Kohta meilläkin

863
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Viitsikö joku ystävällisesti kääntää tämän suomen kielelle, tai ainakin kaiken tärkeämmän asian. Tuosta toisesta kotimaisesta ymmärrän vaan sanan sieltä ja toisen täältä.

Äänestä
  • Tuo on pitkä juttu, mutta ihan pääpiirteissään:
    Ruotsi on 2011 saanut EU-tuomion ilmansaateiden raja-arvojen ylityksistä jo monina vuosina. Jos tilannetta ei korjata uhkaa EU sääntörikkomuksesta sakoilla. Ruotsi venkoilee, että ylitykset ovat päiväkohtaisia, mutta eivät ylityksiä vuositasolla ja koskee vain taajamia etc.
    Paikallinen liikennevirasto katsoo, että on kaksi mahdollisuutta, joko vähentää oleellisesti liikennettä, tai nastarenkaiden käyttöä.
    Paikalliset poliitikot ovat jo Tukholmassa, Uppsalassa ja Göteborgissa kieltäneet nastarenkaiden käytön pahimmilla ongelma-alueilla.
    Ehdotuksena on nastarengasvero Norjan esimerkin mukaisesti tietyille alueille. Vero on Norjassa 1500 Nkr, eli euroina reilu 200 € / vuosi.

    --Norjassa muuten on saavutettu nastarengasmaksuilla Oslossa ja Trondheimissa 80% kitkarengastaso ja merkittävä ilman saastetason lasku alle EU:n raja-arvojen ilman, että onnettomuustapaukset olisivat lisääntyneet.

    Kyllä tuo meillekin tulee - ja tervetuloa! Kitkarenkaat ovat mainiot kaikilla talvikeleillä, kun osaa vain luopua luutuneista vanhoista asenteista.

    Äänestä

  • nastavero tulee kirjoitti:

    Tuo on pitkä juttu, mutta ihan pääpiirteissään:

    Taas lepuuttajapellen avaus, kuinkas muuten, vali, vali, osta oikeat talvirenkaat, nastarenkaat.

    Äänestä

  • oikeat talvirenkaat kirjoitti:

    Taas lepuuttajapellen avaus, kuinkas muuten, vali, vali, osta oikeat talvirenkaat, nastarenkaat.

    Sulla ei varmaan ole lapsia. Eikä vanhoja, huonosti muutenkin jo hengitteleviä muita sukulaisia. Muute ei voi olla noin välinpitämätön ja yksisilmäinen.

    Nastoja ei _tarvitse_ Suomessa kuin päivän joka toinen talvi. Tiedän ajeltuani nastattomilla vuodesta -90. Minulla on autossa mukana ketjut niitä harvinaisia kertoja varten, joissa ylimääräistä pitoa todella tarvitaan. Viime talvena ei tarvittu, edellisenä kerran jne... Yhtään reissua ei ole jäänyt tekemättä.

    Äänestä

  • oikeat talvirenkaat kirjoitti:

    Taas lepuuttajapellen avaus, kuinkas muuten, vali, vali, osta oikeat talvirenkaat, nastarenkaat.

    Myönnä pois, että Ruotsissa ja Norjassa ollaan hieman järkevämpiä mitä tulee talvirenkaisiin. Ja vaihda vaihteeksi tuo jankutus johonkin edes hieman järkevältä kuulostavaan. En muuten ostaisi nastarenkaita, vaikka saisi puoleen hintaan. Tai saattaisin ostaa mutta omaan autoon en niitä laittaisi.

    Äänestä

  • nastat turhaa kirjoitti:

    Lepuuttajapellethän täällä jankuttaa ja valittaa valittamasta päästyäänkin.

    Äänestä

  • oikeat talvirenkaat kirjoitti:

    Lepuuttajapellethän täällä jankuttaa ja valittaa valittamasta päästyäänkin.

    Selvien faktojen lyöminen pöytään taitaa ottaa tunnon päälle. Nastarenkaat ovat hyvä vaihtoehto aloitteleville ja epävarmoille kuskeille. Itse taidat kuulua tuohon epävarmojen osastoon.

    Äänestä

  • nastat turhaa kirjoitti:

    Myönnä pois, että Ruotsissa ja Norjassa ollaan hieman järkevämpiä mitä tulee talvirenkaisiin. Ja vaihda vaihteeksi tuo jankutus johonkin edes hieman järkevältä kuulostavaan. En muuten ostaisi nastarenkaita, vaikka saisi puoleen hintaan. Tai saattaisin ostaa mutta omaan autoon en niitä laittaisi.

    Kohta niitä nastarenkaita saakin tuplahintaan kun tuollainen nastamaksu tulee Suomeenkin. Kolmen vuoden vaihtovälillä vero tekee yhteensä siinä 600 egeä, eli tuplahinta tulee nastarenkaille. Hyvähän se on, että saadaan oikeat maksumiehet teiden jyrsijöistä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

setuleepian kirjoitti:

http://www.pavag.nu/8/nyheter/artiklar/2012-03-13-trafikverket-vill-haskatt-pa-dubbdack.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu