Yhtä asiaa olen miettinyt, että milloin ihminen joutuu kävelemään sossun luukulle lisärahan toivossa? Itse olen ollut useaankin otteeseen työttömänä mutta aina sitä jotenkin on rimpuiltu ja saatu asiat hoidettua ilman sossun apua. Pitääkö sitä velkaantua tai ruveta ryyppäämään että raha-asiansa niin kuralle? Vai onko se joku automaatti mistä saa enemmän käteen per kuukausi? En muista tuttujenkaan käyttäneen koskaan ao. viraston "palveluita" vaikka tutuissa on ollut lapsiperheitä, työttömyyttä ja opiskelijoita. Itsekin opiskeluaikoina olin pelkän opintotuen asumislisän varassa ja silloin sitä vasta kärvisteltiinkin vähissä rahoissa mutta elossa ollaan edelleen ilman sossuilua...?
Milloin joutuu turvautumaan sosiaalivirastoon?
eiksjuuh
27210
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Jos asut yksin ja ainoa tulonlähde peruspäiväraha/työmarkkinatuki ja asumistuki. Ei sillä työmarkkinatuella maksella loppuvuokraa joka saattaa olla 300-400 euroa vielä asumistuen jälkeenkin. Tietysti jos elää pelkällä kahvilla ja parilla hedelmällä riittää se reilut 100 euroa ruokaan, mutta entäs ne muut laskut? Pihistätkö lisää ruuasta joka tosi niukkaa jo jollain satasenkin budjetilla? Muutaman kuukauden noin pienellä budjetilla vielä kestää, mutta entäs vuoden, kaksi, kolme?
Sitäkin voi miettiä, että moni opiskelija pärjää kuukauden viidelläkympillä, mutta oikeesti isä maksaa puhelinlaskun ja äiti järkkää vähän ruokaa pöytää. Sitten se onkin jo 250 euroo mikä on mennyt, ja viidellä kympillä pärjätty. Toista se on niillä opiskelijoilla joilta on luottotiedot menneet, lainaa ei saa ,vanhemmat tt-tuella itsekin. ei auta kun myydä peppua pikkasen välillä. Oi voi niiti miespuolisia...
Maksoin ihan itse aikanaan ruoat ja puhelinlaskun opiskeluaikana eikä tarvinnu myydä persausta. Kyllä täytyy sanoa että ihmeellisiä on ajat jos puhelinlaskujen takia täytyy huårata...
Nyt sen verran että kun itsellä kokemusta tuin varassa elämisestä monilta vuosikymmenillä niin niitä ei voi verrata keskenään toisiinsa. Ruuan hinta muuttunut samoin rahan arvo. Kun vielä 80-luvulla kykeni elämään peräti loisteliaasti tuilla niin tänä päivänä se on kituuttamista eikä silti tahdo pärjätä. En tosin tiedä koska olet opiskellut mutta tilanteita pitää verrata keskenään tänä päivänä eikä vetää menneitä "hyviä aikoja" mukaan. Ennen pääsi huonosta tilanteestakin etiäpäin paremmin, oli töitä kunhan vaan meni tekeen, sossusta sai helpommin harkinnanvaraista tukea jotta ojasta pääsi pois.
Itsekin pärjäsin pelkällä opintotuella aivan mainiosti. Asuin koko opiskeluaikani vanhempieni luona ja muutin omaan asuntoon vasta 26-vuotiana. Oli ilmainen asunto, ilmainen ruoka ja jopa ilmaiset vaatteet, kun äiti osti aina kaikki sukat ja paidat. Opintotuen käytin lähinnä kahvitteluun kavereiden kanssa.
Opintotuilla pyysin jopa säästämään pari tonnia, joten kun muutin omaan asuntoon pystyin ostamaan uudet huonekalut ja kodinkoneet, plus vanhemmat auttoivat vähän.
Nyt on maisterin paperin ja opintolaina 0€. Vanhempien asunto oli parin kilometrin päästä yliopistosta, joten omaan asuntoon muuttaminen ja velan ottaminen oli älytöntä. Voihan sitä leikkiä "aikuista" myöhemmälläkin iällä.
Eikös sitä olisi kannattanut jäädä pysyvästi sinne vanhempien luokse, voihan sitä leikkiä "aikuista" myöhemmälläkin iällä?
Olet säälittävä. Mitä ihmeen kehumista on siinä, että pärjää työttömyyskorvauksilla tai opintotuella ja asumislisällä? Ihan samaa yhteiskunnan tulonsiirtoa kuin toimeentulotukikin.
"kannattaa asua kotona" nerouksissasi tullut mieleen, että suuri osa opiskelijoista (jos puhutaan korkeakouluista) muuttaa opiskelemaan jostakin kauempaa. Lapsuudenkoti ei useimmiten sijaitse parin kilsan päässä, itse en tunne ainuttakaan opiskelijaa alaltani, jolla näin olisi ollut. Minä olen suhteellisen läheltä, kun "vain 100 kilsan" päästä, useimmat paljon kauempaa. Eli kyse ei ole pelkästään siitä, että haluaa "leikkimään aikuista".
Pääkaupungiseudulla asuu miljoona asukasta, en usko että kaikki lähtevät jonnekin 100 km päähän opiskelemaan, kun pk-seutu on täynnä yliopistoja ja korkeakouluja.
Mutta en tunne itsekään yhtään korkeakouluopiskelijaa, joka asuisi porukoiden luona, vaikka syntyperäisiä stadilaisia suurin osa ovat. Miksi?
"Yhteiskunnan tulonsiirtoa"? Eiköhän itsekukin ole veroina maksanut siitä mahdollisuudesta, ettyä joskus tarvitsee rahojaan takaisin. Sinä varmaan olet tehnyt kirjallisen sitoumuksen olla koskaan ottamatta vastaan "yhteiskunnan tukea", eikö vain?
Björn Wahlroos nosti 262 630€ maataloustukea tänä vuonna, ei siksi koska tarvitsee sitä, vaan koska on oikeutettu siihen. Samoin teen minäkin.
Jos olen oikeutettu vaikka opintotukeen, työttömyysrahaan, asumistukeen, toimeentulotukeen, tai vaikka silmälaseihin kerran kolmessa vuodessa, niin totta hemmetissä minä ne otan, vaikkei olisi tarvettakaan. Jos rikkaatkin tekevät niin, niin miksi minä tekisin poikkeuksen?
Ihan ekaks, harva mainostaa tai edes tunnustaa käyttäneensä ao. viraston palveluita. Et voi mitenkään tietää kuka käyttää kuka ei.
Omalla kohdalleni tuo sossu tuli tutuksi kun teimme kolme lasta mieheni kanssa ja sitten hän tulikin katumapäälle, lähti muualle. Siinä oli kotiäiteenä pakko hakea apua jostain kun muuten ei pärjänny.
Hetken aikaa olin pois sossusta, opiskelin itselleni ammatin, opintolainan turvin. Ja sain töitä ja sossuttomuus jatkui.
Vaan sitten lapseni sairastui vakavasti ja vaati kotihoitoa vuosikaudet. En päässyt töihin, minusta tehtiin työstäkieltäytyjä. Ja eikun taas sossun luukulle. Meni vuosikausia viisi, lapsi lopulta tervehtyi vaan minäpä olin työnantajien mielestä täysin kelvoton töihin, pitkäaikaistyötön. Kävin kursseja monenlaisia, oli palkkatukitöitä ja muita minkä nimeä en ees muista.
Sitten itseltä meni työkyky, sairastuin. Vaan VARMA ja KELA olivat toista mieltä. En saanut mistään mitään ja taas sitä ollaan täyspäiväisesti sossun luukulla ja tällä kertaa elämäni loppun asti. Kun joskus saan eläkkeen se on niin pieni etten silläkään kykene itsenäisesti itseäni elättämään.
Eli siis niinku koko elämä toisten kustannuksella? Kyl toiste kelpaa sanon mä.
Meinaatko suositella lapsillesi opiskelemista yläasteen jälkeen ja lasten tekoa hieman varttuneempana? Tämä on se järjestys miten yleensä toimitaan...
