Heips! Ajattelin kysyä että mites sijoittaminen kannattaa aloittaa järkevästi? Ikää tulee pian 18 vuotta plus sijoittaminen kiinostaa kovasti ja eikös sijoittaminen kannata aloittaa nuorena? Toivoisin asiantuntioilta järkeviä vastauksia joten kiitos jos jaksaisitte vastailla!
Vastaukset 13
- Helppo periaate
Yksinkertaisesti alat ostaa ylijäämärahoillasi sellaista, mikä tuottaa sinulle lisää rahaa. Osakkeita, rahastoja, sijoitusasuntoja, metsää. Suomen oloissa oma asuntokin on varsin hyvä kohde nuorelle, sillä sen tuotto on veroton. Rajoitat turhaa kulutusta ja kun ylijäämää kertyy lisää, ostat vielä enemmän tuottavaa omaisuutta. Viidenkymmenen iässä huomaat, että sinulla on tarpeeksi rahaa jäädäksesi eläkkeelle 20 vuotta ennen työkavereitasi.
Ihan ensimmäiseksi kuitenkin hankit asioista tietoa. Sitä löytyy verkosta ja kirjoista. Helppo keino motivoida itsensä on hankkia pienellä summalla osakkeita. Sitten ryhdyt seuraamaan näiden yhtiöiden toimintaa ja perehtymään talouden taustoihin yleensäkin. - Kannattaa kyllä
Osta aluksi vaikka yhtä tai useampaa sijoitusrahastoa.
Sijoita niihin kuukausittain aina sama rahasumma, näin kurssivaihtelut eivät hetkauta suuntaan eikä toiseen, kunhan jatkat säästämistä pitkäjänteisesti.
Seuraa rahastojesi tuottoa ja vertaile muihin vastaaviin rahastoihin, kun opit sijoittamisestä lisää, voit alkaa ostamaan suoraan osakkeita. Osakkeita ostettaessa on tärkeä muistaa hajautus useamman toimialan osakkeisiin.
Ei varmaan hauskaa esim. niillä, jotka aikoinaan ostivat vaikkapa Nokiaa kymmenkertaisella hinnalla nykyiseen nähden... - Kyysyjä
Mikä olisi suositeltava minimisumma lähteä sijoittamaan jos ostaa osakkeita?
- niinpäjooo
Osakerahastoissa ei väliä, kunhan sijoittaa kuukausittain saman verran.
Esim. 20 € kuukausisijoituksella kymmenessä vuodessa tienaa 2400 € plus arvonnousut päälle (riippuu paljonko nousseet, oikein huonosti jos käy, niin voi olla vähän tappiollakin).
Voi ostaa tietysti suuremmillakin summilla kerralla, mutta sitten tulee häviötä, jos kurssit sattuvat olemaan ylhäällä juuri ostohetkellä.
Osakkeita ostaessa pitää olla n.s. arvo-osuustili eikä noin pienellä kertasummalla kannata ostaa, koska ostosta menee aina palkkio.- Ilmainen tili
Rahastoja taas ei kannata omistaa kovin suurella summalla, sillä niiden omistamisesta menee joka vuosi palkkio. Kun rahastossa on kymppitonninkin verran, prosentin palkkio alkaa jo tuntua.
- niinpäjooo
Pitkäaikaiseen sijoittamiseen käy indeksirahastot hyvin, palkkiotkin pienet.
Menee se palkkio osakkeiden ostossakin, lisäksi kunnon hajautuksen tekeminen vaatii suuren määrän eri yhtiöitä.
Tuolla hyviä vihjeitä:
http://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/forum.jspa?forumID=4&start=0 - hei8
Hei!
Rahastosijoittaminen on helppo tapa aloittaa sijoittaminen. Verrrattuna osakesijoittamiseen rahastosijoittaminen vaatii vähemmän työtä.
Lue täältä selkokielellä selitettynä lisää sijoittamisen eri vaihtoehdoista:
http://www.taloussivut.fi/sijoitukset/ - Rabbe_77
Tästä saat neuvoa:
http://www.investori.com/j/artikkelit/yleistae-sijoittamisesta/161-sijoittaminen-pienella-paaomalla
Tästä vielä innostusta alkuun:
http://www.investori.com/j/artikkelit/yleistae-sijoittamisesta/100-miljoona-kahviin
Viisikin euroa päivässä tarkoittaa noin 150 euroa joka kuukausi. Jos 25-vuotias sijoittaa tuon summan kuukausittain osakkeisiin ja onnistuu saamaan 10 % tuoton sijoitukselleen, on hänellä 65-vuotiaana koossa noin 957.000 euroa.
Read more: http://www.investori.com/j/artikkelit/yleistae-sijoittamisesta/100-miljoona-kahviin#ixzz2Uxk6IXjG - Jani_85_
Ja hyviä kirjoja kannattaa lukea, niin tulee virheet halvemmiksi :)
http://www.investori.com/j/component/content/article/138 - Jaska_48
Se että ostaisi rahastoa laskevaan markkinaan, ei taida olla kovin viisasta.
Laskun aikana kannattaa säästää vaikka tilille 0% korolla, sitten nousevaan markinaan panostaen.
Tietenkin pienien heiluntojen seuraaminen on vaikeaa, ja niissä osuminen on myöskin vaikeaa. Mutta jos on fundamenttaalista laskua markkinassa ei kannata ostaa. - tapani74
Vanha ketju, mutta ajankohtainen aihe. Lainaston osakkeisiin sijoittaminen on minulle ainakin toiminut hyvänä alkuna sijoittamiselle, korot ovat tulleet luvatusti tilille http://korkeatuottoinen.fi/tuottolaskuri/
- hlöps
Tuosta aiheesta olisi ollut noin 50 tuoreempaa ketjua nostettavaksi.
Sitä paitsi, riskitaso huomioiden tuo korko on surkea. Siinä vaiheessa kun putiikilla menee huonosti, et saa sen paremmin korkoa kuin pääomaakaan takaisin.
Aloittelijan kannattaa ihan ensimmäisenä tutustua eri sijoitusvaihtoehtojen riskitasoihin ja ymmärtää se, että korkeampiriskisisten kohteiden tuotto-odotuksen pitää olla reippaasti korkeampi, että niihin kannattaa rahojaan laittaa.
- Rahastojenystävä
Osakeostoihin minimi n. 500-1000 euroa kerralla, koska kulut ovat isot. Mutta esim. Seligsonin edulllisiin rahastoihin pääsee käsiksi jo vaikkapa summalla 10-50 euroa kuussa. Miten olisi vaikkapa seuraaviin pari kymppiä kuussa useamman vuoden ajan:
Global Top Brands (USA painotteinen)
Kehittyvät markkinat (erittäin laaja hajautus)
Eurooppa
Aasia-rahastoa en valitsisi, koska siinä Japanin osuus on niin suuri. Tilanne voinee muuttua jatkossa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1711492
En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58725Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.87687Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203578- 48536
- 125518
- 37516
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15490- 25483
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus49479