Mietityttää, miksi varatut ihmiset ihastuvat kolmansiin osapuoliin. Onko omassa parisuhteessa jokin vika, jos ihastuu muihin? Vai onko vika vain omassa päässä? Laimenevatko kaikki suhteet joskus ja laimentumisen jälkeen ihmisen mieli alkaa etsimään uutta ihastumisen kohdetta, kun ruoho tuntuu taas jännittävämmältä aidan toisella puolella. Mistä tietää, onko oikeasti ihastunut johonkin ihmiseen vai vain ihastumisen tunteeseen?
Miksi varatut ihastuvat?
pohdin näitä
312615
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Juu, parisuhteessa ja luottamuksessa. Ei sitä muuta tarviikkaan.
ite luulen että usein itse tunteeseen..
Itse olen varattu ja aivan ihastunut toiseen.
Syy miksi olen ihastunut, on se, että aloitin uuden harrastuksen tuossa jokin aika sitten. Kotona en saa tukea asian suhteen, vaan ennemmin minut haukutaan sairaaksi ja heikoksi.
Kun taas ihastukseni kannustaa, kehuu ja tsemppaa aina.
Toki on paljon muitakin syitä miksi olen ihastunut, mutta tuo on se suurin syy!
Ehkä varattu kaipaa vain uutta juttuseuraa ja kaikki muu on plussaa sen jälkeen. Kun on kerran aidan yli kiivennyt niin on helppo livetä samalle polulle uudelleen.
Pitäkää hauskaa sallituissa rajoissa ja nauttikaa toistenne seurasta.
Varattu ei hae aina pettämisseuraa. Yleensä keskustelu alkaa jostakin syystä, joko keinotekoisesti tai huomaamatta. Kun keskustelu syvenee ja huomaa, että siinä aiheena on kiinnostavat asiat joista ei voi keskustella kotona tai oman kumppanin kanssa. Itse olen saanut joitakin todellisia ystäviä tällä tavalla ja ne ovat vastakkaista sukupuolta. Heidän kanssaan pystyy keskustelemaan luottamuksellisesti vaikka mistä asioita. Keskustelu auttaa jaksamaan tällöin harmaan yksinkertaisen joka päiväisen elämän. Ei tarvitse mennä kalliiden "Kallonkutistajien" luo. Nämä "Kallonkutistajat" tekevät töitään, kuuntelevat, nyökyttelevät ja unohtavat. Kun on todellinen ystävä niin kaikki on paremmin, jopa vakituinen suhde. Ei kaikki tarvitse johtaa seksuaaliseen kanssa käymiseen jos onkin vastakkainen sukupuoli ystävänä.
Juu ei ole aina kyse pettämisseurasta. Oma ihastukseni on kasvanut pikkuhiljaa ja roihahtanut ihan juuri liekkeihin, nyt en paljon muuta pystykään ajattelemaan kuin tätä naista. Ja olen varattu, avioliitossa, enkä ole mitenkään hakenut tai tietoisesti ajautunut ihastumaan.
Hänellä on upea kroppa ja ulkonäkö, mutta se, mihin olen ihastunut on luonne, älykkyys ja huumorintaju. Kaikkein eniten haluaisin vain jutella ja viettää aikaa yhdessä, tehdä asioita, olla mukana tilanteissa...tosi outoa, koska olen ajatellut juuri niin, että ihastuminen on pohjimmiltaan intohimoa ja hormonien hyrräämistä. Tottakai koen myös fyysistä vetoa, sitä ei käy kieltäminen, mutta se ei kyllä ole päällimmäisenä mielessä.
parasta, ja se fyysinen nautinto pelkästään paranee ja paranee ja paranee tollasessa toista arvostavassa ihmissuhteessa. Joo ei tarvii nyt puuttua siihen puolison arvostamis -kysymykseen...
Hei "mies vaan", nuo tunteesi eivät ole enää pelkkää ihastumista vaan tunteesi ovat jo syventyneet rakastuneen tunteiksi ja jos olet päässyt tutustumaan tuohon naiseen, voi olla jo kyse todellisesta rakkaudesta, siltä nuo tunteesi vaikuttavat. Jos olisi kyse vain pikku ihastuksesta, ajattelisit silloin vain pelkkää seksiä.
Juu olen päässyt tutustumaan ihastukseeni, tapaan hänet päivittäin työpaikalla ja vietämme vähän liikaakin aikaa yhdessä siellä. Tosin varsin viattomissa merkeissä. Tämä on jatkunut parin vuoden ajan jo.
Tiedän myös, että hänessa orastaa samoja tunteita. Hän on kuitenkin hyvin varovainen koska olen varattu, ja koska hänen pitkä parisuhteensa on juuri kariutunut ja haavat vielä auki.
Mitä tulee rakastumiseen, niin näin se taitaa olla, varsinkin kun pitää mennä ajassa taaksepäin kouluaikoihin asti kun viimeksi olen tuntenut näin vahvoja tunteita. En tuntenut tällä tavalla edes nykyisen puolisoni kanssa, vaikka luulin niin. Silloin se oli enemmän tuota fyysistä ihastumista, mutta jotenkin asiat johtivat toisiin, ehkä silloisen heikon itsetuntoni vuoksi. Meillä on nyt "onnellinen perhe" lapsineen ja kotieläimineen, ja samalla sisälläni jyskyttää sellainen tunee, että vasta nyt olen löytänyt sen palasen joka on puuttunut elämästäni koko ajan.
Vaimoni on korviansa myöten rakastunut minuun edelleen, perhe-elämä tasaista ja elämä rauhakseltaan eteenpäin soljuvaa, joten en minä tälle aio mitään tehdä, muuta kuin yrittää nauttia niistä pienistä hetkistä jotka voimme viettää ohimennen yhdessä, ja kun se päättyy, kun hän aikanaan rakastuu ja ajautuu jollekulle toiselle, yrittää kestää sen.
Naisena olen kokenut juuri saman
aviopuolisoni menetti luottamukseni salasuhteen ja valehtelun seurauksena. Samalla kariutuivat syvemmät tunteet.
Miksi sitten ihastuin? Olin niin lohduttoman surullinen ja yksinäinen vaikeiden aikojen jälkiseurauksena, ehkä jopa masentunut. Tämä uusi tuttavuus avasi silmäni. Teki herätyksen. Ymmärsin että nyt on aika ryhdistäytyä ja suunnata katse positiivisempiin asioihin. Elämä on tässä, nyt.
Mitään keskustelua syvempää ei kuitenkaan tapahtunut. Se olisi ollut väärin kaikkia osapuolia kohtaan.
Koska me ollaan vaan ihmisiä tunteinemme, siksi.
Usein taitaa olla niin että se kolmas osapuoli on jonkinlainen laastari tai pelastusrengas, jos suhteessa on vaikeita ongelmia. Väärin se minusta on. Pitäisi hakeutua vaikka parisuhdeterapiaan, jos kahdestaan ei osata ongelmia ratkoa tai sitten vaan yksinkertaisesti erota. Kolmannet osapuolet vain pahentavat sotkua, vaikkei mitään fyysistä oliskaan. Pettämistä se silti on, jos ei niistä "ystävistään" ja heidän kanssa käydyistä keskusteluista voi toiselle puhua. Lisäksi on vaara että se kolmas osapuoli levittelee juttua ympäriinsä jolloin luottamuskin voi joutua aika kovalle koetukselle.
Vähän eksyin aiheesta kun kysymyshän oli ihastumisesta eikä vielä varsinaisesta pettämisestä. Ihastumisessa ei sinällään ole mitään pahaa, kunhan sen vaan pitää tiukasti sisällään eikä ala toteuttaa sitä millään tavoin. Niin ne pikkuihastumiset parhaiten ohi menee, kun ei ole sen kohteen kanssa missään tekemisissä.
avioliitossa on vikaa, jos ihastuu toiseen, puhun ihan itseni puolesta.
Ei aina välttämättä tarvitse olla omassa suhteessa tai kumppanissa. Minä en voi ainakaan siitä syyttää. Olen aina luullut että kun saan kumppanin, se on sitten siinä ja tietenkään ei petetä ja ei silloin enää ihastu, jos kerran on se oma rakas siinä elämässä vierellä. Niinhän se aluksi meneekin, mutta sitten hämmentyy siitä tunteesta, mitä yhtäkkiä tunteekin jotain muuta kohtaan.
Tämä hämmensi minua joskus kovasti, kunnes tajusin mistä se johtuu. Olen jo ihan lapsesta asti ollut aina ihastunut useaan poikaan yhtä aikaa. Siis hyvin saattoi olla sellaisia läpättäviä tunteita yläasteiässä esim. kolmeen-neljään poikaan ja vähän lievempää ihastumista useampaankin. Luulin joskus että kaikki tuntevat samalla tavalla, mutta sittemmin olen kysellyt läheisiltä ihmisiltä, ja suurin osa kuitenkin sanoo ihastuneensa aina vain yhteen kerrallaan. Olen siis jonkin sortin polyamorinen, vai mikä se termi lieneekään. Aiemmassa suhteessani se johti pettämiseen, syyllisyyteen ja eroon, nyt päätin että moista ei tapahdu. Ihastumista on kyllä tapahtunut, mutta niin että kohde ei tiedä eikä oma kumppani. En etene, en edes tiedä varmaksi, onko ihastuksen kohde ihastunut minuun vai kuvittelenko vain. En aio ottaa selvääkään. Haluan olla uskollinen, mutta tunteilleni en vain voi mitään. Oletan että tämä tukahtuu aikaa myöten, hankalaa vain kun ihastuksen kanssa useahkosti nähdään (ei kahdestaan vaan erinäisissä tilaisuuksissa) ja sitten se tunne taas läikähtää kun huomaa että toinen vilkuilee, hymyily sentään on loppunut. Kohdekin on onneksi varattu, joten pelkoa ei ole lähestymisestä hänen taholtaan. Ja onhan tuo sormuskin tuossa sormeen juuttuneena. :)
Kyllä se taitaa olla niin että oma mies ei anna mitään ymmärystä, valheita valheitten perään. Suuria pettymyksiä ja monia valvottuja, itkettyjä öitä yksin sai minut ihastumaan toiseen.
Toinen itsensä polyamoriseksi tunteva ilmoittautuu...Ymmärrän vasta nyt itseäni, tässä 30 iässä. Eikä oo helppoa ei! samoin, lapsesta saakka, ihan tarhaikäisestä asti kuulema olen vaihtanut poikia kuin sukkia, ihastuksen kohteita siis. Näin äitini minua on kuvannut. Ylä-asteella solmin nykyisen suhteeni ja pettämiseltä ei olla vältytty.(Sängyssä en ole vehdannut) Pari kertaa olen kiinni jäännyt, suhteemme on saanut tuta vaikka mitä mutta on lujittunut. Mieheni ei tiedä todellakaan kaikesta eikä tämä ole avointa, en halua loukata häntä missään nimessä, hän on elämäni mies mutta teen sitä ajatuksissani silti alati. En osaa lopettaa ajatuksiani tai tunteitani, olen tälläinen oikeasti, en tiedä miten muuttua tai muuttaa itseäni.
Jossain vaiheessa lasten saamisen aikoihin olin vuosia vuosia "tavis", kunnes yhtenä kertana se sitten taas iski päälle, aloin nähdä muita miehiä ympärilläni. Muistan sen hetken vieläkin, ihan kuin pieni piru olisi istunut olallani ja mielessäni huokaisin vain taasko se alkaa.... Tätä ei helpota se, että olen ihan puoleensavetävän näköinen kaikella tavalla ja saan osakseni ihan liikaa vierailta huomiota. Ne sekoittavat ajatukseni, olen ollut pitkään hyvin tosissani ihastunut erääseen varattuun, molemminpuolista, ja tämä on se joka sai minut näkemään itseni. En todellakaan halua erota, en! En halua pettää, en! Haluan elää onnellisena oman mieheni kanssa vanhuuteen saakka, hänessä ei ole mitään vikaa vaan pelkästään super isoja plussia voin hänelle antaa kaikesta! Hänet vietäisiin heti jos olisi sinkkuna, hyvännäköinen ja mahtava luonne - ja itse olen hyvää tahtia mokaamassa elämäni, näen mitä minulla on ja olen siitä hyvin onnellinen mutta ... aarg.
Näen historian toistavan itseään koko ajan, enkä saa sitä poikki, syytän itseäni tästä, päässä vikaa, koska huonoa itsetuntoa en omista, en kerjää huomiota tai pukeudu provosoivasti tms. Olen vain minä ja minussa on jokin vika, aivoissa tai tunne elämässä. En uskalla ikinä paljastaa miehelleni mikä olen naisiani, hän rakastaa minua ehdoitta ja olen hänelle kaikki kaikessa, hän kyllä on hyvin tietoinen saamastani huomiosta mutta miehenä nauttii siitä, että on nainen jota muut katsovat. Harmi vain etten osaa enkä pysty olemaan luottamuksen arvoinen. Itseinho on ääretön, välillä tekisi mieli lyödä päätä seinään, tyhmä minä!! Rankaisen itseäni urheilulla, treenaan ja treenaan, rääkkään loppuun asti niin että sattuu joka paikkaan pitkään.
Apua vailla^^ luulin itse kirjoittaneeni tuon sinun kirjoittamasi. Olen naimisissa onnellisesti ja minulla on lasteni lisäksi täydellinen aviomies..kuitenkin jokin minussa on vikana. Ihastun helposi ja kun huomaan että saan katseita miehiltä itsetuntoni nousee entisestään ja se vanha minä nostaa päätään. Olen hyvännäköinen ja olen aina ollut juuri älläinen ihastuja mutta nämä tunteet tulevat tuhoamaan avioliittoni jos n pian saa apua. Näen unia että harrastan seksiä hyvännäköisten tunteMattomien miesten kanssa ja aamulla herään tyhjään oloon kun en enää olekaan unessa :/ ja myös urheilemalla minäkin vien ajatukset pois tästä..harmi vaan ettå usein niissä saleillakin näkee niitä hyvännäköisiä miehiä keneen ihastuu :/
Suosittelen kaikille, jotka ihastuvat muihin ja himoitsevat muita ihmisiä oman suhteen ulkopuolella, mennä keskustelemaan psykologin kanssa, sillä hän voi auttaa. Se ihastuminen johtuu siitä että ihmisille ei riitä enää mikään. Yhteiskunta on muuttunut nykyään ja ihmiste tapaavat kokoajan muita, uusia ihmisiä. Tunteitansa täytyy jokaisen oppia hallitsemaan. Jokainen ihminen on itse se joka hallitsee omaa päätään, siitä on turha syyttää kumppania. Totta kai, mikäli kumppani kohtelee huonosti, silloin sanoa hänelle asiat suoraan ja antaa palautetta, kertoa rehellisesti mitä tapahtuu pään sisällä. Vain silloin yhdessä etsimällä voi löytyä ratkaisu.
Se on turha hypätä ja vaihtaa kumppania himojen ja mielialanvaihteluiden keskellä, silloi saa alkaa joka kaksi vuotta edellisen suhteen laantuessa etsimään uutta kumppania ja vaihtaa ihmistä kuin villasukkaa. Tämä huomio vain tälleen ulkopuolelta...
Minäkin olen varsin viehättävä naimisissa oleva nainen ja saan miehiltä liiaksikin huomiota. Ihastun myös herkästi liki kaikkiin jokseenkin edes hyvännäköisiin miehiin, joilta saan huomiota. Tämä on minulle ongelma. Näitä ihastumisia on ollut koko pitkän parisuhteeni ajan. Haaveilen tosissani muista miehistä ja saan ajatuksistani huonon omantunnon. Nyt olen kaikenlisäksi tutustunut mieheen, jonka kanssa minulla on voimakas henkinen yhteys. En muuta ajattelekaan kuin häntä ja milloin taas hänet näkisin. En tiedä, miksi olen niin kovin ihastunut häneen. Haluaisin vain jutella hänelle ja ottaa kädestä kiinni.
Ohhoh onpas meitä monta! Tuntuu hyvältä huomata etten ole ainoa laatuani. Mahtaakohan tämä olla kauniiden naisten "tauti" ? Se nyt ainakin näyttää olevan yksi yhdistävä tekijä.
ja kukahan sen kauneuden määrittelee? Peilikuvako? Voi "rumakin" rakastua. Ja rumaan voi rakastua. Luonne ratkaisee. Ulkonäköön ihastumiset on, noh pinnallisia.
No minä en ole kaunis, ja toisaalta se ehkä on helpottavakin tekijä tässä uskollisuuteen pyrkimisessä. :) Harvoin minua ihaillaan, mutta toisaalta nyt kun tuntuu että joku voisi olla ihastunut, ja itselläkin tunteet heräsivät, niin voih... yritän vääntää asiaa niin, että olen käsittänyt väärin, mutta ei se vain aina onnistu.
Sama tilanne täällä. Olen äiti, ja avopuoliso, hyvännäköinen kolmekymppinen nainen, joka on pysynyt kaidalla tiellä jo viisi vuotta. Aikaisempiin suhteisiin verrattuna tulos on hieno. Merkittävä ero aiempaan on kuitenkin siinä, että ennen suhteitani ei rakennettu pitkällä tähtäimellä. Nykyisen kanssa olen suunnitellut jakavani loppuelämän..
Mieheni on komea, urheilullinen, hyvä isä ja menestyy työssään. Tämän lisäksi tekee enemmän kotitöitä kuin minä. Toisinaan tuntuu etten ole lainkaan ansainnut näin hyvää miestä itselleni.
Vielä kummallisemman tilanteesta tekee sen, että ihminen, jota kohtaan nyt tunnen vetoa, on paljon huonompi vaihtoehto kuin nykyiseni. En missään nimessä haluaisi vaihtaa puolisoani häneen. Jostain kumman syystä tämä hieman renttumainen älykkö, ei edes turhan komea, saa sukat pyörimään jaloissa. Olo on kuin silloin aikoinaan, mutta sillä erotuksella, että omatunto soimaa oman miehen takia.
Mitään kummempaa ei ole kuitenkaan tapahtunut, paitsi oman pään sisällä. Jospa tällaisia ihastumisia vain tulee, ja sitten pitää taistella vastaan ettei tee mitään mitä joutuisi katumaan. Mutta missä menee raja? JA mistä sen voi etukäteen tietää? Sitä on niin sekavassa tilassa, kun samaan aikaan toivoo, ettei kohtaisi ihastustaan, mutta toisaalta ei muuta pysty ajattelemaan kuin sitä hetkeä. Luulin, että olisin jo aikuinen, ja tällaiset haihattelut olisivat vihdoin historiaa.
Olen itsekin miettinyt, että täytyykö minun vain yksinkertaisesti taistella joka kerta näitä ihastumisia vastaan. Haluan kuitenkin olla oman mieheni kanssa. Miksi olen taas niin älyttömän ihastunut. Järjellä toivon, että tämä vain menisi ohi mutta sydän haluaisi olla ihastuksen kanssa. En tiedä, miten pitkään järki jaksaa vielä voittaa sydämen. Ihastuuko sitä toisaalta vain niihin omiin kuvitelmiin ja jännityksen tunteeseen. Rentuthan varsinkin ovat jännittäviä.
Kyllä varatut voivat ihastua ihan yhtä hyvin kuin sinkut. Ei parisuhde muuta sitä asiaa.
Olen kuin kiehuva kattila, kansi pitää nostaa pois, jotta ei tuu yli. Aina kun nähdään on kuin laittaisit kannen takaisin päälle, ja minä ylikuumenen. Jos kiehuminen jatkuu, soppa palaa pohjaan, ja molemmat tiedetään mihin se johtaa, siitä tulee saletisti pahaa jälkeä. Joten nyt mun pitää laittaa levyä pienemmälle, eli kohdistaa lämmitysenergia toisaalle. Ja sun pitää kokonaan mennä muualle hellan ääreltä. Tai ainakin pitää näpit irti kannesta.
Olen 25 vuotias avoliitossa oleva nainen ja olen ihastunut toiseen mieheen.
suurin syy tähän on se, että suhteemme on mun puolelta jo loppunut. En enää tunne miestäni kohtaan yhään mitään muuta kuin inhoa.
Mutta silti aion unohtaa ihastuksen ja yrittää mieheni kanssa saada uutta kipinää ennen kuin päätän erota.
Näin että ihastumisen taustalla on usein toisessa ihmisessä olevat piirteet joita ihailee. Ihastumisessa omat tunteet pulpahtaa pintaan, ne jotka ovat jääneet vaille vastausta. Jos nyt haluaa jotakin tasapainoa ihastumisensa suhteen olis hyvä miettiä mitä negatiivista tuo sama ihailtava piirre tuossa ihmisessä aiheuttaa. Sekin riippuu sen toisen ihmisen elämän arvoista. Hyvillä ja huonoilla piirteillä on aina kaksi puolta. ´Tasapainoa oikeille tai väärille teoille tuo siveä moraali, itsensä kunnoittaminen sekä oman elämän arvot ja yleinen näkökanta.
Olisiko näin että ihminen joka ihastuu jatkuvasti, ihastuu ihastumisen tunteeseen, ei kohteeseen.
Minäkin parisuhteessa oleva ja olin ihastunut yhteen miespuoliseen ystävään johon tutustuin samoihin aikoihin,kun omaan kihlattuuni. Pysyttiin miehen kanssa kuitenkin vain ystävinä,kun oman kihlattuni kanssa seurustelemaan aloin.
Ystävälleni välillä laitoin viestiä ihan vain kuulumisia kysellen ilman mitään sen kummempaa. Kerran,sitten satuin miehen näkemään ja ehdittiin jutella ehkä 30 min,kun olin miehen paikkakunnalla käymässä oman kihlatun kanssa ja tämä minun mies kyseisen ystäväni kanssa jutteli niitä näitä. Huomasin monesti siinä,kun olimme metrosssa minä, mies ja se ystävä, kuinka hän katsoi minua ja hymyili. Tapaamisen jälkeen hätkähdin,että ihastuin ystävääni, ehkä enimmäkseen hänen luonteeseensa, ulkonäköön,vaikka tiesin että hän on komea ennestäänkin.
Myönsin asian,sitten kihlatulleni ja ystävällen, eikä hän muistaakseni paljoa asiaan sanonut. Se ystävä kyllä jälkeenpäin myönsi,että olisi halunut raahata minut johonkin piiloon minun mieheltä ja hyväillä,kosketella minua. Kuinka haluaisi harrastaa seksiä minun kanssaan,mutta ei kuitenkaan parisuhteeseen olisi ollut valmis,kun halusi pysyä sinkkuna ainakin sillä hetkellä ,jos meidän välille jotain suurempaa syntyisi,niin voisi jopa seurustella.
No viestitellään vielä silloin tällöin,mutta ei olla tavattu toistamiseen,koska uskon ettei seuraavasta kerrasta seuraisi hyvää. Olen pitänyt taukoa viestittelystä,eikä se ystäväkään ole viestiä laittanut,eikä yleensäkkään laita,kun minun aloitteesta. Ihastuminen lakkasi,kun lopetin viestittelyn kuukaudeksi ja aloin miettimään etten halua suhdettani omaan kihlattuuni pilata,vaikka hän on virheitä tehnytkin meidän suhteemme aikana.
Uskon,kuitenkin ettei sieltä aidan toiselta puolelta parempaa välttämättä löydy,mutten halua pettää, vaikka minua on petetty joskus. Haluan pysyä uskollisena tälle ensimmäiselle kumppanilleni ja kaikille muille,jos joskus muiden kanssa seurustelen.
Jos oikeasti haluaisin pettää,niin eroaisin ensin ja sitten alkaisin miettimään sitä toista tulisiko siitä mitään vakavampaa vai pelkkä seksisuhde. Tällä hetkellä eroon ei ole mitään syytä, eikä toivottavasti koskaan, koska olen onnellinen oman mieheni kanssa ja vaikka toiset miehet minua haluaisi ,niin saavat siitä vain haaveilla omissa mielikuvituksissaan