Jo luet tätä, niin lue nyt edes loppuun. Tai älä, se ja sama.
Elämä on maistunut puulta jo pidemmän aikaa. Tässä hieman taustoja:
- Erosin tyttöystävästäni
- asun todella kaukana kotipaikka kunnastani
- eron vuoksi asuntomme onkin nyt hänen asuntonsa -> minulla ei ole paikkaa tai oikeastaan edes asiaa enään sinne jossa olen tottunut asumaan jo yli 6 vuotta
- Minulla ei oikeastaan ole ystäviä, luokkakavereita ei voi laskea
- Itken ja olen itkenyt monena iltana sitä kuinka elämni on tyhjää eikä mikään, MIKÄÄN mitä olen yrittänyt ole auttanut sitä millään tavalla
Ja joo, tajua heti kyllä että joku saattaisi alkaa hillumaan tosta erosta, mutta totuus on se et ollaa edellee väleissä ja se on iha loistotyyppi mut ei olla suhteessa. Paras ero ikinä ja suhdekin, niinkauan ku sitä kesti. Että siitä ei kannata alkaa marmattaa.
Tuntuu vaa ettei mulla ole paikkaa.... kukaan ei tunne mua täällä enkä oikeastaa pääse mihinkää ku ei oo rahaa (opiskelija). Vanhemmilta voisin lainata ja joudunkin lainaamaan... mut mä olen kohta jo 27!!! Vittu mikä mies mä muka olen ku "itsenäisesti" elän vanhempieni rahoilla jossain vitun pohjoissuomessa....
Mä olen jo kertaalleen yrittäny tappaa itteäni enkä onnistunu... toisinaa se muisto pelottaa mua iha perkeleesti ja välistä olen tosissani surullinen etten siinä silloin 17v sitten onnistunu....
Opiskelen teatteri alaa enkä tarkemmin siitä ny viitti sanoa ettei joku tajua kuka tai missä olen, haastavat oikeutee vielä.... nii ja jos luet tätä ni on iha turha alkaa hillumaa et "taiteilijat on sellasia" voi vittu mä vihaan tollasia kusipäitä, iha kuule normaaleja ihmisiä meki ollaan! Vedä vittu päähäs jos ajattelit noin...
mun on helvetin vaikee löytää syytä aamuisin heräämiselle, ainoo mikä mua tällähetkellä pitää elossa on se et saan opiskella ittelleni tärkeetä alaa.... mut ei se riitä. Sehä ois vähä niinku et hengittää voisit muttet mitää muuta. Siltä musta tuntuu... oon jossai ihme välitilassa joka ei tapa mutta missä ei oo mitää eikä siellä voi tehdä mitää
joopa joo, tääki alkaa vituttaa, avautua ny jossai helevetin chatissä jollekki joka ei tätä koskaa lue.... mut niin se on, tää on mun ainoa kontakti ulkopuolisee elämää jota ehkä jossain joskus edes vähä kiinnostaa...
nomutta, minä menen ja itken itseni uneen.... Thanks for nothing
Elämä on maistunut puulta jo pidemmän aikaa. Tässä hieman taustoja:
- Erosin tyttöystävästäni
- asun todella kaukana kotipaikka kunnastani
- eron vuoksi asuntomme onkin nyt hänen asuntonsa -> minulla ei ole paikkaa tai oikeastaan edes asiaa enään sinne jossa olen tottunut asumaan jo yli 6 vuotta
- Minulla ei oikeastaan ole ystäviä, luokkakavereita ei voi laskea
- Itken ja olen itkenyt monena iltana sitä kuinka elämni on tyhjää eikä mikään, MIKÄÄN mitä olen yrittänyt ole auttanut sitä millään tavalla
Ja joo, tajua heti kyllä että joku saattaisi alkaa hillumaan tosta erosta, mutta totuus on se et ollaa edellee väleissä ja se on iha loistotyyppi mut ei olla suhteessa. Paras ero ikinä ja suhdekin, niinkauan ku sitä kesti. Että siitä ei kannata alkaa marmattaa.
Tuntuu vaa ettei mulla ole paikkaa.... kukaan ei tunne mua täällä enkä oikeastaa pääse mihinkää ku ei oo rahaa (opiskelija). Vanhemmilta voisin lainata ja joudunkin lainaamaan... mut mä olen kohta jo 27!!! Vittu mikä mies mä muka olen ku "itsenäisesti" elän vanhempieni rahoilla jossain vitun pohjoissuomessa....
Mä olen jo kertaalleen yrittäny tappaa itteäni enkä onnistunu... toisinaa se muisto pelottaa mua iha perkeleesti ja välistä olen tosissani surullinen etten siinä silloin 17v sitten onnistunu....
Opiskelen teatteri alaa enkä tarkemmin siitä ny viitti sanoa ettei joku tajua kuka tai missä olen, haastavat oikeutee vielä.... nii ja jos luet tätä ni on iha turha alkaa hillumaa et "taiteilijat on sellasia" voi vittu mä vihaan tollasia kusipäitä, iha kuule normaaleja ihmisiä meki ollaan! Vedä vittu päähäs jos ajattelit noin...
mun on helvetin vaikee löytää syytä aamuisin heräämiselle, ainoo mikä mua tällähetkellä pitää elossa on se et saan opiskella ittelleni tärkeetä alaa.... mut ei se riitä. Sehä ois vähä niinku et hengittää voisit muttet mitää muuta. Siltä musta tuntuu... oon jossai ihme välitilassa joka ei tapa mutta missä ei oo mitää eikä siellä voi tehdä mitää
joopa joo, tääki alkaa vituttaa, avautua ny jossai helevetin chatissä jollekki joka ei tätä koskaa lue.... mut niin se on, tää on mun ainoa kontakti ulkopuolisee elämää jota ehkä jossain joskus edes vähä kiinnostaa...
nomutta, minä menen ja itken itseni uneen.... Thanks for nothing
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sinua auttaa paljon että voit ilmaista ja työstää tuntemuksia tuon luovan toiminnan kautta ja pidät siitä. Elämä on jokaisell koulu. eiköhän itsekukin joudu käymään nuo kysymykset ja tunteet jossain vaiheessa ja varsinkin silloin kun on noita kriisejä ja luoupumuksia. Ei olemassaolo ole vain yhtä päivänpaistetta. Itseäni on auttannut valtavasti näissä kriiseissä kristillinen usko vaikka se voi olla joillkin jopa järkytys pelastavaksi köydeksi elämäntarkoituksettomuuteen. Kirjoittaminen ja juttelu ja filosofointi on myös valtava kanava ollut itselleni työstää vaikeita hetkiä elämänvaiheita. Aina luopumiseen ja muutokseen kuuluu surua mutta ne myös kasvattavat tulevaan.