Ehdotit kaupunginjohtajan eroa ja vastustit Salmisen laatiman kaupunginjohtajan paraskaveri työsopimusta. Mutta ennenkaikke sinussa oli munaa kun kokouksessa esitit kaupunginjohtajan erottamista.
Hyvä ja jatka tällä asenteella.
Hyvä ja jatka tällä asenteella.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Täällä kirjoitti sontaa, mutta kokouksessa ei esittänyt mitään ja oli muitten mukana johtajan puolesta myötäilemässä. Täysi kaksinaamainen tyyppi, joka kalastelee itselleen suosiota p:n puhumalla Takki kääntyy tarpeen mukaan ympäri vaikka monta kertaa päivässä. Semmoisia on sossut. Hirvonen oli ainoa, joka oli erimieltä, mutta hän ei yksin saanut asiaa mihinkään suuntaan. Jos Juumin jutut olisi ollut rehellisiä, niin olisi silloin ollut Hievosen kanssa samaa mieltä, mutta ei kun takki kääntyi ympäri siinä kohtaa. Hirvonen ainoa jämäkkä koko porukassa, ei kumartele veivareita.
Tuo edellinen on silkkaa Merivirtaa, mies on niin kateellinen Luumille että joutuu ottamaan rauhottavia kun kuulee vaikka edes nimen Luumi;-)
Merivirrassa on sata kertaa enemmän miestä kuin Luumissa ikinä. Merivirta mm. äänesti kaupunginjohtajan epäluootamuksesta kuin taas Luumi luimuili muiden selän takana.
Taitta nämä paikakunan pikupolitikoot täälä kehua toisian; Lumi, Hivonen, Merivita, Tipale ja haukua muita ?!
Hau hau...
Totuus oli tämä kirjoitus, joka tapahtui kaupungin talolla kokouksessa ja ketään ei ole haukuttu, siisTOTUUS se vain on. Sinä yritätät syöttää väärää tietoa tänne, joka on juuri toisi päin mitä on tapahtunut, olet ton perusteella takinveivaaja sossu.
Kyllä oli kerrassaan upeaa sinulta Jari Luumi kun kerrankin toimit kuin sanojesi takana oleva mies. Tälläistä perseennuolentaa kaupunginjohdon suuntaan voit sitten jatkossakin harjoittaa. Jos vaikka saisit ilamisen taksiedun ja joka viikko kotiovelle tuotuna ilmaista punkkua.
Linde voi ton antaakin kun oikein veivailee mieliksi ja valehtelee täällä saadakseen kannatusta.
Miksi Luumille aina huudetaan? Eihän se ole tehnyt yhtään mitään.
Luumi käntää koko ajan takkia ja puhuu soopaa ja vejättää ihmisiä ja ei ole tehnyt mitään mukamas. Olis edes tekemättä ennemmin mitään kun veivata takkia koko ajan ympäri.