Urpi..lennä...lennä..

Italian pääministeri Mario Monti selvitti torstaina parlamentille hänen hallituksensa toimia maan kolmanneksi suurimman pankin talouskriisin kohdalla, uutisoi Financial Times.

Maailman vanhin pankki Monte dei Paschi di Siena on kärsinyt Euroopan velkakriisin aikana mittavat tappiot 24 miljardin euron arvoisessa Italian valtionvelkakirjasalkussaan.

Pankin hallitus pyytää osakkeenomistajia hyväksymään suunnitelmansa valtiolta pyydettävästä apupaketista. Paketti olisi pankin toinen neljän viimeisen vuoden aikana.

Pankin osakkeenomistajien on tarkoitus äänestää perjantaina 3,9 miljardin euron arvoisen apupaketin puolesta.

Monte dei Paschi di Siena on pyrkinyt saattamaan taloutensa kuntoon osallistuttuaan vuonna 2007 alueellisen Antonveneta-pankin ostoon, joka oli kallis operaatio. Kaupan hyväksyi Italian keskuspankki, jonka johtajana oli nykyinen Euroopan keskuspankin johtaja Mario Draghi.

Tällä viikolla pankin osakkeet ovat menettäneet viidenneksen arvostaan.
050
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


taskut täynnä rahaa kirjoitti:

Italian pääministeri Mario Monti selvitti torstaina parlamentille hänen hallituksensa toimia maan kolmanneksi suurimman pankin talouskriisin kohdalla, uutisoi Financial Times.

Maailman vanhin pankki Monte dei Paschi di Siena on kärsinyt Euroopan velkakriisin aikana mittavat tappiot 24 miljardin euron arvoisessa Italian valtionvelkakirjasalkussaan.

Pankin hallitus pyytää osakkeenomistajia hyväksymään suunnitelmansa valtiolta pyydettävästä apupaketista. Paketti olisi pankin toinen neljän viimeisen vuoden aikana.

Pankin osakkeenomistajien on tarkoitus äänestää perjantaina 3,9 miljardin euron arvoisen apupaketin puolesta.

Monte dei Paschi di Siena on pyrkinyt saattamaan taloutensa kuntoon osallistuttuaan vuonna 2007 alueellisen Antonveneta-pankin ostoon, joka oli kallis operaatio. Kaupan hyväksyi Italian keskuspankki, jonka johtajana oli nykyinen Euroopan keskuspankin johtaja Mario Draghi.

Tällä viikolla pankin osakkeet ovat menettäneet viidenneksen arvostaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu