Domuksen sisäovien äänieristys

Mielipidettänne kysyisin: Ostin Domuksen sisäovet v.2009 8kpl yhteensä 3440€. Päädyin näin kalliisiin oviin, koska niissä piti myyjän mukaan olla hyvä äänieristys (polyuretaani). En ole kuitenkaan saanut äänieristystä toimimaan vaikka olen kaikki raot tiivistänyt. Sitten hermo petti ja porasin yhden oven auki: Sisällä onkin vain pahvisolukko, ei uretaania. Kysyin Domukselta ja he sanoivat että kyllä täyttävät heidän laatukriteerinsä, eivätkä aio korvata asiaa mitenkään. Ps. onko teistä jollain v.2009 domuksen esitettä sisustusovista, jossa näkyy ovien rakenneleikkaus (ja uretaanitäyte). Tätä vanhaa esitettä ei löydy enää netistä.
2180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Haiskahtaa siltä että sinua on k#setettu oikein kunnolla. Siis olet ostanut ihan tavallisia kevytväliovia kymmenkertaiseen hintaan?
Opetuksena tässä lienee se, että myyjän sanaan ei pidä ikinä luottaa.
Korvausta lienee melko hankala saada näin monen vuoden jälkeen.

Äänestä
  • Kyllähän sen pitäisi huomata jo ovea koputellessa mistä on kyse. Tuolla rahalla olisit saanut normaaleja palo-ovia ja olisi jäänyt rahaakin. Tavallinen laaka-ovi 30dB rakenteella kynnyksineen on noin 250-300e kappale.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


uutterax kirjoitti:

Mielipidettänne kysyisin: Ostin Domuksen sisäovet v.2009 8kpl yhteensä 3440€. Päädyin näin kalliisiin oviin, koska niissä piti myyjän mukaan olla hyvä äänieristys (polyuretaani). En ole kuitenkaan saanut äänieristystä toimimaan vaikka olen kaikki raot tiivistänyt. Sitten hermo petti ja porasin yhden oven auki: Sisällä onkin vain pahvisolukko, ei uretaania. Kysyin Domukselta ja he sanoivat että kyllä täyttävät heidän laatukriteerinsä, eivätkä aio korvata asiaa mitenkään. Ps. onko teistä jollain v.2009 domuksen esitettä sisustusovista, jossa näkyy ovien rakenneleikkaus (ja uretaanitäyte). Tätä vanhaa esitettä ei löydy enää netistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu