Kävin maanantaina lääkärillä, ottivat pissanäytteet ja tulokset saan pe (olen tällä hetkellä ulkomailla, lääkärien taso hieman epäilyttää). Lääkärillä diagnosoitiin virtsis ja sain 5 päivän kuurin antibiootteja (trimethoprim). Nyt on kolmas päivä antibiootteja takana ja edelleen on tosi huono olo. Kirvely pissatessa on vähän vähentynyt, mutta ravaan vessassa oin viiden minuutin välein ja koko alapäässä on tosi kova paine ja kipu koko ajan (en pysty oikeen edes kävelemään).
Ikinä aikaisemmin en ole virtsistä tai klamydiaa sairastunut ja nyt netistä luettuani lisäinfoa, on alkanut mietityttää, että josko kyseessä olisikin klamydia, koska olen harrastanut suojaamatonta (tosin pilleri on) seksiä uuden poikaystäväni kanssa.
Kysymys kuuluukin, osaako kukaan sanoa, että jos nyt menen std screeningiin, vaikuttaako syömäni antibiootit tulosten luotettavuuteen? Olo on tosi tukala, olen nyt viettänyt kolme päivää vessan ja sängyn välissä. Ekat oireet alkoi viisi päivää sitten. Vettä juon ihan liikaa ja apteekista on hankittu finrexin tapaiset karpalojauhepussit (eivät tunnu vaikuttavan mitenkään).
Kaikki neuvot olisi tosi tervetulleita.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Totta kai vaikuttaa.
Testauta sitten ajallaan kaikki sp-taudit.
Ikävää, varmasti on huono olla. Kannattaisikohan sinun käydä uudestaan lääkärissä, kyllä sen virtsaamiskivun pitäisi mennä pian pois antibioottien aloittamisen jälkeen (minulla auttaa muutamassa tunnissa). Älä mene tautitesteihin vielä, antibiootit vaikuttavat tulokseen. Pikaista paranemista sinulle!
kuulemma eri antibiootteja käytetään klamydiaan ja virtsatietulehduseen että mene ihmeessä testeihin, klamydia aiheuttaa lapsettomuutta! kysy lisää lääkäriltäsi ja ehdottomasti testauta muutkin taudit
Kyllä laajakirjoinen antibiootti tehoaa clamydia-bakteeriinkin, eli totta kai se vt:n annettu antibiootti voi tappaa myöskin sen clamydiabakteerin.
Hoitamaton klamydia saattaa aiheuttaa lapsettomuutta.
"Kuulemma...." luulo ei ole tiedon väärti. Aloittaja ei kerro antibioottinsa vaikuttavaa lääkeainetta.
klamydia aiheuttaa lapsettomuutta on fakta, ei toki kaikille mutta naisille saattaa näin tehdä!
"Klamydia voi aiheuttaa miehille lisäkivestulehduksen «»1 ja naisille sisäsynnytintulehduksen «Sisäsynnytintulehdukset»2 ja sen seurauksena munatorviperäisen lapsettomuuden ja altistaa kohdunulkoiselle raskaudelle. Klamydian aiheuttama lapsettomuus todetaan useimmissa tapauksissa kuitenkin vasta 5–10 vuoden kuluttua sairastamisesta. Erityisesti toistuvat klamydiatulehdukset moninkertaistavat jälkiseurausten esiintymistä. Klamydia on usein myös reaktiivisen niveltulehduksen «»3 laukaisija."
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=tes00006#s5
lisäsin tähän vielä tämän lapsettomuus kohdan, jotta aloittaja ja kenties muutkin asiasta pohtivat tämän tietäisivät. Ei ole siis leikin asia ja kannattaa aina ehdottomasti käydä vielä uudestaan testissä antibioottikuurin jälkeen, että on varmasti tehonnut:)
Anteeksi, aloittaja kertoikin lääkkeensä nimen. Kyseinen lääke voi tosiaankin tappaa myöskin clamydiabakteerin.
Edelleenkin, kuten tuossa todettiin, hoitamaton klamydia voi aiheuttaa lapsettomuutta. Ja totta kai kontrollitestiin.