No nythän mä hokasin

Hallituksemme on toiminut ilmeisen loistavasti, kun Suomessa on vain 2 prosentin todellinen työttömyys. Tätä vasten onkin ihan ymmärrettävää, että vaaditaan eläkeiän nostamista. Vaatijat eivät ole vain kehdanneet kertoa tätä. Kepun Juha Sipilä ja Olli Rehn vaativat nopeita ratkaisuja eläkeiän nostamiseen, mutta eivät siis "muista" sanoa, että tämä perustuu tosi vaatimattomaan työttömyysasteeseemme.

Talousasiantuntija Juhan Vartiainen osaa tämän asiankin sanoa suoraan. Ruma sana sanotaan siis niin kuin se on. Poliitikot ovat turhan häveliäitä. Vartiainen kertoo nimittäin Suomen Kuvalehden artikkelissa, että tarvitaan 6 prosentin työttömyys jatkuvasti, jotta hinnat pysyisivät kurissa. Vartiainen laskeekin, että Suomessa on ainoastaan 50 000 ukon ja akan todellinen työttömyys eli se 2 prosenttia, mikä menee 6 prossan yli.

Kuusi prosenttia suomalaisista on siis työttömyyskorvauksensa todella ansainnut. Ei heitä pidä suinkaan syyllistää mistään oleskelusta yhteiskunnan kustannuksella. Päinvastoin heille tulisi myöntää mitali siitä, että he näin uhrautuvat koko kansan puolesta ylläpitämään hintavakautta. Presidentti Niinistö puhui siis täyttä pötyä. Sittenhän me vasta hädässä oltaisiin, jos tyttömyys alkaisi laskea alle tuon 6 prosentin.

Jotain tällaista olenkin arvuutellut asioiden taustalla olevan. Onneksi meillä on Juhana Vartiainen, joka sanoo rumatkin sanat niin kuin ne ovat. Milloin mahdamme kuulla Juha Sipilän suusta, että Suomi tarvitsee välttämättä ne 6 prosenttia, jotka valmiita oleskeluun muiden kustannuksella.

17

80

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Onko Jutta..

      Urpilaisen suusta jo kuulunut, että Suomi tarvitsee välttämättä ne 6 prosenttia, jotka valmiita oleskeluun muiden kustannuksella.

    • Kaunapa siihen meni

      No kauanpa on tollon pitänyt elää että tuollaisen talouden perusasian hokaa.

      Totta helkutissa työttömyys, tai paremminkin työttömyyden trensi, vaikuttaa työvoimasta maksettavaan hintaan. Kysynnän ja tarjonnan laki toimii, vaikkain työmarkkinoilla vaikutus on koetettu eliminoida ay-liikkeen voimin.

      Eläkeiän nostaminen vaikuttaisi myös työvoiman tarjontaan ja näin kilpailukykyymme. Viiveellä sitten työpaikkojen määräkin lisäntyisi. Siis saataisiin aikaan työpaikkojen lisääntyminen. Ay-liike ja SDP vastustaa koska heidän jäsentensä saavutetut edut saattaisivat heiketä. Ay-liikkellä siis vielä työelämässä olevien, ja SDP:llä eläkeläisten, demarithan ovat eläkeläisten puolue, puheenjohtajaa ja guseniinaa lukuunottamatta kaikki merkittävät demarivaikuttajat ovat 60 vuotispäiväänsä jo juhlineet. Ministereissäkin taitaa olla keski-ikä Jutasta ja guseniinasta huolimatta reippaasti yli 60 vuotta.

      Meillä on myös juuri tuollainen 4-6% rakenteellinen työttömien osuus, henkilöt jotka istuvat päivät lähiökuppilassa tai maaseudulla matkahuollon baarissa ja joita ei aidosti voida työllistää. Kaikenlaisia sekalaisia aputöitä kaupungin tai kunnan toimesta aina silloin tällöin jotta avustusputki pysyy päällä.

    • Ei siihen ole kauan mennyt. Et ole vain seurannut kaikkea sitä, mitä ole asiasta täällä kirjoittanut, vaikka innokas perässähiihtäjä tai perskärpänen oletkin. Jo alunperin olen arvuutellut, että eläkeiän noston todellisena tavoitteena on palkkakustannusten pitäminen alhaisena. Työnantajat ovat vain jostain syystä varoneet sanomasta tätä.

