Lapsen kummiksi?

suomenusko

Siskoni sai pojan pari viikkoa sitten. Ja tänään kuulin että he haluavat minut kummiksi johon lupauduin tietenkin. Kummin tehtäviin kuuluu jonkinmoinen uskonnollinen kasvatus(?)

Ongelmani on että en itse ole "perinteinen" uskovainen. Kuulun kuitenkin evankelis-luterilaiseen kirkkoon.

Oma uskontoni on kuitenkin suomenusko/perinteinen luonnonnoituus. Mitä opetan pojalle sitten uskonnosta, koska hän alkaa kuitenkin kyselemään sitten tulevaisuudessa? Siskoni tietää kuitenkin asiasta ja silti haluaa minut kummiksi.

10

566

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kummitäti kahdelle

      Eikös se olekin kuitenkin kaikkein tärkeintä, että olet mukana lapsen elämässä ja tuet häntä kussakin tilanteessa? Uskontokysymykset eivät kuitenkaan välttämättä tule vastaan heti pienen lapsen kohdalla ja asiassa voi noudattaa hienovaraisuutta. Kun lapsi on riittävän vanha osaamaan kysymään asiasta, voit kertoa sen, minkä katsot lapsen pystyvän kussakin iässä ymmärtämään. Joskus aikanaan on hänenkin tehtävä omat valintansa siitä, mihin hän itse haluaa uskoa. Sisaresi on tiennyt asiasta, joten kaikkihan on lähtökohtaisesti ok. Elämän moninaisuus on rikkautta, josta myös lapsi voi ammentaa!

    • Mjuu..

      Eipä taida sun sisko kaivata lapselleen uskonnollista kasvatusta.:) Hoitoapua, lahjoja, rahaa. Sitähän se kummius nykyään tahtoo olla..

    • suomenusko

      Voi olla nykyään että OSA on lahjojen ja rahan perään, mutta ei kaikki.

      Mjuu: etpä taida tuntea siskoani. Hän on uskonnollinen, ja eri uskonnosta huolimatta haluaa minut pojan sylikummiksi. Ja tietää myös ettei minulla opiskelijana ole isot tulot.

      Kummitäti kahdelle: Taidan hätäillä tässä vaiheessa vielä. Pitänee antaa ajan kulua ja mennä sen mukaan sitten :)

      • Mjuu..

        Pelottavaahan se olis, jos tuntisin sun siskos.

        Alotusviestissä ei tullut esille mitenkään, että siskos on uskonnollinen ihminen. Jos olisit sen kertonut, niin olisin vastannut eri tavalla. Eikös vaan? Se kun vaan on harmillisen yleistä nykyään, että kummiuden tarkoitus on kadonnut. Itse en ole uskonnollinen, enkä kuulu edes kirkkoon, mutta perinteikkäitä asioita voi silti kunnioittaa.

        Miten olis, jos tosiaan keskustelisit asiasta siskosi kanssa? Vähän ehkä paremmat vastaukset saisit niin, kuin täällä.


    • Pidä hyvää huolta

      Kummilapsellasi on oikeus saada kuulla Jeesuksesta.
      Voit kertoa hänelle sinulle sopivimmalla tavalla.
      Voit antaa hänelle lasten raamatun lahjaksi,
      ja myöhemmin voit antaa oikean raamatun.
      Voit tarjota hänelle hengellistä musiikkia
      esimerkiksi soittamalla tai laulamalla hänen kanssaan.

      Seurakunnassa on myös paljon tapahtumia,
      joissa voit yhdessä lapsen kanssa käydä.
      Kun vietätte aikaa yhdessä vaikkapa tietokoneella,
      voit ohjata häntä luotettaville kristillisille sivustoille.
      Esim. www.tv7.fi sivulta löytyy monenlaista ohjelmaa eri-ikäisille.
      Lapsille on myös olemassa kristillisiä lastenlehtiä, esim. JEES.
      Voit tilata sen hänelle jos et pääse säännöllisesti itse käymään.

      Sitten kun lapsi aikuistuu ja menee naimisiin,
      voitte yhdessä etsiä raamatusta Jeesuksen opetusta avioliitosta.
      Voitte keskustella raamatun opetuksesta, ihan omana itsenäsi.

      Pidän tärkeänä että lasta opettaa tuntemaan seurakunnan jäseniä.
      Tärkeintä on kuitenkin, että hän saa oppia tuntemaan Jeesuksen, Pelastajansa.
      Kummilapsesi on hyvä tietää että hän voi keskustella Jumalan kanssa,
      eli niinsanotusti rukoilla. Koska vaan ja missä vaan.
      Erityisesti hädän hetkellä on hyvä tietää, että Jeesus kuulee rukoukset.
      Siitä alkaa hänen henkilökohtainen Jeesuksen tuntemisensa.

      • huuhaata

        Lasten satuja vaan eikä aikuisten.


    • suomenusko

      Pidä hyvää huolta: No joo, onhan hänellä oikeus kuulla uskonnosta, MUTTA kun en ole uskovainen siinä perinteisessä mielessä, vaan suomenuskovainen. Voin tietysti kertoa omastani uskonnosta hänelle sitten kun poika alkaa kyselemään, mutta taidan jättää evl-uskonnosta kertomisen muille.

      • Kummi viidelle

        Jos sisaresi on uskovainen (uskonnollinen?), hän varmaankin on ajatellut itse hoitaa lapsensa kristillisen (uskonnollisen?) kasvatuksen. Sinuna en kauheasti nyt pohtisi kummiuden tuota puolta.


    • Hei!

      Aloituksesta on jo tovi, ehkä ristiäisetkin ovat jo olleet, mutta otan nyt kuitenkin vielä osaa keskusteluun. Ehkä muillakin tulevilla kummeilla on samanlaisia pohdintoja?

      Minustakin olisi tärkeää, että tuleva kummi keskustelee lapsen vanhempien kanssa siitä, mitä odotuksia kummiuteen liitetään. Ne varmasti vaihtelevat paljonkin perheestä toiseen.

      Uskon vapaus on tietysti jokaisella. Kristillisestä näkökulmasta kummi on kuitenkin kodin ja seurakunnan kanssa nimenomaan kristillinen kasvattaja. Kastekaavassa joko kysytään, "Vanhemmat ja kummit, tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia lapsen kristillisestä kasvatuksesta?" tai ainakin kehotetaan: "Vanhemmat ja kummit, pyhä kaste velvoittaa teitä yhdessä seurakunnan kanssa huolehtimaan hänen kristillisestä kasvatuksestaan." Ihan kevyin perustein ei siis kirkon kummiksi kannata lähteä.

      Uskonnollinen kasvatus voi siis tietenkin olla minkä tahansa uskon mukaista, mutta kristillinen kasvatus voi olla vain kristillistä. Minusta on hienoa, että kummi todella pohtii kummiuden tätä puolta. Tämä hengellinen opastus onkin kummiuden vanhin puoli ja muut muistamiset ovat tulleet mukaan myöhemmin. Toivottavasti asia ratkeaa tai on ratkennut parhain päin!

      Sinikka-pappi

    • Kaduin että suostuin

      Kohta saat lahjalistan.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      146
      7841
    2. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      100
      7310
    3. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      31
      7202
    4. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      21
      6828
    5. Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle

      Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht
      Maailman menoa
      2
      6376
    6. Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta

      Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t
      Maailman menoa
      75
      6374
    7. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      23
      6084
    8. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      112
      6002
    9. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      47
      5478
    10. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      84
      5380
    Aihe