Muotisanaa epäillä käytetään paljon seurapuheissa, yleisissa keskusteluissa ja varsinkin saarnaaja seurapuheensa alussa.
Puhujat itse kuvaa, miten monta kertaa seurapuheen pito tuntuu vastenmieliseltä siistä syystä, kun tuntee itsensä niin huonoksi, arvottomaksi ja epäileväiseksi.
Kun sitten puhuja on saanut synninpäästön seurasalin kuulijoilta, hän saa siitä voimaa, päästyään epäilysten kahleista ja muista huonouden tunteista.
Seurakuntapäivillä hän, joka astelee yleisön eteen, on niinikään suurissa epäilyksissä ja kiusauksissa. Voiko tästä nyt tehdä sen johtopäätelmän, jonka mukaan oikean uskovaisen tuntomerkki on tämä, kun hän on surullinen ja aina epäilyksissä ja kiusauksissa.
Eikö Jumalan valtakunnan asukkaalla olekkaan synninpäästöautomaattia, joka pyyhkisi epäilykset sitä mukaa tilikirjoista, kuin niitä tulee, vaan hänen tulee tuoda niitä muidenkin kuulosalle.
Eikö Jumalan lapsi voi kertoa koskaan olevansa vakaalla mielentilalla, jossa ei tunnu kovin epävarmalta, vaan voitonvarmalta.
Kait se on niin, että ollakseen oikeasti uskomassa, tunnontilan pitää käydä niinkuin papupadan, porista koko ajan. Jos olo tuntuukin hyvätlä ja onnistuneelta seuroissa, niin ei mahda olla uskonasiat kunnossa tällaisella matkamiehellä.
Seurapuheen sisältö on pääasiassa vakavaa kerrontaa, vaikka joskus harvoin joku puhuja laittaa huumoria sekaan. Yksittäisen uskovaisen pitää olla erehtyväinen , mutta järjestö SRK ei sitä koskaan ole tunnustanut olevansa.
SRK esiintyy julkisuudessa luonnollisen itsevarmasti, koskaan ei olla tehty virheitä, vaan yksittäiset uskovaiset. Järjestelmä ei myöskään ota vastuuta yksittäisten ihmisten toilailuista, ei aina yksittäisen seurakunnankaan. Aikoinaan keskusjärjestö SRK erotti yksittäisiä seurakuntia, kun niissä toilailtiin, ei tehty keskusjärjestön määräysten mukaisesti, toimittiin omin päin.
Hoitokokoukset olivat yksittäisten seurakuntien virheitä, eikä hallitus ole ottanut niistä mitään vastuita kontolleen.
Kuitenkin hoitokokouksia on pidetty siunauksellisina, kun on saatu epäkelvot jäsenet heitetyksi ulos. Samanlaisia menettelytapoja ei tulla enää käyttämään suuressa määrin, mutta yksittäisiä jäseniä erotetaan vieläkin niissä tapauksissa, kun on julkisesti lähdetty epäilemään Jumalan valtakunnan oppeja ja niistä puhumaan.
Epäillä siis saa, kunhan ei tuo julki epäilystensä laatua ja muistaa käydä seurakunnan edessä niistä kertomassa. Puhujakin epäilee, muttei hän joskaan kerro epäilystensä laatua ja syitä.
Poliisikin aina epäilee, mutta ei saa koskaan mennä sanomaan suoraan, vaikka rötös näyttäisi miten selvältä tahansa.
Tai miltäs kuulostaisi, kun menisi pitämään tällaista puheenvuoroa: minua ei nyt epäilytä lainkaan ja tunnen oloni hyväksi. Uskoni on vahvaa ja sitä ei mikään ole viime aikoina horjuttanut. Tokihan minä syntiä teen joka päivä, mutta olen uskonut ne suoraan Jumalalta anteeksi, siis hiljaa mielessäni. Niinhän puhujakin sanoo, että uskokaa syntinne anteeksi. Puhuja ei siis koskaan sano, että uskokaa minun kauttani syntinne anteeksi, joten minä olen jaksanut uskoa ne joka päivä omakohtaisesti, vaikka en ole seuroissa käynytkään.
Puhujat itse kuvaa, miten monta kertaa seurapuheen pito tuntuu vastenmieliseltä siistä syystä, kun tuntee itsensä niin huonoksi, arvottomaksi ja epäileväiseksi.
Kun sitten puhuja on saanut synninpäästön seurasalin kuulijoilta, hän saa siitä voimaa, päästyään epäilysten kahleista ja muista huonouden tunteista.
Seurakuntapäivillä hän, joka astelee yleisön eteen, on niinikään suurissa epäilyksissä ja kiusauksissa. Voiko tästä nyt tehdä sen johtopäätelmän, jonka mukaan oikean uskovaisen tuntomerkki on tämä, kun hän on surullinen ja aina epäilyksissä ja kiusauksissa.
Eikö Jumalan valtakunnan asukkaalla olekkaan synninpäästöautomaattia, joka pyyhkisi epäilykset sitä mukaa tilikirjoista, kuin niitä tulee, vaan hänen tulee tuoda niitä muidenkin kuulosalle.
Eikö Jumalan lapsi voi kertoa koskaan olevansa vakaalla mielentilalla, jossa ei tunnu kovin epävarmalta, vaan voitonvarmalta.
Kait se on niin, että ollakseen oikeasti uskomassa, tunnontilan pitää käydä niinkuin papupadan, porista koko ajan. Jos olo tuntuukin hyvätlä ja onnistuneelta seuroissa, niin ei mahda olla uskonasiat kunnossa tällaisella matkamiehellä.
Seurapuheen sisältö on pääasiassa vakavaa kerrontaa, vaikka joskus harvoin joku puhuja laittaa huumoria sekaan. Yksittäisen uskovaisen pitää olla erehtyväinen , mutta järjestö SRK ei sitä koskaan ole tunnustanut olevansa.
SRK esiintyy julkisuudessa luonnollisen itsevarmasti, koskaan ei olla tehty virheitä, vaan yksittäiset uskovaiset. Järjestelmä ei myöskään ota vastuuta yksittäisten ihmisten toilailuista, ei aina yksittäisen seurakunnankaan. Aikoinaan keskusjärjestö SRK erotti yksittäisiä seurakuntia, kun niissä toilailtiin, ei tehty keskusjärjestön määräysten mukaisesti, toimittiin omin päin.
Hoitokokoukset olivat yksittäisten seurakuntien virheitä, eikä hallitus ole ottanut niistä mitään vastuita kontolleen.
Kuitenkin hoitokokouksia on pidetty siunauksellisina, kun on saatu epäkelvot jäsenet heitetyksi ulos. Samanlaisia menettelytapoja ei tulla enää käyttämään suuressa määrin, mutta yksittäisiä jäseniä erotetaan vieläkin niissä tapauksissa, kun on julkisesti lähdetty epäilemään Jumalan valtakunnan oppeja ja niistä puhumaan.
Epäillä siis saa, kunhan ei tuo julki epäilystensä laatua ja muistaa käydä seurakunnan edessä niistä kertomassa. Puhujakin epäilee, muttei hän joskaan kerro epäilystensä laatua ja syitä.
Poliisikin aina epäilee, mutta ei saa koskaan mennä sanomaan suoraan, vaikka rötös näyttäisi miten selvältä tahansa.
Tai miltäs kuulostaisi, kun menisi pitämään tällaista puheenvuoroa: minua ei nyt epäilytä lainkaan ja tunnen oloni hyväksi. Uskoni on vahvaa ja sitä ei mikään ole viime aikoina horjuttanut. Tokihan minä syntiä teen joka päivä, mutta olen uskonut ne suoraan Jumalalta anteeksi, siis hiljaa mielessäni. Niinhän puhujakin sanoo, että uskokaa syntinne anteeksi. Puhuja ei siis koskaan sano, että uskokaa minun kauttani syntinne anteeksi, joten minä olen jaksanut uskoa ne joka päivä omakohtaisesti, vaikka en ole seuroissa käynytkään.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Oikein kirjoitat, samaa mieltä.
