Yllättynyt...

Olen kovasti yllättynyt siitä, että Soini on ollut puheenjohtajana 16 vuotta. Paremminkin ihmetyttää se, että mielipiteet on niin eriäviä. Ja noita eriäväisyyksiä kutsutaan lipsahduksia. Niitähän tapahtuu ihmisten kesken kaiken aikaa, mutta nämä pahimmat lipsujat tekevät sitä äänestäjien kustannuksella. Pahmmat takinkääntäjät puoluetoimistoissaan nauttivat hyvää palkkaa ja takin pinta on uusi aina oli kotona tai töissä. Moraalilla ei ole mitään rajaa. Ne osaavat manipuloida niin, että saavat niin monen uskomaan vetämäänsä asiaan. Ja kaiken aikaa haastavat kolleekoitaan taistoon, milloinka näiden yhteinen banderolli on kahtena tai useampana kappaleena. Jos puhaltaisivat yhteen hiileen, siinä olisi voimaa. Mut nyt taistelevat keskenään ja muita puolueita vastaan. Mielestäni melkoista ajan ja voiman haaskausta. Tästä olen yllättänyt ja en voisi sitä sallia.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kimara2 kirjoitti:

Olen kovasti yllättynyt siitä, että Soini on ollut puheenjohtajana 16 vuotta. Paremminkin ihmetyttää se, että mielipiteet on niin eriäviä. Ja noita eriäväisyyksiä kutsutaan lipsahduksia. Niitähän tapahtuu ihmisten kesken kaiken aikaa, mutta nämä pahimmat lipsujat tekevät sitä äänestäjien kustannuksella. Pahmmat takinkääntäjät puoluetoimistoissaan nauttivat hyvää palkkaa ja takin pinta on uusi aina oli kotona tai töissä. Moraalilla ei ole mitään rajaa. Ne osaavat manipuloida niin, että saavat niin monen uskomaan vetämäänsä asiaan. Ja kaiken aikaa haastavat kolleekoitaan taistoon, milloinka näiden yhteinen banderolli on kahtena tai useampana kappaleena. Jos puhaltaisivat yhteen hiileen, siinä olisi voimaa. Mut nyt taistelevat keskenään ja muita puolueita vastaan. Mielestäni melkoista ajan ja voiman haaskausta. Tästä olen yllättänyt ja en voisi sitä sallia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu