Seksiä vai enemmän?

Mieheltä mielipide, kiitos

Ydinkysymys miehille kuluu; voitteko aamulla heti herätessänne ottaa naisen lämpimään syleilyyn, sivellä hellästi hiuksia ja vartalon kaaria sekä antaa otsalle helliä suukkoja, jos kyse on vain "hoidosta"? Naisena en itse tällaisia asioita tee (varsinkaan suutele hellästi otsalle) miehelle, josta en sen enempää välitä, mutta miehet tuntuvat olevan kuitenkin niin erilaisia, että haluaisin tietää teidän ajatuksianne.

Asia liittyy tapaamani mieheen, jonka kanssa treffasimme kerran ja synkkasi heti tosi hyvin, väreilyä oli ilmassa. Hän kertoi rehellisesti kuitenkin heti ettei näe hyväksi asiaksi aloittaa seurustelusuhdetta, sillä on muuttamassa parin kuukauden päästä toiseen maahan töihin. Treffasimme silti sen jälkeen, päädyimme aikas kiihkeään seksiin illan päätteeksi ja jäin hänen luokseen yöksi. Minulla ei kovin paljolti ole kokemuksia satunnaissuhteista, joten en tiedä, osaanko lukea miesten eleitä oikein.

En tietenkään itsekään halua rakastua mieheen, joka on muuttamassa pois, mutta olen silti aika syvästi kiinnostunut - minkäs ihastumiselle voi! Sen vuoksi uteliaisuuttani haluaisin tietää, onko hänkin pohjimmiltaan vähän ihastunut minuun... Suoraan häneltä en asiaa todellakaan mene kyselemään, sillä ainakin omasta puolestani tiedän jo nyt, että hänen lähtönsä saattaa kirpaista ihan turhan paljon siitäkin huolimatta ettemme puhu tunneasioista ja että aiomme pitää "suhteemme" vain tapailuna.

6

1323

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • väärä palsta..

      sorry

    • Mies

      En usko että hän ihastunut, noin minäkin teen yhden yön pikille, koska naiset pitää siitä ja toisaalta on mustakin kiva helliä naista, mutta ei se mitään tarkoita ....

    • roope

      öö..siis mitä "enemmän"? Jos mies on ollut tyytyväinen hoitoosi, niin voi hyvinkin olla, että tulee uudelleen? Ei tällaiset kohtalaisen pysyvät hoidot niin harvinaisia ole.

    • opettanut

      Sillä on hyvä käytös, ei sen ihastunut tarvitse olla. Ei kaikki yhden yön jutun miehet pakene paikalta housuja ylös vedellen ja hätäisesti huudellen:soitellaan.

    • mies vaan

      Ei miehet, kuten ei naisetkaan, pysty päättämään etteivät ihastu. Jos ihastuminen on tullakseen ei siihen vaikuta poismuutot tms. Asioita voi ja pystyy aina järjestellä jos on rakastunut ;)

      Ja niistä aamuista, silloin voi hetkeksi unohtaa muun maailman ja tulevaisuuden ja nauttia vain siitä hetkestä ihanan naisen kanssa. Ne hetket on elämän kultahipuja :)

    • NeitiQ

      Ei mies sinusta valita, olet vaan hetken korvike, kun on kerran lahdossa ulkomaille. Varmasti pitaa sinusta paljon, mutta en usko, etta rakastaa. Ja hanhan sanoi, ettei halua alkaa seurustella, koska on lahdossa pois, joten han on ollut rehellinen sinulle.
      Kysymys on siis: seksisuhteesta. Jos itse myos nautit, niin mikas siina.
      Kirjoitin sen takia, koska itsellani oli samanlainen tilanne muutama vuosi sitten. Olin sinkku, ja tapasin ' vihdoinkin ' elamani miehen, mutta han oli lahdossa tyokomennukselle, eli pois suomesta ja kauas !!!
      Olimme yhdessa n. 6kk ennenkuin han lahti, ja koko ajan siis seurustelimme, ei olisi tullut mieleenikaan, menna sankyyn hanen kanssaan jos mukana ei ole tunteita.
      Mies oli poissa seuraavat 6kk, ja koko se aika olimme ' TIIVIISSA ' puhelinyhteydessa toisiimme, ja kirjoittelimme, meilasimme, ... Ja siinahan sita rakastui vaan enemman.
      Mies tuli lomille suomeen 6kk:den jalkeen ja sen jalkeen kaikki onkin ollut selvaa, eli kun mies seuraavan kerran lahti, niin oltiin menty kihloihin ja mina vain suoritin opintoni suomessa loppuun ja sen jalkeen seurasin miesta ulkomaille. Ollaan edelleen onnelisesti yhdessa, 3.5 vuoden jalkeen.
      Viestini sinulle onkin: EI SE ESTA RAKASTUMASTA JOS LAHTEE ULKOMAILLE, SEHAN VAIN KERTOO MITEN PALJON HAN VALITTAA SINUSTA, MUTTA JOS SUHDE ALUSTA ALK. ON SILLA TASOLLA ETTA EI SEURUSTELLA, VAAN PIDETAAN HAUSKAA, NIIN EI SE MINUSTA KYLLA RAKKAUDELTA KUULLOSTA TAI, ETTA MIES AJATTELISI SINUN TUNTEITA, EDES HIEMAN. HAN OTTAA MITA HALUAA. ITSE EN JATKAISI TUOLLAISTA SUHDETTA, MISSA MINUA EI KUNNIOITETA.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9198
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      8004
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5761
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2378
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2103
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1752
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1695
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1455
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1382
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1380
    Aihe