En ole tänne ennen kirjoittanut, enkä tämän viestin lisäksi enempiä tule kirjoittelemaankaan, mutta nyt on pakko purkaa ärtymystä anonyymisti.
Juttunihan menee sillä tavalla, että ihastuin erääseen naisihmiseen, joka hänkin vaikutti olevan hyvin kiinnostunut minusta. (katseli ja leikitteli hiuksillaan) Oikeastaan tarina alkaa joskus viime vuoden alussa/ toissa vuoden lopussa siitä, että sain hänen osaltaan vilkuilua ja aika selkeitä ihastumisen merkkejä. No, itse olin aluksi hyvin epävarma ja yritin olla antamatta erityistä huomiota, mikä johti siihen, ettei hänkään enää huomioinut minua (ainakaan näkyvällä tavalla). Eleltiin siinä sitten talvi, kevät ja kesä, kunnes hän ilmeisesti päätti yrittää uudelleen (pyrki lähelleni ja silloin tällöin katsahti minua nopeasti tehdessäni ohikulkumatkaa). Alkoihan siinä sitten minuakin kiinnostamaan aikalailla, ja ryhdyin minäkin vilkuilemaan häntä. Katsekontaktikommunikaatiota kesti pari kuukautta, kunnes päätin kirjoittaa hänelle lemmenkirjeen, koska olen itse toivottoman ujo. Kirjoitin siihen vähän kaikenlaista: kehuin häntä ja kerroin syitä siihen, miksi olen ihastunut. Tiedän hänen kyllä lukeneen kirjeen, sillä hänellä oli aikaisemmin tapana katsella minuun päin kaukaa ja leikitellä samalla hiustensa kanssa. Ei tehnyt enää seuraavan kerran kun nähtiin. Veikkaan, että hän hieman säikähti/yllättyi kirjallisesta hengentuotteestani. Ei hän kuitenkaan niin paljon säikähtänyt, ettei olisi uskaltanut kerran sen jälkeen katsoa minua suoraan silmiin. Muuten hänestä ei kyllä ottanut oikein selkoa, mitä hän meinasi: Olin nimittäin laittanut kirjeeseen toivomuksen, jossa pyysin häntä esim. ohimennen vilkuttamaan mulle, mikäli pitää minua kiinnostavana. Toiveeni ei kuitenkaan täyttynyt, ja ajattelin hänen olevan hyvin ujo. Sitten keksin pyytää häntä Facebook kaveriksi, mutta eipä hän hyväksynyt sitä, vaikka itse en kyllä ymmärrä miksi. Ihmisillä kun on paljon puolituttuja FB:ssä muutenkin, niin oman ihastuksen ignooraaminen tuntuu jotenkin väärältä (ainakin minusta). Päätin lähettää hänelle viestin, jonka loppuun pistin toivomuksen, että hän vastaisi minulle luettuaan viestin. Eipä toiveeni toteutunut! Siinä vaiheessa karjalaisvereni hieman kiehahti, osaltaan siitä syystä, että olin muutenkin hyvin väsynyt. En tiedä, olisiko hän koskaan vastannut minulle, olin kieltämättä hyvin kärsimätön, mutta kaikkea ei aina vaan jaksa. Mitä sitten tein? No kirjoitin ärsyyntyneissävytteisen viestin, jossa epäilin hänen kiinnostumistaan ja ilmoitin tulevani juttelemaan hänelle. Siihen hän vastasi ilmoittamalla hyvin ehdottoman kuuloisesti, ettei kiinnosta. Pistipä minut vielä estolistalle. Noh, ei kun vaan anteeksi pyytelemään- kasvotusten. (Tunsin kyllä voittaneeni ujouden sen jälkeen) Anteeksipyyntööni hän vastasi, ettei ymmärtänyt mitä pahoiteltavaa asiassa oli.
????!!!
Selkeästi oli kyllä jotain anteeksipyytämisen arvoista, kyllä minä sen huomasin.
Sitten kysyin häneltä, eikö häntä oikeasti todellakaan kiinnosta. Huomautin myös siitä, että hän oli vilkuillut minua ja leikitellyt hiuksillaan. Siihen hän vastasi: "No en ainakaan tarkoituksella".
?????!!!!!!!
Täh? Täh? JA Täh? Kyllä se minusta vaan aika tarkoitukselliselta näytti..
Mutta kaiken kyllä kruunasi se, kun hän ilmoitti hänellä olevan joku toinen.
Ai kuka?? Ihan oikea seurustelukumppani vai joku ihastus?? Itse taisin vastata tuohon vain lyhyesti "aha", sillä olin niin hämmästynyt. Jotenkin tuntui siltä, että hän valehteli päin näköä. Jos hän oikeasti oli kiinnostunut toisesta, miksei hän ollut antanut minulle pakkeja paljon aiemmin??
Haluaisin kyllä selvittää tämän "pikku" ongelman meidän välillämme.
Jos tämä tarina päättyy epäonnellisesti, niin en kyllä mieti naisia enää kahteen vuoteen! Mutta ei tässä onneksi ollut kaikki pelkästään ikävää: tunnen nyt kasvaneeni ihmisenä ja voittaneeni turhanpäiväisen ujostuksen. Kuka seuraavaa nainen tulee olemaankaan, niin häneen en epäröi ottaa kontaktia kasvotusten.
Juttunihan menee sillä tavalla, että ihastuin erääseen naisihmiseen, joka hänkin vaikutti olevan hyvin kiinnostunut minusta. (katseli ja leikitteli hiuksillaan) Oikeastaan tarina alkaa joskus viime vuoden alussa/ toissa vuoden lopussa siitä, että sain hänen osaltaan vilkuilua ja aika selkeitä ihastumisen merkkejä. No, itse olin aluksi hyvin epävarma ja yritin olla antamatta erityistä huomiota, mikä johti siihen, ettei hänkään enää huomioinut minua (ainakaan näkyvällä tavalla). Eleltiin siinä sitten talvi, kevät ja kesä, kunnes hän ilmeisesti päätti yrittää uudelleen (pyrki lähelleni ja silloin tällöin katsahti minua nopeasti tehdessäni ohikulkumatkaa). Alkoihan siinä sitten minuakin kiinnostamaan aikalailla, ja ryhdyin minäkin vilkuilemaan häntä. Katsekontaktikommunikaatiota kesti pari kuukautta, kunnes päätin kirjoittaa hänelle lemmenkirjeen, koska olen itse toivottoman ujo. Kirjoitin siihen vähän kaikenlaista: kehuin häntä ja kerroin syitä siihen, miksi olen ihastunut. Tiedän hänen kyllä lukeneen kirjeen, sillä hänellä oli aikaisemmin tapana katsella minuun päin kaukaa ja leikitellä samalla hiustensa kanssa. Ei tehnyt enää seuraavan kerran kun nähtiin. Veikkaan, että hän hieman säikähti/yllättyi kirjallisesta hengentuotteestani. Ei hän kuitenkaan niin paljon säikähtänyt, ettei olisi uskaltanut kerran sen jälkeen katsoa minua suoraan silmiin. Muuten hänestä ei kyllä ottanut oikein selkoa, mitä hän meinasi: Olin nimittäin laittanut kirjeeseen toivomuksen, jossa pyysin häntä esim. ohimennen vilkuttamaan mulle, mikäli pitää minua kiinnostavana. Toiveeni ei kuitenkaan täyttynyt, ja ajattelin hänen olevan hyvin ujo. Sitten keksin pyytää häntä Facebook kaveriksi, mutta eipä hän hyväksynyt sitä, vaikka itse en kyllä ymmärrä miksi. Ihmisillä kun on paljon puolituttuja FB:ssä muutenkin, niin oman ihastuksen ignooraaminen tuntuu jotenkin väärältä (ainakin minusta). Päätin lähettää hänelle viestin, jonka loppuun pistin toivomuksen, että hän vastaisi minulle luettuaan viestin. Eipä toiveeni toteutunut! Siinä vaiheessa karjalaisvereni hieman kiehahti, osaltaan siitä syystä, että olin muutenkin hyvin väsynyt. En tiedä, olisiko hän koskaan vastannut minulle, olin kieltämättä hyvin kärsimätön, mutta kaikkea ei aina vaan jaksa. Mitä sitten tein? No kirjoitin ärsyyntyneissävytteisen viestin, jossa epäilin hänen kiinnostumistaan ja ilmoitin tulevani juttelemaan hänelle. Siihen hän vastasi ilmoittamalla hyvin ehdottoman kuuloisesti, ettei kiinnosta. Pistipä minut vielä estolistalle. Noh, ei kun vaan anteeksi pyytelemään- kasvotusten. (Tunsin kyllä voittaneeni ujouden sen jälkeen) Anteeksipyyntööni hän vastasi, ettei ymmärtänyt mitä pahoiteltavaa asiassa oli.
