VM - todellinen mahdollisuus

Hieno hommaXXXXXX

Kerron tässä lyhyesti tarinani rehellisesti ja turhia kuvia maalaamatta, kokemukseni on seuraava:

Jäin kolme vuotta sitten työttömäksi työpaikasta, jossa olin kahdeksan vuotta ollut siitä saakka, kun menin sinne suoraan armeijasta päästyäni. Syy oli tämä perinteinen, tuotannolliset ja taloudelliset syyt jne. Vuoden päivät siinä kärvistelin ja ihmettelin, työkkäristä tarjottiin kaikenlaista uudelleenkoulutusta ja muuta mukavaa mutta ei oikein napannut. Otti päähän ja yhdessä vaiheessa alkoi keppanakin maistua vähän turhan usein. Kotona tuli sanomista tietysti eikä avovaimo katsonut hyvällä.

Runsas vuosi sitten tarjottiin mahdollisuutta eräässä VM-yhtiössä ja oma ensireaktioni oli, että ei kiitos. Miksi. Vain siksi, mitä olin kahdelta kaverilta kuullut. Sinänsä tosi tyhmää, miksi tehdä valmiit johtopäätökset sen perusteella, mitä joku toinen sanoo tai luulee tietävänsä?

No enivei - kaveri joka esitteli toimintaa sanoi, että tee omat johtopäätökset, äläkä kuuntele muiden mielipiteitä. Eikä kaveri myöskään käynyt päälle asiassa vaan jätti aikaa harkita ja miettiä asiaa. Päätin sitten kokeilla ja se oli paras päätös, mitä olen koskaan elämässäni tehnyt! Varmasti asiaan vaikuttaa se, että meillä on tosi hyvä porukka ja hyvä yhteishenki, joskus melkein tuntuu siltä, että koko bisnes tulee sen hyvän meiningin ja kaveria ei jätetä-hengen sivutuotteena.

Koko elämä on saanut uuden suunnan, vaihdoin auton parempaan kertyneillä liksoilla (ei velaksi:) ja ansaitsen yli tuplasti nyt, kuin mitä parhaimmillaan vanhassa tehdastyössä kaikkinen yövuoro ja vkl-lisineen.

Haluan nyt tässä anonyymisti kiittää sinua kaveri, (jota en edes tuossa vaiheessa hirveän hyvin tuntenut) että olit sen verran sinnikäs, että pääsit näyttämään bisneksen ja kannustit miettimään itse, onko järkeä vai ei. Onneksi en kuunnellut liikaa kavereideni kielteisiä kokemuksia, ne olivat HEIDÄN kokemuksia, minulla on sentään valta valita omat kokemukseni. Kiitos.

11

299

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kollega

      Ihan mahtava tarina ja hyvä kun viitsit kirjoittaa tänne :) kohta tulee sata kommenttia, että laita verotulosi tänne kaikkien nähtäville kun kerran kehtaat noin väittää ja muuta turhaa läpäläpää ;) (ja mä saan yleisellä tasolla vaan paheksuntaa ettei taaskaan voida mitään todistaa...) heheh!

      Who cares ;)

      Rock On! :D

      • Hieno homma XXXXXX

        Kiitos positiivisesta palauttesta, arvon Kollega! Oikeastaan kirjoitukseni oli aika varovainen, tosiasiassa haluaisin pomppia kattoon koko ajan, fiilis on niin mahtava!


    • Moi!

      Menestyneet verkostoijat nyt yhteyttä tännepäin!

      Tahdon tietää mikä on tämän hetken tilanne.

      [email protected]

    • Gayyyyyy

      Ei mikään ja anna rahas tänne saat vitaamineja rystysestä ja vedän sua perseeseen huhuhuhhuvääkiiiiiiiik

    • alahuuli väpättää

      Liikuttavaa. Myytkö myös nenäliinoja?

    • Ihanaa unelmaa!

      Siis nää "unelmointi tarinat" on aivan mahtavia kun jätetään täysin kertomatta yksityiskohdat että miten siihen ollaan päästy. Silloin voidaan väittää ihan mitä vaan ja leveillä että tullaan rikkauksi.... helposti.:)

      "Hei veikkaus. Haluan kiittää sinua lämpimästi että tein elämäni parhaimman investoinnin. Jäin työttömäksi aivan yllättäen ja minulla oli vino pino laskuja jo ennestään. Rukoilin Jumalaa, mutta en saanut vastausta. Parin päivän päästä minua kaveri houkutteli kimppalottoon. Ajattelin että ihan hukkaan heitettyä rahaa, mutta kun yksi puuttui kymmenen ringistä niin ostin sitten lappusen. Unohdin koko loton. Parin päivän päästä tuli puhelu ja olimme voittaneet päävoiton ainoina, joka tietenkin laitettiin kymmeneen osaan, mutta silti! Elämäni paras kauppa kun parilla eurolla sain yli 200 000e tekemättä juuri mitään! Kiitos koko kansan lotolle! Rakastan sinua syvästi oi rahan Jumala!" :)

      • PUUPÄÄ-PEKKA

        Mielestäni tuo aloittajan kirjoitus on mainio ja rehellisen oloinen. Itse en ole vuosiin ollut aktiivinen missään VM-hommassa mutta tuon luettuani tuli sellainen olo, että voisi taas aktivoitua. Ei nyt ehkä sellaisessa perinteisessä "saippuanmyynti"-hommassa mutta jos jotain fiksua tupsahtaisi vastaan. Nyt ei kyllä vuosiin kukaan ole edes tarjonnut mitään että onko hiljaista näillä markkinoilla kenties. Joku fiksu systeemi mitä kehtaisi vilpittömästi suositella olisi tähän kohtaan kyllä mainio juttu.


      • Olet puupää
        PUUPÄÄ-PEKKA kirjoitti:

        Mielestäni tuo aloittajan kirjoitus on mainio ja rehellisen oloinen. Itse en ole vuosiin ollut aktiivinen missään VM-hommassa mutta tuon luettuani tuli sellainen olo, että voisi taas aktivoitua. Ei nyt ehkä sellaisessa perinteisessä "saippuanmyynti"-hommassa mutta jos jotain fiksua tupsahtaisi vastaan. Nyt ei kyllä vuosiin kukaan ole edes tarjonnut mitään että onko hiljaista näillä markkinoilla kenties. Joku fiksu systeemi mitä kehtaisi vilpittömästi suositella olisi tähän kohtaan kyllä mainio juttu.

        Tarina on hyvä, mutta jos ei uskalleta kertoa edes firman nimeä tai toimialaa, niin arvaa heti: filunkia.


      • PUUPÄÄ-PEKKA
        Olet puupää kirjoitti:

        Tarina on hyvä, mutta jos ei uskalleta kertoa edes firman nimeä tai toimialaa, niin arvaa heti: filunkia.

        Miten niin filunkia? Tarkoitatko, että kaverin bisnes on filunkia vai että tyyppi satuilee muuten vain?


    • multakuna

      Mää kerron tarinan kun munin kultamunia sain kanaa mutta kun kultamunat loppu sain suomalaista läskikukkoa oikeeta petolinnunpersettä ääääääääää päläpäläböööööööööö vääääkkiiik ja kaikki

    • Tarinan kerrontaa

      Kiitos vm Jumala! Rukoilin että löydän huomenna rahapussin kadulta. Nukuin vain yöni yli ja näin unta että minun pitää avata viemärinkansi ja tutkia haisevaa vettä. Vastenhakoisena sitten niin tein ja löysin pienen pussin 1700-luvun kultakolikoita! Arvo lähemmäs 500 000e! Kiitos vm Jumala! En tietenkään kehtaa kertoa mitään yksityiskohtia kadusta, viemäristä, kolikoista tai edes kaupungista... sillä kaikki kateelliset hyökkäävät kimppuuni. JA TÄMÄ TARINA ON (epä)TOSI! :)

      https://www.youtube.com/watch?v=vJg0QgBFaco

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4148
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3087
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe