Nyt järki käteen, lopetetaan hulluus

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/74 ja tietenkin, vilkaskaa tuolta muutkin, mutta lakiin on jo saatava muutoksia.
265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Joo, myönnän, että kannabiksesta on vähemmän haittaa kuin alkoholista. Voisin hyvinkin olla aloitteen kannalla, jos sen vastapainoksi viina kiellettäisiin. Pahoin pelkään, ettei se ole realistinen tavoite. Ja niin kauan kuin pään voi saada sekaisin alkoholista, ei minun milestäni tarvita muita nupin sekoittajia siihen samaan sotkuun. Sorry.

Äänestä
  • Mikäli viina tai alkoholi pistettäisiin samaan asemaan, missä kannabis on nykyisin niin lisäisi se vain pontikkapannuja aika useaan kotiin.
    Sehän on jo nähty edellisen kieltolain aikaan, mikä alkoholia koski. Pimeät markkinat räjähti ja alkoholinkulutus lisääntyi. Kieltolait ei vain toimi.

    Kannabiksen käyttö lisääntyy koko ajan ja kotikasvattamoita on koko Suomi väärällään. Kiletolaki ei siis toimi tässäkään kohtaa. Poliisien resursseja voisi ohjata johonkin aivan muuhun, kuin puutarhureiden piinaamiseen.'

    Lisäksi, kannabishan toimii monille myös kipulääkkeenä ynm, Tähän ei se kuningas alkoholi pysty. Nykyisin on kyllä mahdollista saada jo näiden potilaiden saada kannabista reseptillä, mutta se on niin kovan taistelun takana ja käyttö tuhottoman kallista... Meneppä niille ihmisille sanomaan, joille tästä olisi elämää muuttava mahdollisuus, että ei, viinalla saa päänsä jo tarpeeksi sekaisin....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


773588 kirjoitti:

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/74 ja tietenkin, vilkaskaa tuolta muutkin, mutta lakiin on jo saatava muutoksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu