Presidentti Niinistö kutsuu itsenäisyyspäivän juhliin ihan tavallisia suomalaisia.
Ei siis mitään lesbo-pareja ja ym nk. "erilaisen tuulahduksen" sanan saaattajia.
Oli jo aikakin saada nämä juhlat oikeille raiteille 12 vuoden riettailujen jälkeen.
Ei siis mitään lesbo-pareja ja ym nk. "erilaisen tuulahduksen" sanan saaattajia.
Oli jo aikakin saada nämä juhlat oikeille raiteille 12 vuoden riettailujen jälkeen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Miksei käkkäräpää halua stasi-listoja julkisiksi?
Tuskin myö tavallisen kansan edustajat, sie ja mie, sinne piästään.
Vihdoinkin meillä on fiksu presidentti,joka on puuttunut nuorten syrjätymiseen ja muuhun hyvään.Tuskinpa olisi "SAHTIVAARI" tai "HAVONEN" mennet pelaamaan jääkiekkopeliä nuorten poikien kanssa Unicefin hyväntekeväisyyskonserttiin.
Hatun arvoinen asia on myös että hän pudotti palkkiotaan.Taatusti ei edellä mainitut olisi tehneet vastaavalla tavalla.
Halos ressu oli jo kauhuissaan että hänen PIKKU ELÄKKEENSÄKIN laskee.
Ahtisaari ja Halonen ovat antaneet osan palkkioistaan hyväntekeväisyyteen.
Niinistön palkkion alentaminen on vain mainostemppu, kun miehellä ei ole mitään annettavaa Suomelle ja suomalaisille.
Miten Sale on puuttunut nuorten syrjäytymiseen? Ei mitenkään, lausunut vain muutaman sanan mainostoimiston innoittamana. Mitään konkreettista ei ole tapahtunut. Sale on kehno vaikuttaja, hän ei ole saanut johtajien kohtuuttomia palkkoja alennettua. Eikä se ollut Sale tarkoituskaan. Hän petailee itselleen jo seuraavaa presidentti kautta.
Ja noin niitä valheita vain sikiää. MOT!
Juhliin kutsutaan varmaan paljon tamperelaisia, nääs.
Pekka Puska ja THL ovat tyytyväisiä Salen kutsuihin. On tietysti hyvä, että alkoholin tarjoilua rajoitetaan valtakunnan eliitin keskuudessa. Ei se kuiten vähennä Viron matkailua.