Täysin harkittu

Martti Valkonen on työskennellyt journalistina 40 vuotta ja siitä 16 vuotta Helsingin Sanomien toimittajana, muun ohella kirjeenvaihtajana Moskovassa ja lehden pääkirjoitustoimittajana.

Helsingin Sanomat contra isä ja poika Vanhanen,
EI RASISMIA VAAN PUOLIVILLAISTA JOURNALISMIA

Martti Valkonen 13.08.2004

Emeritusprofessori Tatu Vanhasen huomiota herättäneessä lehtihaastattelussa Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä on kyse journalismin ongelmista, eikä rasismista tai yllytyksestä etniseen vihaan kansanryhmiä kohtaan.

Lehtikirjoitus oli olevinaan tiedemiehen haastattelu, mutta käytännössä se oli tehty tavalla, jossa pääministeriä vastaan suunnattiin poliittinen hyökkäys hänen ikääntyneen isänsä kautta. Kirjoituksen alkukaneetista ja kuvailuista nousee epäeettisen ja epäjournalistisen tavoitehakuisuuden maku.

Torstaina 12.08 julkaistuista lukuisista lausunnoista pääministeri Matti Vanhasen näyttää osuneen täsmällisesti maaliin. Sen sijaan Julkisen sanan neuvoston Jsn:n aiemman puheenjohtajan professori Olli Mäenpään lausunto oli yhtä vajavainen ja väärin ymmärtävä kuin työministeri Tarja Filatovinkin.

Median valta on Suomessa niin suuri, ettei edes pääministeri saati muut kommentoijat tohtineet sanoa suoraan, että iso sanomalehti oli ryhtynyt käyttämään sananvapautta epäeettisesti. Pääministeri Vanhanen toi asian esille diplomaattisesti. Hän viittasi jutun alkusanoihin, joissa tohdittiin vihjata, että pääministerillä on miettimistä isänsä puheissa.

Professori Mäenpää puolestaan pohti sananvapauden ja tieteen rajoja ja kiitti sanomalehteä tärkeän teeman tuomisesta keskusteluun. Mäenpää ohitti kokonaan asian journalistisen puolen, vaikka Jsn:n aiempana puheenjohtajana hänen pitäisi olla journalismin etiikan asiantuntijoita.

Mäenpään olisi odottanut tarttuvan tiukasti kirjoituksen epäeettisyyteen, jossa isän ikääntymistä käytettiin lyömäaseena poikaa vastaan. Julkisen sanan neuvosto on kuitenkin sanomalehtien kustantajien ja päätoimittajien etujärjestö. Se ei kritisoi lehtiä. Se kritisoi niitä, jotka kritisoivat lehtiä.

Ministeri Filatov taas otti rasismiväitteet täysin nimellisarvostaan. Hän ei liene lukenut koko kirjoitusta, koska hän ei puhunut halaistua sanaa journalistisista vaatimuksista.

Kirjoitus ei ollut niin taitava, että sen kömpelyydet olisivat peittyneet näkyvistä. Toimittaja lateli tekstissä eri lähteistä haettuja tietoja, mutta hän ei kysynyt niihin Vanhasen kommentteja. Jatkokysymykset jäivät tekemättä tai ainakaan niistä ei kirjoitettu jutussa. Se oli lehden kannalta onnetonta, koska se paljasti salaiset tavoitteet. Työ jäi puolitiehen tavalla, jossa emeritusprofessoria ei testattu eikä punnittu, vaan vain pilkattiin. Ainoa selitys voi olla, että varsinaisena maalina oli pääministeri Vanhanen.

Kirjoitus ei ole myöskään vahinko. Kuukausiliitteen tekstit kulkevat toimituksessa monien käsien kautta ja jokainen juttu tarkastetaan useaan kertaan huolellisesti. Kirjoitus on täysin harkittu hyökkäys.

Sanomalehti leimasi pääministerin tekemällä puolivillaisen haastattelun tämän ikääntyneestä isästä. Sellainen oli tapana neuvostojournalismissa, kun toisinajattelijoita ja poliittisia vastustajia haluttiin leimata. Läntinen moniarvoinen journalismi olisi edellyttänyt neutraalia haastattelua. Sen pohjalta päätoimittaja olisi voinut kirjoittaa pääkirjoituksen tai pakinan, jossa lehti olisi tuonut ilmi kantansa pääministerin isän ansioista ja puutteista.

Suomalainen media on noudattavinaan läntisiä journalismin periaatteita, mutta melkoinen osa mediaa todellisuudessa rikkoo niitä. Helsingin Sanomat harjoittaa toistuvasti puolivillaista journalismia, vaikka lehdellä on resursseja olla halutessaan jopa erittäin hyvä....