Mahasyöpääkö? Pelottaa! :(

vatsavaivainen92

Eli tilanne on sellainen, että pelkään kovasti että minulla on mahasyöpä. Olen 20 -vuotias nainen, ja olen marraskuun lopusta asti kärsinyt oudoista vatsavaivoista. Kärsin ajoittain vatsakivuista, kivun paikka vaihtelee, mutta yleisimmin kipu tuntuu navan seudulla. Kipu ei ole kuitenkaan kovin voimakasta. Uloste on ollut löysää/ripulia, "puuromaista höttöä" jo kaksi kuukautta. Joudun käymään ripuloimassa n. 5-10 kertaa päivässä. Yhtenä päivänä ulosteen seassa oli verta, muuten verta ei peräpäästä ole tullut. Oksennuksen seassa verta on tullut 3 kertaa, ja ne ovat tulleet aina alkoholin käytön jälkeen, nyt en ole ottanut alkoholia kuukauteen. Muuten minua ei ole oksettanut, ja ruokahaluni on ollut hyvä. Voimakasta närästystä on ollut, mutta se on jäänyt pois koska olen syönyt (lääkärin määräyksestä) Zoltia päivittäin.

Minulla on lapsena todettu refluksitauti ja laktoosi-intoleranssi, mutta ne eivät ole vaivanneet vuosikausiin, lukuunottamatta viimeaikaista närästelyä.

Tein kotona keliakia -pikatestin, joka näytti negtiivista eli keliakiaa minulla ei luultavasti ole. Olen käynyt lääkärin luona valittamassa vaivojani kahdesti, ja odottelen aikaa mahalaukun tähystykseen jonka pitäisi olla viim. ensi kuussa. Verikokeita on otettu, kilpirauhasarvoni olivat juuri ja juuri normaalin ylärajoilla, mutta asialle ei kuulemma tarvitse tehdä mitään (?) Hemoglobiini oli ollut alhainen, lääkäri määräsi syömään rautaa. Tulehdusarvot oli hyvin lievästi koholla. Muuten verikokeet normaalit.

Pelkään että minulla on syöpä, koska oireet ovat niin pahoja :( Syövän pelkoon vaikuttaa myös se, että paras ystäväni kuoli imusolmuksesyöpään viime vuonna minun ikäisenäni. Te, keillä on todettu mahasyöpä, kertokaa omia kokemuksianne mahasyövän oireista ja mielipiteitänne siitä, onko todennäköistä että minulla on syöpä? Tai onko muita samanlaisista oireista kärsineitä joilla sairaudeksi onkin osoittautunut jokin muu kuin syöpä? Tiedän että on muitakin sairauksia, jotka aiheuttavat tuommoisia oireita, mutta mielestäni liian monet täsmäävät nimenomaan syöpään.

Kiitos jos joku jaksoi lukea ja vastata!

13

656

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rauha_maas

      Hei! Mulla ei ole ollut mahasyöpää mutta tiedän tunteen, kun itse pelkäsin sitä ihan hirveästi ja olin varma kuolemantuomiosta ennen tähystystä. Tulehdusta löytyi, ei syöpää :) En tietenkään voi tietää, ettei sinullakaan syöpää olisi, mutta aika epätodennäköistä se on.

      1. Mahasyövän oireena on usein nielemisvaikeus ja nielemiskipu, oksentelu. Sinulla ei kaiketi ole näistä mitään? Ja nämäkin oireet ovat tavallisia paljon vaarattomammissa sairauksissa kuten tulehduksissa. Oireesi viittaavat minusta ennemmin ongelmaan suolistossa. Voi olla vaikka ärtynyt paksusuoli. Itselläni oli parikymppisenä samanlaisia oireita ja mitään muuta syytä ei löytynyt.

      2. Olet nuori. Mahasyövät ovat hyvin harvinaisia alle 50-vuotiailla.

      3. Jos ystäväsi on kuollut nuorena syöpään, on TODELLA epätodennäköistä, että sama tapahtuisi noin "pienessä piirissä" uudestaan.

      Tuttuni kuoli mahasyöpään viime vuonna. Hän meni lääkäriin, koska mikään ei pysynyt sisällä. Oksensi siis kaiken. Jatkuvasti.

      Tsemppiä tähystykseen, siellä saat ainakin heti vastauksen syöpäasiaan. Kokenut tähystäjä pystyy kyllä heti sanomaan, jos jotain viitteitä syövästä olisi. Ehkä kannattaa pyytää myös jotain tutkimusta suoliston osalta, jos vatsasta ei löydy mitään oireita selittävää.

      • vatsavaivainen92

        Kiitos paljon vastauksesta! Helpottaa vähän mieltä saada jonkun ulkopuolisen ihmisen mielipide :) joo tiedän että mahasyöpä on minun ikäisellä hirmu harvinainen, mutta oireet on musta melko pelottavia ja syöpään viittaavia. Ja kun puhutaan että syöpä on nuorella harvinainen, niin tulee vaan mieleen että on näitä ennenkii nähty :( Voihan se toki olla esim crohnin tautiakin. En oo tosiaan oksennellut muuten kun joskus kun otin alkoholia. Olisko muilla vielä kokemuksia asiasta? :)


    • Jali22

      Itsekkin pelkäsin mahasyöpää joskus vielä pari viikkoa sitten, mutta ymmärsin, että en oksentanut koskaan, ruokahalu pysyi normaalina ja muutenkin uloste oli normaalia vaikka ummetusta oli. Edelleen vatsassa on pieni kipu ja se vaihtelee paikkaa välillä ei satu ollenkaan ja välillä se palaa takaisin. Närästystä on aina välillä, mutta se hoituu olemalla juomatta mitään hiilihappoista.

      Mahakivuista poispääseminen on helpointa kun otat rennosti ja et mieti asiaa. Urheile vaikka. Vaihda ruokavaliota ja kokeile miten sillä sujuu. Itsekkin olen 17v poikaja pelkösin pahinta, mutta sisulla pääse senkin homman yli!

      Stemppiä sulle!

      • vatsavaivainen92

        Niin, nää vatsavaivat tahtoo olla aika vaikeita, ja itse oon varsinkin tuon ystävän kuoleman jälkeen alkanut pelätä aina joka vaivan tullessa kaikkein pahinta. Niin no se on kyllä hyvä että ruokahalu on kuitenkin ennallaan, se ois huono merkki jos ruoka ei enää ollenkaan maistuis. Eniten tuo verenvuoto noista oireista pelottaa, koska joka paikassa kuulutetaan miten vaarallista se on ja merkki jostain vakavammasta :( On tuo ripulikin ikävää, ja kiusallista juosta joka päivä välillä jopa 5min välein vessassa. :/ Tuntuu että ihan sama mitä suuhunsa laittaa, lopputulos on aina sama.. Mutta tsemppiä myös sinne! :)


      • vatsavaivainen92
        vatsavaivainen92 kirjoitti:

        Niin, nää vatsavaivat tahtoo olla aika vaikeita, ja itse oon varsinkin tuon ystävän kuoleman jälkeen alkanut pelätä aina joka vaivan tullessa kaikkein pahinta. Niin no se on kyllä hyvä että ruokahalu on kuitenkin ennallaan, se ois huono merkki jos ruoka ei enää ollenkaan maistuis. Eniten tuo verenvuoto noista oireista pelottaa, koska joka paikassa kuulutetaan miten vaarallista se on ja merkki jostain vakavammasta :( On tuo ripulikin ikävää, ja kiusallista juosta joka päivä välillä jopa 5min välein vessassa. :/ Tuntuu että ihan sama mitä suuhunsa laittaa, lopputulos on aina sama.. Mutta tsemppiä myös sinne! :)

        Sori, osa viesteistäni on vähän huonosti ja yhteen pötköön kirjottu kun joudun olemaan välillä puhelimella netissä.

        Sitä piti vielä kysyä, että onko jollain ollut vähemmän hirveitä kokemuksia vatsalaukun tähystyksestä? Oon niitä hirmu kauhutarinoita vaan kuullut kyseisestä toimenpiteestä.. :/ Itsellenikin se on 9 -vuotissna tehty (nenän kautta kylläkin) enkä muista muuta kun että jonkinverran yökötti.

        Kerroin lääkärille sairastavani paniikkihäiriötä, niin tämä kertoi että rauhoittava esilääkitys on mahdollista. Miten teillä ketkä rauhoittavia ootte saaneet on tähystys sitten mennyt?


    • Rauha_maas

      Mun tähystys oli ihan siedettävä. Mukavaksi sitä tilannetta tuskin kukaan kokee :) Luulin, että pitää itse nielaista se letku mutta ei tarvinnut, sen kun avasi suun ja lääkäri sen sinne kurkkuun työnsi. Siinä tulee luonnollisesti kakomisrefleksi, mutta just se refleksi avaa nielua niin että letku saadaan alas. Minusta inhottavin tunne oli letkun liikkuminen mahassa. Se ei ole kipua, vaan sellasta inhottavaa tunnetta. Mutta kyllä sen kesti :)

      Pari neuvoa: älä laita tähystykseen kireitä farkkuja. Tai avaa ainakin napit ennen tähystystä. Lääkäri puhaltaa ilmaa sinne mahaan, että saa mahalaukun pullistumaan ja näkee paremmin limakalvot. Itse en ymmärtänyt housunnappia avata ja siinä sit kärvistelin, kun pallomaha painoi farkun reunaa.

      Ja pidä silmät auki tähystyksen aikana. Koita keskittyä kuuntelemaan lääkärin juttuja. Jos laitat silmät kiinni niin et saa muita ärsykkeitä kuin sen letkun liikkeet mahan sisällä. Silmät auki tulee pakosti muitakin ärsykkeitä, jotka vie huomiota pois epämukavasta tunteesta vatsassa.

      Mäkin olisin saanut rauhoittavaa, mutta päätin olla ilman. Kurkkuun sumutettiin kuitenkin puudutetta ennen tähystystä.

      • vatsavaivainen92

        Joo, tuskin se toimenpide kenestäkään järin mukava on, mutta jos siitä ilman hirveää paniikkireaktiota selviäis niin olis hyvä :D Pitää muistaa laittaa mahd. rennot vaatteet jotka ei ahdista tai purista. Hyvä jos ei tarvii ite nieleskellä, mietinkin tässä että mitenkähän se onnistuis.

        Pitää nyt vaan rauhoittua ja ajatella että ei minulla ole mitään kuolemantautia, ennen kuin semmoinen minulle diagnosoidaan. Eli välttää stressaamista kun itse ei voi tietää mitä se on. Luulishan niiden vaivojen selviävän tuossa tähystyksessä, ja jos ei mahalaukussa näy mitään erikoista niin seuraavaksihan ne tutkituttaa peräpään. Eiköhän ne asiat selviä!


    • jupaj

      Hei! Hyvä että pääset tähystykseen, saat vähän selvyyttä vaivoihisi. Piti vaan kysyä, käytitkö ehkä jotain särkylääkkeitä ennenkuin oireet alkoivat? Nehän voi aiheuttaa helposti mahahaavaa, johon mielestäni nuo oireet lähinnä viittaisivat.

      • vatsavaivanen92

        Niinpä, hyvä että tutkivat, vaikka se epämiellyttävä tutkimus onkin. Kyllä tuli aika paljon syötyä buranaa päänsärkyyn ja koviin kuukautiskipuihin. Ja stressattu on, poltan tupakkaa ja juon kahvia. Että en toisaalta yhtään ihmettelisi vaikka multa vatsahaava löytyisikin.

        Sitä vaan mietin että ei kai se mahahaava taida ripulia aiheuttaa?


    • yhghbkjnkll

      Tuli vain mieleen, että särkylääkkeet voivat paljon syötynä aiheuttaa verenvuotoa suolistoon. Limakalvot ei kestä välttämättä kaikilla hirmuista määrää niitä. Itse joskus teini-iässä, alle 20-vuotiaana söin paljon särkylääkkeitä varsinkin kuukautisten aikaan ja välillä niiden välissäkin. Siihen päälle parit anttibiiootti kuurit niin soppa oli valmis. Nyt diagnoosina ärtynyt suoli, joka oireilee päivittäin. On kipuja, ripulia, ummetusta, väsymystä, päänsärkyä, ihon kutinaa, ikenien vuotoa jne. Olen pahimmat oireet saanut karsittua ruokavaliolla ja homeopatialla. On tämä osaksi ihan psyykkistäkin ja seuraavaksi olisi tarkoitus yrittää hoitaa pääkoppaa, että saisi nämä turhat pelot ja jännitykset pois, mitkä rajoittavat elämääni ehkä enemmän kuin itse vatsan toiminta.

      Itse olen ollut vain paksusuolen tähystyksessä, joka meni itselläni tosi mukavasti. Sain alkuun rauhoittavan lääkkeen ja kipulääkettä. Ensimmäisessä suolen mutkassa vähän tuli paineesta johtuvaa kipua, johon sain toimenpiteen aikana lisää kipulääkettä suoraan suoneen. Muutoin tähystys meni erittäin kivuttomasti ja mukavasti. Itse letkua ei edes tuntenut. Minulta ei tuossa mitään vikaa löytynyt, joten diganoosi edelleen se ärtynyt suoli. Itse olen miettinyt, että jos joskus vielä tuohon vatsalaukun tähystykseenkin menisi, niin olisi sitten molemmat päät katsottu.

    • Rauha_maas

      Särkylääkkeet on oikeasti vaarallisia. Mulla itsellä oli takana melkein kuukauden kuuri TULES-vaivojen vuoksi. Tähystänyt lääkärikin totesi, että todennäköisesti buranan popsiminen sai tulehduksen aikaan. Joskin vikaa mahaportissa oli jo aiemmin, mutta siis tilanne kärjistyi särkylääkkeiden takia.

    • jupaj

      Tosiaan, jos on herkkä saamaan närästystä tai muita mahavaivoja, parasetamoli on kai ainoa turvallinen vaihtoehto. Sekin voi tosin aiheuttaa maksavaurioita ainakin suurina annoksina tai pitkään käytettynä.

    • jee4

      Vatsalaukun tähystys on suhteellisen epämiellyttävä mutta kyllä sen kestää. Itse olen käynyt tähystyksessä muistaakseni 3 kertaa. 2 kerran jälkeen halusin tähystyksen jo sedaatiossa (ei se kakominen kovin kivaa ole).

      Tuo tähystys sedaatiolla on saatavissa mm. Diacorin kautta mutta maksaa jonkin satasen. Toimenpiteen jälkeen siinä sitä "heräilin" etten muistanut mitään...suosittelen =)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      66
      3372
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      45
      3184
    3. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      122
      2688
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      43
      2538
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1953
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1860
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1636
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      86
      1487
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1330
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      82
      1199
    Aihe