????!!!
Selkeästi oli kyllä jotain anteeksipyytämisen arvoista, kyllä minä sen huomasin.
Sitten kysyin häneltä, eikö häntä oikeasti todellakaan kiinnosta. Huomautin myös siitä, että hän oli vilkuillut minua ja leikitellyt hiuksillaan. Siihen hän vastasi: "No en ainakaan tarkoituksella".
?????!!!!!!!
Täh? Täh? JA Täh? Kyllä se minusta vaan aika tarkoitukselliselta näytti..
Mutta kaiken kyllä kruunasi se, kun hän ilmoitti hänellä olevan joku toinen.
Ai kuka?? Ihan oikea seurustelukumppani vai joku ihastus?? Itse taisin vastata tuohon vain lyhyesti "aha", sillä olin niin hämmästynyt. Jotenkin tuntui siltä, että hän valehteli päin näköä. Jos hän oikeasti oli kiinnostunut toisesta, miksei hän ollut antanut minulle pakkeja paljon aiemmin??
Haluaisin kyllä selvittää tämän "pikku" ongelman meidän välillämme.
Jos tämä tarina päättyy epäonnellisesti, niin en kyllä mieti naisia enää kahteen vuoteen! Mutta ei tässä onneksi ollut kaikki pelkästään ikävää: tunnen nyt kasvaneeni ihmisenä ja voittaneeni turhanpäiväisen ujostuksen. Kuka seuraavaa nainen tulee olemaankaan, niin häneen en epäröi ottaa kontaktia kasvotusten.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Unohda tuo. Kyllähän noita riittää. Valkkaa joku samanhenkinen ja -oloinen: teillä pitää olla jotain yhteistä ja molemminpuolista kemiaa. Pidä silmät auki.
tämä on neuvo: älä tee enää MITÄÄN tuon asian suhteen.
Toinen ei vastaa viestiin, kertoo olevansa varattu ja että ei kiinnosta. Mitä v.tun selvitettäävää sulla vielä on?
Nyt etsit heti seuraavan uhrin, tai ehkä on tosiaan parempi ettet stalkkaa muita pariin vuoteen...
että ylireagoit merkkeihin ja jonkinlaista ripustautumista naiseen olen havaitsevani kirjoittamasi perusteella. Koska mitään konkreettista ei ollut tapahtunut, niin ei silloin voi pakkeja toiselle edes antaa. Tuollaiset asiat vaativat yleensä tunnustelua, koita siis malttaa mielesi ja ottaa rauhallisesti. Mutta kuten sanoit, kokemukset kasvattavat ja seuraavalla kerralla saattaa olla parempi onni.
Selvä homma monella naisella on jatkuva tarve testailla vieläkö on vetovoimaa, ei naisia kannata lähestyy matkustelet ja teet mitä elämässä ikinä oot haaveillu.
30v ku tulee täyteen meet aikusten baariin uudet kledet päällä istuun kyllä sitte jo oman ikäset on paniikissa ja vie sut mennessään.
Vai että tämmöinen tuotos tällä kertaa. :)
Nainen osoitti olevansa raukkis, kun ei heti tehnyt asiaa sinulle selväksi, ja pahoittelen sitä. Kummastakin sukupuolesta kuitenkin löytyy samanlaisia pelkureita.
Toiveikkaana sitä toivoo, että löytyisi joku syy, miksi ei saa vastausta. Tätä nuo vastaamattomat kusipäät eivät aina/koskaan tajua. Se olkoon heidän häpeänsä.
Nostan hattua, että ainakin yritit, ja aiot yritää jatkossakin, kun uusi kiinnostus saapuu elämääsi :). Kannattaa tosiaan silloinkin kysyä suoraan, esim. treffeille, niin saat selvyyden. Jos suoraan vastaukseen ei saa suoraa vastausta, unohda. Hän ei ollut sen arvoinen.