Täällä on varmasti avattu keskusteluita paljon, koskien stressin ja jännityksen aiheuttamia reaktioita kropassa. Helpottaa kuitenkin tiedon keräämistä kertomalla omasta henkilökohtaisesta tilanteestani, joka menee näin:
Olen nuori naishenkilö ja olen aina kärsinyt hyvin voimakkaista jännityksen reaktioista kehossa. Pahimpia on huonovointisuus, vessassa ravaaminen milloin milläkin hädällä, oksentaminen, ruokahaluttomuus jne. Olen ajatellut reaktioiden laantuvan iän myötä, mutta edelleen joudun kärsimään mitä epämiellyttävimpiä oireita jännityksen iskiessä. Oirehdinta johtuu kuitenkin pään sisäisistä ajatuksistani sekä peloista (psyykkistä). Jännitystä lisää myös pelko oireiden ilmaantumisesta väärissä paikoissa väärään aikaan. Jännityksestä huolimatta olen kuitenkin haastanut itseäni menemään uusiin tilanteisiin ja kohtaamaan jännittäviä hetkiä. En ole siis täysin estynyt jännityksen takia, mutta kyllä se elämääni häiritsee ja vaikeuttaa.
Olen aina jännittänyt ja stressannut esimerkiksi joihinkin uusiin tilanteisiin menemistä, koska en tiedä mitä on tulossa ja joudun poistumaan mukavuusalueeltani. Lisäksi erilaiset onnistumisen tarpeet koulussa (koetilanne) tai työpaikalla (työhaastattelu) ovat aiheuttaneet hallitsematonta jännitystä. Myös näin vanhemmiten normaaliin treffikulttuuriin sulautuminen on tuntunut aivan mahdottomalta, kuten treffit ravintolassa tmv., kun voi jo valmiiksi huonosti eikä ruoka maita. Eli siis mukavakin jännitys ja asiat, joista pitäisi iloita, muuttuvat useimmiten haasteelliseksi liiallisen jännityksen vuoksi.
Olen nyt siis lopen kyllästynyt liikajännittämiseen tilanteessa kuin tilanteessa. Eniten se raivostuttaa, kun on kokemassa jotakin uutta ja ihanaa ja siltinkin oireet saavat yliotteen. Uuden tilanteen lisäksi stressaan saavani mahdollisia jännityksen oireita, jolloin jännityn vielä lisää ja varmasti voin huonosti.
Olisiko täällä siis kenties kohtalotovereita tai muita asiasta tietäviä, jotka auttaisivat ja jakaisivat selviytymistarinoita tai neuvoja? Kerran olen asiasta puhunut terveydenhoitajan kanssa, jonka jälkeen kävin mielen ja kehon rentoutusharjoituksessa ja toinen vaihtoehto oli pillerit, joihin en ole vielä halunnut turvautua eikä rentoutusharjoitus oikein toiminut kohdallani.
Muita ehdotuksia?
Kiitoksia kaikille vastanneille, mikäli niitä (toivon mukaan) ilmaantuu.
Olen nuori naishenkilö ja olen aina kärsinyt hyvin voimakkaista jännityksen reaktioista kehossa. Pahimpia on huonovointisuus, vessassa ravaaminen milloin milläkin hädällä, oksentaminen, ruokahaluttomuus jne. Olen ajatellut reaktioiden laantuvan iän myötä, mutta edelleen joudun kärsimään mitä epämiellyttävimpiä oireita jännityksen iskiessä. Oirehdinta johtuu kuitenkin pään sisäisistä ajatuksistani sekä peloista (psyykkistä). Jännitystä lisää myös pelko oireiden ilmaantumisesta väärissä paikoissa väärään aikaan. Jännityksestä huolimatta olen kuitenkin haastanut itseäni menemään uusiin tilanteisiin ja kohtaamaan jännittäviä hetkiä. En ole siis täysin estynyt jännityksen takia, mutta kyllä se elämääni häiritsee ja vaikeuttaa.
Olen aina jännittänyt ja stressannut esimerkiksi joihinkin uusiin tilanteisiin menemistä, koska en tiedä mitä on tulossa ja joudun poistumaan mukavuusalueeltani. Lisäksi erilaiset onnistumisen tarpeet koulussa (koetilanne) tai työpaikalla (työhaastattelu) ovat aiheuttaneet hallitsematonta jännitystä. Myös näin vanhemmiten normaaliin treffikulttuuriin sulautuminen on tuntunut aivan mahdottomalta, kuten treffit ravintolassa tmv., kun voi jo valmiiksi huonosti eikä ruoka maita. Eli siis mukavakin jännitys ja asiat, joista pitäisi iloita, muuttuvat useimmiten haasteelliseksi liiallisen jännityksen vuoksi.
Olen nyt siis lopen kyllästynyt liikajännittämiseen tilanteessa kuin tilanteessa. Eniten se raivostuttaa, kun on kokemassa jotakin uutta ja ihanaa ja siltinkin oireet saavat yliotteen. Uuden tilanteen lisäksi stressaan saavani mahdollisia jännityksen oireita, jolloin jännityn vielä lisää ja varmasti voin huonosti.
Olisiko täällä siis kenties kohtalotovereita tai muita asiasta tietäviä, jotka auttaisivat ja jakaisivat selviytymistarinoita tai neuvoja? Kerran olen asiasta puhunut terveydenhoitajan kanssa, jonka jälkeen kävin mielen ja kehon rentoutusharjoituksessa ja toinen vaihtoehto oli pillerit, joihin en ole vielä halunnut turvautua eikä rentoutusharjoitus oikein toiminut kohdallani.
Muita ehdotuksia?
Kiitoksia kaikille vastanneille, mikäli niitä (toivon mukaan) ilmaantuu.
Vastaukset 7
Vanhimmat
heissan...
täällä on yksi kohtalotoveri, olen kärsinyt samoista oireista peruskoulun lopusta lähtien ja minulla on diagnosoitu paniikkihäiriö, joka vaikuttaa aika ikävästi elämääni.
Olen tutkinut paljon erilaisia hoitomuotoja ja vaihtoehtoja...tällähetkellä itselläni on apuna lääkitys ja olen haaveillut kongnitiivisesta psykoterapiasta, jolla on saatu hyviä tuloksia jännityksen hoitoon.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10990565#comment-59471244
tuossa linkissä oli paljon ihmisten kertomuksia, omanikin...
Kiitos vastauksestasi lii4!
Luin kertomuksia jakamastasi linkistä ja uskon liiallisen jännityksen aiheuttavan paniikkihäiriöitä, joita kertomuksissa enimmäkseen kuvataan. Itse en kuitenkaan onneksi vielä ole saanut paniikkikohtausta. Oireet silti sopivat molempiin tiloihin, paniikkihäiriö on vain astetta vakavempi. Olen siis jotenkin aina saanut psyykattua itseni kasaan, vaikka olisin ollut huonovointinen, oksentanut ja murehtinut murehtimistani. Jotenkin niistä on aina päästy yli. Kuitenkin oirehdintani hävettää minua ja siitä puhuminen tuntuu vaikealta. Juuri siksi, että ongelma on pään sisäinen, joka vain heijastuu kroppaan...
Monet noissa kertomuksissa ilmoittivat kokevansa huonoa omatuntoa lääkkeiden syömisestä ja itselläni on hieman sama ajatusmaailma. En uskalla aloittaa niitä, koska pelkään, että jään koukkuun ja toisekseen haluan uskoa, että pystyisin itse vaikuttamaan oireiden minimointiin. Usein se kyllä tuntuu hankalalta, varsinkin kun edessä on isoja muutoksia ja tunnen olevani kaikkialla muualla kuin mukavuusalueellani. Tuntuu, että enää ei itsensä psyykkaaminen auta ja kärsin kaikki jännitysoireeni...
