ennen hoitamattomat kaksisuuntaiset diagnosoitiin virheellisesti skitsofreenikoiksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663412Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463222Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1282887- 462589
- 311973
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271860- 481646
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä871525- 391340
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k391331