      Meillä on siis työn sankareita ja sitten näitä lähiökuppiloissa istuvia hintavakauden ja palkkamaltin sankareita. Heille pitäisi antaa tunnustus uurastuksestaan ja uhrautuvaisuudestaan eikä syyttää oleskelusta muiden kustannuksella, jos kerran he ovat nimenomaan työttöminä kaikkein hyödyllisimpiä. Vartiainen ei suinkaan sanonut, etteikö heitä olisi mahdollista työllistää, vaan hänen huolensa liittyi pelkästään hintavakauteen.

      Vartiainen vertaa meitä mieluusti Ruotsiin. Ihmettelen vähän sitä, miksi hän ei silloin muistuta millaisissa vaikeuksissa Ruotsi on ollut, kun sen työttömyysaste jää alle 6 prosentin. Kun kepulaiset vertaavat asioita Kekkosen hätätilahallituksen aikaisiin perusteluihin, he puhuvat siis varmaan sinunkin mielestä sitä itseään eli puhdasta sontaa.

      Eläkeiän nostaminen vaikuttaa takuuvarmasti työvoiman tarjontaan sitä lisäten. Kilpialukykyyn sillä ei välttämättä ole mitään vaikutusta. Ainakaan et sano, mikä on se mekanismi, millä se vaikuttaisi.

      Demarien ministerilistalla on ainakin kolme keski-ikäistä ministeriä eli mainitsemiesi lisäksi Krista Kiuru. En tiedä eroaako demariministreiden keski-ikä juurikaan esim. edellisen hallituksen kepuministerien keski-iästä. Siellä oli Väyrystä, Pekkarista ja Anttilaa mukana, jotka eivät enää ole ihan nuorukaisia.

      Puolueiden nuorekkuutta voidaan mitata ehkä äänestäjäkunnan ikäjakaumalla. Oma veikkaukseni on, että Kepun äänestäjien keski-ikä on demariäänestäjiä korkeampi.

      • Mene ja tervaa..

        ..sen verkkosukkapissiksen perze, kun se lähti vapaamuurarien kelkkaan!

      • Perskärpänen

        Taas väärin

        Meillä on se rakenteellinen luuserijoukko, ne kuppilassa istujat. Vaikka meillä talous kasvaisi 10% vuosivauhtia, he eivät työllisty. 80-luvun lopun hulluina vuosinakin meillä oli muutaman prosentin työttömien joukko vaikka talous kävi reippailla ylikierroksilla. He eivät ole minkään palkkamaltin tai hintavakauden takuumiehiä, luusereita he ovat. Niitä joiden hyysäämiseksi vihervasemmisto aina vaalien alla keksii jos jonkinmoista kannustinta.

        Tuon luuserijoukon päälle meillä on työkykyisiä työttömiä. Osa heistä on syystä tai toisesta työhaluttomia, tai ainakin haluttomia esim muuttamaan työn perässä. Näitä näkee siellä matkahuollon baareissa.

        Edellämainittujen lisäksi tulee sitten se työttömien joukko joka tekee kaikkensa työtä saadakseen. He ovat se markkinavoima joka pystyy vaikuttamaan työn hintaan. Toinen joukko on maahanmuuttajat. Heidän halunsa tehdä pienipalkkaistakin työtä pitää esim siivousalan palkat alhaalla.

        Kun työttömyys alkaa todenteolla kasvaa, tuo työkykyisten ja -haluisten reservi vaikuttaa myös palkkakehitykseen. Nyt on juuri sellainen vaihe taloudessamme. Niin perusteollisuuden työpaikat kuin korkeammin koulutettujen työpaikat valuvat muualle kun oma kilpailukykymme yskii. Palkkamaltti on yksi osa tuon kilpailukyvyn korjaamista.

        Eläkeiän nosto lisäisi työllisten reserviä ja kohtuullisella aikavälillä lisäisi koko kansantaloudessa tehtyä työn määrää. Eläköitymisen käyttäminen reservin pienentämiseen johtaa päinvastaiseen. SDP:n lyhytnäköisyys tässä asiassa on pelkkää opportumistista lyhyen tähtäimen suosion kalastelua, jos maan asioita haluttaisiin hoitaa vastuullisesti tulevaisuuteen katsoen, linjaukset olisivat toisenlaisia.

        Tuomioja, Ihalainen ja Gustafsson ovat kutakuinkin samanikäisiä kuin mainitsemasi keskustalaiset ex-ministerit. He vain aloittivat silloin kun kepulaiset lopettivat tehtävässä He ovat siis keskimäärin 4 vuotta vanhempina ministerin tehtävissä. Se todellakin näkyy myös heidän tekemisissään. Oikea vertailukohta on kuitenkin nykyhallituksen muut ministerit. Onhan siellä muutama muukin dementoitunut vanhus, lähinnä tulee mieleen Heidi Hautala, mutta esim kokoomusministereissä ei taida olla yhtään ennen vuotta 1960 syntynyttä (en ole tarkastanut) eikä Räsänenkään ole kuin vuoden tuota rajaa ennen syntynyt. Nuo demarihuru-ukot ovat siis aivan omassa ikäryhmässään.

      • Perskärpänen kirjoitti:

        Tämä työnantajapuolen huru-ukkoasenne toimii hyvänä vaikuttimena eläkeiän nostoa koskevalle vastustukselle. Näin työnantajat tuntuvat juuri asennoituva. Vanhustyövoima on tuottamatonta ja se pannaan pellolle aina ensimmäisenä. Eläkeiän nosto tarkoittaa siis kylmää kyytiä sen kohteeksi joutuville. He eivät kelpaa työhön ja notkuvat sen takia siellä matkahuollon baarissa.

        Työllisten reservin kavu toki lisää pitkässä juoksussa kansantaloudessa tehtävän työn määrää. Mutta sitten kannattaa kysyä, että minkä työn ja minkä resrvin osuuden lisän. Itse asiassa kerroit sen jo. Työn määrä lisääntyy sen kautta, että ulkomainen halpatyövoima on halukkaampi ottamaan vastaan pienipalkkaista työtä kuin kantaväestö. Eilen tv:ssä tuli ohjelmaa mainoslehtien jakelusta. Tuntipalkka on pari euroa eikä kaikesta työstä (lehtien lajittelusta jakelukuntoon) edes makseta mitään. Tätä työtä tarjotaan nuorille koululaisille ja ulkomaalaisille. Tavallinen suomalainen kotitalous ei tällaisilla töillä tule toimeen. Menot ovat suurermmat kuin tulot, vaikka eläisi kuinka pihisti. Voi kysyä, kuinka paljon sitten yhteiskuntaa hyödyttää sellaisen työn lisääntyminen, mistä maksetaan erittäin huonoa palkkaa, millä ei tule toimeen. Se siirtää vähitellen kansakuntaa vienteolisuusyhteiskunnasta matalapalkkatöiden yhteiskunnaksi. On aika selvää, että kehitys johtaa kulutuskysynnän hiipumiseen ja sitä kautta kansantalouden alamäkeen.

        SDP:n ja kepun kannattajakunta lienee iältään aika samanlaista. Yli 55 vuotiaita on noin puolet. Tämä myötäilee tietysti väestön vanhentumista. Äänestäjien keski-ikä on noussut koko ajan. Vihreät keräävät nuorimman kannattajakunnan. Jos tuijotamme siis pääoisin puolueen poliitikkojen ja heitä valitsevien äänestäjien ikäjakaumaa ja kouluttautuneisuutta, äänestysvalintamme osuisi luontevimmin Vihreisiin. Epäilen, että tämäkin on sinusta kuitenkin väärä johtopäätös.

      • Perskärpänen
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Huru-ukko asenne tässä yhteydessä tarkoittaa sitä, että nämä SDP:n huru-ukko iässä olevat ministerit sekä ylipäätään demarien ukkoutunut ja sosiaalitanttautunut puolue-eliitti näkee vain lyhytnäköisesti oman ikäluokkansa, eläkkeellä jo olevien tai pian eläköityvien, etujen turvaamisen tärkeäksi. Nuorten, yhteiskunnan tulevaisuudne maksajien, asema ei näitä huru-ukkoja kiinnosta. Tanttaosasto sitten kehittelee erilaisia unelmahöttö palveluita joita yhteiskunnan tulisi kustantaa.

        Toisin kuin väität, Keskustalla on selkeästi nuorekkaampi kannattajakunta, kuten myös vaikkapa eduskuntaryhmän johto. Siinä missä demarien Backman on jo reippaasti yli viisikymppinen (ja siis demarinuori), Keskustan Tiilikainen on reippaasti alle tuon samaisen keski-iän rajapyykin. Kokoomus on tunnetusti viime aikoina suosinut nuoria ja nostanut heitä merkittäviin asemiin, Katainen itse tietysti esimerkkinä, ja mm. Henna Virkkunen on nuoresta iästään huolimatta jo toisen kauden ministeri.

        Vihreillä saattaa olla nuorin kannattajakunta. Tässä tapauksessa kysymyksessä lienee nuoruuden ymmärtämättömyydessä. Vihreät kun ovat tehneet nuorien kannalta kaiken tuhoisinta politiikkaa. Paikallistasolla, eritoten Helsingissä.

        Pitkälti Vihreiden politikoinnin seurauksena Helsingin kaavoitus ja sitä myöten asuntotuotanto on laahannut pahasti tarpeen alapuolella jo pari vuosikymmentä. Vuosaaren satamahankkeen änkyrämäinen vaastustaminen lykkäsi tärkeiden asuntoalueiden kaavoitusta ja rakentamista lähes vuosikymmenen, ja sitä vajetta ei saada kiinni millään kun Vihreät edelleenkin puolustaa enemmän keltarihmakääpää kuin ihmisiä, siis oikeastaan minnekään kaupungin alueelle ei saisi rakentaa. Nuorilla ei ole enää mitään asiaa Helsingin asuntomarkkinoille ellei tukena ole rikkaita vanhempia tai perittyä omaisuutta. Tavallinen nuori opiskelunsa päätettyään ja perheen perustettuaan joutuu evakkomatkalle.

        Vihreät ovatkin Suomen merkittävin aluepolitiikan tekijä, tosin puolueen alue on vain Helsingin kantakaupunki. Muu kaupunki ja koko muu maa on vihreästä näkökulmasta pelkkää reservaattia. Toinen vihreän näkökulman vinoutuneisuus on juuri tuo mainitsemasi kouluttautuneisuus. Vieläpä sillä rajauksella, että tekninen, kaupallinen tai muu yritysmaailman palvelukseen johtava koulutus tai sellaisen koulutusen saanut ei vihreitä kiinnosta. Niinpä vihreä akateeminen edustaa julkisen sektorin pätkätyöläistä tai muuta verovaroin kustannettua ammattiryhmää. Heidän on sitten kiva keskenään ideoida kansalaispalkkaa ja muita automaattisia etuuksia joita työtävieroksuvakin voisi saada tekemättä mitään

        Sinulla asioiden merkitys tuntuu aina vaihtuvan sen mukaan "missä yhteydessä" jotain asiaa käsitellään. Johdunmukaisuus on aina ollut kepulaisille vaikea taiteen laji. Jos vanhus on mukana politiikan toimijana, hänkin muuttuu vireästä työntekijästä, joka pääsee liian varhain eläkkeelle, mistään ymmärtämättömäski huru-ukoksi.

        Vihreiden kouluttautuneisuutta voitaneen tarkastella heidän kansanedustajiensa ja muiden näkyvien poliitikkojen kouluttautuneisuuden kautta, kun oikein muutakaan mittaria ei ole käytettävissä. Ensimmäisenä paistaa silmään se, että vihreillä on Kokoomuksen ohella eniten yliopistotutkinnon tai korkeakoulututkinnon sorittaneita kansanedustajia tai muita poliitikkoja.

        Toisin kuin väität vihreiden edustajilla on myös koulutusta, joka kelpaisi yrityselämän käyttöön. Esim. kansanedustaja Johanna Karimäki on biokemian diplomi-insinööri, Mari Puoskari on diplomi-insinööri, Satu Hassi on insinööri. Juristit ovat myös kelvanneet yleensä yrityselämän käyttöön. Tuija Brax on juristi entinen oikeuskansleri Paavo Nikula on juristi. Osmo Soininvaara on tilastotiteilijä eikä yrityselämä taida kaihtaa matemaattisia ja tilastotieteellistäkään kyvykkyyttä.

        Kaupallisen koulutuksen saaneita on varmaan Vihreissä vähemmän, mutta se ehkä on ihan luonnollista sen vuoksi, että sillä puolen ympäristöasioita on monasti pidetty liike-elämän näkökulmasta toiminnan esteinä ja haittoina. Kaupalliselle alalla ehkä rekrytoituu sen vuoksi enemmän muita kuin sellaisia, joiden aatemaailma vihertää. Insinöörien innostuneisuus Vihreistä saattaa puolestaan johtua siitä, että tämä ammattikunta näkee teknologiassa mahdollisuuden vaikuttaa ympäristöuhkiin. Lakimiehet puolestaan pitävät oikeudenmukaisuuskysymyksiä aina päällimmäisinä eivätkä tohdi vaarantaa tulevien sukupolvien elämää ympäristön pilaamisella. Heidän näkökulmansa ei välttämättä siis ole kovin erilainen kuin vaikkapa pappien.

        Ei eläkeikää lähenevä tai eläkeiässä oleva välttämättä ole politiikassakaan kehäraakki. Ikäkysymys näkyy kuitenkin juuri SDP:n politiikassa siinä, että puolueen vanhat edustajat katsovat menneeseen ja ovat täysin neuvottomia tulevaisuuden visioiden suhteen. Politiikkaa tehdään joko aikanaan omassa nuoruudessa opitulla idealistisella tyylillä (Tuomioja), vanhoilla SAK:laisilla teeseillä (Ihalainen) tai muutoin tavalla joka on täysin vieras nuorille eikä palvele nuorten etua. SDP:n "nuoret" ovat taas näitä sosiaalitantta osastoon kuuluvia julkisten varojen jakajia. Demarit ovat hukanneet sen "eteenpäin" hengen joka puolueelle oli pitkään punaisena lankanaan.

        Vihreiden eduskuntaryhmä on todellakin hyvä esimerkki vihreydestä yleisemminkin. Edustajissa ei ole yhtään joka tutkintonsa valmistumisen jälkeen olisi olluut yksityisen työnantajan palveluksessa. Ei ainuttakaan. Anni Sinnemäen sanoitukset Ultra Bra yhtyeelle ovat tietysti muutoin kuin julkisin varoin maksettuja, mutta ei sekään nyt aivan normityötä vastaa. Kaikkien muiden työhistoria on pelkkää julksen sektorin työsuhteita.

        Aatemaailman vihertäminen ei tarkoita missään tapauksessa ympäristöystävällisyyttä. Osmo Soininvaara puolustaa sumeilematta hiilen polttoa Helsingin Energian voimaloissa vaikka se on yksi pahimpia kasvihuonekaasujen päästäjiä. Soininvaaralle Helsinki Energian tulouttamat sadat miljoonat kaupugin kassan menevät heittämällä ympäristökysymysten ohi. Halpa hiili onkin hyvä vaikka tarjolla olisi vaikkapa kotimaista puuta tai muuta hiilineutraalia polttoainetta silloin kun hiiltä polttamalla tehdään rahaa. Samainen Soininvaara on kaupunkisuunnittelulautakunnassa vaikuttanut hyvin ratkaisevasti autoilun hurjaan lisääntymiseen pääkaupunkiseudulla jarruttamalla monia keskeisiä kaavoitushankkeita jonkun vähäpätöisen "luonnonsuojelullisen" seikan vuoksi (todellisuudessa nimbyjen pelossa), ja aiheuttamalla näin asuntopulaa ja vähäisen tarjonnan aiheuttamaa hinnan nousua, Tuo "luonnonsuojelu" siis johtaa asuntojen hinnan karkaamiseen, nuorten perheiden pakoon kehyskuntiin ja kahden auton loukkuun. Lopputulema on siis paljon huononpi kuin muutaman kääpälajin suojelun vuoksi menetetyt kohtuuhintaiset asunnot

        Juristeista esittämäsi on ilmeisesti vitsi.

        Juristejahan tarvitaan yrityksissä lähinnä varmistamaan järjestelyjä, joissa voidaan joko häivyttää yrityksen voitot veroparatiiseihin tai muutoin välttää verojen ja muiden yhteiskuntavastuuseen kuuluvien maksujen maksaminen. Toinen merkittävä tehtävä juristeilla on sopimustekninen kikkailu jotta vastapuolta voidaan kusettaa mahdollisimman paljon. Oikeudenmukaisuus kysymykset ovat lakimiehille täysin tuntemattomia.

    • joopa joo

      MP aloitus oli taas täyttä ******.
      Nooh ompahan Pallintervaajien Veljeskunta saanut "oivan" puolestapuhujan aatteillensa palstan city-demari-politrukin hahmossa.

      • Ainakin tuo Juhana Vartiainen on demari.

      • Syytesuoja pois!
        Työttömyys tahallise kirjoitti:

        Työttömyys on tahallisesti aiheutettua:

        http://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&frm=1&source=web&cd=18&cad=rja&ved=0CGQQFjAHOAo&url=http://jremes.puheenvuoro.uusisuomi.fi/123439-tyottomyys-on-tahallisesti-aiheutettu-ilmio&ei=AIL-UNLxD8mS4ASo04DoBQ&usg=AFQjCNFHqsFNBkfgEf8RfYG-YS8RT0rKIw&sig2=vQ_j_iU57Xt7_WkroMYnPQ

        "Työttömyys on tahallisesti aiheutettua."

        Totta joka sana. Nimittäin kepuhallitus aloitti oman väen eli valtion työntekijöiden irtisanomisen. Ohjelman "tuotto" on nyt noin 10 000 irtisanottua. Irtisanotuista vain harvat ovat saaneet pysyvää työtä.

        Ohjelma on ovela, sillä se käsittää yhden sijaan kaksi kategoriaa: tuottavuusohjelman ja alueellistamisen avulla irtisanottavat. Siihen voidaan myös liittää pakkosiirtojen seurauksena työttömiksi jääneet, mutta he ovat irtisanottujen määrästä pienempi osa. Mutta tulivat kuitenkin irtisanotuiksi ilman omaa syytään ja vastoin omaa tahtoaan. Edellä olevat todellakin ovat kepuhallituksen viritelmiä, joiden tuhovaikutusta nykyhallitus jatkaa.

        Vielä kun saavat irtisanottua 5000 ihmistä, niin silloin kepuhallituksen tavoitteet ovat täytetty. On se vaan kumma juttu, kun vielä hajoamisensakin jälkeen kepuhallitus vaikuttaa tulevien työttömien määrään.

        Hullut ja työttömyyttä aiheuttavat ohjelmat pitäisi lakkauttaa aina heti, kun tyhmä hallitus lopettaa toimintansa. Samalla työttömyyttä ym. kurjuutta tieten ja tahallisesti aiheuttaneet ministerit ja kansanedustajat pitäisi panna teoistaan vastuuseen. Se voisi jopa lisätä äänestäjien määrää, jos syytesuoja poistuisi ja ketkut saisivat tahallisesta haitanteosta tuomioita.

    • Mooses sen päätti

      Kepujohtoinen hallitus jatkoi Lipposen hallitusten linjaamia ja päättämiä valtionhallinnon tehostamis- ja aluelllistamistoimia. Olisihan ne tietysti voitu lopettaa, mutta Keskustassakin kunnioitettiin suuren ja viisaan Mooses Lipposen päätöksiä.

      Sinähän olet kertonut kunnioittavasi suuresti Lipposta ja pidät häntä Tannerin veroisena demarien suurmiehenä.

      • Tarkennus

        Tämä siis tuolle "syytesuoja pois" puskastadilaiselle

      • Osaamisen nollalinja

        Lipponen ei kuulu minun kartalle ja Tannerista en tiedä muuta kuin nimen. Ainoa mikä kiinnostaa, on politiikan töpeksijät ja heidän työstään koituva haitta joka pilaa ihmisten elämän.

        Lipposen hallituksen eduksi, ellei jopa kunniaksi on kuitenkin mainittava talouden nousukausi Ahon hallituksen töppäilyjen jälkeen. Aika metka urakehitys Aholla sen jälkeen: pääsi vastuullisiin johtajahommiin, vaikka näytöt lamatalkoista olivat enemmän huvittavia kuin osaavia.

      • Hyvin sanottu
        Osaamisen nollalinja kirjoitti:

        Siinäpä sanot tiivistetysti totuuden tuosta asiasta. Turha on siihen mitään lisätä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      84
      1369
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      52
      987
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      370
      818
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      146
      789
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      709
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      707
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      658
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      625
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      622
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      604
    Aihe