Jossakin vaiheessa pitää ehkä turvautua uudelleen ulkopuoliseen apuun, jos vain saisi sellaista apua, jossa juuri suositeltaisiin kaikkea muuta ennen niitä lääkkeitä. Tuntuu, että niitä tuputetaan liian helposti, mutta varmasti moni niitä ihan oikeasti tarvitsee. Aina ei oma tahto riitä, kun kroppa sotii vastaan ja siitähän se mielikin sitten mustuu... :(
Se on totta, että kroppa reagoi omiin ajatuksiin. Hienoa että olet huomannut sen. Itse olen päässyt harjoittelemalla omaa ajattelua. Jos edessä oleva tilanne jännittää liikaa, pakotan suuntaamaan ajatukseni sen jälkeiseen tilanteeseen, miltä se tuntuu, mitä tulen saavuttamaan. Iltaisin ennen nukkumaan menoa varaan pari tuntia hiljaista aikaa ja käyn läpi päivän tapahtumat ja valmistaudun seuraavan päivän tapahtumiin. Mietin vain hyviä lopputulemia, en epäonnistumisia.
Se on jännä seurata miten oma ruumis seuraa omia ajatuksia, miten sydämen pamppailu vaihtuu rauhallisuuteen. Tätä pitää harjoitella sitten joka päivä. Toivottavasti näistä oli apua. Tsemppiä!
Älä ota mitään lääkkeitä, sinussa ei ole mitään vikaa.
Tai no.. en usko että teet mitään asialle. Ihmiset tuntien. Ihmiset kyllä kyselevät neuvoja, mutta eivät halua kuulla ratkaisuja. Kaipaavat ainoastaan myötätuntoa.
Kiitos vastauksestasi TK_____!
Juuri mainitsemiasi ajatusharjoituksia minullekin suositeltiin. Olin kerran kokeilemassa, miten homma toimii: lihaksia jännitetään ja tunnustellaan miten ne rentoutuvat ja samaan aikaan hengitellään syvään ja ulos. Sitten myös on ajatusharjoituksia paikoista, jossa en jännitä ollenkaan ja niiden vieminen paikkoihin, joissa todella jännitän. Juuri tämänkaltaisella toisinnalla voisin jännitystilan tullen syventyä siihen paikkaan, jossa en jännitä ollenkaan ja näin mieli ja kroppa rauhoittuisi. Ongelmana vain silloin tuntui olevan huono ajankohta (olin väsynyt) ja liikainnostunut lääkäri, joka puhuessaan sai minut jotenkin huvittuneeksi, vaikka olisi pitänyt keskittyä omaan itseensä. Mutta ehkä ehdottamasi ajatusharjoitukset toisintoina todella voisivat toimia. Itsekin uskon mielen voimaan, saahan se kroppaniki sekoamaan ihan täysin!
Kamalinta tässä asiassa on kuitenkin, kun tajuaa, että itse aiheuttaa omat "sairaustilansa", mutta ei kuitenkaan kykene niitä hallitsemaan, koska on oman mieleni vanki. Syy miksi juuri nyt keskustelun aloitin, on koska olen lähdössä matkalle toiseen maahan tapaamaan ystävääni ja tuntuu, että ihanan jälleennäkemisen sijaan mietin vain kaikkea kamalaa, kuten lentokoneella matkustamista, pidänkö maan ruuasta, pystynkö nauttimaan yhteisestä ajastamme, jos vain jännitän kaiken aikaa... Itseänikin harmittaa, että en voi vain iloita ja miksi aina pitää jännittää etukäteen niin pahasti, että käy läpi kaikki ongelmatilanteet ennen aikojaan. Tuntuu, että olen haukannut liian ison palan ja että, jos ikinä lentokoneeseen pääsen, niin toivon, että en saa paniikkikohtausta ja selviäisin suuremmilta oirehdinnoilta. Ja valmiiksi nolostuttaa sekin, jos mikään ruoka ei maita ensimmäisinä päivinä, mikäli kaverini ehdottaa ravintolassa käymistä tai jos joudun yöllä juoksemaan vessassa... :( Tälläistä se on, kun mennään vieraille maille eikä tiedä, mitä on vastassa, ja pelkää vain ja ainoastaan pahinta, eikä saa ajatuksiaan siitä pois.
Miten itse oirehdit jännityksen tullessa vai ovatko tekemäsi harjoitukset auttaneet kaiken liiallisen jännityksen katoamaan? Onko se ainoa käyttämäsi keino?
Ja vielä tosiaan uskallan heittäytyä tilanteisiin ja elämän pyörteisiin näistä ilmakuopista huolimatta, mutta pelkään, että mikäli koen negatiivisia kokemuksia oirehdintani vuoksi, niin jossain vaiheessa alan karsia tiettyjen tilanteiden kokemista...
Vastasin vahingossa väärään kohtaan, mutta mikäli saat ilmoituksen näistä vastauksista, niin katso vastaukseni seuraavalle henkilölle :)
Hei,
Kirjoitan vain omat kaksi penniä tähän. En tiedä mitä lääkäri on ajatellut kun halusi sinun suuntaavan huomiosi omiin lihaksiin. Se vain suurentaa ongelmaa omassa mielessäsi eikä niinkään ratkaisua.
Joillain meillä on vain sellaiset geenit, että jännitys vain on hyvin voimakasta. Sen tarkoituksena on se, että aivot yrittävät hidastaa etenemistä sen verran, että se ehtii havannoida ympäristöä ja löytää sopivimman toimintamallin edessä olevaa koitosta varten.
Etukäteen valmistautumalla omassa mielikuvissa pystyy luomaan aivojen kaipaamia ratkaisuja sen verran, että kynnys kulkea polku loppuun asti oikeassa elämässä ei ole enää ylivoimainen.
Varaa aikaa ja laita itsesi mielikuvituksessa siihen tilanteeseen missä kävelet jonossa lipputiskille, lentokoneeseen, lentokoneesta.
Jos sinulla on mahdollisuus, niin käy vaikka vapaa ajalla etukäteen katsomassa miltä lentokenttä näyttää ja mitä sieltä löytyy, niin saat vähän materiaalia mielikuvaharjoitteluun.
Olen lentäntyt satoja lentoja, voin kertoa että se on maailman tylsintä hommaa. Siinä ei ole loppujen lopuksi mitään ihmeellistä. Vähän kuin istuisi bussissa mooonta tuntia putkeen. Ilmakuoppia on hyvin harvoin ja ne on ihan samanlaisia kuin että auto ajaisi kuopan yli. Käytä tätä tietoa hyväksi. Mene omassa mielikuvituksessa ensin vaikka bussin sisään ja tunne miten tylsää se on, ja sitten vaihda ympäristö lentokoneeksi ja huomaa miten tylsää sekin on.
Voin kokemuksesta kertoa sen, että jos jännittävää tilannetta ajattelee liikaa, niin jännitys suurenee, ja siksi on keksittävä katkaiseva ajattelun aihe. Valitsen aina tilanteen jännittävän tilanteen jälkeen.
Sinun tilanteessani voisin vaikka käydä mielikuvituskeskusteluja, joissa tulisin kertomaan miten reissu meni, miten hyvää ruoka oli ja miten hienot näkymät lentokoneen ikkunasta aukesi. Miten ikkunasta pystyi erottamaan vaikka Alpit kokonaisuudessaan, tms.
Älä vaadi itseltäsi liikoja. Itseltä meni vuosia ennen kuin opin hallitsemaan omia pelkoja, mutta kun sen taidon on työllä oppinut, pystyy nujertamaan aina uudet pelot, koska tietää mitä pitää tehdä.
Sain hyvät neuvot lukemalla lukuisia aiheesta kirjoitettuja kirjoja. Suosittelen samaa. Älä kysele enää neuvoja netissä, lääkäreiltä tai keltään kuka ei ole ollut saman edessä ja päässyt niistä yli.
Tsemppiä ja toivottasti näistä saa oikean suunnan.