Taidat olla aika toivoton tapaus "eiksjuuh" kun olet tuon tuostakin ollut työttömänä. Kai ne työnantajatkin on huomannut ettei sinulle työt maistu yhtään samaan tapaan kuin trollaus.
Juu, kyllä se ensimmäinen ammatti oli opiskeltuna ennen lasten tekoa minullakin. Miksi ihmeessä siirtää lapsien tekoa myöhemmäksi jos niitä haluaa ja asiat on kunnossa? Aina vaan ei voi tietää mitä elämässä tapahtuu. Mitään en itse itselleni valinnut tapahtuvaksi jotka minut ajoivat sossun luukulle. En edes tiennyt sellaista olemassakaan. Ennen lapsia olin koko ajan töitä tehnyt, jo yläaste ajoilla tein kaikenlaista pikkuduunia. Silloin niitä pystyi tekemään kun niitä oli ja sai vielä valitakin, nämä eivät vain kartuta sitä eläkekertymääkään yhtään. Ei ollut aavistustakaan tälläisestä ajasta kuin nyt. Töitä riitti tekevälle, lamasta ei ollut tietoakaan.
Ja kyllä, olen myös kehottanut lapsiani opiskelemaan, kaksi heistä jo paikkansa työmaailmassa löytäneet, kolmas vielä opiskelee. Mutta lapsenlapsiakin jo on, minusta lapset kannatta tehdä nuorena kun vielä on terve ja jaksaa touhuta ja hoitaa.
Aika säälittävää kadehtia sairasta ihmistä. :( Mutta odota vaan, saattaa se onni sinuakin vielä potkia ja saat sairastua vakavasti. :)
Eihän tohon tarvita, kuin se että menee työttömänä suorittamaan varusmiespalvelusta ja on edelleen työtön sen intin jälkeen.
1993 kotiutuneet (ja sen jälkeen) eivät saaneet edes sitä 300 markan kotiuttamisrahaa.
"Puolustusministeri Carl Haglund (r.) ei pidä todennäköisenä, että varusmiesten kotiuttamisraha palautettaisiin.
Kotiuttamisraha olisi Haglundin mukaan tarpeellinen, ja sillä tuettaisiin armeijan päättävien paluuta siviilielämään. Nykyisessä taloustilanteessa siihen ei kuitenkaan ole varaa."
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/haglund-varusmiesten-kotiuttamisrahasta-ei-todennakoista/2012/11/1650110
Onneksi sellaista taloudellista tilannetta Suomeen ei koskaan tule, etteikö meillä olisi varaa satojamiljoonia vuodessa verovaroja tuhlaavaan suomenkielisten pakkoruotsittamiseen.
Vaikkapa silloin kun sairaus aiheuttaa niin suuret lääkemenot ettei niitä pysty mitenkään yksin maksamaan ja et pysty enää työnteolla elättämään perhettä.
Olet ilmeisesti joku turkulainen tyhjäntoimittaja, jonka päätoimi on suoltaa provoja Suomi24:n joka palstalle.
Ensinnäkin: Ei sieltä sossusta mitään lisärahaa haeta. Sellaista sieltä ei edes myönnetä.
Sossuun mennään silloin kun ei kerta kaikkiaan ole yhtään rahaa tavalliseen, tosin niukkaan toimeentuloon.
Sossuun pitää kaikki tositteet toimittaa pankin tiliotetta, vuokrasopimuksia ja laskuja myöten, eli millähän perusteella sinä kuvittelet että sieltä jotain lisärahaa haetaan? Ehkä sellaisten ihmisten kertomusten perusteella, jotka ovat yhtenä päivänä persaukisia, painelevat hakemaan rahaa sossusta, ja sitten yllättäen ilmaantuukin joku sukulainen joka antaa sitä lisärahaa sen saadun toimeentulon lisäksi ja sitten voidaankin jo leveillä vaikka ihan omassa blogissa kuinka ostellaan iPadeja ja käydään rafloissa syömässä harva se ilta, tilataan vaikka kenkä- ja vaatenettimyymälästä kledjuja joita sitten kirkuen ihastellaan.
Joo, ei sieltä mitään lisärahaa saa!
Keskustelun aloittaja ei ole mitenkään älykäs ihminen, kun on toiminnallaan menettänyt tuhansia. Jos ei jopa kymmeniä tuhansia euroja rahaa. Joihin hänellä olisi ollut oikeus
Sinunkin lähipiirissäsi, siis jos on työttöminä, on 100 % ihmisiä, jotka saavat sossun tt-tukea työmarkkinatuen ja asumistuen lisäksi. Ihmisillä ei vain ole taipumusta kertoa tuosta sossun osuudesta, koska sitä ikään kuin hävetään..
Sitten, kun työnvälityksestä työtä ei saa.
Itse joudun elämään toimeentulotuella, koska en kykene tekemään normaalia 8 tunista työpäivää. En myöskään pääse mihinkään työpajalle, koska olen 30 vuotias. Alle 25 vuotiaat ovat etusijalla. En ole koskaan ollut työelämässä eikä minulla ole ammattia. Näin ollen en ole oikeutettu työttömyyskorvaukseen.
Mieluusti tekisin jotain muutakin kun täyttelisin lippuja lappuja, mutta ei ole resursseja. Ei se mua muuten haittaisi. Harmittaa vaan pummin ja luuserin leima otsassa. Olisi kiva tehdä jotain matalan kynnyksen duunia, mihin terveydelliset rajoitukset antaisivat myöten. Ei ainakaan tarvitsisi tuntea, että ei tee mitään. Vaikka eihän noi työharjottelut yms. oikeasti yhteiskuntaa hyödytä millään tavalla. Onpahan vaan yksilölle itselleen jotain tekemistä. No, tämän kun sanoin työkkärissä, niin ne teilasivat heti koko jutun. Sanoivat, että ei riitä perusteeksi päästä johonkin työpajalle, että olisi jotain tekemistä.
No, eipä siinä mitään. Eletään sitten perustoimeentulotuella.
Hassua. Sitten suurin osa heistä jotka ovat siellä pajoilla pakotetaan niihin laittomasti :D Joo. Minäkin olen terveyteni takia ollut monta vuotta työttömänä. 10 vuotta sitten menin työkkärin kuntoutukseen ja lääkäri totesi että olen työkykyinen vähätteli vaivojani. pääsin heidän kauttaan lekureille jotka aiheuttivat vuosien unilääkeriippuvuuden. Pääsin niistä lääkkeistä eroon mutta se on edelleen hyvin paha että en pysty tekemään töitä. Ja kokemuksestani olen oppinut että pidän turpani kiinni työkkärille asioistani. Ja sitten kun uhkailevat. Niin otan vaan sen karenssin ja rahani sossusta ja sillä selvä. Työkkärissä ei voi luottaa edes virkailijoiden esimiehiin että toimivat lain mukaan. Siitäkin kokemusta.
SUomalaiset lääkärit ovat täysin ammattitaidottomia. Heistäkin paljon kokemust. Ei auta kuin olla työttömänä ja ottaa tukensa sossusta. Mutta aloittajalle sanoisin silti että hän on tyhmä. Hän on oikeutettu ollut tukeensa. Olisi käynyt vaikka thaimaassa kuukausia tai mitä tahansa jos olisi ottanut rahansa ja säästänyt ne. Ei siinä ole mitään eroa tuleeko raha kelalta vai sossusta. Eikä sitä kannata hävetä. Tyhmät häpeävät eivätkä ota heille kuuluvia rahoja
Olen ollut siis välissä töissä mutta uniongelman takia se piti lopettaa. Mihinkään työvoiman palvelukeskukseen en mene koska se että sossutäti istuisi virkailijan vieressä joka käynneilläni ja minua uhkailtaisiin karenssilla ja pakkotöillä ilmaiseksi koko ajan ei kiinnosta. Ne eivät sairasta ihmistä auta vaan päinvastoin. Ja jos saan joskus laitttoman karenssin kun en heidän toimenpiteisiinsä suostu niin siinäpähän laittavat. ihan sama mistä rahansa saa.