Ensin ajattelin, että epäily koskisi kuulijan epäilyä saarnan oikeellisuudesta ja raamatullisuudesta. Kuitenkin kertomasi epäily on juuri se, mistä vl-seuroissa puhutaan ja jota pyydetään ja saarnataan anteeksi, vaikka se ei kuulukaan niihin 10 käskyyn eikä taida kuulua edes perinnäissääntöihin. Ei taideta sanoa, että "uskovaisella ei ole epäilyksiä".
Minusta uskovaisella pitää olla epäilyksiä, eiohän hän muuten tiedä, saarnataanko väärin vaiko ei. Jos on tällaisia epäilyksiä, ne kannattaa tarkastaa Raatamtusta ja sitten mennä kertomaan kyseiselle puhujalle, että saarnasit väärin... niin tehtiin ennen, mutta nyt ei kukaan uskalla tehdä sitä, sehän olisi vl-uran loppu ja "poliittinen" itsemurha.
Kuitenkin Raamattu sanoo:"Yksi puhu ja toiset tuomitsevat", siis arvostelevat, menikö se oikein. Mutta sellainenhan olisi nyky-vl-opin mukaan "seurakuntaa vastaan nousemista";(
Sallii vl:t jotain jolleki...Seksuaalinen erilaisuus, asuu pareja yhdessä kaikessa hiljaisuudes.Hyvää on juuri se, että tässä asiassa osaavat "kilvoitella" henkilökohtaisella uskon vapaudella ja ilolla... yksin uskosta ja armosta vapaaksi:-)
Jos puhuja puhuu väärin tai omiaan, se ei vastaa henkeen, eikä aamenta , niin siitä tiedetään, onko puhuja oikeasti uskomassa.
Joskus ammoin seurakuulijoilla on ollut tapana mennä oikomaan puhujaa , mutta nykyään sellaista ei tapahdu. Kun puhuja tulee vanhuuden höperöksi, hänet vapautetaan puhujan tehtävistä, ja kun puhuja alkaa julkisuudessa julistamaan erilaista sanomaa, kuin Jumalanvaltakunnassa ymmärretään, hänet erotetaan, näin on käynyt esim. Steven Naatukselle
Tuo on melko omituista tuo "vastaa henkeen" ja siitä tiedetään, että puhuja puhuu "oikein".
Jos nyt mietitään, mitä tuo "vastaa henkeen" tarkoittaa, niin eikö se tarkoita juuri sitä, että puhuja puhuu samoin sanakääntein ja samoja fraaseja, joita on totuttu ennenkin kuulemaan. Juuri se on sitä "vastaa henkeen"-fraasia. Se ei ollenkaan tarkoita sitä, että puhe olisi totta Raamatun sananmukaan.
Paljon oikeampaa olisi todeta, että puhuja puhuu Raamatun mukaisesti, eli Pyhä Henki kirkastaa hänelle Raamattua. Pyhä Henki ei puhu muuten kuin siten, että se voidaan todentaa Raamatusta.
Näin ollen en ollenkaan luota siihen vl-tyyliin, että "vastaa henkeen" ilman mitään todistusta Raamatusta. Eihän vl:t juurikaan lue Raamattua eivätkä tutki siitä, puhuuko saarnaaja oikein. Esimerkiksi helluntailaiset istuvat kokouksissa omat Raamatut mukanaan ja siitä he tarkistavat, meneekö puhujan saarna oikein. Enpä ole koskaan nähnyt vl-seuroissa kenenkään tarkistavan Raamatusta, puhuuko saarnaaja oikein.
"Vaastaa henkeen" saattaa tarkoitaa että kuulijalla on sama VÄÄRÄ henki kuin puhujalla. Näitä henkiä kun on kaikkiaan 20 kappaletta, joista 19 on vääriä henkiä.
http://freepathways.wordpress.com/2011/10/11/harhaoppeja/
Minun jo ammoin kuollut isäni joka kerran seuroista tultuaan otti esille raamatun ja luki siitä puhujan käyttämän tekstin, että oliko saarna ollut raamatun mukainen. Silloin vielä saarnakin selitti tekstiä jae jakeelta, siis 60-70 luvulla, ennen hoitokokousaikaa. Henkien haistelun alkaessa isäni totesi, että nyt SRK meni uusheräyksen henkeen ja tuli erotetuksi, kun kertoi mielipiteensä.