Jo riittää huorittelu ja jo pikkutyttöjen kohteleminen "panoalustoina" ja esineinä! On aika toden teolla kääriä hihat ylös, ja käynnistää voimakas kamppanija nykyistä naisten alistamista ja esineellistämistä vastaan, joka alkaa jo ALA-ASTEELTA!!!
___________________________________
Sukupuolisen häirinnän kielto koulun sääntöihin
Oikeus turvalliseen kouluympäristöön kuuluu kaikille. Uuden opetussuunnitelman mukaan ”oppimisympäristön on oltava sekä fyysisesti että psyykkisesti turvallinen ja viihtyisä, ja sen on tuettava oppilaan terveyttä”
Kuitenkin monet tytöt ja pojat joutuvat koulussa tilanteisiin, joissa heidän koskemattomuuttaan loukataan tai heitä nimitellään epäasiallisesti. Sukupuolinen häirintä eli seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyvä epämielyttävä kohtelu jää koulussa usein havaitsematta, tai siihen ei yksinkertaisesti puututa
Yhteiset pelisäännöt on kirjattu kouluissa järjestyssääntöihin. Sukupuolisen häirnnän kielto on otettava mukaan niihin. Kiellon kirjaaminen järjestyssääntöihin antaisi selkeän viestin, että jokaisella on oikeus koulunkäyntiin ja työntekoon ilman pelkoa loukkaavasta kohtelusta.
Oppilaat eivät välttämättä uskalla tai osaa kertoa kokemastaan ikävästä käytöksestä. Siksi sukupuolinen häirintä on tärkeää nostaa esiin yksiselitteisen kielteisenä asiana. Sukupuoleen tai seksuaalisuuteen liittyvä nimittely ja kontrollointi ovat yleisiä kiusaamisen ja leimaamisen tapoja aivan nuortenkin oppilaiden keskuudessa. Huorittelu ja lesbo tai homo-nimityksen käyttäminen haukkumatarkoituksessa ilmentävät yhteiskunnan valtarakenteita ja seksuaalisuuteen liittyviä normeja.
Sukupuoliseen häirintään syyllistyvät niin oppilaat kuin opettajatkin. Jos kasvattajat eivät puutu siihen, he viestittävät lapsille, että toisen ihmisen itsemääräämisoikeuden ja seksuaalisuuden loukkaaminen puheella, ei-toivotulla koskettelulla ja jopa väkivalalla ovat sallittuja.
Keskeistä sukupuolisen häirinnän ehkäisemisessä ja myönteisen ilmapiirin luomisessa on se, että oppilaat kokevat opettajat ja muun kouluhenkilökunnan luotettavina aikuisina, jotka kunnoittavat nuorta ja lasta. Luottamus vesittyy, jos aikuinen esimerkiksi huomauttaa asiattomalla tavalla lapsen tai nuoren pukeutumisesta, kertoo oppitunnilla rasvaisia juttuja ja jättää puuttumatta väkivaltaan ja nimittelyyn.
Sukupuoliseen häirintään on uskallettava puuttua, oli tekijä sitten oppilas tai aikuinen. Näinä päivinä monissa kunnissa julistetaan koulurauha. Tähän liittyen koululaisten, opettajien ja muiden kouluyhteisön jäsenten toimintaympäristö on rauhoitettava myös sukupuoliselta häirinnältä. Kaikilla kouluyhteisön jäsenillä on velvollisuus toimia aktiivisesti sellaisen työympäristön puolesta, joka tukee lapsen kasvua itseään kunnoittavaksi, toiset huomioon ottavaksi yksilöksi.
Katju Aro
puheenjotaja
Unioni Naisasialiitto Suomessa ry
Rosa Puhakainen
projektikoordinaattori
ihmisoikeusliitto
Susanna Ruuhilahti
seksuaalikasvattaja,kätilö Tyttöjen talo
Nyt tuli huorittelulle loppu!!
Super-Tiina
1
191
Vastaukset
- Sologdin
nimismies pani paikallislehteen ilmoituksen:"Kaikenlainen rikoksenteko ankarasti kielletty!"
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399166Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737947Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681615657William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542353Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62091Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821740Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201688Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921427Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381358Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71283