Tykkään haistella naapureitteni Pieruja!

Lyöttäydyn vaikka hississä ihan toisen imuun ja olen solmimimani kengännauhoja, nuuhkaisten samalla takaapäin peppureijän kohdalta.

Yleensä sieltä jonkilaisen osviitan saa, koska minulla on erittäin hyvä hajuaisti jota ei ole pilattu tupakalla tai muilla myrkyillä.

Olen tehnyt muistiinpanoja jo vuodesta 1980, eli sieltä löytyy kyllä oikein vuosikertahajuja.

Olen viininmaistaja ammatiltani ja käytän arvosteluissa samankaltaisia adjektiivejä.
Tästä hyvä harrastus jollekin joka väittää että elämä on tylsää.

Päinvastoin, elämä on ihanaa jos se oikein haiskahtaa.
7146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Miten luokittelisit meikäläisen kaasukoostumuksen kun syön todella paljon chilipippuria ja usen huitasen naamaan pari kokonaista valkosipulimöykkyä. Kun tekee mieli piffilihaa ahmin sitäkin ainakin sen puolikiloa kerralla ja silläkin on oma vaikutus tuulen suuntaan. Uskoisin että voisin tappaa vegetaristin hississä pelkällä kaasulla. Kunnolla syötyäni kehitän fanfaarit keskimäärin 5minuutin välein ilman ongelmia. Olen myös oppinut soittamaan yksinkertaisia melodioita pierulla ja olen mieltynyt lähinnä humppamusiikkiin.

Äänestä

Väkevä, hieman tahmea, kauniin ruskea; puolikuiva koostumus.
Elegantti, aromikas, lievästi tamminen. Arvokas jälkihaju.
Paranee huomattavasti kypsyttämällä hapettomassa tilassa.
Sopii erinomaisesti illanistujaisiin, jossa joku voisi samalla kompata sinua tuon musikaalisuuden tähden.
Erittäin sopiva sosiaalisiin tilanteisiin. (ei kuitenkaan sosiaaliseen mediaan)
Ravintola Sipuli Helsingissä valitsisi tuotteesi todennäköisesti kuukauden suosikkilistan kärkeen.

Äänestä
  • Olet todellinen asiantuntija! Todellakin tuo mehevä sipulisuus on ainakin tällähetkellä peräisin paahdetusta sipulirouheesta jota ahmin noin puolikiloa kerrallaan. Olin juuri kokouksessa jossa oli useampia RKPn jäseniä läsnä ja huomasin parin nuoremman tyypin selvästi kiihottuvan tuulahduksistani. Olen kuitenkin hetero ja suhtauduin saamaani huomioon lähinnä huvittuneesti. Ruotsinkielisissä piireissä muutenkin tuoksut ovat tärkeä osa sosiaalisuutta ja usein hilpeän huomion ja ihailun kohteeksi pääsee likaisilla sukilla ja ientulehduksen aiheuttamalla odöörillä. Sanoipa eräs poliittisissa piireissä vaikuttava ruotsinkielinen vapaamuurari että olisin muuten sopiva heidän looshiisa mutta sinne ei huolita mongooleja joiksi RKP tukipylväät meidät suomenkieliset luokittelevat. Taidampa vielä ottaa lisää sipulirouhetta.....

    Äänestä

voi vittu sentään!!

Äänestä

Naapurin akka syö mädätettyä hapansilakkaa ja paistelee sen kanssa munakkaita ja hapankaalia ja juo piimää. Tungen aina nenäni hänen persereikään hississä ja toivon, että sieltä tulee tulenlieskoja.

Äänestä

RKP:laiset tykkäävät tuosta mädästä kalasta.

Anna mummolle sytkäriä perseelle, ni pääsee mummo nopiasti Bussipysäkille, siinä ei jalka kerkee maassa märäntyä.

Äänestä

Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu Nicolae Ceaușescu

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Gepardau med näs kirjoitti:

Lyöttäydyn vaikka hississä ihan toisen imuun ja olen solmimimani kengännauhoja, nuuhkaisten samalla takaapäin peppureijän kohdalta.

Yleensä sieltä jonkilaisen osviitan saa, koska minulla on erittäin hyvä hajuaisti jota ei ole pilattu tupakalla tai muilla myrkyillä.

Olen tehnyt muistiinpanoja jo vuodesta 1980, eli sieltä löytyy kyllä oikein vuosikertahajuja.

Olen viininmaistaja ammatiltani ja käytän arvosteluissa samankaltaisia adjektiivejä.
Tästä hyvä harrastus jollekin joka väittää että elämä on tylsää.

Päinvastoin, elämä on ihanaa jos se oikein haiskahtaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu