Poliisin tunnukseksi "JÄNIS"

Suomen poliisi osoitti Joensuussa raukkamaista pelkuruutta ja kyykkyhyppyä rikollisjengejen edessä. Toimittajat saivat selvitä yksin sananvapautta puolustaessaan. Eikö ju... tuonne poliisiin enää löydy MIEHIÄ!!!!!!!! tai sama ovatko naisia tai ei, mutta ns. munaa laittaa nämä riehujat kuriin? Nyt kumartaa poliisi ja kohta koko kansa näitten rikollisten edessä.

"STT:n vastaava päätoimittaja pitää Joensuussa tapahtunutta kuvaajien uhkailua vakavana asiana.

Päätoimittaja, toimitusjohtaja Mika Petterssonin mukaan kuvaajilla on oikeus kuvata julkisella paikalla kenenkään häiritsemättä heidän työtään.

- Jos journalistin estelyä tapahtuu missä tahansa, niin kyse on viime kädessä sananvapausasiasta, Pettersson sanoo.

Uudenvuodenyönä ammutun miehen hautajaiset alkoivat kahnauksella puolenpäivän jälkeen. Kuvaajat olivat kirkon lähellä, koska hautajaisiin odotettiin poliisin mukaan runsaasti moottoripyöräjengiläisiä. Muutama hautajaisvieraista lähestyi kuvaajia ja alkoi uhkailla. Kuvaajiin ei käyty käsiksi.

Miehet ottivat yhdeltä kuvaajalta muistikortit ja antoivat kameran takaisin. Toisen kuvaajan kameran miehet heittivät lumihankeen. Kuvaaja kertoi asiasta paikalla olleille poliiseille, jotka kertoivat, että asiasta voi tehdä rikosilmoituksen.

Myöhemmin poliisi luonnehti tiedotteessaan kahnausta pieneksi välikohtaukseksi. Mika Pettersson pitää muotoilua erikoisena.

- Luulisi, että viranomainen ymmärtää sen, että journalistin työrauha pitää turvata.

STT "
3115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Pelkäävät mopoilua harrastavia läskejä ja niillähän tuntuu olevan oikein hyvät välit. Taitavat maksaa oikein suojelurahaakin kytille, että saavat rötöstellä rauhassa. Eivät puutu koskaan vaikka läskit ajelee päivittäin mopoillaan ilman äänenvaimentimia ja häiriköivät muutenkin.

Äänestä

Mielestäni lehtimiehet loukkasivat tapahtuman arvokkuutta, koppiin olis saanu laittaa kaikki lehtimiehet! Mitä hel..ttiä ne journalistit siellä hautajaisissa tekivät, sehän oli yksityistilaisuus.

Äänestä
  • hautajaisissa on aina paljon kuvaajia, etko tuota tiedä? Julkinen alue ei ole yksityisaluetta, ei ne hautajaisissa olleet.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


legion1 kirjoitti:

Suomen poliisi osoitti Joensuussa raukkamaista pelkuruutta ja kyykkyhyppyä rikollisjengejen edessä. Toimittajat saivat selvitä yksin sananvapautta puolustaessaan. Eikö ju... tuonne poliisiin enää löydy MIEHIÄ!!!!!!!! tai sama ovatko naisia tai ei, mutta ns. munaa laittaa nämä riehujat kuriin? Nyt kumartaa poliisi ja kohta koko kansa näitten rikollisten edessä.

"STT:n vastaava päätoimittaja pitää Joensuussa tapahtunutta kuvaajien uhkailua vakavana asiana.

Päätoimittaja, toimitusjohtaja Mika Petterssonin mukaan kuvaajilla on oikeus kuvata julkisella paikalla kenenkään häiritsemättä heidän työtään.

- Jos journalistin estelyä tapahtuu missä tahansa, niin kyse on viime kädessä sananvapausasiasta, Pettersson sanoo.

Uudenvuodenyönä ammutun miehen hautajaiset alkoivat kahnauksella puolenpäivän jälkeen. Kuvaajat olivat kirkon lähellä, koska hautajaisiin odotettiin poliisin mukaan runsaasti moottoripyöräjengiläisiä. Muutama hautajaisvieraista lähestyi kuvaajia ja alkoi uhkailla. Kuvaajiin ei käyty käsiksi.

Miehet ottivat yhdeltä kuvaajalta muistikortit ja antoivat kameran takaisin. Toisen kuvaajan kameran miehet heittivät lumihankeen. Kuvaaja kertoi asiasta paikalla olleille poliiseille, jotka kertoivat, että asiasta voi tehdä rikosilmoituksen.

Myöhemmin poliisi luonnehti tiedotteessaan kahnausta pieneksi välikohtaukseksi. Mika Pettersson pitää muotoilua erikoisena.

- Luulisi, että viranomainen ymmärtää sen, että journalistin työrauha pitää turvata.

STT "

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu