Te muut kohtalotoverini jotka kärsivät tai ovat joskus kärsineet masennuksesta niin onko teillä taustana kiusaamista? Itseäni kiusattiin koko peruskoulun ajan, yläasteella oli kaikkein pahinta.. Kärsin pakko-oireista, joskus ahdistuneisuudesta, menetän hermoni joskus pienistä asioista, osaan olla aika v-mäinen, väsyn helposti ym..
Hei..
6
64
Vastaukset
- zxcvbzxc
Kyllä vaan, kiusattu on koulussa, intissä ja työelämässä.
Itsellä oli liian vahvat tunteet ei vaan pystynyt katsomaan kun ihmiset kiusasivat toisiaan
- salla97
Masennusta takana nyt n.9 kuukautta ja monta vielä edessä. Kiusattu koulussa 8.5 vuotta ja olin itsemurhan partaalla joten kerroin terkkarille asioistani, kiusaamisesta, traumoista, melkein kaikesta, koska en nähnyt siinä enään mitään menetettävää. Ja minut ohjattiin tietenkin koulupsygologille. Olen käynyt nyt koulupsygologilla pari kuukautta juttelemassa ja kiusaaminenkin loppui.
Olin jo hetken toiveikas( marraskuussa), kunnes mammani menehtyi 1.12.2012. Vointini romahti ja olin taas itsemurhan partaalla. Vointini on tällähetkellä ihan siedettävä. Masentaa ja ahdistaa melkein päivittäin, mutta ehkä selviän. - qweqweqweqweqe
Juu varsinkin ala-asteen loppupuolella ja yläasteen alkupuolella oli melkoisesti kiusaamista, varsinkin joskus 7. luokalla tuli itkettyä melkein joka päivä, kai jonkinmoinen herkkyys luonteessa yhdessä heikon itsetunnon kanssa aiheutti sen etten kestänyt sitä silloin.
Myöhemmin kyllä opin pitämään tunteet ja mielipiteet sisälläni, sulkeuduin aika paljon ja kiusaaminenkin väheni aika paljon kun kiusaajat eivät enään saaneet erityisemmin mitään mihin tarttua kiinni kun yleensä onnistuin olematta pahemmin reagoimatta kiusaamiseen & en puhunut mistään omaan koulun ulkopuoliseen elämääni liittyvistä asioista jolloin kiusaajillakaan ei ollut niin aiheita joista vittuilla jatkuvasti. Mutta tuolla tavalla & uskolla parempaan tulevaisuuteen kestin yläasteen loppuun.
Ikävä kyllä noista ajoista jäi jäljelle jonkinlainen sosiaalisten tilanteiden pelko, ainoastaan harvojen oikein luotettujen ihmisten kanssa tunnen pystyväni juttelemaan suhteellisen vapaasti, kuitenkin sitten ventovieraiden ja kohtuullisesti tuntemieni, esimerkiksi luokkakavereiden kanssa juttelu tuntuu kauhean epäluonnolliselta ja ahdistaa, tunnen itseni suurimmassa osassa sosiaalisista tilanteista kömpelöksi luuseriksi, vittumaistahan tämä on kun nyt lukiossa kuitenkin pääosa ihmisistä ympärillä on ihan hyvää joukkoa eikä kiusaamista esiinny.
Pidemmän päälle tämä yksinäinen elämä on kyllä alkanut painamaan päälle ja aiheuttanut masennuksen joka entisestään lisää ahdistusta sosiaalisissa tilanteissa, ehkäpä lääkärillä pitäisi käydä. - Vaikeimpia asioita
Kyllä.
Heikkoja ja herkkiä ihmisiä kiusataan. Tai sanotaanko niin, että he kokevat herkemmin sen kiusaamisen ja sen vuoksikin heitä aletaan kiusaamaan. Lapset ovat mestareita näkemään toisten heikkoudet.
Kaikkiin ihmisiin ei ole luottamista, ja se opitaan jo varhain. Tai pitäisi oppia. Jotkut kiusaajat käyttävät tätä hyväkseen.
Mutta tuota samaa tapahtuu myös työelämässä. Samat kiusaajat jatkavat toimintaansa sielläkin. Joskus edes kiusaaja ei ymmärrä kiusaavansa, koska ei itse olisi sellaisesta "herjan heitosta" tai neuvomisesta moksiskaan. Tai että pitäähän siitä sanoa kun toinen ei vaan tajua... Eikä ihan kaikki edes ole kiusaamista, mikä siltä tuntuu. Esimerkkinä meiltä töistä, kun pitää kehittää ja oppia uutta. Työn tekemisen asiallinen neuvominen ei ole ohjeiden mukaan kiusaamista, vaikka se monen luonnonpäälle ottaakin. Tulee tunne, että olen arvoton... Tässä voi jokainen katsoa peiliin. Opettelenko hyväksi vai jämähdänkö huonoksi?
Erilainen kritiikki on myös opittava ottamaan vastaan. Tässä se vanha kiusaamiseksi joutuminen on ollut minulla vahvuutena: olen oppinut katsomaan peiliin ja analysoimaan. Olen myös tiedostanut, että kaikki kritiikki ei ole varteen otettavaa. Usein se kertoo enemmänkin kritisoijan heikkouksista.
Oman poikani kiusaaminen loppui, kun neuvoin häntä vetämään kiusaajaansa turpaan. On opittava pitämään puolensa. Ja se on tosi vaikeaa se! Aikuisena varsinkin, kun työpaikalla ei voi vetää ketään lättyyn vaan pitää selvitä puhumalla ja käyttäytymisellä. Jos joku ei tervehdi, niin eipä siihen mitään suoraa ohjetta ole. Tilanteesta riippuen ystävällisyyttä, avuliaisuutta, välinpitämättömyyttä, keskustelua, asian eteenpäin viemistä. Väitänkin, että kiusatuilta puuttuu sosiaalisia taitoja. Ei nähdä, miten asia pitäisi hoitaa. Näin ainakin minulla.
Ja hei, aina on myös niin häiriintyneitä ihmisiä, että niille ei voi mitään. Pitää vaan pysyä erossa ja vältellä mahdollisuuksien mukaan!- Vaikeimpia asioita
Ja se minun keinoni herkkänä ihmisenä:
Olen opetellut ja opettelen edelleenkin erottamaan asiat omasta itsestäni ja tunteistani. Asiat asioina, ihmiset ihmisinä. Tämä toimii. Jos ei muuten onnistu, niin menkää terapiaan opettelemaan. Ihan tosi, on sen väärtti. Opetelkaa erottamaan tunteenne ja se miksi tunnette niin, ei kaikki ole tosiaankaan niin henkilökohtaista.
Huono itsetunto ei tarkoita sitä, että tietää omat heikot kohdat vaan sitä ettei tunnista niitä. Hyvää itsetuntoa voi kehitää tiedostamalla omat heikkoutensa ja kehittämällä niitä. Usein sieltä heikkouden takaa löytyy jotain ihan muuta kuin ensin ajattelisi.
Tämän keinon oppiminen auttaa myös masennukseen.
Läsnäoloharjoituksissa tehdään oikeastaan tätä samaa, opetellaan erottamaan nykyhetki siitä omasta päänsisäisestä sotkusta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En tullut, koska käytit päätäsi.
Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m372736Miten kaivattusi teki sinuun lähtemättömän vaikutuksen?
Minulla kävi niin, että hän laittoi ruokaa, kun olin nälkäinen. Tie miehen sydämeen käy vatsan kautta.891184Alkon myynti putosi kesäkuussa 10 prosenttia
Niin se hallitus tuhoaa valtion verokertymää ylisuurella alkoholiverolla, kun kansalaiset hankkivat juomansa ulkomailta.127979Oliko mies vetäytyminen
Toimiva veto? Miten meille kävi. Ei hyvin ja mahdottomalta tuntuu tilanne nyt.61967- 66907
Ulosotossa olevan tulisi saada itse päättää
Maksetaanko hänen ulosotossa olevia velkoja takaisin yksi kerrallaan vai ripotellen pikku summia sinne tänne, kuten ulos77881EU:lta tyly ratkaisu Temulle
On se hyvä, että EU on vihdoin ja viimein puuttunut noiden Kiinan krääsän kauppiaiden toimintaan. https://www.is.fi/ta101828Oon tässä pohtinut että se nainen
Ei sovi sulle. Ihmetyttää mitä näet hänessä. Mieheltä miehelle70815Nainen on ihana
ilta-päivää tosi söpölle naiselle 🤗😘☺ Jos saisin sinut nainen oisin onnellisin mies Etpäs tiedäkään keneltä tämä on?25718Hallinto-oikeus kumosi valtuuston päätöksiä
Teksti-tv kertoo, että valtuuston päätöksentekoon on osallistunut varavaltuutettu jolla ei ollut oikeutta osallistua. Mi30684